177# Armeija

Tulipa vaan mieleen nämä inttimuistot kun lueskelin juttua, miten kaksi affenanmaalaista oli melkein armeijaan joutuneet. Hehän ovat armeijasta vapautettu, mutta olivat asuneet niin pitkään mantereen puolella Suomessa, että kotiseutuoikeus oli kaikonnut. Toivottavasti poikien ei tarvitse armeijaan mennä, oikeusmurhahan se olisi. Sitä vastoin on ok, että jos sotatilanne tulisi ja Ahvenanmaata uhkailtaisiin, niin mannerlaiset suomalaiset laitettaisiin puolustamaan mokomaa saarenrähjää sillä välin, kun paikalliset ukot pelaisivat badmintonia kaikessa rauhassa.

Älkää siis ymmärtäkö väärin; se että joku joutuu menemään armeijaan, on mielestäni rikollista. Se on taas yksi merkki tästä Suomen demokraattisesta kansantasavallasta. Sillä armeijassa jos missä on täydellinen kommunismi valloillaan, se on perusajatus sille. Kaikki puetaan samoihin vaatteisiin, yksilöt ovat poissa, on vain joukkoja joilla on yhteinen päämäärä. Ja siinä sivussa jotkut ovat tasavertaisempia kuin toiset.

Ja logiikka ja johdonmukaisuus saavutetaan sillä, että kipeää nilkkaa hoidetaan työntämällä kamaa perseeseen.

Armeija... voi luoja. Sitten vielä komukka-aatteen aivopestyt luulevat, että se on jokin riitti jossa pojista tulee miehiä. Jos jossain oppii lintsaamaan, niin intissä. Tai että miten pakkoarmeijaa tarvitaan yleisen maapuolustuksen ylläpitämiseen, ja miten historian aikana olisi monta kertaa käynyt kalpaten jos ei pakollista inttiä olisi. Hoh hoijaa.

Ja juuh, olen kyllä käynyt armeijan. Pakkohan se on, jos mielii välttyä kiusalliselta tilanteelta työhaastattelussa tai poikain saunailloissa. Ja koska olen joutunut armeijan käymään, niin toivon että se pidetään pakollisena jatkossakin, että muutkin sinne joutuvat, oli ahvenanmaalainen eli ei. Mut jos sota tulee, niin mä kyllä häippäsen pakolaiseksi. Mie en ala ihteäni lahtaamaan tämmösen läiskäreen takia. Viekööt, perkele!