799# Tallinna, 6

 12.8.2023, Saturday, +19, Partly cloudy, Tallinn, Estonia

AT:n kanssa päätettiin lähteä viettämään elokuista lauantaipäivää Tallinnaan, kun ei ollut oikein muutakaan tekemistä. Tallinkin Mystar-laivalla reilu viikko ennen lähtöpäivää hankitut liput maksoivat 54€ / naama. Lähtö oli klo 10.30, paluu klo 19.30 lautalla. Tapasimme AT:n kanssa steissin spora-pysäkillä, olin paikalla muutama minuutti ennen häntä. Käytin ajan linnunkakan puhdistamiseen käsidesillä jonka olin saanut otsikkooni kävellessäni aseman edustalla. Ratikkapysäkillä oli kovasti väkeä, joka indikoi paitsi täyttä ratikkaa niin myös täyttä laivaa. Saimme sporasta jopa istumapaikat; kuski tuntui olevan juttutuulella, teki monta ohjeistavaa ex tempore-kuulutusta.

Laivalle pääsy oli helppoa sataman ryysiksestä huolimatta, kun oli tehnyt check inin etukäteen. Mulla oli Tallinkin appi, eikä lähtöselvityksen teko olisi voinut olla helpompaa kun siihen tosiaankin riitti vain yhden napin painallus. QR-koodin näyttäminen satamaportilla laitelukijaan oli ainoa kontrolli; oli meillä passit mukana varoiksi, jos sitä kysyttäisiin. Koskaan ei sitä ole kysytty - paitsi Tallinnan päässä kerran, jolloin veikalla ei sitä tietysti ollut mukana, ja siitä tuli jonkunlaisesti sanomista.

Länsiterminaalissa lähdön tunnelmaa.

Kello oli tässä vaiheessa ehkä 9.30. Laivan lähtöön olisi aikaa tunti, mutta Tallinkit lähtisivät aina etuajassa, boardaus tapahtui klo 10.10 mennessä ja sen jälkeen laiva melkein heti lähtisikin. Emme ottaneet tässä vaiheessa vielä kippolasta mitään, vaan odottelimme väentungoksessa porttien aukeamista. Pian portit sitten aukenivatkin ja ihmiset rynnivät sisään - me melko etunenässä myös, sillä halusimme saada alkukaljat ilman jonotusta + hyvät ikkunapaikat baarista. Tässä onnistuimmekin. Botski lähti klo 10.15.

Paljon oli laivaan tulijoita.

Keli oli tyyni ja aurinkoinen, joskin Viron päässä näytti pilvisemmältä. Sadetta ei oltu luvattu, hyvä niin sillä sontsat olimme jättäneet optimistisesti kotiin. Ei meillä muutakaan tavaraa ollut mukana sen kummemmin, mikä tuntui molemmista vähän kummalliselta. Istuskelimme siinä ja katselimme yksitoikkoisen maiseman vaihtumista, AT haki kaupasta meille vielä ananaslonkerot jotka kittasimme samassa pöydässä, mutta tarjoilikaan ei sanonut asiasta mitään, kai se oli sitten ok. Matka kesti sen pari tuntia. Ennen satamaa tuloa menimme ulos katsomaan Tallinnan lähestymistä. Kaupungin silhuetti näyttää aina muuttuneen edelliskerrasta, niin nytkin.

Vaikea uskoa, että Suomenlahdella ollaan.

Tallinnan satama.

Jonotus täpötäydestä laivasta tuntuu aina kestävän ikusuuden, niin nytkin. Jotenkin Tallinnan päädyn terminaaliputketkin tuntuvat olevan paljon pisemmät kuin muualla. Tunnelma helpotti kun pääsimme lonnimaan ulos. Entisaikojen taksiukottajia ei näkynyt, joten lähdimme sitten käppäilemään kohti vanhaakaupunkia. Meitä oli varoitettu tietöistä, ja niitä täällä kyllä kieltämättä vähän riittikin, mikä hieman hankaloitti kuljeskelua. Mekin "eksyimme" tässä vaiheessa ja otimme väärän suunnan. Huomasimme virheen kuitenkin nopeasti joten ei siitä montaa sataa metriä tullut talsittua turhaan.

Tietöiden Tallinna.

 

Portti vanhaankaupunkiin.

Saavuimme Raatihuoneentorille. Tätä ympäröi kalliit (?) ravintolat, sekä tietysti itse Raatihuoneen talo. Päätimme aloittaa siitä; meitä ei niin itse rakennus kiinnostanut, mutta torniin pääsisi myös 4€:n hintaan, joten lunastimme itsellemme tiketit sinne (tornilla ja Raatihuoneella oli eri ovet vaikka olivatkin samaa kompleksia, liput ostettiin Raatihuoneen puolelta). Torni oli hyvin ahdas kavuttava jyrkkine kierreportaineen, joten ei tosiaankaan lihavien, liikuntarajoitteisten (yksi mies nähtiin täällä kyynärsauvan kanssa mutta ei tiedetä jättikö leikin kesken), sydänvaivaisten, ahtaan- tai korkeapaikkakammoisten paikka. Meidätkin se yllätti jyrkkyydellään, ja erityisesti alaspäinmeno pisti minun reisilihakset niin hapoille, että muistin kyllä seuraavat lähipäivät mitä oli tullut tehtyä. Näkymät tornista olivat ehkä 3/5; kalteroidut ikkunat olivat kapeat, joten laaja-alaista näkymää ei avautunut. Jonkunlainen torninvartijahan täällä oli aiemmin stondaillut yytsäilemässä menoa, ja häntä varten oli tornin sivustassa myös "WC". En malttanut olla ajattelematta, millaistahan se oli siihen aikaan losauttaa paketti alakertaan :)

Raatihuone.

Raatihuoneen torni.

Raatihuoneentori Raatihuoneen tornista.

Vanhaakaupunkia tornista.

Lisää vanhaakaupunkia tornista.

Katsoimme ansainneemme oluet. Suosituksista huolimatta menimme yhteen niistä Raatihuoneentorin kalliista kippoloista, Mad Murphy'siin. Pöytiintarjoilu oli nopeaa, otimme vain oluet. Hintakaan ei ollut paha, 6€ / muki. Haittapuolena oli ympärillä pörräävät ampiaiset.

AT olisi halunnut Olde Hansaan syömään, mutta sitä on parjattu niin paljon, etten oikein voinut suostua ehdotukseen. Liian kallis, palvelu huono ja ruoka huono. Sen sijaan kävelimme n. 600 metriä pois vanhastakaupungista Jahu Tänavagurmee-nimiseen kippolaan osoitteessa Pärnu mnt. 15. Se ei ollut turistipaikka, vaan enempi paikallisten suosiossa. Tarjoilu oli todella tylyä, mutta hampurilaiset olivat ihan kelvollisia. Toki sen verran töppäsimme, ettemme ymmärtäneet tilata ranskalaisia perunoita erikseen mutta ainakin ähkyltä vältyttiin.

Vanhankaupunnin meininkiä.

Lounaspurilainen.

Palasimme vanhaankaupunkiin, nousimme ylös mäelle. Tarkastimme ulkoisesti Aleksanteri Nevskin katedraalin. Koitimme sitten löytää Toompean mäen näköalatasanteen, tätä saimmekin vähän aikaa hakea mutta löytyihän se lopulta. Kuvasimme maisemat ja poikkesimme turistikauppaan löytämättä sieltä mitään sen kummempaa ostettavaa. Laskeuduimme raput alas. Lai-kadulla näimme military antik-kaupan. Siellä olikin vaikka mitä mielenkiintoista, kokardeja ja kommunismi- ja natsiaiheisia herätyskelloja mutta hinnat olivat niin korkeat, että kauppaan jäivät tuotteet tällä kertaa. Parempikin varmaan niin, ettei joku herkkäsieluinen taas pahottaisi mieltään.

Viron vapaudenpatsas Vapaudenaukiolla.

Aleksanteri Nevskin katedraali.

Viron parlamenttitalo Riigigoku.

Vanhoja taloja.

Nälkä ja jano.

Toompean mäellä.

Mielenkiintoinen antiikkikauppa tämä.

Pistäydyimme taas oluelle, kun oli niin hyvä ilma ja jalat hapotteli vieläkin siitä torninoususta. Ampiaiset eivät edelleenkään jättäneet rauhaan; AT:n kaljalasiin meni raitapaita, mutta sain sen pelastettua ja hetken huilattuaan se lennähti pois.

Kävelimme kohti satamaa, ja löydimme basaarin josta AT oli puhunut. Ei sekään hullumpi mesta ollut, ostin talvea ennakoiden Lada-pipon, kun sain hinnankin vielä tingittyä. Kävimme myös tavan kaupassa ja Superalkossa tarkastelemassa brenkun hintoja, vaikkemme mitään ostaneetkaan.

Erämaa alkoi tästä portista.

Reissun tuliaiset.

SuperAlko.

Soviet Lada.

Meillä oli vielä kosolti aikaa joten kävimme istuskelemassa Kochi Aidadin panimoravintolan terassilla. Pilviverho oli häippässyt ja aurinko paistoi suoraan pläsiin koko ajan, ja ilmeisesti tästä aiheutui minulle massiivinen päänsärky loppuillaksi (oluen juonnin kanssahan ei ollut mitään tekemistä).

Kochi Aidadin kippola.

Terassilla.

Kyypparin kutsuntaväline.

Mainos.

Kävimme vielä Nautica-ostarilla ja sitten pikkuhiljaa kohti terminaalia. Täälläkin kävimme katsastamassa liikkeen, mutta emme ostaneet edelleenkään mitään. Viimein pääsi jo takaisin laivallekin; olin ajatellut ihmisten jäävän yöksi Tallinnaan ja väkeä olevan vähempi kuin tullessa, mutta ihan yhtä täydeltä laiva vaikutti olevan. Tällä kertaa emme saaneet edes istumapaikkaa ikkunan vierestä. Otimme juomat ja niiden jälkeen menimme vielä uudestaan purilaisille, tällä kertaa tyydyimme Burger Kingiin. Ei sekään nyt huono ollut. Sitten kävimme kaupassa, AT osti ananaslonkerosalkun, minä tyydyin pelkästään nannaan. 

Yläkannelta löysimme penkkirivistön, ja päätimme ottaa hetken siinä lepiä. Tunti meni torkkuessa koiran unta, ja sitten olimmekin jo perillä. Aurinkokin oli jo tässä vaiheessa laskenut, sen olisi voinut tsekata laivan kannelta ellei uni olisi voittanut. Päätä oli alkanut nyt särkemään, eikä olossakaan ollut kehumista.

Ulospääsy laivalta tuntui kestävän ikusuuden siinä väkijoukossa. Ensimmäiseen ratikkaan emme päässeet / ehtineet, toisesta onnistuimme saamaan jo istumapaikat vaikka täyteen sekin kulkuväline tuli. Steissillä erosimme AT:n kanssa; metroa joutui odottamaan melko tovin sekopäiden kanssa. Päänsärky paheni. Metromatka vielä meni, mutta sen jälkeen minulla oli kilometri käveltävää. Vaikka kuinka kävelin niin tuntui, ettei matka loppuisi ikinä. Pääni sisällä tuntui olevan kuin joku kuumennettu rautatanko, ja lisäksi nenään tuntui tulevan jostain hajuja joita ei varmasti ulkona ollut. Viimein päästyäni kotiin otin pari buranaa samoin tein naamariin ja hetken ajan minun oli taisteltava oksennusta vastaan. Minun täytyi jäädä olkkarin sohvalle nukkumaan ensi alkuun kun matka makuuhuoneeseen tuntui liian pitkältä. Eipä ole ennen tuollaistakaan ollut, mutta huonoksi on mennyt viinapää, vai voisikohan se olla jonkunlainen migreeni? Aamulla oli kuitenkin taas kaikki ennallaan.

Länsiterminaalissa saapumisen tunnelmaa.

* * * *

Tämä oli tämmöinen Tallinnan reissu tällä kertaa. Vähänhän tuohon jo kyllästyy, en ymmärrä miten porukka jaksaa rampata siellä jatkuvasti. Toisaalta, eipä tässä ollut parempaakaan tekemistä. Raatihuoneen torni oli uusi tuttavuus ja military kauppa jäi kyllä mieleen. Loppuillan hedari-kokemus droppasi kyllä tunnelmaa melkoisesti, joten arvosana reissusta vain 2/5.

798# Israel, 5

 27.7.-28.7.2023, +32, Clear, Tel Aviv, Israel

Torstaille ei ollut mitään agendaa, joten saimme nukkua vapaasti niin pitkään kuin halusimme, ja kylläpä sitä unta riittikin kymmeneen asti ja ylikin. Aamiaiseksi söimme maanantailta jääneet pizzan jämät, ei hullumpi aamupala ollenkaan. Vähän olimme kyllä epävarmoja voiko niin vanhaa pitsaa vielä syödä, mutta hyvin sen massu kesti. 

Lähdimme jälleen rannalle, molemmat diggasimme rannasta. Lämmintä vettä ja hienoa hiekkaa ja suihkut vielä käytettävissä. Toisella uintikerralla kala puraisi minua samasta kohdasta kantapäätä, jossa oli aiemmin saatu hiertymä. Siitä näytti irronneen jopa pieni pala. Minua vähän huoletti, jos sellaisesta saisi jonkun taudin / verenmyrkytyksen. Huuhtelin kantapäätä vesihanan alla kun ei ollut edes käsidesiä saatavilla. Kämpillä googlasimme moista piraijaa, ja päädyimme isosargiin. Arvosana 1/5 mokomalle verenhimoiselle purijalle.

Siivosimme hieman kämpillä, ja veimme roskia ja tyhjiä pulloja roskikseen. Joku mummeli yhytti minut, ja neuvoi jättämään tyhjät putelit roskiksen eteen, että joku ker(j)ääjä löytäisi ne. Ihmettelimme, onko täälläkin muka jonkunlainen panttisysteemi? Meille oli kertynyt myös pieniä kolikoita aikamoinen keko kun emme osanneet niitä käyttää, laitoimme ne pullokassiin vielä lisukkeeksi (myöhemmin huomasimme pullokassin tosiaan kadonneen).

Penthouse-asuntomme vihreäkaiteinen parveke.

Saimme postikortteihin riittävät tarinat skriivattua joten menimme samaiselle postitoimistolle postittamaan kortit jossa olimme aiemmin saaneet merkit. Tel Avivissa näki yllättävän paljon koiria ihmisten lemmikkeinä, ja koiranulkoiluttajia tietysti myös. Toinen mitä ihmettelin, oli kaskaiden puuttuminen; luulin, että niitä on Välimeren alue täynnä, mutta ilmeisesti niitä on sitten vain Kreikassa.

 

Menimme läheiseen irkkupubiin oluelle. Se oli melko ankea murju. Myyjänä oli vanhempi nainen, joka kyseli mitä teemme Israelissa. Oli jotenkin poikkeuksellisen ystävällinen (esimerkiksi kaupan myyjät ovat uskomattoman tylyjä, eivät suostu palvelemaan kovinkaan nopeasti jos ollenkaan), joten meillä heräsi tietyssä mielessä varotuskellot soimaan, mahtoiko tarjoilija olla jonkunlainen naapurostokyttääjä? Varsinkin kun olimme ainoat "oikeat" asiakkaat, kaikenlaista muuta rabbia ja suunnankysyjää siellä kävi juttelemassa tämän naisen kanssa, vaikkeivat mitään ostaneetkaan.

Piskuinen irkkubaari.

Oluen kyytipojaksi metukkaa ja kevätsipulia 5/5.

Iltapäivästä kävimme vielä uimassa viimeisen kerran. Seuraavana päivänä olisi lähtö kotiin. Tuntui hieman haikealta, nopeasti se viikko vierähti täälläkin. Teimme check inin kotilennolle, ja koitimme vähän googlailla miten vaikeaa Israelista olisi lähteä pois, siitä kun oli varoitettu useaan otteeseen. AT alkoi höperehtimään pakkauksen kanssa, on siinä mielessä samanlainen kuin Pp, että kamat täytyy olla aina pakattuna lähtöä edellisenä iltana niin uskomattomasti.

Jäähyväiset rannalle.

Illallista olimme suunnitelleet syövämme tänään El Vecino-nimisessä ravintolassa. Se oli kuitenkin melkoisen suosittu kippola, ja meidät istutettiin sisätiloihin niin ahtaaseen pöytään, ettemme olisi mahtuneet siinä aterioimaan muutenkaan. Kaiken lisäksi taas se perinteinen, että menu olisi pitänyt skannata QR-koodista, mutta wifi:stä ei ollut tietoakaan, ja arvelimme muutenkin ruokalistan olevan pelkästään hepreaksi, joten ei auttanut kuin poistua. Jouduimme kävelemään melko tovin ja kyselemään menua aika monesta paikasta, mutta nekään eivät saaneet meitä vakuuttuneeksi.  Lopulta päädyimme Jeffrey Lebowski-nimiseen kippolaan, jossa olimme olleet lauantaina oluella. AT päätyi turvalliseen ratkaisuun, spaghetti bologneseen. Itse otin mega-schnitzelin, olisi pitänyt tietysti nimestä jo päätellä että se oli himosyömärin annos. Maksoi kaljoineen ja tippeineen 220 sekeliä (yli 52€), on tämä kyllä kallis maa. Palasimme takaisin kämpille viettämään viimeistä iltaa. Mielenosoitukset jatkuivat television iltauutisissa; ihmettelimme miksemme olleet törmänneet niihin ja epäilimme missanneemme varsinaisen Tel Avivin keskustan meiningit.

Jättiannos safkaa.

Perjantaina heräsimme jännityksen vallassa yhdeksän maissa. Päätimme varata reilusti aikaa lentokentän lähtöselvitykseen, kun olimme haastavia vaikeuksia googlailleet. Pakkaamista riitti, kävimme suihkussa, nautimme jonkunlaisen aamiaisen. Veimme roskat veks ja siistimme paikkoja. Puoli kahdeltatoista tilasimme Gett Taxi-apilla pirssin (se oli ilmeisesti ainoa tapa saada Tel Avivissa taksi, sillä lennosta emme ainakaan olleet saaneet yhtään pysäytetyksi. Vaikea juttu kun ei ole verkkoa välttämättä saatavilla). Appi ilmoitti taksin tulleen, laitoimme ovet lukkoon ja sujautimme avaimen avainboksiin. Risteys oli täynnä taxeja, mutta vanha papparainen huusi autonsa ikkunasta olevansa kuskimme. Hän avasi sisältä takakontin, mutta ei noussut ulos autosta laittamaan laukkuja sisään. Muutenkin kuski ärsytti, ja ukotti meiltä vielä viimeiset fyrkat (180 sekeliä) kyydistä, aivan liikaa. Ennen lentokenttää oli vielä checkpoint, mutta naissotilas antoi meidän mennä ilman sen kummempia tenttauksia. Perillä kuski ei taaskaan tehnyt elettäkään, että olisi noussut autosta antamaan meille laukut - vielä piruili päälle, että sulkekaa tällä kertaa kontti napista.

Jäähyväiset Tel Aviville.

Lentoasema.

AT kiskaisi vielä hermosauhut polttavan kuumassa ulkotilassa, ennen kuin painelimme terminaaliin. Meillä oli 4h15min aikaa ennen koneen lähtöä, kun asettauduimme ensimmäiseen jonoon. Tässä jaettiin israelilaiset ja ulkomaalaiset eri jonoihin. Ensimmäinen jonotus kesti ehkä puolisen tuntia, siinä oli kolme eri vastaanottotiskiä. Jonkunlainen kuulustelu näytti olevan kyseessä; jotkut pääsivät muutamalla kysymyksellä jatkamaan matkaa, mutta joitakin tentattiin loputtomiin. Meiltä kysyttiin, miksi meillä on molemmilla sama toinen nimi, ja miten nimi lausutaan, ja mistä tunnemme toisemme. Virkailija poistui ilmeisesti konsultoimaan jotakuta, palasi hetken päästä takaisin, ja liimaisi AT:n passiin numerokooditarran, ja minun passiini IL-tarran. Mietimme, mitä se tarkoitti, mutta se paljastuisi meille myöhemmin.

Seuraavaksi jonotimme 40 minuuttia baggage dropiin. Matkalaukkua ei saanut lukita, mikä vähän huoletti. Porukka etuili härskisti. Matkustajat sekoilivat ja työntekijät vaikuttivat olevan jokainen ensimmäistä päivää työssään. Lopulta saimme laukut sisään - meidän osalta baggage drop onnistui luikauksella, eikä meidän pitänyt säätää mitään. Olimme toki tehneet check inin etukäteen, mutta silti ihmettelimme kanssamatkustajien sekoilua.

Seuraavaksi passintarkastukseen. Tässä kohdin grupieeri pyysi passimme, ja katsoi passin takakanteen liimattua tarraa. Meidät ohjattiin eri paikkoihin AT:n kanssa. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, mutta ilmeisesti mitä suurempi numerosarja tarrassa, sen tarkempaan syyniin joutui. Itselläni meni muutama minuutti jonotellessa; poistin nesteet, puhelimen ja vyön näkyville ja sen jälkeen pääsin etenemään ilman hälytyksiä tai kysymyksiä. Tavarat saatuani oli enää passintarkastus, siinäkään ei kauaa nokka tohissut ja olin läpi. Ajattelin AT:n olevan kypsänä minua vastassa "mikä siinä taas kesti", mutta eipä näkynyt jätkää vielä. Onneksi lentoasemalla oli wifi, ja saimme yhteyden toisiimme. AT kirosi olevansa piiiitkässä turvatarkastusjonossa, jossa jokaiselta käännettiin joka hemmetin laukun- ja taskunkulma.

Läpi päästy kansainväliselle puolelle.

Koin, ettei minun kannattanut jäädä tähän kytikselle, ja menin ostelemaan viimeisiä tuliaisia, jotta sain loputkin sekelit kulutettua. Kävin vielä kaljallakin, eikä AT:ta näkynyt. Kun hän lopulta saapui, niin oli aika happamana. Hänellä oli varmaan mennyt toista tuntia siellä turvatarkastuksessa. Ehdimme sitten kuitenkin vielä tax freehen sekä ostamaan bratwurst-aterian lounaaksi.

Lentoaseman lounaskippola.

Raikkaat ja ravitsevat hodarit.

Kone lähti klo 16.30, mulla oli taas keskipaikka. Nukahdimme heti kun päästiin tuoleihin istumaan. Kuten tavallista, meillä oli jälleen hätäuloskäyntipaikka, tarjoten meille hulppeat jalkatilat. Lento kesti 4,5 tuntia, otimme kolmet kaljat kun kerran ilmaiseksi sai. Ruoka tarjottiin myös, kana oli OK, mutta hummus tms oli pahaa, arvosana 2/5.

Jalkatilaa piisasi.

Frankfurtiin laskeuduimme n. klo 20, kelloja siirrettiin tunnilla taaksepäin. Hesan lento lähti eri terminaalista, joten piti taas poistua kadulle asti kuten tullessakin. Ilma tuntui viileälle. Heti iholle tuli ensimmäinen kerjäläinen. Kävelimme sisään, jouduimme lähes heti uusiin lisätarkastuksiin. Tel Avivin tuliaiset piti purkaa repusta ja skannata erikseen. Passin tarkastus oli tietty myös. Kävelimme A-terminaaliin, ja ehdimme vielä oluellekin, nähtiin samalla Vesku Jokinen Klamydia-yhtyeestä. Hän olikin ensimmäinen suomalainen jonka näimme viikkoon.

Hesan kone lähti hieman myöhässä. Meillä oli taas hätäulospaikat rivillä 10, kuinkas muuten. Vieruskaverina tällä kertaa lentoemäntä. Matka kesti reilut kaksi tuntia, pitkään piti kapteeni istuinvyön merkkivaloa päällä, vaikkei mitään turbulenssia sen kummemmin ollutkaan. Otimme vielä Aperol Spritzit kotiinpaluun kunniaksi. Hesaan laskeuduimme klo 01.30, kylmä oli perillä ja koneessakin, kun oli shortsit ja t-paita vain. Matkalaukkuni tuli kolmantena, ja AT:n veska aika nopeasti perään. Ihme juttu, miten matkalaukku useimmiten löytää perille, vaikka olisi vaihtolentokin kyseessä. Kävimme vielä lentoaseman Alepassa, sitten taksilla himaan, maksoi 44€. Taas aika paljon halvempi taksimatka kotiinpäin kuin kentälle, ihme juttu. Himassa klo 2.20.

* * * *

Arvio: Kyllä kannatti lähteä! Tosi mielenkiintoista nähdä Jerusalemin ja Betlehemin uskispaikat, kuumuus Kuolleenmeren aavikolla oli oma kokemus. Kämppä oli toimiva ja mielenkiintoinen ratkaisu, ja toimi loistavasti meidän tarkoitusta varten. Ranta ja meri olivat myös upeat purevista kaloista huolimatta. Jerusalemissa minareetin huutaessa rukouskutsuaan näimme miten basaarikauppias suoritti rukouksen oman kauppansa lattialla - silloin tuli tunne, että on kaukana kotoota. Turvattomaksi ei sinällänsä oloaan tuntenut. Palveluammatissa olevat ihmiset vaikuttivat välillä tylyiltä; mielessä kävi onko kyseessä jonkunlainen rasisteeraus vai ovatko sellaisia kaikille, mutta mitäpä tuosta, emme olleet asiasta niin herkillä. Arvosana reissusta: 4/5.

797# Israel, 4

 26.7.2023, Wednesday, +43, Clear, Dead Sea, Israel

Edellinen päivä oli sujunut rauhaksiin pääosin rannalla, jossa mieleenpainuvimmat muistot olivat jalkoja purevat kalat, Käärijän Cha cha cha:ta laulavat paikalliset lapset ja uudet "kusiluistimeni" jotka hiersivät varvasvälin rikki (ilmeisesti ne eivät sovellu kilometrien kävelyyn). Postiseikkailu oli toinen; suht lähellä kämppää oli postitoimisto, mutta siellä oli samanlainen jonotussysteemi kuin Jaffan konttorillakin. Mitään instant-jonotusnumeroa ei saanut, vaan aika pitäisi varata etukäteen samalla lailla kuin esim. hammaslääkärille parin päivän päähän, ja tulla sitten myöhemmin uudelleen oman ajan koittaessa. Vuoronvarausautomaatin sai kyllä englannin kieliseksi muttemme pystyneet varaamaan mitään, sillä suomalainen puhelinnumeromme ei laitteelle kelvannut. Uskalsimme kysyä eräältä asiakkaalta apua, ja hän sitten pyysi postivirkailijaa ottamaan meidät välistä ilman vuorovarausta. Odottelimme 20 minuuttia, ja sitten virkailija otti meidät tiskilleen. Hyvä homma, että asia ratkesi näin ja saimme postimerkit hankittua. Muuten meininki näytti olevan postissa kuin Uuno Turhapuro rautakaupassa -elokuvassa. Viisi merkkiä maksoi 55 sekeliä. Illallisen hoidimme thaimaalaisessa ravintolassa, oli hyvä mutta kallis (250 ₪).

Posti (ensimmäinen ovi vasemmalla) oli karu.

Tiistain illallinen.

Keskiviikkona meillä oli herätys taas klo 5.45, lähtö oli samaan aikaan samasta paikasta kuin Jerusalemin retkelle. Tällä kertaa tekisimme retken Kuolleellemerelle ja Masadan linnoitukselle. Operoijana olisi sama retkiyhtiö Bein Harim kuin viimeksikin. Edellisen kerran tapaan meidät nouti pienempi tila-auto ja vei sitten bussien lähtöpaikalle. Jouduimme odottamaan omaa bussiamme kotvan. Tällä kertaa meillä oli vanhempi naisopas, arveli meidän olevan Tanskasta. Muutenkin hänellä tuntui olevan aika jyrkkiä mielipiteitä, jollaisia ei ehkä Suomessa kannattaisi laukoa. Ainakin Palestiinasta ja paimentolaisista. Kuskina oli Mohammed.

Israelilainen rekisterinumero shuttle-bussissa.

Ajoimme samaa tietä Jerusalemin ohi kuin maanantainakin. Jerusalemin jälkeen tie alkoi viettämään jyrkästi alaspäin, sillä Jerusalem oli 750 metriä merenpinnan yläpuolella, kun taas Kuollutmeri oli maapallon pinnan matalin paikka, 424 metriä merenpinnan alapuolella. Maasto muuttui täysin autiomaaksi, jossa ei muutamia viljeltyjä taatelialueita lukuun ottamatta kasvanut mitään. Kuivuus näytteli pääroolia; viime talvi oli oppaan mukaan kestänyt vain kaksi viikkoa (mitä se ikinä sitten tarkoittikaan), mutta toisaalta tekniikka mahdollisti suolaveden käytön kasteluvetenä. Ohitimme maailman vanhimman kaupungin - Jerikon - ja pysähdyimme sitten bensikselle pitämään taukoa. Kello oli vasta yhdeksän, mutta lämpöä oli jo 37 astetta, joten päivästä tulisi kuuma. Meillä oli onneksi isot vesiputelit mukana, joten emme ostaneet bensikseltä mitään, mutta käytimme vessaoption. Ulkopuolella ukottajat maanittelivat kamelikyytiin, mutta jätimme sellaiset väliin.

Lämmintä luvassa.

Automatkan maisemaa.

Jeriko kaukana horisontissa.

Taateliviljelmiä aavikolla.

Kameleita bensiksellä. Kuollutmeri siintää takana.

Ajoimme Ahava-tehtaille, jossa meidät istutettiin jonkunlaiseen audiorioon ja pakkomyytin ihonhoitotuotteita ja näytettiin joku videokin. Vähän samanlainen kaupustelunumero kuin Betlehemin matkamuistomyymälässä, mutta tämä on näitä tämän kansan kommervenkkejä ja ukotuksia. Siitä huolimatta se ärsytti, poistuimme nopeasti myymälästä ulos ostamatta mitään. Aikaa siinä tuhlaantui taas, minkä olisi voinut todennäköisesti viettää jossain mielenkiintoisemmassa paikassa.

Varsinainen retkibussimme.

Vastarannalla Jordania.

Sitten viimein kohti Masadan linnoitusta. Matkalla näimme "sinkholeja", eräänlaisia maanvajoamia, jotka olivat vieneet mennessään paitsi tiet ja maat ja mannut, niin myös edesauttanut meren haihtumista. Kuolleenmeren pinta hupenee noin metrin vuosivauhtia. Jääkauden aikaan merenpinta oli 200 metriä korkeammalla, ja ulottui useiden kymmenien kilometrien päähän nykyisestä. Monet hotellit ja rantapaikat olivat niin ikään kärsineet vajoamista ja merenpinnan pakenemisesta, joten "uimapaikat" olivat harvassa. Ajotien toisella puolen näimme kalliomuodostelmaa, jossa sijaitsi Qumranin luolat. Vuosina 1947-56 sieltä oli löydetty ns. Qumranin tekstit - Kuolleenmeren kääröt. Tekstit ovat reilun 900 käsikirjoituksen joukko, pääosin 200 eaa - 100 jaa väliseltä aikakaudelta. Ne käsittivät otteita Vanhasta testamentista, juutalaisten uskonkirjoituksista ja muista tuntemattomista uskonnollisista teksteistä.

Masadan linnoitus oli rakennettu 450 metriä korkean "vuoren" päälle, vaikka itse asiassa vuoren huippu ulottui vain vaivoin merenpinnan yläpuolelle, mutta kontrasti alhaalla olevaan alankoon ja Kuolleeseenmereen oli suuri. Vuori on tasalakinen, noin 600 kertaa 300 metrin alue. Todennäköisesti täällä oli pyörinyt porukkaa aikojen alusta (4000-300 eaa), mutta varsinaiset linnoitustyöt oli käynnistänyt itse Herodes. "Pahat tilanttteet" tuli vuosina 72-73 jaa, kun juutalaiskapinalliset pitivät linnakkeessa majaansa, ja roomalaiset piirittivät vuoren. Masadan piiritys kesti kaksi vuotta, kunnes roomalaiset (joiden sotajoukko oli kymmenkertainen juutalaisiin verrattuna) saivat muurin murrettua ja valtasivat linnoituksen. Piiritettyinä olleet 960 juutalaista - miehiä, naisia ja lapsia - olivat tehneet joukkoitsemurhan.

Pienoismalli Masadan linnoituksesta.

Linnakkeen parkkipaikka oli alhaalla, ja linnakkeelle oli melkoinen nousu. Sen pystyi halutessaan kävelemään ylös / alas, mutta kesäisin linnakkeelle nousu jalkaisin oli kielletty kuumuuden takia päivällä (monet muutkin luontoreitit näyttivät noudattavan täällä samaa kaavaa). Auringonnousun aikaan täällä varmasti olisi nättiä. Onneksi tänne oli kuitenkin rakennettu teleferico jo vuonna 1971. Opas kävi ostamassa liput sillä välin kun me kävimme hotelli helpotuksessa.

Jonkun verran oli jonoa köysirataan, mutta taisimme päästä jo heti kakkosvaunuun. Vaunussa ei ollut ilmastointia, ja joku grupieeri sielläkin joutui olemaan töissä, melkoiset työolosuhteet hänellä. Meillä oli AT:n kanssa molemmilla 1,5 litran lekat vettä, mutta ne menivät jo ensimmäisen kymmenen minuutin kuluessa naamariin. Ylhäältä sai lämmintä hanavettä, jota meitä vähän arvelutti juoda mutta joimme kuitenkin, ei nestehukkakaan mikään mukava sairaus varmastikaan ole. Lämmintä rupesi olemaan tässä vaiheessa jo se 40 astetta, joten tämä oli kyllä ultimatuim kivikasoja kuumassa missä olen koskaan ollut. Kierros kesti 1,5 tuntia ja varjopaikat olivat vähissä. Emme jaksaneet mennä edes alatasanteille katsomaan itse palatsialueen raunioita - sieltä kun olisi pitänyt kävellä vielä ylöskin. Helpotuksen tunne oli melkoinen siinä vaiheessa kun opas totesi, että eiköhän tämä riitä - suksitaanpa takaisin köysiratahisseille.

Teleferico.

Näkymät alaspäin.

Kivikasoja kuumassa.

Aavikkoa ja Kuollutmeri.

Samalta näytti toinenkin suunta.

Raunioita.

Vähän säilynyttä sisätilaa.

Vanha sauna.

Ulkonakin tuntui olevan melkoinen sauna.

Hän on seurallinen rotkorakkeli.

Tuonne ei huvittanut lähteä lampsimaan.

Vanha palatsi yläpuolelta kuvattuna.

Tältä palatsi oli joskus näyttänyt.

Seuraavaksi ajoimme lounaspaikkaan noin 40 minuutin ajomatkan päähän. Sen verran taisi ottaa voimille muillakin, että kaikki taisivat nukahtaa kuskia lukuun ottamatta. Lounaspaikka oli uimapaikkamme lähellä; ilma tuntui vieläkin kuumemmalta, en ole sellaista lämpöä kokenut aiemmin. Onneksi ruokailu tapahtui ilmastoidussa tilassa - samaan paikkaan oli ujutettu taas melkoinen matkamuistomyymälä, jonka läpi piti kävellä mennen tullen. Täälläkin olisi ollut buffetti, mutta se oli liian vaikea / sekava, että olisimme osanneet ostaa sellaisen, joten tyydyimme pelkkään shawarmaan ja olueeseen. Maksoi 16$ / naama, ei ollut mikään hääppöinen, annetaan arvosanaksi 2/5. AT osti tuliaisiksi viereisestä tuliaiskaupasta Kuolleenmeren kääröt-miniatyyriteoksen, hintaa silläkin 33u$d.

Lounaspaikkamme.

Retkeilyreitit oli tänään suljettu täälläkin.

Hihii, typo liikennemerkissä.

Sen jälkeen pulikoimaan Kuolleeseenmereen. Mihin tahansa ei passannut mennä uimaan, vaan vain virallisille rannoille, joita ei ymmärtääkseni hirveän montaa ollut. Pohjoisella Kuolleellamerellä oli Kalia Beach-niminen ranta-alue. Sinne oli sisäänpääsymaksu, en tiedä paljonko se oli kun kuului retken hintaan. Meille annettiin 1,5h aikaa, se riitti meille jonkunlaisesti mutta muilta retkeilijöiltä tuli palautetta, että aikaa oli aivan liian vähän. Ensinnäkin, uikkarinvaihtokopit olivat ylhäällä kuten myös vaatelokerikot (osasimme ihme kyllä käyttää niitä, taisi sekin maksaa jonkun rahan), ja sitten rantaviivan pakenemisesta johtuen alas vesirajaan oli melkoinen matka. Kusiluistimet hiersivät, superliukas maa ja poskettoman kuuma ilma alkoi latistamaan tunnelmaa. Viimein päästyämme veden kanssa tekemisiin huomasimme sen öljyiseksi ja vähän inhottavaksikin. Sen takia maakin oli niin liukas täällä, hyvä kun pystyssä pysyi. Ranta oli täynnä isoja ja teräviä kiviä. Olisi pitänyt olla uimakengät, mutta kun ei ollut niin itse käytin laituria, AT meni uimaan rannalta. Kaikenlaiset hiertymät ja ihorikot huusivat hoosiannaa, kun suolavesi iski niihin. Uida ei mahalleen pystynyt, vaan vedessä piti vain kellua istuma-asennossa. Jos vettä olisi osunut silmiin, olisi luultavasti ollut visiitti ensiapupisteelle. Veden suolaprosentti oli 33%, pintalämpötila oli peräti 37 astetta. Minulle riitti minuutin pulahdus, kunnes kömmin vedestä pois. Iho tuntui siltä kuin olisi ollut oliiviöljyn peitossa. AT koitti testata myös mutakylpyä, mutta sen olisi pitänyt antaa vaikuttaa 20 minuuttia; siinä kuumuudessa ja ilman varjoa hommasta ei tullut mitään, joten katsoimme viisaammaksi poistua. Onneksi rantaviivan tuntumassa oli sentään suihkut, jolla pystyi vähän huuhtomaan ihoa, ja saamaan kantapään kirvelyä kuriin. 

Kalia Beach.

Ei mikään kiva uimakokemus.

Lampsimme ikuisuuden matkan takasin ylös pukkareille, onneksi sielläkin oli vielä suihkut. Vaatteiden päällepukeminen oli haastavaa kun hikoili jatkuvasti. Varmaan vaatteet oli tarkoitus vaihtaa jossain piilossa, mutta vaihdoimme ne nopeasti vain vaatelokerikkojen luona kun kerran Suomesta ollaan :D Sitten vielä kipaisimme ostamaan kioskista vettä ja kokista, ja menimme istumaan varjoon ja kirosimme kun ei ollut ilmastointia missään. Näimme myös Robertin, joka oli ollut oppaamme toissapäivänä Jerusalemin retkellä.

Ylätasanteella.

Kauppa.

Mau.

Bussille palattuamme huomasimme lämpömittarin näyttävän jo +45 astetta, joten pieni kitinä kuumuudesta sallittakoon. Kyllä se sitten vähän helpotti kun kuski laittoi moottorin käyntiin ja ilmastoinnin päälle, ja lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa takaisin kohti Tel Avivia. Sinne kesti melkein pari tuntia ajaa, aika meni torkkuessa.

Huh hellettä!

Tel Avivissa oli mielenosoituksia, joten bussi joutui ajamaan vähän kiertoreittiä, mutta pääsimme silti taas kolmantena pois bussin kyydistä.  Annoimme pienet tipit kuskille ja oppaalle, vaikken oppaasta niin tykännytkään. Onneksi hän oli kuitenkin varoittanut meitä juhlapäivästä, joka alkaisi taas pian auringonlaskun jälkeen, jolloin ravintolat yms saattaisivat mennä suljetuksi. Kävimme pikaisesti kaupassa, mutta suihkuun ei riittänyt enää aikaa, joten menimme ryvettyneinä syömään päivällistä. Muutaman paikan jouduimme kiertämään, ennen kuin löysimme sopivan paikan (joko menu oli pelkästään hepreaksi tai sitten ruokalista olisi pitänyt ladata QR-koodista, mutta kun ei ollut verkkoa saatavilla, tai palvelu oli huono tai sitten vain ruokavaihtoehdot - kivekset ja tonsilsit eivät oikein maistuneet pitkän päivän päätteeksi). Saimme syödäksemme ihan OK:t hampurilaisateriat, maksoivat 180 sekeliä (n. 45€). Sitten kelpasikin jo palata takaisin kämpille suihkuun, henkilökohtaiseen huoltoon ja kaljalle.

Illallispurilainen.

Keittiö alkoi näyttämään sille, että tarttis tehrä jottain?