191# Arkeen

Vuoden kamalimpia päiviä on tietysti ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen. Vai olisiko sittenkin viimeinen lomapäivä vielä kauheampi? En tiedä. Joka kerta sitä epäuskoisena ihmettelee, että mihin se loma meni, se ei voi olla vielä loppu. Ja tarkistelee kalenterista, että jos kuitenkin olisi vielä viikko lomaa jäljellä.

Mutta ei ole. Edellispäivien kaljoittelut ja stressi pitävät yöunet miniminä. Ehkä kolmisen tuntia sai unta pätkissä. Ja sitten duuniin; matka kustannuspaikalle on entistäkin ahdistavampi. Kun luulee, että enempää ei voisi vituttaa, niin yllättyy ja vitutusasteikosta löytyy lisäpykälä.

Astun sermiviidakkoon, toivotan kollegoille hyvät huomenet. He eivät vittuile loman loppumisesta, mutta voin aistia jonkinlaisen vahingonilon leijuvan ilmassa. Onneksi en ole ainoa lomansa päättänyt. Ja onneksi ei ole työpisteelläni sikailtu mitään - tosin siitä piti tehdä erikseen aikanaan sopimus, että yli viikon kestävän loman aikana ei sikailuja harrasteta. Koska se ei kenestäkään ole hauskaa, kun työpiste on teipattu kauttaaltaan umpeen, tai tietokoneen johdot on kytketty miten sattuu jne.

Tietokoneen salasanaa en meinannut muistaa millään. Mulla sen resetointi ei käy soittamalla tukeen, vaan joutuisin lähtemään pääkonttorille, koska en työskentele sisäverkossa vaan vpn:n avulla ja jos en pääse kirjautumaan sisään niin salasanaa ei auta resetoida kun se ei tietenkään synkronoidu. Muistelen salasanaa pitkään, kokeilen eri verkkojen koneilla eri salasanoja, ja saan sen viimein auki omalla kaavallani.

Sähköposteja on onneksi saapunut inhimillinen määrä, joten aikaa niiden lukemiseen ei tuhlaudu koko päivää. Paperipostiakin on tullut, miten ilahduttavaa. Saan näihin kulumaan ensimmäisen tunnin, joka tuntuu sekin pitkältä kuin nälkävuosi.

Oikeastaan mitään muuta en saakaan aikaiseksi duunipäivän aikana. Päätin jo etukäteen ottaa kevyesti, ja aloittavani työt oikeasti vasta tiistaina, vaikka miten tehokkuusluvut laskisi. Mutta vitutus on sitä luokkaa, että olen aivan kuin lamautunut. En pysty tekemään mitään vaikka kuinka pinnistelisin. Yhtään ei helpota se, että asiat ovat muuttuneet, asiat ovat hukassa, asiat ovat unohtuneet. Sitten vielä monella muullakin on loma loppunut ja ovat yhtä vittuuntuneita ja pyrkivät purkamaan sen alaspäin - minuun.

Myös osa duunikavereista on vielä lomilla, joten juttuseuraakaan ei ole.

Työpäivä kestää ikuisuuden, mutta loppuu viimeinkin. Ilta puolestaan kuluu salamannopeasti ja alkaa kauhistuttamaan jo seuraavan duunipäivän alku. Sauna helpottaa vähän stressiä. Ja se, että alkaa miettimään seuraavaa lomaa. Onneksi olen ollut taas kaukaa viisas, ja vaihtanut hikiset lomarahat vapaiksi. Se osoittautuu varsinaiseksi peliliikkeeksi; näin verottaja ei saa niistä rahoista mitään ja loma pitenee parilla viikolla. Lohduttava ajatus; en selviäisi jos ajattelisi että vuoden päästä voi sitten lomailla lisää, jotain hikistä viikon talvilomaa ei lasketa.