698# Haukkavuori

24.10.2020, Saturday, +3, Mostly cloudy, Rautjärvi

Mökkeilykausi alkoi vetelemään tältä vuodelta viimeisiään, mutta koleasta säästä huolimatta päätimme lähteä Pp:n kanssa tekemään pienen retken lähiympäristöön, Haukkavuoreen. Se oli Etelä-Karjalan korkein kohta, ja elättelimme toiveita paitsi pienestä metsälenkistä, niin myös hyvistä maisemista. Mökiltä tuonne oli reilun 50 kilometrin matka; ajelimme kutostietä pohjoiseen, ohitimme Simpeleen ja käännyimme yhä pienemmille hiekkateille. Sarajärventieltä käännyimme Haukkavuorentielle, ja täältä oli perille asti jo "tienviitoitus". Matkan varrella oli varoituksia käynnissä olevasta hirvestyskaudesta, emmekä oikein olleet varmoja miten siihen tulisi suhtautua. Missään ei näkynyt kuitenkaan ketään, eikä kapealla tiellä tullut ketään vastaankaan. Siksi olimme hämmästyneitä päästyämme lopulta perille, sillä parkkipaikka oli täynnä autoja. Pysäköintialueen yhteydessä oli pieni nuotiopaikka, joka kuhisi ihmisiä kuin Shinjukun metroasema konsanaan. Meitä tuijoteltiin jotenkin epäluuloisina, emmekä jääneet liiaksi tähän maleksimaan. Puucee paikalla olisi ollut, jota olisi tehnyt ehkä mieli käyttää.

 

Ajotie kapeni mitä pisemmälle päästiin.

Junkkarikämppä kanuunoineen.

Lopulta kyltit ohjasivat perille.

Parkkipaikka & laavu.

Huussi löytyi myös.

Sekä monikielinen opastetaulu.

Parkkipaikalta oli 0,8 kilometrin matka itse Haukkavuorelle. Polku oli juurakkoista ja kivistä ja epätasaista, ja näin syksyn sateiden jäljiltä varsin liukastakin, ja ylämäkeä lähes koko matkan. Metsä oli sellaista perussekametsää. Tähän vuodenaikaan ei ollut enää hyttysiä eikä hirvikärpäsiäkään vaivoinamme. Olimme etukäteen pohtineet bongaisimmeko retkellä ainuttakaan villinisäkästä, mutta päästäistä suurempaan otukseen emme törmänneet.

Kyltti.

Polku syksyiseen maastoon.

Viimein saavuimme jylhän kallion huipulle, josta avautuivat hienot maisemat. Kallion seinämä oli lähes pystyjyrkkää aina alhaalla välkehtivälle Sarajärvelle asti. Säätiedoitus oli povannut aurinkokelejä, mutta harmaan pilvimassat täyttivät taivaankannen, eikä maisema ollut tällä kertaa niin näyttävä kuin se olisi selkeämmällä kelillä voinut olla. Lisäksi tuuli oli jäätävä ja meillä vain kesätamineet päällä, joten vilukin yllätti hyvin nopeasti. Saimme kuitenkin maisemat kuvattua kohmeisista sormista huolimatta. Lähes 80 metrin äkkipudotus sai aktivoitua korkeanpaikankammoni äärimmilleen. Aivan kuin näkymätön käsi puristaisi pallejani, se kai on eksaktein tunne kuvaamaan kokemaani ambienssia. Minun ei tarvitse edes itse mennä reunalle, vaan riittää kun näen Pp:n tai jonkun muun toikkaroivan siellä.

 

Männyt viihtyivät kallioisella alustalla.

Jyrkänne huimasi.

Näkymä pohjoiseen Sarajärvelle.

Meidät yhytti toinen vanhempi pariskunta, jonka miespuolinen jäsen oli extraextrovertti. Pulinaa tuli jatkuvalla syötöllä. Hän tiesi kertoa, että Haukkavuori oli aikoinaan toiminut rajapyykkinä Ruotsin ja Venäjän välillä niin Pähkinäsaaren, Täyssinän kuin Uudenkaupungin rauhan jälkeenkin. Kallioon oli kuulemma nakutettu vuosiluku 1722 (tarkoittaen ilmeisesti Uudenkaupungin rauhan rajalinjausta) ja lisäkoristeeksi Venäjän tähti ja Ruotsin kruunu. Pienen haeskelun jälkeen sellainen löytyikin puuportaiden yläpäästä. Vielä nykyäänkin paikka toimi kunnanrajana Ruokolahden ja Rautjärven välillä.

Portaiden yläpäästä löytyi vuosilukukaiverrukset.

...jotka jäivät helposti huomaamatta.

Täältä olisi lähtenyt vielä kolmen kilometrin lisälenkki lähimaastoon, mutta se jäi meiltä seuraavaan kertaan kun emme olleet varautuneet pidempään patikointiin eikä se näin syksyllä olisi ollut kivaakaan. Palasimme sitä vastoin takaisin autolle. Matka tuntui menevän huomattavasti sutjakammin kuin menomatka. Laavulla väki oli hieman vähentynyt. Silti hieman ihmetytti paikan suosio. Annan itse kohteelle arvosanaksi 3/5.

Palasimme takaisin Sarajärventielle, mutta emme kääntyneet takaisin Simpeleen suuntaan vaan lähdimme kiertämään itse järveä. Täällä meni pieni pengertie, ja kävimme räpsimässä kuvat Haukkavuoresta järven suunnalta. Sitten jatkoimme matkaa hiekkatietä eteenpäin ja sain Pp:n puijattua Pohja-Lankilaan - tuohon kyläpahaiseen jonne pääsystä minulle oli tullut jo pienimuotoinen pakkomielle. Tie oli aivan luokaton, eikä sitä pystynyt ajamaan kolmeakymppiä kovempaa. Luulisi, että tällaisiin teihin törmäisi Siperian korpimaastoissa, mutta että täällä? Ja jotkut taisivat todellakin asustella täällä. Millaisessa kondiksessa nämä tiet mahtaisivat talvella olla? Ja Pohja-Lankilakin oli melkoinen pohjanoteeraus; paikasta ei tosiaan löytynyt muuta kuin jokin hikinen kippola nimeltään Käpälämäki. Sen ohitimme luikauksella ja palasimme takaisin Ruokolahdelle saunomaan ja viettämään lauantai-iltaa.

Haukkavuori Sarajärven päästä nähtynä.

Laituri.

Lehmiä uteloitti.

Mökilläkin syksyiset tunnelmat.

Järvi.