700# My day, 2

 12.2.2021, Friday, -14, Mostly cloudy, Helsinki

Koronan jyllätessä toista vuotta ja alati kiihtyvänä pandemiana elämä on ollut tylsää jopa minun mittapuullani. En pysty erottamaan päiviä toisistaan edes kuluvan viikon ajalta; kolmen kuukauden aikana olen liikuskellut vain 7 kilometrin kuplan sisällä yhtä Turun päiväreissua lukuun ottamatta. Mitään ei voi oikein tehdä eikä minnekään mennä. Ei mitään mitä odottaa. Ei mitään mihin eskapismin pauloissa pääsisi pakenemaan.

Blogihiljaisuuden päätin rikkoa keksimällä väkisinkin tikusta asiaa. Otetaan tarkasteluun tuikitavallinen arkinen työpäivä. Minusta tiistai on viikon typerin päivä, mutta toisaalta perjantaisin on duunissa kaikkein hiljaisinta joten valitsin esimerkkipäivän sillä perusteella.

Herään herätyskellon soittoon klo 6.45. Tuntuu, että unet ovat aina makeimmillaan juuri tuohon aikaan. Huomaan heti, miten jääkylmä asuntoni on, eikä millään huvittaisi hylätä lämmintä vuodetta. Mutta tosiasiat tuntien, olen ajoittanut herätyskelloni täsmällisesti ja rutinoidut aamutoimet ovat suunniteltu minuuttiaikataulun mukaisesti eikä siihen kuulu vitkuttelu. 

Sisälämpötila on ollut viime aikojen pakkasten myötä rikollisen alhainen. Minulla on kaksi peittoa ja silti tuntuu että nukkumaan mennessä jalkojen lämpiäminen kestää tuskastuttavan kauan (en saa unta jos jalkani ovat kylmät). Olen varannut sukat heti sänkyni viereen; olohuoneeseen kävely paljain jaloin saisi niihin jo ensi merkit hypotermian. Harjaan hampulit; peilistä katselee väsynyt ja viime aikoina vanhettunut naama (tai ehkä se johtuu kuontalostani, edellisestä parturivisiitistä on vierähtänyt jo viisi kuukautta). Olin mennyt nukkumaan jo yhdentoista jälkeen mutta heräsin puoli kolmen maissa ja valvoin ainakin tunnin. Unet olivat kummallisia.

Laitan leipäparin paahtimeen. Tiedän paahtoajan riittävän parahiksi juuri vuoteen petaamiseen. Laitan saman levitteen kuin aina, päälle juustoviipaleet ja metvurstit. Ne olivat viimeiset. Nykyään käyn kerran viikossa kaupassa, ja nyt ruokavarastot alkoivat olemaan loppumaisillaan. Vedän vitamiinit naamariin. Katselen aamutv:n mänttejä haastatteluja, luon toivoni iltapäivälehtien nettiversioiden uutismaailmoihin. Ei mitään mielenkiintoista sielläkään. Television haastattelut vaihtuvat uutisiin. Korona sitä ja koronarokote tätä ja muistattekos vielä Trumpin, se vasta kahjo oli. Edellisenä iltana olin katsonut piruuttani tasan vuoden vanhan uutislähetyksen; kovin erilainen maailma oli silloin ja korona sai uutisaikaa vaivaiset 10 sekuntia, sekin yli yhdeksän minuutin päästä lähetyksen alusta. Kovin oli maailma erilainen silloin. 

 

Aamiainen.

Tämän aamun televisiossa näpsäkkä neito tulee esittelemään säätiedot. Tiedän siitä alkaa pukeutumaan ja valmistautumaan töihin lähtöön. Ulkona on -18 astetta, joten laitan jopa kaulaliinan. Sieppaan läppärilaukun (joudumme nykyään raahaamaan kannettavaa töistä joka päivä kotiin ja aamulla takaisin mahdollisten sairastumisten ja karanteenien vuoksi) ja poistun rappukäytävän kautta kirpeään ulkoilmaan. Taiteilen jäisen pihan ja parkkipaikan läpi kuin rollaattorin kotiin unohtanut vanhus. Jalkakäytävälle päästyäni huomaan kuitenkin jonkin sortin ihmeen tapahtuneen kun kulkuväylälle on levitetty ohut sepelikerros. Olisihan tuota enemmänkin mahtunut mutta hyvä näinkin. Koko talvena ei näitä katuja ole hoidettu millään tavalla, joten siihen nähden tervetullut uudistus.

Kävelen kilometrin matkan metroasemalle. Viime talveksi ostamani "setätakki" on loistava, sen kanssa ei ole vielä kylmä päässyt yllättämään kertaakaan. Nokka sen sijaan alkaa valumaan aina kylmässä. Niistäminen julkisesti on aina vähän haram, mutta teen sen silti. Ennen metroasemalle menoa kaivan povaristani maskin; osaan pukea sen pimeässä kohmeisilla käsilläni näppärästi muutamissa sekunneissa. Niin ainakin luulen, sillä kun pääsen viimein metroon ja näen valossa peilikuvani heijastuvan metron ikkunasta, huomaan laittaneeni sen väärin päin.

Aurinkokin nousemassa.

Matkustan metrolla muutaman pysäkin, kävelen sen jälkeen vielä reilut kaksi kilometria. Puolitoista kilometriä ovat mukavaa käveltävää, sillä jonkinlainen harja-auto / suolaus on tehnyt tiet sangen kulkukelpoisiksi (en tiedä mitä nestemäistä suolaliuosta se on kun se toimii pakkasessakin, mutta kengät se jättää karseaan kuntoon. Nyt olin kuitenkin putsannut ja blankannut ne edellisenä iltana.). Työpaikan leimauslaitteelle ehdin juuri tasan kahdeksaksi. Ihailtavaa. Minuuttiaikataululle 5/5. Meillä on tulo-ovilla automaattinen kuumeenmittauslaite. Koska tulen ulkoilmasta, näyn lämpökamerassa lähes sinisenä (poislähtiessä väri on usein keltainen / oranssi). 

Metrolaiturille.

 

Nysse tulee.

 

Metron tunnelmaa.

 

Lisää kävelyä hyytävässä aamussa.

Olemme työparin kanssa tänään molemmat paikalla. J on närkästynyt, joku on tuonut koiranpaskat hänen työpisteelleen. Nauran katketakseni. Koitan lohdutella, että joku on varmaan illalla ollut täällä töissä ja päästänyt koiransa vapaaksi joka on sattumoisin paskonut juuri hänen paikalleen omistajan huomaamatta. Selitykseni menee kuuroille korville.

Vuvve oli jättänyt protestiterveiset.

 

Käyn pesemässä kädet, huomaan sepalukseni olevan auki. Miten hemmetissä minusta on tullut tällainen tattarus? Tallin ovet auki, maski väärinpäin... huh. Vanhuus ei tule yksin eikä näköjään kaksinkaan. Laitan työkoneeni tulille, mutta näen siivoojan tulevan ja kyselevän missä sitä paskaa nyt sitten on ja purskahdan nauruun. Toivottavasti hän ei luullut minun olevan mitenkään vahingoniloinen. Jotenkin meni minullakin pask.. siis pasmat niin sekaisin, etten pystynyt keskittymään aamurutiineihini täysin pedantisti. Jotain hauskaa joskus tapahtuu IT-osastollakin.

Työni on samaa IT-hommaa kuin edellisenä keväänäkin, samassa kansainvälisessä yrityksessä. Tunnistaudun puhelinapin avulla, anon power admin-tunnukset itselleni. Käynnistän kulunvalvontajärjestelmän, haen tarvittavat tilausrapsat, avaan ja kirjaudun valmiiksi tiettyihin portaaleihin, se helpottaa ja nopeuttaa kummasti asioita. Sähköposteja on tullut kummallisen niukalti; jopa niin vähän, että epäilin sen edellisiltana olevan rikki. Ne ovat nopeasti luettu. Haen automaatista raikkaat ja ravitsevat kahvit.

Aamu sujui rauhaksiin, pystyin lukemaan lehtiä ja katsomaan somemaailman uusimpia käänteitä, sekä harjoittamaan muutamia kanjimerkkejä (harjoitan tällä lähinnä muistiani). Työn puolesta viimeistelen edellispäivänä aloittamani asennustyön. Lisäilen muutamia kulkulupia. Käyn vanhoja avonaisia keissejä läpi ja saan yhden jopa suljettuakin. Muutama käyttäjä ottaa yhteyttä Teamsin kautta; ensimmäinen on suomalaisnainen, jonka kysymystä en oikein ymmärrä näkemättä (asentaa puhelimeen appia). Neuvon parhaani mukaan, sen jälkeen nainen poistuu Teamsista enkä kuule hänestä enää loppupäivänä. Bangladeshilainen mies huhuilee minua seuraavaksi; hän oli soittanut minulle jo alkuviikosta ja vpn-vika näytti korjautuneen itsestään mutta nyt oli tilanne taas päällä. Toivon, että tällä kertaa sain sen korjatuksi. Kiinalaismies tuli käymään luonani, hänellä oli Macbook-juttu. En juuri perusta niistä koneista ja nytkin haluttuun päämäärään pääseminen vaati tuskallisen paljon ponnisteluja (ja googlausta).

 

Teimme 10 kysymystä -visan, kuten joka arkipäivä. Sain kahdeksan oikein, mutta hävisin silti muille (neljä osallistujaa, muut saivat yhdeksän oikein). Kello tuli 11, ja J lähti syömään (hän syö aina tasan klo 11, eikä suostu tekemään siitä poikkeusta vaikka mikä olisi kesken. Sopii toisaalta minulle mainiosti kun itse tykkään syödä vasta klo 12 kieppeillä). Päivä oli juurikin niin hiljainen kun etukäteen ajattelin, joten tämä tarjosi minulle hetkellisesti omaa aikaa. Sen verran jaksoin ponnistella, että poistin pyydetyt yhdeksän kulkulätkää.

10 kysymystä.

Kahdentoista maissa kävin itse syömässä. Käyn aina näihin samoihin aikoihin ja näen ruokalassa samat ihmiset samoilla paikoilla. En ole siis yksin tapojeni orja. Ruokana oli mexican lasagnea tai vaihtoehtoisesti jokin kanajuttu (vegevaihtoehtoja en laske mukaan). Lasagneversio kiinnosti joten päädyin siihen. Siinä ei oltu käytetty niinkään sellaisia lasagnelevyjä vaan sitä juustodippiä ja liha oli jonkinlaista nyhtöhommaa. Se ei maistunut millekään, olin odottanut vähän potkua joten en voi antaa tästä enempää kuin 3/5.

Lounasta.

 
Takaisin työpisteellä. Eräs hiljattain aloittanut käyttäjä oli ottanut Teamsissa yhteyttä, ja vaikka vastasin niin tuli hetken päästä käymään paikalla. Toivottavasti asiat saatiin kuntoon, ainakaan hänestä ei kuulunut loppupäivän aikana enää mitään mutta sellainen etiäinen jäi, että maanantaina täytyy palata asiaan. Ajoin tilausrapsan ja huomasin siellä virheen. Kyselin asian perään, tilataanko tavara vai perutaanko se ja vastaus oli tyyliin ihan sama tai sitten ehkä ei. En jaksanut alkaa jankkaamaan asiasta enempää vaan totesin tilauksen lähtevän nyt eteäpäin. Koko viikkona ei ollut käynyt tavarantoimittajaa; nyt se sitten tuli. Otin nimet ylös ja laitoin viestiä asianomaisille, että olisi kamaa noudettavana.

Meillä on ollut J:n kanssa verkkokytkinten siivousprojektia, mitä ollaan työstetty pikkuhiljaa menemään. Tilaamme rapsat verkkorasioista joita ei ole käytetty aikoihin ja käymme sitten purkamassa verkot ja raivaamassa kytkimiin lisää portteja vapaaksi. Se on aika aivotonta hommaa, mutta välillä sitä kaipaa sellaistakin. Toki nyt sen verran pitää olla tarkkaavaisuutta, että on oikeassa kytkimessä / bladessa / portissa, ettei irrota vääriä piuhoja. Jos aikoinaan mietti, miksi lasten tehtäväkirjoissa seurataan jotain hemmetin sekasotkuista lankakerää pisteestä A pisteeseen X, niin tämän vuoksi.

Johtotehtävissä.

Käsidesipullo oli lauennut housuntaskuun. Mietinkin kyykistyessäni, miksi housujeni etumus tuntui niin lämpimältä, nytkö mä olen jo kussut housuunikin, mutta kyllä se märkä läntti oli viinanhajuista. Sen haihduttamiseen kuluikin sitten melkoinen tovi. Palasin työpisteelleni. Pomo halusi vielä palaveerata kanssamme perjantai-iltapäivän kunniaksi. En enää muista mitä asiaa hänellä oli. Päivän päätteeksi tuli vielä eräs ulkolainen käyttäjä jonka koneasennus oli mennyt pieleen; koitin saada asennusta käyntiin uudelleen sillä seurauksella että koneen BIOS meni sekaisin ja vielä oma asennuspuikkoni hajosi. Mutta taisin saada sotkut setvittyä ja asennuspaketit illaksi putoamaan (joskin uuden asennustikun joudun luomaan myöhemmin uudelleen, nyt lainasin J:n tikkua. En ymmärrä miksei niitä voi pudottaa verkon yli suoraan).

Ennen kotiinlähtöä siivooja tuli kertomaan, että hän on koko viikon siivonnut kerroksemme sisäkattoa iltaisin ja hänellä meinasi käydä vahinko sillä olimme virittäneet sisäkattoon muutamia laitteita joita hän ei meinannut huomata. Hyvä ettei käynyt pahempaa vauriota. Hänkin puhui englantia, joten tänään melkein kaikki kontaktit piti käydä lontooksi. Silti tuntuu, etten opi kieltä yhtään, vaikka nykyään ymmärränkin jo suurimman osan mitä minulle sanotaan. Muuten päivästä ei oikein jäänyt mitään kummallista mieleen - paitsi ne aamuiset koiran scheisset!

Leimasin itseni ulos klo 16.03. Aurinko oli mennyt jo pilveen - ei kuitenkaan laskenut! Itse asiassa, päivä oli pidentynyt jo yli kolmella tunnilla, ja sen kyllä huomasi. Ilmakaan ei tuntunut niin pahalle kuin aamulla vaikka pakkasta olikin vielä -10 astetta. Kävelin pari kilometriä Kalasataman metroasemalle. Metro oli turkasen täynnä väkeä, vähän inhotti olla siellä vaikka tällä kertaa minulla oli maskikin oikein päin. Kävelin viimeisen kilometrin metroasemalta kotiin, aktiiviranneke ilmoitti päivän kävelymatkan (10000 askelta) tulleen täyteen.

Sitten taas töppöstä toisen eteen.

Viime aikoina ei ole maistunut edes viina. Nytkin olisi perjantai ja kurjuuttaan voisi lievittää kaljoittelemalla, mutta päätin pitää väliviikonlopun. Se on tosin jo seitsemäs peräkkäinen, joten en ole varma voiko sitä enää kutsua sillä nimellä. Kotiin päästyäni otin iltavitamiinit naamariin, desinfioin juttuja (kellokortin, puhelimet, avaimet, yms jotka olleet työpisteelläni lojumassa ja jota olen saattanut näprätä kontaminioituineilla käsilläni). Venyyttelin hieman ja tein aurinkotervehdyksen. Lueskelin hetken kirjaa (Charles Mansonin elämänkertaa englanniksi, sen verran tuskallisen tylsää luettavaa, että olen pakottanut itseni lukemaan sitä joka päivä edes neljä sivua) ja otin sen jälkeen päikkärit sohvalla samalla kun latasin ja synkkasin aktiiviranneketta.

Aktiivirannekkeen synkkausta.

 

Miksi ihmeessä olen valinnut tällaisen lukukärsimyksen?

Söin välipalaksi pari hapankorppua juustoraasteella. Huomenna olisi kauppapäivä, enkä ollut ihan varma vielä menisikö isolle kaupalle asti. Laadin kuitenkin valmiiksi ostoslistan; sellainen pitää olla, jos mielii saada koko viikon ostokset kerralla ilman unohduksia. Vielä jos sen jaksaisi laatia kunnolliseen järjestykseen niin se nopeuttaisi sitä ostoprosessiakin kun ei tarvitsisi poukkoilla kaupassa edes takaisin. Sen jälkeen imureerasin hieman (joskin unohdin yhden maton välistä) ja pyyhin hieman pölyjäkin. Joulu(?)valot olisi pitänyt ottaa pois parvekkeelta, että kevät pääsisi tulemaan, mutta en jaksanut sitä tänään tehdä. Otin lämpimän suihkun; se oli ainoa hetki koko päivänä, jolloin oli edes hetken aikaa lämmin olo.

Imureeriä.

Olin hetken aikaa koneella, ja huomasin kellon ennättäneen jo yli yhdeksään ennen kuin tajusin, etten ollut vielä syönyt päivällistä. Edellisenä iltana olin tehnyt uunikanaa, ja tarkoitus oli, että olisin syönyt sitä vielä tänäänkin mutta oli ollut niin kuivaa ja mausteet pahoja, että olin viskonut sen hemskuttiin. Ruoka oli lopussa joten jouduin tyytymään hätäratkaisuun, eli riisiin ja tölkkilihapullaan. Arvosana 2/5.

Edellisillan puolivalmista kanaa ei tarvitse jatkossa enää hankkia.

 

Dinneriä naamariin.

Loppuilta sujuikin pelaillen Football manageria ja Red dead redemption 2 -pelejä. Muodon vuoksi katselin telkkaria vartin verran ennen nukkumaan menoa. Unille about varttia vaille yksi.

Pelailua.

 
Arvosana päivälle: 2/5. Aivan samanlainen tylsä ja harmaapainotteinen meininki niin kuin jokaisena päivänä viime aikoina. Huonoilta uutisilta kuitenkin vältyttiin enkä todennäköisesti onnistunut suututtamaan tänään ketään, joten siinä mielessä huonomminkin olisi voinut mennä.