797# Israel, 4

 26.7.2023, Wednesday, +43, Clear, Dead Sea, Israel

Edellinen päivä oli sujunut rauhaksiin pääosin rannalla, jossa mieleenpainuvimmat muistot olivat jalkoja purevat kalat, Käärijän Cha cha cha:ta laulavat paikalliset lapset ja uudet "kusiluistimeni" jotka hiersivät varvasvälin rikki (ilmeisesti ne eivät sovellu kilometrien kävelyyn). Postiseikkailu oli toinen; suht lähellä kämppää oli postitoimisto, mutta siellä oli samanlainen jonotussysteemi kuin Jaffan konttorillakin. Mitään instant-jonotusnumeroa ei saanut, vaan aika pitäisi varata etukäteen samalla lailla kuin esim. hammaslääkärille parin päivän päähän, ja tulla sitten myöhemmin uudelleen oman ajan koittaessa. Vuoronvarausautomaatin sai kyllä englannin kieliseksi muttemme pystyneet varaamaan mitään, sillä suomalainen puhelinnumeromme ei laitteelle kelvannut. Uskalsimme kysyä eräältä asiakkaalta apua, ja hän sitten pyysi postivirkailijaa ottamaan meidät välistä ilman vuorovarausta. Odottelimme 20 minuuttia, ja sitten virkailija otti meidät tiskilleen. Hyvä homma, että asia ratkesi näin ja saimme postimerkit hankittua. Muuten meininki näytti olevan postissa kuin Uuno Turhapuro rautakaupassa -elokuvassa. Viisi merkkiä maksoi 55 sekeliä. Illallisen hoidimme thaimaalaisessa ravintolassa, oli hyvä mutta kallis (250 ₪).

Posti (ensimmäinen ovi vasemmalla) oli karu.

Tiistain illallinen.

Keskiviikkona meillä oli herätys taas klo 5.45, lähtö oli samaan aikaan samasta paikasta kuin Jerusalemin retkelle. Tällä kertaa tekisimme retken Kuolleellemerelle ja Masadan linnoitukselle. Operoijana olisi sama retkiyhtiö Bein Harim kuin viimeksikin. Edellisen kerran tapaan meidät nouti pienempi tila-auto ja vei sitten bussien lähtöpaikalle. Jouduimme odottamaan omaa bussiamme kotvan. Tällä kertaa meillä oli vanhempi naisopas, arveli meidän olevan Tanskasta. Muutenkin hänellä tuntui olevan aika jyrkkiä mielipiteitä, jollaisia ei ehkä Suomessa kannattaisi laukoa. Ainakin Palestiinasta ja paimentolaisista. Kuskina oli Mohammed.

Israelilainen rekisterinumero shuttle-bussissa.

Ajoimme samaa tietä Jerusalemin ohi kuin maanantainakin. Jerusalemin jälkeen tie alkoi viettämään jyrkästi alaspäin, sillä Jerusalem oli 750 metriä merenpinnan yläpuolella, kun taas Kuollutmeri oli maapallon pinnan matalin paikka, 424 metriä merenpinnan alapuolella. Maasto muuttui täysin autiomaaksi, jossa ei muutamia viljeltyjä taatelialueita lukuun ottamatta kasvanut mitään. Kuivuus näytteli pääroolia; viime talvi oli oppaan mukaan kestänyt vain kaksi viikkoa (mitä se ikinä sitten tarkoittikaan), mutta toisaalta tekniikka mahdollisti suolaveden käytön kasteluvetenä. Ohitimme maailman vanhimman kaupungin - Jerikon - ja pysähdyimme sitten bensikselle pitämään taukoa. Kello oli vasta yhdeksän, mutta lämpöä oli jo 37 astetta, joten päivästä tulisi kuuma. Meillä oli onneksi isot vesiputelit mukana, joten emme ostaneet bensikseltä mitään, mutta käytimme vessaoption. Ulkopuolella ukottajat maanittelivat kamelikyytiin, mutta jätimme sellaiset väliin.

Lämmintä luvassa.

Automatkan maisemaa.

Jeriko kaukana horisontissa.

Taateliviljelmiä aavikolla.

Kameleita bensiksellä. Kuollutmeri siintää takana.

Ajoimme Ahava-tehtaille, jossa meidät istutettiin jonkunlaiseen audiorioon ja pakkomyytin ihonhoitotuotteita ja näytettiin joku videokin. Vähän samanlainen kaupustelunumero kuin Betlehemin matkamuistomyymälässä, mutta tämä on näitä tämän kansan kommervenkkejä ja ukotuksia. Siitä huolimatta se ärsytti, poistuimme nopeasti myymälästä ulos ostamatta mitään. Aikaa siinä tuhlaantui taas, minkä olisi voinut todennäköisesti viettää jossain mielenkiintoisemmassa paikassa.

Varsinainen retkibussimme.

Vastarannalla Jordania.

Sitten viimein kohti Masadan linnoitusta. Matkalla näimme "sinkholeja", eräänlaisia maanvajoamia, jotka olivat vieneet mennessään paitsi tiet ja maat ja mannut, niin myös edesauttanut meren haihtumista. Kuolleenmeren pinta hupenee noin metrin vuosivauhtia. Jääkauden aikaan merenpinta oli 200 metriä korkeammalla, ja ulottui useiden kymmenien kilometrien päähän nykyisestä. Monet hotellit ja rantapaikat olivat niin ikään kärsineet vajoamista ja merenpinnan pakenemisesta, joten "uimapaikat" olivat harvassa. Ajotien toisella puolen näimme kalliomuodostelmaa, jossa sijaitsi Qumranin luolat. Vuosina 1947-56 sieltä oli löydetty ns. Qumranin tekstit - Kuolleenmeren kääröt. Tekstit ovat reilun 900 käsikirjoituksen joukko, pääosin 200 eaa - 100 jaa väliseltä aikakaudelta. Ne käsittivät otteita Vanhasta testamentista, juutalaisten uskonkirjoituksista ja muista tuntemattomista uskonnollisista teksteistä.

Masadan linnoitus oli rakennettu 450 metriä korkean "vuoren" päälle, vaikka itse asiassa vuoren huippu ulottui vain vaivoin merenpinnan yläpuolelle, mutta kontrasti alhaalla olevaan alankoon ja Kuolleeseenmereen oli suuri. Vuori on tasalakinen, noin 600 kertaa 300 metrin alue. Todennäköisesti täällä oli pyörinyt porukkaa aikojen alusta (4000-300 eaa), mutta varsinaiset linnoitustyöt oli käynnistänyt itse Herodes. "Pahat tilanttteet" tuli vuosina 72-73 jaa, kun juutalaiskapinalliset pitivät linnakkeessa majaansa, ja roomalaiset piirittivät vuoren. Masadan piiritys kesti kaksi vuotta, kunnes roomalaiset (joiden sotajoukko oli kymmenkertainen juutalaisiin verrattuna) saivat muurin murrettua ja valtasivat linnoituksen. Piiritettyinä olleet 960 juutalaista - miehiä, naisia ja lapsia - olivat tehneet joukkoitsemurhan.

Pienoismalli Masadan linnoituksesta.

Linnakkeen parkkipaikka oli alhaalla, ja linnakkeelle oli melkoinen nousu. Sen pystyi halutessaan kävelemään ylös / alas, mutta kesäisin linnakkeelle nousu jalkaisin oli kielletty kuumuuden takia päivällä (monet muutkin luontoreitit näyttivät noudattavan täällä samaa kaavaa). Auringonnousun aikaan täällä varmasti olisi nättiä. Onneksi tänne oli kuitenkin rakennettu teleferico jo vuonna 1971. Opas kävi ostamassa liput sillä välin kun me kävimme hotelli helpotuksessa.

Jonkun verran oli jonoa köysirataan, mutta taisimme päästä jo heti kakkosvaunuun. Vaunussa ei ollut ilmastointia, ja joku grupieeri sielläkin joutui olemaan töissä, melkoiset työolosuhteet hänellä. Meillä oli AT:n kanssa molemmilla 1,5 litran lekat vettä, mutta ne menivät jo ensimmäisen kymmenen minuutin kuluessa naamariin. Ylhäältä sai lämmintä hanavettä, jota meitä vähän arvelutti juoda mutta joimme kuitenkin, ei nestehukkakaan mikään mukava sairaus varmastikaan ole. Lämmintä rupesi olemaan tässä vaiheessa jo se 40 astetta, joten tämä oli kyllä ultimatuim kivikasoja kuumassa missä olen koskaan ollut. Kierros kesti 1,5 tuntia ja varjopaikat olivat vähissä. Emme jaksaneet mennä edes alatasanteille katsomaan itse palatsialueen raunioita - sieltä kun olisi pitänyt kävellä vielä ylöskin. Helpotuksen tunne oli melkoinen siinä vaiheessa kun opas totesi, että eiköhän tämä riitä - suksitaanpa takaisin köysiratahisseille.

Teleferico.

Näkymät alaspäin.

Kivikasoja kuumassa.

Aavikkoa ja Kuollutmeri.

Samalta näytti toinenkin suunta.

Raunioita.

Vähän säilynyttä sisätilaa.

Vanha sauna.

Ulkonakin tuntui olevan melkoinen sauna.

Hän on seurallinen rotkorakkeli.

Tuonne ei huvittanut lähteä lampsimaan.

Vanha palatsi yläpuolelta kuvattuna.

Tältä palatsi oli joskus näyttänyt.

Seuraavaksi ajoimme lounaspaikkaan noin 40 minuutin ajomatkan päähän. Sen verran taisi ottaa voimille muillakin, että kaikki taisivat nukahtaa kuskia lukuun ottamatta. Lounaspaikka oli uimapaikkamme lähellä; ilma tuntui vieläkin kuumemmalta, en ole sellaista lämpöä kokenut aiemmin. Onneksi ruokailu tapahtui ilmastoidussa tilassa - samaan paikkaan oli ujutettu taas melkoinen matkamuistomyymälä, jonka läpi piti kävellä mennen tullen. Täälläkin olisi ollut buffetti, mutta se oli liian vaikea / sekava, että olisimme osanneet ostaa sellaisen, joten tyydyimme pelkkään shawarmaan ja olueeseen. Maksoi 16$ / naama, ei ollut mikään hääppöinen, annetaan arvosanaksi 2/5. AT osti tuliaisiksi viereisestä tuliaiskaupasta Kuolleenmeren kääröt-miniatyyriteoksen, hintaa silläkin 33u$d.

Lounaspaikkamme.

Retkeilyreitit oli tänään suljettu täälläkin.

Hihii, typo liikennemerkissä.

Sen jälkeen pulikoimaan Kuolleeseenmereen. Mihin tahansa ei passannut mennä uimaan, vaan vain virallisille rannoille, joita ei ymmärtääkseni hirveän montaa ollut. Pohjoisella Kuolleellamerellä oli Kalia Beach-niminen ranta-alue. Sinne oli sisäänpääsymaksu, en tiedä paljonko se oli kun kuului retken hintaan. Meille annettiin 1,5h aikaa, se riitti meille jonkunlaisesti mutta muilta retkeilijöiltä tuli palautetta, että aikaa oli aivan liian vähän. Ensinnäkin, uikkarinvaihtokopit olivat ylhäällä kuten myös vaatelokerikot (osasimme ihme kyllä käyttää niitä, taisi sekin maksaa jonkun rahan), ja sitten rantaviivan pakenemisesta johtuen alas vesirajaan oli melkoinen matka. Kusiluistimet hiersivät, superliukas maa ja poskettoman kuuma ilma alkoi latistamaan tunnelmaa. Viimein päästyämme veden kanssa tekemisiin huomasimme sen öljyiseksi ja vähän inhottavaksikin. Sen takia maakin oli niin liukas täällä, hyvä kun pystyssä pysyi. Ranta oli täynnä isoja ja teräviä kiviä. Olisi pitänyt olla uimakengät, mutta kun ei ollut niin itse käytin laituria, AT meni uimaan rannalta. Kaikenlaiset hiertymät ja ihorikot huusivat hoosiannaa, kun suolavesi iski niihin. Uida ei mahalleen pystynyt, vaan vedessä piti vain kellua istuma-asennossa. Jos vettä olisi osunut silmiin, olisi luultavasti ollut visiitti ensiapupisteelle. Veden suolaprosentti oli 33%, pintalämpötila oli peräti 37 astetta. Minulle riitti minuutin pulahdus, kunnes kömmin vedestä pois. Iho tuntui siltä kuin olisi ollut oliiviöljyn peitossa. AT koitti testata myös mutakylpyä, mutta sen olisi pitänyt antaa vaikuttaa 20 minuuttia; siinä kuumuudessa ja ilman varjoa hommasta ei tullut mitään, joten katsoimme viisaammaksi poistua. Onneksi rantaviivan tuntumassa oli sentään suihkut, jolla pystyi vähän huuhtomaan ihoa, ja saamaan kantapään kirvelyä kuriin. 

Kalia Beach.

Ei mikään kiva uimakokemus.

Lampsimme ikuisuuden matkan takasin ylös pukkareille, onneksi sielläkin oli vielä suihkut. Vaatteiden päällepukeminen oli haastavaa kun hikoili jatkuvasti. Varmaan vaatteet oli tarkoitus vaihtaa jossain piilossa, mutta vaihdoimme ne nopeasti vain vaatelokerikkojen luona kun kerran Suomesta ollaan :D Sitten vielä kipaisimme ostamaan kioskista vettä ja kokista, ja menimme istumaan varjoon ja kirosimme kun ei ollut ilmastointia missään. Näimme myös Robertin, joka oli ollut oppaamme toissapäivänä Jerusalemin retkellä.

Ylätasanteella.

Kauppa.

Mau.

Bussille palattuamme huomasimme lämpömittarin näyttävän jo +45 astetta, joten pieni kitinä kuumuudesta sallittakoon. Kyllä se sitten vähän helpotti kun kuski laittoi moottorin käyntiin ja ilmastoinnin päälle, ja lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa takaisin kohti Tel Avivia. Sinne kesti melkein pari tuntia ajaa, aika meni torkkuessa.

Huh hellettä!

Tel Avivissa oli mielenosoituksia, joten bussi joutui ajamaan vähän kiertoreittiä, mutta pääsimme silti taas kolmantena pois bussin kyydistä.  Annoimme pienet tipit kuskille ja oppaalle, vaikken oppaasta niin tykännytkään. Onneksi hän oli kuitenkin varoittanut meitä juhlapäivästä, joka alkaisi taas pian auringonlaskun jälkeen, jolloin ravintolat yms saattaisivat mennä suljetuksi. Kävimme pikaisesti kaupassa, mutta suihkuun ei riittänyt enää aikaa, joten menimme ryvettyneinä syömään päivällistä. Muutaman paikan jouduimme kiertämään, ennen kuin löysimme sopivan paikan (joko menu oli pelkästään hepreaksi tai sitten ruokalista olisi pitänyt ladata QR-koodista, mutta kun ei ollut verkkoa saatavilla, tai palvelu oli huono tai sitten vain ruokavaihtoehdot - kivekset ja tonsilsit eivät oikein maistuneet pitkän päivän päätteeksi). Saimme syödäksemme ihan OK:t hampurilaisateriat, maksoivat 180 sekeliä (n. 45€). Sitten kelpasikin jo palata takaisin kämpille suihkuun, henkilökohtaiseen huoltoon ja kaljalle.

Illallispurilainen.

Keittiö alkoi näyttämään sille, että tarttis tehrä jottain?