keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

178# Rahankäyttö

Toistuvasti ajaudun kaverin kanssa väittelyyn rahankäyttöasiasta. Ei siis mitenkään niin, että meillä olisi yhteiset rahat, koska yhteistä rahaa ei ole olemassakaan. Ei edes avioparilla. Jos näin on, niin Suomen demokraattinen kansantasavalta on taas saanut joistakin niskalenkin. Surullista.

Niin, kaverini väittää, että jos lotossa voittaa miljoona euroa, niin sen jälkeen voi lopettaa duunit ja elellä sillä rahalla loppuelämänsä. Mä väitän, että näin ei ole. Hän sanoo, että meillä kestää 30 vuotta tienata miljoona näissä nykyhommissa, missä nyt olemme.

Toinen väittämä on, kun juttelimme norsunluurannikkolaisesta jalkapalloilijasta Didier Drogbasta, joka suunnitteli menevänsä Kiinaan pelaamaan jalkapalloa vaatimattomalla £250000 viikkopalkalla. Miksi ihmeessä moiseen jämäliigaan, eikö olisi kannattanut mennä pienemmällä palkalla (~ £100 000 / viikko) johonkin oikeaan jalkapallomaahan, kun varmasti hän on jo uransa aikana tienannut tarpeeksi.

Paljastaa sen, että kaverini ei ymmärrä elintasosta mitään, ja kyky samaistua puuttuu täysin. Tai sitten hänkin on piilokomu. Elintaso ja rahantarve nousevat verrannollisesti keskenään; mitä enemmän on rahaa, sitä enemmän sitä käyttää, ja sitä enemmän sitä tarvitsee. Halusi tai ei, ahneus on ihmiselle luontaista. Jos kaverini haikailee miljoonaa, ja se hänelle annetaan, niin luuleeko hän pystyvänsä pitämään nykyisen elintasonsa? Syö spaghettia ja jauhelihakastiketta, käy kesällä pelaamassa minigolfia kerran viikossa, ajaa samalla autonromullaan, asuu samassa pienessä kaksiossaan, ostaa kaupan tarjoustuotteita, kulkee rääsyissään, tekee lomamatkan sillä perusteella minne pääsee halvalla ja missä ei ole kohtuuttomat kustannukset?

Se ei varmasti mene niin.

Kun saa miljoonan, niin huomataan, että tarvitaankin toinen jotta nykyinen elintaso voidaan pitää yllä. Vaikka sanotaankin, että ensimmäisen miljoonan tienaaminen on kaikkein vaikeinta, niin jotain tarvitsee tehdä, että se toinenkin miljoona saavutetaan. Missään normiduunissahan sitä ei saada, joten täytyy keksiä sitten muuta. Vaikeaa.

Ja mikä onkaan norsunluurannikkolaisen keskiliksa? Jos sellaiselle nuorelle jalkapalloilijalle sanoisi, että miltäpä kuulostaisi vaikkapa £100 000 / vuosi, niin voisi olla aika otettu kaveri. Ja myöhemmin huomataan, ettei se riitä edes viikkopalkaksi.

Vasta kun liikutaan semmosissa omaisuuksissa joita on Bill Gatesin tai arabimiljardöörin kukkaroissa, voidaan alkaa pitää omaisuutta riittävänä - jos sittenkään. Kertoo vain mielikuvituksen puutteesta jos ei keksi fyrkalleen käyttöä.

Eikä näissä luvuissa ole otettu edes inflaatiota huomioon. Euro kun on kyseessä, niin voi olla että kohta ei miljoonalla osta edes kahvipakettia. Niin on käynyt ennenkin ja niin tulee käymään monta kertaa. Tiedän itsekin erään virolaisen mummon, joka on aikoinaan säästellyt parikymmentä vuotta. Lapsilleen tai jotain. Ja joku rahanuudistus tuli, ja niillä säästöillä sai ostettua kahvipaketin. Että silleen.

Mutta joo, riittäköön tämä paatos tästä komukka-jutusta taas vähäksi aikaa, luultavasti olen tehnyt pointtini selväksi, eli sama kuin tuuleen huutaisi. Mutta olenpahan varoittanut.

3 kommenttia:

  1. Joskus iltaisin nukkumasaa odotellessa haaveilin loyyovoitosta, pian ne haaveet muuttui, että jospa olisin maailman rikkain =D Siis jopa haaveissa rahantarve kasvaa !

    Moni sanoo, että lottomiljoona vois mennä 10:lle !!!!! Kun ei se miljoona riitä mihinkään, ostat asunnon, auton, kalustat asunnon ja matkailet ja yritäppä vielä saada rahat riittämään loppuelämäksi.
    Mut töihin menoa en edes harkitsisi, jos sen miljoonan sais, tekisin laskelmat sit sen mukaan, ei mitään pröystäilyä, ehkä nipin napin pärjään.

    VastaaPoista
  2. Joo, jos on iso lottopotti jaossa, niin toivon sen aina menevän yhdelle. Sehän se loton pointti just on. Mut ikävä huomata, että missasit tämän tarinan pointin. Koska just sitä yritin sanoa, että se pröystäilettömyys ei tule onnistumaan, jos sulle annettaisiin miljoona. Se ei vaan mene niin vaikka miten luulisi :) Vaan jos sulle annetaan miljoona, niin pitää äkkiä alkaa keksimään mistä saa toisen mokoman lisää.

    VastaaPoista
  3. No nii-i, siihen mä tähäsin, et ensin haaveilen siitä miljoonasta, sit jo enemmästä...

    VastaaPoista