700# My day, 2

 12.2.2021, Friday, -14, Mostly cloudy, Helsinki

Koronan jyllätessä toista vuotta ja alati kiihtyvänä pandemiana elämä on ollut tylsää jopa minun mittapuullani. En pysty erottamaan päiviä toisistaan edes kuluvan viikon ajalta; kolmen kuukauden aikana olen liikuskellut vain 7 kilometrin kuplan sisällä yhtä Turun päiväreissua lukuun ottamatta. Mitään ei voi oikein tehdä eikä minnekään mennä. Ei mitään mitä odottaa. Ei mitään mihin eskapismin pauloissa pääsisi pakenemaan.

Blogihiljaisuuden päätin rikkoa keksimällä väkisinkin tikusta asiaa. Otetaan tarkasteluun tuikitavallinen arkinen työpäivä. Minusta tiistai on viikon typerin päivä, mutta toisaalta perjantaisin on duunissa kaikkein hiljaisinta joten valitsin esimerkkipäivän sillä perusteella.

Herään herätyskellon soittoon klo 6.45. Tuntuu, että unet ovat aina makeimmillaan juuri tuohon aikaan. Huomaan heti, miten jääkylmä asuntoni on, eikä millään huvittaisi hylätä lämmintä vuodetta. Mutta tosiasiat tuntien, olen ajoittanut herätyskelloni täsmällisesti ja rutinoidut aamutoimet ovat suunniteltu minuuttiaikataulun mukaisesti eikä siihen kuulu vitkuttelu. 

Sisälämpötila on ollut viime aikojen pakkasten myötä rikollisen alhainen. Minulla on kaksi peittoa ja silti tuntuu että nukkumaan mennessä jalkojen lämpiäminen kestää tuskastuttavan kauan (en saa unta jos jalkani ovat kylmät). Olen varannut sukat heti sänkyni viereen; olohuoneeseen kävely paljain jaloin saisi niihin jo ensi merkit hypotermian. Harjaan hampulit; peilistä katselee väsynyt ja viime aikoina vanhettunut naama (tai ehkä se johtuu kuontalostani, edellisestä parturivisiitistä on vierähtänyt jo viisi kuukautta). Olin mennyt nukkumaan jo yhdentoista jälkeen mutta heräsin puoli kolmen maissa ja valvoin ainakin tunnin. Unet olivat kummallisia.

Laitan leipäparin paahtimeen. Tiedän paahtoajan riittävän parahiksi juuri vuoteen petaamiseen. Laitan saman levitteen kuin aina, päälle juustoviipaleet ja metvurstit. Ne olivat viimeiset. Nykyään käyn kerran viikossa kaupassa, ja nyt ruokavarastot alkoivat olemaan loppumaisillaan. Vedän vitamiinit naamariin. Katselen aamutv:n mänttejä haastatteluja, luon toivoni iltapäivälehtien nettiversioiden uutismaailmoihin. Ei mitään mielenkiintoista sielläkään. Television haastattelut vaihtuvat uutisiin. Korona sitä ja koronarokote tätä ja muistattekos vielä Trumpin, se vasta kahjo oli. Edellisenä iltana olin katsonut piruuttani tasan vuoden vanhan uutislähetyksen; kovin erilainen maailma oli silloin ja korona sai uutisaikaa vaivaiset 10 sekuntia, sekin yli yhdeksän minuutin päästä lähetyksen alusta. Kovin oli maailma erilainen silloin. 

 

Aamiainen.

Tämän aamun televisiossa näpsäkkä neito tulee esittelemään säätiedot. Tiedän siitä alkaa pukeutumaan ja valmistautumaan töihin lähtöön. Ulkona on -18 astetta, joten laitan jopa kaulaliinan. Sieppaan läppärilaukun (joudumme nykyään raahaamaan kannettavaa töistä joka päivä kotiin ja aamulla takaisin mahdollisten sairastumisten ja karanteenien vuoksi) ja poistun rappukäytävän kautta kirpeään ulkoilmaan. Taiteilen jäisen pihan ja parkkipaikan läpi kuin rollaattorin kotiin unohtanut vanhus. Jalkakäytävälle päästyäni huomaan kuitenkin jonkin sortin ihmeen tapahtuneen kun kulkuväylälle on levitetty ohut sepelikerros. Olisihan tuota enemmänkin mahtunut mutta hyvä näinkin. Koko talvena ei näitä katuja ole hoidettu millään tavalla, joten siihen nähden tervetullut uudistus.

Kävelen kilometrin matkan metroasemalle. Viime talveksi ostamani "setätakki" on loistava, sen kanssa ei ole vielä kylmä päässyt yllättämään kertaakaan. Nokka sen sijaan alkaa valumaan aina kylmässä. Niistäminen julkisesti on aina vähän haram, mutta teen sen silti. Ennen metroasemalle menoa kaivan povaristani maskin; osaan pukea sen pimeässä kohmeisilla käsilläni näppärästi muutamissa sekunneissa. Niin ainakin luulen, sillä kun pääsen viimein metroon ja näen valossa peilikuvani heijastuvan metron ikkunasta, huomaan laittaneeni sen väärin päin.

Aurinkokin nousemassa.

Matkustan metrolla muutaman pysäkin, kävelen sen jälkeen vielä reilut kaksi kilometria. Puolitoista kilometriä ovat mukavaa käveltävää, sillä jonkinlainen harja-auto / suolaus on tehnyt tiet sangen kulkukelpoisiksi (en tiedä mitä nestemäistä suolaliuosta se on kun se toimii pakkasessakin, mutta kengät se jättää karseaan kuntoon. Nyt olin kuitenkin putsannut ja blankannut ne edellisenä iltana.). Työpaikan leimauslaitteelle ehdin juuri tasan kahdeksaksi. Ihailtavaa. Minuuttiaikataululle 5/5. Meillä on tulo-ovilla automaattinen kuumeenmittauslaite. Koska tulen ulkoilmasta, näyn lämpökamerassa lähes sinisenä (poislähtiessä väri on usein keltainen / oranssi). 

Metrolaiturille.

 

Nysse tulee.

 

Metron tunnelmaa.

 

Lisää kävelyä hyytävässä aamussa.

Olemme työparin kanssa tänään molemmat paikalla. J on närkästynyt, joku on tuonut koiranpaskat hänen työpisteelleen. Nauran katketakseni. Koitan lohdutella, että joku on varmaan illalla ollut täällä töissä ja päästänyt koiransa vapaaksi joka on sattumoisin paskonut juuri hänen paikalleen omistajan huomaamatta. Selitykseni menee kuuroille korville.

Vuvve oli jättänyt protestiterveiset.

 

Käyn pesemässä kädet, huomaan sepalukseni olevan auki. Miten hemmetissä minusta on tullut tällainen tattarus? Tallin ovet auki, maski väärinpäin... huh. Vanhuus ei tule yksin eikä näköjään kaksinkaan. Laitan työkoneeni tulille, mutta näen siivoojan tulevan ja kyselevän missä sitä paskaa nyt sitten on ja purskahdan nauruun. Toivottavasti hän ei luullut minun olevan mitenkään vahingoniloinen. Jotenkin meni minullakin pask.. siis pasmat niin sekaisin, etten pystynyt keskittymään aamurutiineihini täysin pedantisti. Jotain hauskaa joskus tapahtuu IT-osastollakin.

Työni on samaa IT-hommaa kuin edellisenä keväänäkin, samassa kansainvälisessä yrityksessä. Tunnistaudun puhelinapin avulla, anon power admin-tunnukset itselleni. Käynnistän kulunvalvontajärjestelmän, haen tarvittavat tilausrapsat, avaan ja kirjaudun valmiiksi tiettyihin portaaleihin, se helpottaa ja nopeuttaa kummasti asioita. Sähköposteja on tullut kummallisen niukalti; jopa niin vähän, että epäilin sen edellisiltana olevan rikki. Ne ovat nopeasti luettu. Haen automaatista raikkaat ja ravitsevat kahvit.

Aamu sujui rauhaksiin, pystyin lukemaan lehtiä ja katsomaan somemaailman uusimpia käänteitä, sekä harjoittamaan muutamia kanjimerkkejä (harjoitan tällä lähinnä muistiani). Työn puolesta viimeistelen edellispäivänä aloittamani asennustyön. Lisäilen muutamia kulkulupia. Käyn vanhoja avonaisia keissejä läpi ja saan yhden jopa suljettuakin. Muutama käyttäjä ottaa yhteyttä Teamsin kautta; ensimmäinen on suomalaisnainen, jonka kysymystä en oikein ymmärrä näkemättä (asentaa puhelimeen appia). Neuvon parhaani mukaan, sen jälkeen nainen poistuu Teamsista enkä kuule hänestä enää loppupäivänä. Bangladeshilainen mies huhuilee minua seuraavaksi; hän oli soittanut minulle jo alkuviikosta ja vpn-vika näytti korjautuneen itsestään mutta nyt oli tilanne taas päällä. Toivon, että tällä kertaa sain sen korjatuksi. Kiinalaismies tuli käymään luonani, hänellä oli Macbook-juttu. En juuri perusta niistä koneista ja nytkin haluttuun päämäärään pääseminen vaati tuskallisen paljon ponnisteluja (ja googlausta).

 

Teimme 10 kysymystä -visan, kuten joka arkipäivä. Sain kahdeksan oikein, mutta hävisin silti muille (neljä osallistujaa, muut saivat yhdeksän oikein). Kello tuli 11, ja J lähti syömään (hän syö aina tasan klo 11, eikä suostu tekemään siitä poikkeusta vaikka mikä olisi kesken. Sopii toisaalta minulle mainiosti kun itse tykkään syödä vasta klo 12 kieppeillä). Päivä oli juurikin niin hiljainen kun etukäteen ajattelin, joten tämä tarjosi minulle hetkellisesti omaa aikaa. Sen verran jaksoin ponnistella, että poistin pyydetyt yhdeksän kulkulätkää.

10 kysymystä.

Kahdentoista maissa kävin itse syömässä. Käyn aina näihin samoihin aikoihin ja näen ruokalassa samat ihmiset samoilla paikoilla. En ole siis yksin tapojeni orja. Ruokana oli mexican lasagnea tai vaihtoehtoisesti jokin kanajuttu (vegevaihtoehtoja en laske mukaan). Lasagneversio kiinnosti joten päädyin siihen. Siinä ei oltu käytetty niinkään sellaisia lasagnelevyjä vaan sitä juustodippiä ja liha oli jonkinlaista nyhtöhommaa. Se ei maistunut millekään, olin odottanut vähän potkua joten en voi antaa tästä enempää kuin 3/5.

Lounasta.

 
Takaisin työpisteellä. Eräs hiljattain aloittanut käyttäjä oli ottanut Teamsissa yhteyttä, ja vaikka vastasin niin tuli hetken päästä käymään paikalla. Toivottavasti asiat saatiin kuntoon, ainakaan hänestä ei kuulunut loppupäivän aikana enää mitään mutta sellainen etiäinen jäi, että maanantaina täytyy palata asiaan. Ajoin tilausrapsan ja huomasin siellä virheen. Kyselin asian perään, tilataanko tavara vai perutaanko se ja vastaus oli tyyliin ihan sama tai sitten ehkä ei. En jaksanut alkaa jankkaamaan asiasta enempää vaan totesin tilauksen lähtevän nyt eteäpäin. Koko viikkona ei ollut käynyt tavarantoimittajaa; nyt se sitten tuli. Otin nimet ylös ja laitoin viestiä asianomaisille, että olisi kamaa noudettavana.

Meillä on ollut J:n kanssa verkkokytkinten siivousprojektia, mitä ollaan työstetty pikkuhiljaa menemään. Tilaamme rapsat verkkorasioista joita ei ole käytetty aikoihin ja käymme sitten purkamassa verkot ja raivaamassa kytkimiin lisää portteja vapaaksi. Se on aika aivotonta hommaa, mutta välillä sitä kaipaa sellaistakin. Toki nyt sen verran pitää olla tarkkaavaisuutta, että on oikeassa kytkimessä / bladessa / portissa, ettei irrota vääriä piuhoja. Jos aikoinaan mietti, miksi lasten tehtäväkirjoissa seurataan jotain hemmetin sekasotkuista lankakerää pisteestä A pisteeseen X, niin tämän vuoksi.

Johtotehtävissä.

Käsidesipullo oli lauennut housuntaskuun. Mietinkin kyykistyessäni, miksi housujeni etumus tuntui niin lämpimältä, nytkö mä olen jo kussut housuunikin, mutta kyllä se märkä läntti oli viinanhajuista. Sen haihduttamiseen kuluikin sitten melkoinen tovi. Palasin työpisteelleni. Pomo halusi vielä palaveerata kanssamme perjantai-iltapäivän kunniaksi. En enää muista mitä asiaa hänellä oli. Päivän päätteeksi tuli vielä eräs ulkolainen käyttäjä jonka koneasennus oli mennyt pieleen; koitin saada asennusta käyntiin uudelleen sillä seurauksella että koneen BIOS meni sekaisin ja vielä oma asennuspuikkoni hajosi. Mutta taisin saada sotkut setvittyä ja asennuspaketit illaksi putoamaan (joskin uuden asennustikun joudun luomaan myöhemmin uudelleen, nyt lainasin J:n tikkua. En ymmärrä miksei niitä voi pudottaa verkon yli suoraan).

Ennen kotiinlähtöä siivooja tuli kertomaan, että hän on koko viikon siivonnut kerroksemme sisäkattoa iltaisin ja hänellä meinasi käydä vahinko sillä olimme virittäneet sisäkattoon muutamia laitteita joita hän ei meinannut huomata. Hyvä ettei käynyt pahempaa vauriota. Hänkin puhui englantia, joten tänään melkein kaikki kontaktit piti käydä lontooksi. Silti tuntuu, etten opi kieltä yhtään, vaikka nykyään ymmärränkin jo suurimman osan mitä minulle sanotaan. Muuten päivästä ei oikein jäänyt mitään kummallista mieleen - paitsi ne aamuiset koiran scheisset!

Leimasin itseni ulos klo 16.03. Aurinko oli mennyt jo pilveen - ei kuitenkaan laskenut! Itse asiassa, päivä oli pidentynyt jo yli kolmella tunnilla, ja sen kyllä huomasi. Ilmakaan ei tuntunut niin pahalle kuin aamulla vaikka pakkasta olikin vielä -10 astetta. Kävelin pari kilometriä Kalasataman metroasemalle. Metro oli turkasen täynnä väkeä, vähän inhotti olla siellä vaikka tällä kertaa minulla oli maskikin oikein päin. Kävelin viimeisen kilometrin metroasemalta kotiin, aktiiviranneke ilmoitti päivän kävelymatkan (10000 askelta) tulleen täyteen.

Sitten taas töppöstä toisen eteen.

Viime aikoina ei ole maistunut edes viina. Nytkin olisi perjantai ja kurjuuttaan voisi lievittää kaljoittelemalla, mutta päätin pitää väliviikonlopun. Se on tosin jo seitsemäs peräkkäinen, joten en ole varma voiko sitä enää kutsua sillä nimellä. Kotiin päästyäni otin iltavitamiinit naamariin, desinfioin juttuja (kellokortin, puhelimet, avaimet, yms jotka olleet työpisteelläni lojumassa ja jota olen saattanut näprätä kontaminioituineilla käsilläni). Venyyttelin hieman ja tein aurinkotervehdyksen. Lueskelin hetken kirjaa (Charles Mansonin elämänkertaa englanniksi, sen verran tuskallisen tylsää luettavaa, että olen pakottanut itseni lukemaan sitä joka päivä edes neljä sivua) ja otin sen jälkeen päikkärit sohvalla samalla kun latasin ja synkkasin aktiiviranneketta.

Aktiivirannekkeen synkkausta.

 

Miksi ihmeessä olen valinnut tällaisen lukukärsimyksen?

Söin välipalaksi pari hapankorppua juustoraasteella. Huomenna olisi kauppapäivä, enkä ollut ihan varma vielä menisikö isolle kaupalle asti. Laadin kuitenkin valmiiksi ostoslistan; sellainen pitää olla, jos mielii saada koko viikon ostokset kerralla ilman unohduksia. Vielä jos sen jaksaisi laatia kunnolliseen järjestykseen niin se nopeuttaisi sitä ostoprosessiakin kun ei tarvitsisi poukkoilla kaupassa edes takaisin. Sen jälkeen imureerasin hieman (joskin unohdin yhden maton välistä) ja pyyhin hieman pölyjäkin. Joulu(?)valot olisi pitänyt ottaa pois parvekkeelta, että kevät pääsisi tulemaan, mutta en jaksanut sitä tänään tehdä. Otin lämpimän suihkun; se oli ainoa hetki koko päivänä, jolloin oli edes hetken aikaa lämmin olo.

Imureeriä.

Olin hetken aikaa koneella, ja huomasin kellon ennättäneen jo yli yhdeksään ennen kuin tajusin, etten ollut vielä syönyt päivällistä. Edellisenä iltana olin tehnyt uunikanaa, ja tarkoitus oli, että olisin syönyt sitä vielä tänäänkin mutta oli ollut niin kuivaa ja mausteet pahoja, että olin viskonut sen hemskuttiin. Ruoka oli lopussa joten jouduin tyytymään hätäratkaisuun, eli riisiin ja tölkkilihapullaan. Arvosana 2/5.

Edellisillan puolivalmista kanaa ei tarvitse jatkossa enää hankkia.

 

Dinneriä naamariin.

Loppuilta sujuikin pelaillen Football manageria ja Red dead redemption 2 -pelejä. Muodon vuoksi katselin telkkaria vartin verran ennen nukkumaan menoa. Unille about varttia vaille yksi.

Pelailua.

 
Arvosana päivälle: 2/5. Aivan samanlainen tylsä ja harmaapainotteinen meininki niin kuin jokaisena päivänä viime aikoina. Huonoilta uutisilta kuitenkin vältyttiin enkä todennäköisesti onnistunut suututtamaan tänään ketään, joten siinä mielessä huonomminkin olisi voinut mennä.

699# Luettua ja katsottua, 17

1. Ernest Hemingway - Ja aurinko nousee (kirja)

Luin kirjan Pp:n vinkistä, hän kun oli teosta hehkuttanut mutta jatkossa voin suhtautua varauksilla hänen kirjasuosituksiinsa. Odotin koko ajan milloin kirjassa alkaa tapahtumaan jotain, mutta minkäänlaista juonta ei teoksessa ollut, ellei nyt sitten sekalaisen seurakunnan yltiöpäistä ryyppäämistä, satunnaista kalastelua ja härkätaisteluja sellaiseksi lueta. Kirjassa liikuttiin Pariisissa ja Espanjassa mutta henkilöt jäivät sekavaksi. Edes kerrontatapa ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. 274 sivun lukemiseen meni minulta miltei neljä viikkoa. Mennen tähden häviää Vanhus & meri-kirjallekin. Arvosana 2/5.

 

 

 

 

 

2. Satu Rommi - Kahvia ja guruja (kirja)

Pp:n lainaama kirja suomalaisesta joka asui kolme vuotta Intiassa pitäen aamaiaispaikka-majataloa joogaan hurahtaneille länkkäreille. Pääosin kirja kertoi arjen vaikeuksista Mysore-nimisessä kaupungissa Etelä-Intiassa. Aikamoinen kuvaus, etten sanoisi. Melkoisen toivoton kuva Intiasta jäi, vaikkei se kovin mairitteleva ollut alunperinkään. Teos oli kuitenkin helppolukuinen ja hyvin tehty, eikä sitä ollut kyllästetty liikaa joogalla. Arvosana 4/5.

3. AJ Annila - Ikitie (elokuva)

Yleltä tuli eräänä maanantai-iltana pari vuotta vanha elokuva Ikitie. Tarina sijoittui 1930-luvun Neuvostoliittoon, jossa rakennettiin sosialistista onnelaa täysin palkein amerikkalaisvoimin. Tommi Korpelan esittämä päähenkilö muilutettiin rajalle, josta hän pakotettuna joutui loikkaamaan Neukkulaan ja viettämään siellä vuosikaudet. Paljon oli elokuvaa etukäteen kehuttu ja lisää mielenkiintoa toi suosikkinäyttelijäni Tommi Korpela, mutta pettymys oli suuri. Korpela ja Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Kallonen olivat hyviä, mutta juoni ja muut anti olivat floppi. Arvosana 2/5.

4. Penny Marshall - Heräämisiä (elokuva)

Robert de Niron ja Robin Williamsin tähdittämä tositapahtumiin perustuva elokuva sijoittuu 1960-luvun lopun sairaalamaailmaan. Williams esittää tohtori Sayeria, jonka potilaat ovat katatonisessa tilassa (eläviä kuolleita). Hän soveltaa Parkinsonin tautiin soveltuvaa lääkettä ja saa potilaat "heräämään eloon", mutta kaikki ei mene sittenkään kuten Strömsössä. Melkoisen masentava pläjäys, vaikka jenkkityyliin loppuun on pitänytkin pakertaa irrelevanttia positiivisuutta. Tuntui uskomattomalta, että ikää elokuvalla jo 30 vuotta. Hyvä elokuva tämä, annan arvosanaksi 4/5.

5. Mikko Kouki - Fingerpori (elokuva)

Mikko Kouki debytoi elokuvaohjaajana tässä Pertti Jarlan osuviin sarjakuviin perustuvassa elokuvassa. Siinä seurataan neljää eri tuttua fingerporilaista ja sivuosissa pyörii toki muitakin jäseniä. Etukäteen arvelimme elokuvan flopiksi, ja sitä se kieltämättä olikin. Sarjakuva ei tässä tapauksessa toiminut elokuvana ollenkaan. Paras hahmoista oli Aku Hirviniemen esittämä Allan Kurma. Lisäpisteitä tulee oivasta puvustuksesta, henkilöhahmoista oli kieltämättä saatu alkuperäisen näköisiä. Muuten elokuva oli huono ja nukuin melkein puolet ajasta (kävimme katsomassa leffan elokuvateatterissa Pp:n kanssa). Hämmästytti myös dokaamisen salliminen näytöksessä - monella oli kaljatuoppia ja punaviinilasia salin puolella. Tuskin kukaan nyt menee elokuviin dokaamaan, onhan se vaikeaa jo vessailunkin kannalta, mutta jotenkin palauttaa uskoa tähän sääntöviidakkomaahan. 1/5.

6. Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat (kirja)

Jostain syystä tämäkin Hemingwayn teos oli päättynyt lukulistalle, ja luinkin liki 600-sivuisen pumaskan ns. välikirjana. Espanjan sisällissotaan perustuvassa tarinassa seurattiin amerikkalaisen Robert Jordanin sillanräjäytyskeikan etenemistä ja fasisteja vastaan taistelemista. Ensimmäiset 400 sivua olivat puuduttavaa, normaalia Hemingwaytä jossa istuskeltiin luolassa kännäämässä, sen jälkeen alkoi hieman tapahtumaan. En voi käsittää, että näillä teoksilla on napattu Nobelit pois kuleksimasta. Annan arvosanaksi 2/5, ja päätöksen että Hemingwayn teokset riittävät osaltani toistaiseksi.

7. Christopher McQuarrie - Mission: Impossible - Fallout (elokuva)

Pp oli lainannut tämä v. 2018 jenkkileffan. En nyt ole kyseisen elokuvasarjan ylin ystävä, jotenkin tämä on sellainen köyhän miehen James Bond -kopio. Siitä huolimatta nämä kaikki MI:t on tullut varmaankin katseltua, vaikka jokainen elokuvan jatko-osa tuntuu olevan huonompi toistaan. Edistyksellistä tekniikkaa ja vanhoja kliseitä, mutta come on... mun mielestä ne semmoiset kohtaukset missä hypätään lentokoneesta ja otetaan toinen tyyppi "uimalla" kiinni on vähän niin ja näin. Tom Cruisekin on jo lähempänä kuuttakymmentä, enkä ole varma soveltuuko sellainen enää toimintaleffoihin tappelemaan. Juoni oli huono ja suurimmat taistelut käytiin nukahtamista vastaan. Lisäksi leffan kesto (2h28min) aivan liian pitkä. Ei jatkoon, arvosana 2/5.

8. Craig Mazin / Johan Renck - Chernobyl (tv-sarja)

Joulupukin tuoma HBO:n viisiosainen minisarja DVD:llä ehti pölyyntyä muutaman viikon, ennen kuin eräänä iltana laitoin tämän vähäksi aikaa pyörimään. Paljon olin kuullut ylistystä sarjasta, ja minullekin tämä kolahti heti. Tsernobyl on kiinnostanut minua aiemminkin niin paljon, että tein alueelle vierailun syksyllä 2018. Vanha "rakkaus" roihahti melko lailla liekkeihin ja jaksot olivat niin jänniä ja mielenkiintoisia, että veivät yöunetkin mennessään. Kahlasin tuntitolkulla netistä videoita ja artikkeleita läpi ja minä joka en koskaan jaksanut kiinnostua fysiikasta tai kemiasta tuon taivaallista, syventyi edes hetkiseksi neutronien, isotooppien, alkuaineiden ja fissioiden mielenkiintoiseen maailmaan. Itse tv-sarja oli toteutettu mielenkiintoisesti, mukana oli koko ajan sopivan ahdistava tunnelma, joka aiheeseen soveltui. Päänäyttelijät Jared Harris (Legasov) ja Stellan Skarsgård (Štšorbina) tekivät erinomaista duunia, ja muutkin osasivat homman. Ainoa miinus tietysti tv-sarjan kieli; tuskin siellä Neuvostoliitossa englantia sentään puhuttiin - joskin esimerkiksi hätäpuhelut tehtiin venäjäksi. Arvosana 5/5.

9. Ben Verbong - Kesä Balatonilla (tv-sarja)

Vaihtelun vuoksi kiva katsoa välillä muutakin kuin jenkkiroskaa. Tämä kuusiosainen saksalainen tv-sarja perustuu vuoden 1986 ddr-läisiin lomatunnelmiin Unkarin Balaton-järven maisemissa. Työkaverini suositteli sarjaa, ja ensimmäisen osan ensimmäisten minuuttien aikana pohdiskelin jo mielessäni, mahtaako kyseinen suosittelija olla aivan järjissään telkkarimakunsa osalta. Se vaikutti ensin joltain teinityttöohjelmalta, ja ensimmäisen jakson loppupuolella mietin mahtoikohan käsikirjottaja mahduttaa tähän vähän turhan monta erilaista juonikäännettä. Sarja parani jakso jaksolta ja ihan hyvin pysyi lopulta paletti kasassa ja ylilyönneiltä vältyttiin. Annan arvosanaksi 4/5, jahka ensin olen googlettanut hieman DDR:n historiaa.

10. Martin Scorsese - Taksikuski (elokuva)

Luulin nähneeni leffan aikaisemmin, vaikka ei mulla kauheasti muistikuvia tästä ollutkaan. Ilmeisesti katselukerta on jäänyt yritykseksi, sillä elokuva oli yhtä tuskaa. Käytin siihen puolet lauantaipäivästä. Elokuva kertoi syrjäytyneen ja yksinäisen ihmisen tylsästä duunista ja ajatuksista (mulle riittää siihen oma elämäni, ei mun tarvitse sitä katsoa vielä elokuvissakin??). Piristääkseen itseään ja muita taksikuski sitten haaveilee tekevänsä jotain hurjaa. Ei loppujen lopuksi onnistunut edes teoissaan. Lisäksi mä en ole muutenkaan mikään Robert de Niro -fani. Arvosana 1/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

11. Ilpo Salonen - Täältä tullaan, Eurooppa!

Suosituksesta kirjastosta lainattu matkailukirja aiheesta, millaista oli kiertää autolla Eurooppaa joskus sotien jälkeen. Epäilemättä kokijoille hauskaa mutta sitä ei oikein onnistuttu välittämään lukijalle. Samanlaisia puuduttavia ja pitkästyttäviä ajoreittejä yöpymisen tapahtuessa jossain hikisissä ja sateen runtelemissa telttailualueilla. Helppolukuisen kirjan lukemiseen meni silti minulta 2,5 kuukautta. Ei jatkoon, arvosana 2/5.

12. Martin Scorsese - Mafiaveljet (elokuva)

Minulta kesti yli 30 vuotta ennen kuin sain katsottua tämän, oikeastaan työkaverin suosituksesta. Odotin jonkinlaista Kummisedän kaltaista klassikkoa, mutta mennen tullen hävisi sille. Vähän sekava ja liikaa näyttelijöitä. Pääosissa jälleen Robert de Niro josta en pidä edelleenkään, Ray Liotta joka on minulle täysin nevari, ja Joe Pesci pellen roolissa. Lisäksi vähän vähän turhan pitkä. Arvosana 2/5, ei jatkoon.

13. Juha Seppälä - Paholaisen haarukka (kirja)

Omituinen kirja. Ulkoisesti teksti vaikutti helppolukuiselta, mutta epäilen oliko se lopulta sitä. En löytänyt minkäänlaista villakoiran ydintä, joskin muutaman hienon lauseen ja ajatelman. Sekavaa kerrontaa eri ihmisistä, joista ei saanut mitään otetta. Kirjan tarkoitus ja tarina jäi edelleen arvoitukseksi. Arvosana 2/5.

14. Spike Lee - BlacKkKlansman (elokuva)

Kirjastosta tuli lainattua elokuva puhtaasti Jasper Pääkkösen roolin vuoksi ja hyvinhän herra osastaan selvisi. Ja ihmeen hyvin puhui amuriikkaa. Elokuvassa peitehommissa olevat poliisit sulattautuivat paikalliseen Ku Klux Klaaniin ja koittivat saada porukkaa nalkkiin. Ei mikään hääppöinen elokuva mutta kyllähän se Jasperin takia katsoi. Arvosana 2/5.

15. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille (kirja)

Kai tätäkin kirjaa voidaan pitää jonkinlaisena klassikkona, vaikken totta puhuen edes muista miksi se päätyi lukulistalleni. 70-luvun lopulla julkaistu teos oli kyllä ihmeen nykyaikainen, mutta hyvin sekava juonikäänteiltään. Tietokilpailukysymykseen "mikä on elämän tarkoitus" saatiin vastaus, mutta muuten ajan hukkaa koko tarina. Positiivisena puolena mainittakoon, ettei kirjan lukemiseen mennyt kovinkaan paljon aikaa, sivuja oli vain 156. Arvosana 2/5.

16. Stephen King - The Stand (kirja)

Olen lukenut tämän reilun 1300-sivuisen tiiliskiven muutaman kerran, mutta tällä kertaa päätin lukea teoksen englanniksi; pidän Kingin kirjoitustyylistä joten oli kiva nähdä miten se toimii alkuperäiskielellä, ja toisaalta lukukokemus tarjosi tilaisuuden harjoittaa myös lontoon kieltä. Lukemiseen meni lähes vuosi, koska ensin alkuun lainasin kirjaa kirjastosta; ehdin neljän viikon lainausaikana lukemaan noin 350 sivua, jonka jälkeen jouduin palauttamaan kirjan (teoksia taisi olla vain muutama kappale ja varaajia tuplamäärä) ja odottamaan, että saan sen jälleen varattua. Sitten iski korona ja jonotusmäärä kasvoi niin pitkäksi, että päätin lopulta ostaa kirjan. Mutta sainpahan operaation maaliin. Koronan vaikutus kirjan laina-aikojen pidentymiseen selittyi ainakin osin teoksen juonella; siinä armeijan lanseeraama kulkutauti tappoi 99% maailman väkiluvusta (joskin tämä tapahtui kahdessa viikossa) ja sen jälkeen asiat järjestettiin uudelleen hyvisten ja pahisten välillä. Juoni oli vähän ontuva, mutta alusta asti mukaansatempaava ja henkilökuvaukset ovat Kingin kirjoissa aina parasta. Arvosana 4/5.

698# Haukkavuori

24.10.2020, Saturday, +3, Mostly cloudy, Rautjärvi

Mökkeilykausi alkoi vetelemään tältä vuodelta viimeisiään, mutta koleasta säästä huolimatta päätimme lähteä Pp:n kanssa tekemään pienen retken lähiympäristöön, Haukkavuoreen. Se oli Etelä-Karjalan korkein kohta, ja elättelimme toiveita paitsi pienestä metsälenkistä, niin myös hyvistä maisemista. Mökiltä tuonne oli reilun 50 kilometrin matka; ajelimme kutostietä pohjoiseen, ohitimme Simpeleen ja käännyimme yhä pienemmille hiekkateille. Sarajärventieltä käännyimme Haukkavuorentielle, ja täältä oli perille asti jo "tienviitoitus". Matkan varrella oli varoituksia käynnissä olevasta hirvestyskaudesta, emmekä oikein olleet varmoja miten siihen tulisi suhtautua. Missään ei näkynyt kuitenkaan ketään, eikä kapealla tiellä tullut ketään vastaankaan. Siksi olimme hämmästyneitä päästyämme lopulta perille, sillä parkkipaikka oli täynnä autoja. Pysäköintialueen yhteydessä oli pieni nuotiopaikka, joka kuhisi ihmisiä kuin Shinjukun metroasema konsanaan. Meitä tuijoteltiin jotenkin epäluuloisina, emmekä jääneet liiaksi tähän maleksimaan. Puucee paikalla olisi ollut, jota olisi tehnyt ehkä mieli käyttää.

 

Ajotie kapeni mitä pisemmälle päästiin.

Junkkarikämppä kanuunoineen.

Lopulta kyltit ohjasivat perille.

Parkkipaikka & laavu.

Huussi löytyi myös.

Sekä monikielinen opastetaulu.

Parkkipaikalta oli 0,8 kilometrin matka itse Haukkavuorelle. Polku oli juurakkoista ja kivistä ja epätasaista, ja näin syksyn sateiden jäljiltä varsin liukastakin, ja ylämäkeä lähes koko matkan. Metsä oli sellaista perussekametsää. Tähän vuodenaikaan ei ollut enää hyttysiä eikä hirvikärpäsiäkään vaivoinamme. Olimme etukäteen pohtineet bongaisimmeko retkellä ainuttakaan villinisäkästä, mutta päästäistä suurempaan otukseen emme törmänneet.

Kyltti.

Polku syksyiseen maastoon.

Viimein saavuimme jylhän kallion huipulle, josta avautuivat hienot maisemat. Kallion seinämä oli lähes pystyjyrkkää aina alhaalla välkehtivälle Sarajärvelle asti. Säätiedoitus oli povannut aurinkokelejä, mutta harmaan pilvimassat täyttivät taivaankannen, eikä maisema ollut tällä kertaa niin näyttävä kuin se olisi selkeämmällä kelillä voinut olla. Lisäksi tuuli oli jäätävä ja meillä vain kesätamineet päällä, joten vilukin yllätti hyvin nopeasti. Saimme kuitenkin maisemat kuvattua kohmeisista sormista huolimatta. Lähes 80 metrin äkkipudotus sai aktivoitua korkeanpaikankammoni äärimmilleen. Aivan kuin näkymätön käsi puristaisi pallejani, se kai on eksaktein tunne kuvaamaan kokemaani ambienssia. Minun ei tarvitse edes itse mennä reunalle, vaan riittää kun näen Pp:n tai jonkun muun toikkaroivan siellä.

 

Männyt viihtyivät kallioisella alustalla.

Jyrkänne huimasi.

Näkymä pohjoiseen Sarajärvelle.

Meidät yhytti toinen vanhempi pariskunta, jonka miespuolinen jäsen oli extraextrovertti. Pulinaa tuli jatkuvalla syötöllä. Hän tiesi kertoa, että Haukkavuori oli aikoinaan toiminut rajapyykkinä Ruotsin ja Venäjän välillä niin Pähkinäsaaren, Täyssinän kuin Uudenkaupungin rauhan jälkeenkin. Kallioon oli kuulemma nakutettu vuosiluku 1722 (tarkoittaen ilmeisesti Uudenkaupungin rauhan rajalinjausta) ja lisäkoristeeksi Venäjän tähti ja Ruotsin kruunu. Pienen haeskelun jälkeen sellainen löytyikin puuportaiden yläpäästä. Vielä nykyäänkin paikka toimi kunnanrajana Ruokolahden ja Rautjärven välillä.

Portaiden yläpäästä löytyi vuosilukukaiverrukset.

...jotka jäivät helposti huomaamatta.

Täältä olisi lähtenyt vielä kolmen kilometrin lisälenkki lähimaastoon, mutta se jäi meiltä seuraavaan kertaan kun emme olleet varautuneet pidempään patikointiin eikä se näin syksyllä olisi ollut kivaakaan. Palasimme sitä vastoin takaisin autolle. Matka tuntui menevän huomattavasti sutjakammin kuin menomatka. Laavulla väki oli hieman vähentynyt. Silti hieman ihmetytti paikan suosio. Annan itse kohteelle arvosanaksi 3/5.

Palasimme takaisin Sarajärventielle, mutta emme kääntyneet takaisin Simpeleen suuntaan vaan lähdimme kiertämään itse järveä. Täällä meni pieni pengertie, ja kävimme räpsimässä kuvat Haukkavuoresta järven suunnalta. Sitten jatkoimme matkaa hiekkatietä eteenpäin ja sain Pp:n puijattua Pohja-Lankilaan - tuohon kyläpahaiseen jonne pääsystä minulle oli tullut jo pienimuotoinen pakkomielle. Tie oli aivan luokaton, eikä sitä pystynyt ajamaan kolmeakymppiä kovempaa. Luulisi, että tällaisiin teihin törmäisi Siperian korpimaastoissa, mutta että täällä? Ja jotkut taisivat todellakin asustella täällä. Millaisessa kondiksessa nämä tiet mahtaisivat talvella olla? Ja Pohja-Lankilakin oli melkoinen pohjanoteeraus; paikasta ei tosiaan löytynyt muuta kuin jokin hikinen kippola nimeltään Käpälämäki. Sen ohitimme luikauksella ja palasimme takaisin Ruokolahdelle saunomaan ja viettämään lauantai-iltaa.

Haukkavuori Sarajärven päästä nähtynä.

Laituri.

Lehmiä uteloitti.

Mökilläkin syksyiset tunnelmat.

Järvi.