576# Thaimaa, 10

12.3.2018, Monday, +31, Clear, Bangkok

Nukuin taas alkuyön hyvin, sitten heräilin vähän väliä joen lorinaan, liskojen ääntelyihin, kukkojen kieuntaan ja ohi ajeleviin veneisiin. Veneillä oli ajokielto yöaikaan, mutta eipä sitä niin tarkkaan näköjään noudatettu.

Seitsemältä heräsin, otin suihkun ja pakkailin kamoja ennen aamiaista. Tänään olisi lähtö tästä paratiisista Bangkokin betoniviidakkoon. Oli vähän haikeakin fiilis poislähdön suhteen. Kävin maksamassa huoneen piikin pois joka olikin toista tonnia (sisälsi juomat ja hieronnan), töppäsin vähän tipin kanssa kun tuli annettua niin itarasti tipsejä. Siivojaalle annoin satasen, vaikka se ei edellisenä päivänä käynytkään, mutta syy taisi olla minun ja kielimuurin, kun kysyin voisiko hän odottaa hetkisen. Maha vähän oireili ja kipuili ja oli vähän kuraiset tunnelmatkin.

Auringonnousu Kwai-joella.

Yhdeksältä lähdimme pitkähäntäveneillä takaisin bussille. Veneisiin oli vaikea mennä ja vielä vaikeampi nousta pois + nostaa tavarat veneestä. Matka ei alavirtaan mennessä vienyt varttiakaan.

Mansikit vaikuttivat nälkäisiltä.

Bussilla ajelimme ensin Hellfire Pass -solaan. Nimi solalle tuli helvetillisistä oloista, joita sotavangit kokivat rakentaessaan junarataa v. 1943 japanilaisille. Maasto oli vaikeakulkuista ja näillä main piti kaivaa kallioon 27 metriä syvä sola junarataa varten alkeellisilla työkaluilla. Pelkästään tähän muutaman sadan metrin pituisen solan tekemiseen osallistui tuhat vankia, joista puolet kuolivat, joko onnettomuuksiin, nääntymiseen tai malariaan. Vangeilla ei ollut edes kenkiä, vain joku pieni lannevaate. Solan nimi tuli siitä, kun vangit tekivät töitä yötä-päivää 18 tunnin työvuoroissa. Pimeällä solan pohjalla valaisivat soihdut ja lieskojen värjäämä maisema näytti helvetiltä. Hurjaa hommaa. Nyt täällä kävivät paikkaa kauhistelemassa suuret turistijoukot, japanilaisetkin. Vähän oli raskas nähtävyys paitsi henkisesti niin myös fyysisesti, sillä parkkipaikalta solaan oli 175 porrasta, jotka piti toki nousta takaisin ylöskin. Mutta mielenkiintoinen paikka. Parkkipaikalla oli vielä museorakennus, jossa oli työvälineitä + kuvia karseista oloista ja ihmisistä, sekä 10 minuutin elokuvanpätkä.

Vanhaa junaradanpohjaa.

Sola.

Pieni pätkä kiskoja oli jätetty muistoksi.

Jatkoimme sitten Namtokin kylään, joka tarkoitti vesiputousta. Sellainen siellä olikin viihtyisässä puistossa. Nyt oli monta kuukautta kuivaa kautta takana, joten putous oli vain pieni liru, mutta sadekauden aikana putous olisi massiivinen. Putouksen alaosaan oli muodostunut tai muodostettu allasmainen vesialue, jossa paikalliset "uivat" tai lähinnä kelluivat sisärenkaalla, koska thaimaalaiset eivät kuulemma osanneet uida. Lähinnä kai keskittyivät pikniköimään ruohoalueilla. Muutamia kojuja oli puistonperällä, jossa myytiin kaikenlaista kummaa syötävää. En lämmennyt bataattipurtavista, vaikka eiväthän ne olisi mitään maksaneetkaan. Kaskaiden meteli oli uskomaton. Jatkoimme sitten lounaalle Kwai-joen rannalle, ihan ok sapuska.

Vesputtous.

Kello 12.55 meidän oli tarkoitus matkustaa junalla Namtokista Tha Kilenin asemalle. Matka kestäisi noin tunnin ja tarjoaisi huikeita näkymiä. Junaa ei näkynyt asemalla vielä yhdeltäkään, mutta sitten kuulutettiin että se myöhästyy puoli tuntia veden loppumisen (?) vuoksi. Lopulta juna tuli tunnin myöhässä. Paikallisopas kävi ostamassa liput; ulkomaalaisen lippu maksoi 100 THB, paikallisen vain 7 THB. On se ihme rasisteerausta. Muutenkin kakarat huusivat farangia meidät nähdessään.

Nam Tok'n asema.

Junalippu.

Junassa ei ollut kuin kolmannen luokan vaunuja, ankeat ja epämukavat puupenkit joista yksi romahtikin paikallisoppaan alla. Ei ilmastointia, mutta ikkunat oli avattu joten ilma kiersi kyllä kun juna lähti liikkeelle. Maisemat joelle olivat kyllä hienot, mutta tuli ehkä odotettua enemmän kun matkanjohtaja niin hehkutti meille asiasta. Ei oltaisi välttämättä edes huomioitu paraatikohtaa, ellei matkanjohtaja olisi sanonut sen tulevan.

Jopa oli paikkaa nimellä paiskattu.

Maisemia junamatkan varrelta.

Junarata myötäili jokea.

Junamatkan jälkeen siirryimme bussille, jolla lähdimme ajelemaan kohti Bangkokia. Sinne oli toistasataa kilometriä, mutta ruuhkien vuoksi aikaa kului yli kolme tuntia. Yksi vessatauko oli matkalla. Nyt järjestettiin matkanjohtajan uhkailema tentti, en voittanut mutta sain kuitenkin oikein 18/20.

Hotellimme oli Bangkokissa keskeisellä paikalla, nimeltään Panthumwan Princess. Se oli MBK-ostoskeskuksen välittömässä läheisyydessä. Hotelli oli aika fiinin oloinen, businessmiesten täyttämä, ja me olimme juuri tulossa viidakosta junttivaatteissa. Saimme kuitenkin huoneet 27. kerroksesta. Näkymät ikkunasta olivat hienot, jos nyt sattuu tykkäämään kaupungista.

Bangkok osasi sitten olla ruma.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Matkalaukkua sai jonkun aikaa odotella, ennen kuin se tuotiin, ja sen jälkeen pitikin lähteä etsimään illallisravintolaa. Menimme yhdyskäytävää pitkin MBK:lle. Ravintola löytyi ostoskeskuksen viidennestä kerroksesta, meluinen paikka ja täynnä koululaisia (niillä oli muutenkin kesäloma alkamisillaan, palaisivat takaisin koulun penkille sitten toukokuussa). Töppäilimme hieman tilatessamme ja laskua pyytäessä mutta ruoka oli kuitenkin suht hyvä (paneroitu kala & perunat). Maksoi 873 THB, mukana oli neljä oluttakin.

Porukat lähti ruokailun jälkeen nukkumaan, mä jäin etsimään vielä ruokakauppaa. Sitä saikin metsästää melkoisen tovin, mutta löytyi lopulta. Hankin vähän sipsejä ja olutta. Kaupat menevät ostarilla kiinni kahdeksan jälkeen, yhdeksältä suljetaan ovet. Ajattelin jos olisin hetken kävellyt ulkona, mutta en löytänyt ostarilta tietä ulos vaikka kuinka etsin, aina oli parkkihalli vastassa kummallakin sivustalla. Poikkesin sitten hotellin parkkipaikalla; oli vieläkin uskomattoman kuuma, vaikka aurinko oli laskenut jo tunteja sitten. Löysin takaisin hotellihuoneeseeni, otin suihkun ja blogasin ja surffasin netissä. Edelleen ihmetytti wifin hyvätasoisuus; vaikka käytin vain ilmaisia verkkoja, niin ne toimivat moitteettomasti. Mietinkin vain, kuka käyttää niitä maksullisia verkkoja mitä kaikkialla tuntui olevan myös tarjolla.

Huoneessa oli ikkuna vessaan & kylppäriin.

Bonusta annoin myös sängystä, peittoa ei oltu tällä kertaa pingotettu patjan alle niin, että sitä irroittaessa koko vuode räjähti. En ymmärrä, miksi hotellien sängyt pitää aina pedata niin?

575# Thaimaa, 9

11.3.2018, Sunday, +33, Partly cloudy, Sai Yok, Thailand

Alkuyöstä nukuin hyvin vaikka ajottain heräsinkin kolinaan ja virtaavan veden ääneen. Lähettyvillä käyskenteli muutamia kukkoja jotka kiekuivat satunnaisesti. Ensimmäinen vene meni joella klo 6.22, kaskaiden äänekäs kuoro alkoi samalla kellonlyömällä. Vuode oli kuitenkin pehmeä ja hyvä.

Aamu tuntui hieman viileältä, eikä asteitakaan ollut kuin +21. Aamiaiselle painelimme klo 8.30. Kohtalainen aamiainen, joskin kahvi oli todella paha. Sen jälkeen hieman huoneeseen loikoilemaan.

Edellisenä päivänä olimme buukanneet "vapaaehtoisen" veneretken 400 bahtilla. Lähtö oli kymmeneltä. Ajelimme hetken aikaa ylävirtaan, näimme lisää lauttahotelleja, jotka eivät tosin olleet yhtä hienoja kuin omamme, näistä puuttui esimerkiksi sähköt. Toki sellaisessa olisi varmaan sitten tunnelmallisempaa, mutta jotenkin sitä on niin hienopylleri että arvostaa arjen pikku keksintöjä. Jungle Rafts -hotelli oli täällä jo 70-luvulla, kun Kwai-joella kuvattiin elokuvaa Kauriinmetsästäjät. Robert De Niro kyseisessä hotellissa yöpyikin kuvausten ajan. Mekin pistäydyimme tähän hotelliin, sillä rantauduimme sitä kautta läheiseen Mon-heimon kylään. Asukkaita kylässä oli n. 70 henkeä, lienivät alun perin burmalaista alkuperää. Täällä ei ollut sähköä, nettiä eikä lämmintä vettä. Jonkinlainen generaattori oli, jolla pystyi katsomaan iltaisin televisiota, mutta melko askeettista meininkiä. Kylässä oli kuitenkin jonkunlainen koulukin lapsille. Näimme myös työnorsun, jolle syötimme banaaneja. Se olikin melkoinen ahmatti mutta varsin taitavasti otus kykeni ottamaan asioista kiinni kärsällään. Ikää sillä oli 46 vuotta.

Lauttahotelleja.

Kwai.

Jungle Rafts-hotellin baari.

Pien ananaksen poikanen.

Kylän asuinrakennukset lymyilivät metsän suojassa.

Koirilla oli kirppusirkus meneillään kuten apinoilla konsanaan.

Ronsulle teki banaanit kauppansa.

Koulu. Oli tosin hiljaista kun oli sunnuntai.

Paikalliselle nuorisolle annettiin kyniä lahjoituksena.

Puolilta päivin palasimme takaisin hotellillemme. Ilma oli lämmennyt taas kuumaksi. Tunnin verran ihmettelyä, sen jälkeen menimme lounaalle. Perussapuskaa, mutta lisänä oli porsaan jauhelihaa chilillä höystettynä, se oli oikein hyvää. Jälkkärihedelmistä löytyi niin ikään uusi tuttavuus, pomelo. Hyvä oli sekin. Juomaksi otin pienen putelin Changia, ja jälkkäriksi pienen kupillisen sitä pahaa kahvia mitä aamiaisellakin jo oli.

Syötyämme porukat meni ruokalevolle, minä lähdin pienelle kävelylle. Hotellin takaa nousi raput rinteeseen, josta pääsi kapuamaan ylös tielle. Täällä oli muutamia majapaikkoja oppaille ja hotellin työntekijöille. Luonto oli kuivaa ja ruskeaa, monet puutkin olivat pudottaneet lehtensä, aivan kuten syksyllä. Kaskaat pitivät kovaa meteliä. Jatkettuani eteenpäin tuli joku grupieeri penäämään 300 THB:tä, sanoi risteyksestä alkavan kansallispuiston. Täällä kun ei ole mitään jokamiehenoikeuksia, niin kansallispuistovisiitti maksaa ulkomaalaisille. Härski hinta, 300 THB on kuitenkin paikallisen työläisen päiväpalkka. En maksanut, vaan käännyin takaisin. Poikkesin kylän puolelle, mutta ihmiset alkoivat yytsäilemään siihen malliin, etten oikein kehdannut olla sielläkään. Koiratkin haukkuivat minua joten käännyin takaisin, tuskin siellä olisi minulle mitään ollutkaan. Souvenir shopin kyllä näin, mutten jaksanut mennä sinnekään ukotettavaksi.

Tässä kämpässä taisi ilmastointi pelittää? Tai sitten ei.

Roskat kulkivat näppärästi näinkin.

Palasin takaisin hotellille. Eräät kertoivat nähneensä rannassa vesimonitorin. En ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta, luulin sen olevan jonkinlainen käänteinen periskooppi, mutta otus olikin parimetriseksi kasvava lihansyöjälisko. Sillä oli jalat ja se myös pystyi juoksemaan helkkarin kovaa, ja uiminen oli leipälaji sille myös. Sen hampaissa oli myrkkyä, ja jos se pääsisi puremaan niin se aiheutti tulehduksen ja lasarettikeikan. Meitä kyllä rauhoitettiin, että yleensä tuo väisti ihmistä, mutta mistä sen voi varmaksi tietää?

Minua olisi vähän hotsittanut mennä uimaan jokeen, mutta en ollut varma olisiko sellainen järkevää. Mitä jos virta veisi minut mennessään, pitävätkö pelastusliivit minut pinnalla ja miten niiden kanssa osaa uida, mitä jos en jaksa nostaa itseäni ylös tikkailta? Entä jos vedestä sairastuu, tai törmään vesimonitoriin, iilimatoon tai loiseen? Vesirottia täällä oli tosi runsaasti. Pari tuntia jahkailtuani hain pelastusliivit, puin ne päälleni ja vaihdoin uikkeet, mittasin veden lämpötilan (+27 astetta), laitoin ranteeseeni action camin ja videokuvauksen pyörimään, ja hyppäsin sitten laituriltani veteen (olin aiemmin kysynyt paikallisoppaalta, mistä pääsisi parhaiten uimaan. Hän neuvoi minut täysin väärään paikaan. Ilmeisesti ei tiennyt, että uimaan pääsee vain omalta laiturilta tai sitten respasta, mutta ei kehdannut sanoa ettei tiedä ja siksi valehteli? Pyysi kyllä asiaa myöhemmin anteeksi kun sanoin ettei siellä mitään uimaanpääsypaikkaa ollut). Pudotusta oli sen verran että pää meni veden alle, vettä tuli tietysti silmät ja suut täyteen. Muuten pelastusliivit toimivat ja pullahdin pintaan automaattisesti kuin korkki. Virta vei hurjaa vauhtia, ja loppupuolella piti tosiaan ihan kunnolla kauhoa että pääsi tikaskohtaan käsiksi. Siinä oli kuitenkin köysi helpottamassa asiaa, mutta tikkaille nouseminen oli vähän työlästä kun vesi sen verran matalalla. Onneksi oli sen verran ponnistusvoimaa että pääsin laiturille. Kävelin sen jälkeen huoneeseeni - olin tajunnut onneksi jättää oven auki - otin suihkun ja tarkistin, ettei näkyviä iilimatoja ollut käynyt iholle.

Uijia.

Olimme isän kanssa buukanneet thaihieronnan viideksi. En ole ikinä ollut hieronnassa, koska en pidä siitä, että minuun kosketaan. Mutta pitihän sitä nyt antaa kerrankin mahdollisuus, kun meille oli niin asiaa kehuttu. Olimme valinneet Royal-hieronnan (60 min / 400 THB). Se kuulosti vähän epäilyttävältä. Otin pienet whiskey-napakat rohkaisuksi.

Hieronta kesti tosiaan koko tunnin. Mulla oli pitkähköt shortsit, joka nyt ei ollut kauhean hyvä valinta, mutta kun olin liannut jo aiemmin uikkarit. Hieroja oli nuori ja kaunis burmatar, jolla tuntui olevan keskivaikea plunssa, toivottavasti ei tullut tartuntaa. Jonkun verran oli hyttysiä kiusana. Aluksi vähän epäilin hieronnan tehoa, kun nainen oli niin kevytrakenteinen, mutta heti pois lähtiessäni tunsin miten hartiat, niska ja olkapäät tuntuivat niin kevyiltä, ettei koskaan ennen. Jaloissa ei tuntunut oikein miltään, mutta kyllä tästä nyt arvosanaksi 4/5 tulee ehdottomasti. Kiusallistahan se tietysti oli, mutta ei mitään verrattuna hammaslääkäriin tai parturiin. Ja ei, en ajatellut mennä testaamaan minkälaista meininkiä Kallion hierontalaitoksissa on.

Sitten olikin jo puolikiire illalliselle, jonne ryhmittäydyimme klo 18.45. Vaikka aurinko oli jo laskenut, niin lämpöä oli vieläkin yli +30 astetta, joten ei puhettakaan farkuista. Viskiä tarjottiin taas matkanjohtajan toimesta. Ruoka oli tuttuun tapaan buffet, mutta hyvää. Pari pientä olutta meni kyytipojaksi.

Klo 20 lähdimme veneillä säkkipimeässä alajuoksulle toisen hotellin ravintolaan katsomaan reilun puolen tunnin tanssiesitystä. Faija kolhi jalkansa laituriin noustessaan pois veneestä, se olikin vähän haastavaa. Tanssiesitys oli parempi mitä etukäteen odotin, eikä ollut liian pitkä. Rumpalipoika esiintyi antaumuksella, aivan kuin olisi ollut Slipknotin Joey Jordison.

Pitkähäntävene yöllä.

Tanssiesitys.

Palasimme veneillä takaisin hotellille. Kävin vielä baarissa drinksulla; koitin tilata gin-tonicin mutta heillä ei ollut tonic-vettä, joten valitsin sitten Mojiton. Ihan keskinkertainen maultaan, mutta tietysti jääpalat vähän hirvittivät. Huoneessani vielä hetkinen blogausta ja nettisurffausta ja laiturilla tähtitaivaan ihmettelyä ennen nukkumaanmenoa.

574# Thaimaa, 8

10.3.2018, Saturday, +31, Partly cloudy, Sai Yok, Thailand

Nukuin todella hyvin, ensimmäisen kerran koko reissulla, vaikka meitä oli varoitettu liikenteen metelistä. Jotkut siitä aamiaisella valittelivatkin, etteivät olleet nukkuneet koko yönä. Ehkä mä olen sen verran erkaantunut luonnosta, että enemmän mulle tuottaa tuskaa ne viidakkohotellit kuin nämä urbaanipaikat.

Koska en ollut jaksanut pakata edellisenä iltana, piti laittaa herätyskello soimaan vähän aikaisemmin. Pakkausoperaatio osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Aikaisemmin saatoin tehdä viikonkin reissun ulkomaille pelkällä repulla, mutta nyt en saanut mahdutettua sinne edes muutaman päivän vaihtovaatteita, uikkaria ja semmoista. Mitä ihmettä Kwai-joella nyt voisi edes tarvita, hyttysmyrkyn lisäksi? Otin sitten vielä aamusuihkun sillä seurauksella, että myöhästyin porukoiden kanssa sovitusta aamiaistapaamisesta 10 minuuttia. Aamiainen ei ollut hääppöinen, melkeinpä pahin tähän astisista. En saanut syötyä kuin pari minicroissantia ja viipaleen vesimelonia.

Kahdeksalta lähdimme ensiksi muutaman kilometrin päähän Wat Chai Watthanaramin raunioalueelle. Se olikin taas hieno kuvauskohde, eikä turistejakaan ollut tähän aikaa aamusta vielä kovinkaan paljoa. Raunioita oli paljon, osaa ehostettiin joten ihan kaikkialle ei tällä kertaa päässyt kulkemaan. Alueella oli myös paljon thainaisia, jotka olivat pukeutuneet omituisiin vanhanajan vaatteisiin, ja kuvauttivat itseään ammattikuvaajilla näissä maisemissa. Paikallisopas tiesi kertoa, että asia liittyi johonkin thaimaalaiseen saippuasarjaan, jota monet katsoivat. Ilmeisesti roolihenkilöt sitten pukeutuivat vastaaviin kledjuihin.

Wat Chai Watthanaramin raunioalue.

Naisia poseeraamassa.

Sitten lähdimme ajelemaan kohti Kanchanaburia, jossa sijaitsee kuuluisa Kwai-joen silta. Sinne oli vain 150 kilometrin ajomatka, joten ei mikään paha repäisy edellisiin päiviin verrattuna. Ajaminen kesti muutamia tunteja. Matkalla myytiin teiden varsilla rottia syötäväksi. Pysähdyimme kerran bensikselle vessataukoa pitämään. Ostin Laysin sipsejä, makuna tällä kertaa miengkam krobros, mitä ikinä se sitten mahtoi ollakaan. Positiivinen yllätys, olivat ihan hyviä, pääosin maistuivat sitruunalta joka ei ole lainkaan hullumpi makuvalinta sipsille. Annan tästä 4/5. Jos Suomestakin näitä löytyisi niin ostaisin varpilla.

Tälläsiä sipsejä 4/5.

Matkanjohtaja kertoi ajomatkan aikana Kwai-joen sillasta ja rautatiestä, jota japanilaisten vangitsemat sotavangit ja muut aasialaiset työläiset pakotettiin rakentamaan Toisen maailmansodan aikoihin. Vaikka japanilaiset eivät olleet miehittäneet Thaimaata, he saivat luvan käyttää maata rautatien rakentamiseen Burmaan. Tavoitteena oli viedä sotakalustoa länteen ja valloittaa Intia sen aikaiselta siirtomaaisänniltä Englannilta. Meriteitse sotakaluston kuljetus ei onnistunut, sillä japanilaiset pelkäsivät liittoutuneiden laivastoja ja sukellusveneitä. Siksi yli 400 kilometrin rautatie oli saatava valmiiksi mahdollisimman nopeasti, ja reilussa vuodessa se saatiinkin tehtyä, vaikka olosuhteet olivat karmeat. Maasto oli vuoristoista viidakkoa, olosuhteet olivat kuumat, alueella esiintyi paljon malariaa ja muita tauteja, ravintoa ei ollut, vankeja hakattiin ja työpäivät olivat 18 tuntisia. Sotavankeja oli 60000, joista rataa rakentaessa menehtyi 16000, ja aasialaisista työläisistä menehtyi jopa 90 000. Päästyämme Kanchanaburiin meidät vietiinkin ensin hautausmaalle, jossa liittoutuneiden sotavankien viimein leposija oli. Suurin osa haudoista oli saatu nimettyä, mutta osa oli haudattu tunnistamattomana. Nuoria miehiähän he pääosin olivat. Masentavia näkyjähän nämä tällaiset aina ovat.

Liittoutuneiden sotavankien hautausmaa Kanchanaburissa.

Hautakivi.

Jatkoimme bussilla Kwai-joen sillalle, josta kuuluisa elokuvakin oli tehty. Joen nimi oli itse asiassa "Kwee", mutta englantilaiset olivat tehneet kirjoitusasuksi "Kwai", joka tietysti sellaisenaan tarkoitti thaiksi miehistä elintä (kuinka helkkarin paljon heillä oli kielessään synonyymeja erilaisille alapään asioille?). Matkanjohtaja ei antanut meidän kuvata siltaa heti, vaan vei meidät sillan alla olevaan kelluvaan ravintolaan lounaalle. Siellä oli buffetti; vaikka valikoimaa oli tosi runsaasti, niin ei laadultaan ollut mikään erikoinen. Juomaksi valitsin minäkin ruokakaljan.

Bussi tuunattuna.

Toinen bussi tuunattuna.

Syönnin jälkeen meillä oli tunti aikaa kuvaamiseen ja sillalla käppäilyyn. Porukat olivat olleet täällä jo joskus aiemminkin, olikohan parikymmentä vuotta sitten, ja paikka oli pysynyt aika lailla samanlaisena. Turisteja oli tietysti nytkin psykedeelinen määrä, joten ei täällä saanut otettua kuvia juuri muusta kuin selfietä ottavista turisteista. Kävelimme kuitenkin sillan yli rautatietä pitkin. Vielä nykyäänkin tästä pyyhälsi jokin juna sillan yli silloin tällöin, nyt semmoista ei näkynyt. Olisi ollut kiva nähdä miten väki silloin käyttäytyy sillalla, olihan siellä toki väistöpaikkoja. Sillan alkupäässä oli myöskin muodostautunut markkinapaikka, jossa myytiin kaikenlaista krääsää. Mua ihmetyttää näissä tori-/markkina-alueissa, miksi jokainen koju myy samaa kamaa; miksei kukaan uskalla olla erilainen ja laittaisi jotain omaperäisempää myyntiin? Ostin itsekin sitten t-paidan, jota en olisi edes halunnut vaan täysin toisen. Siitä ei kuitenkaan löytynyt farang-kokoa, mutta sellainen rauhallinen vanha eukko sitä myi eikä yrittänyt ukottaa, niin en hennonnut olla ostamatta. Ja jos t-paita maksaa 2 euroa tinkimättömänäkin, niin ostaahan sellaisen vaikka pölyrätiksi.

Kwai-joen silta.

Kwai-joen sillan pääty. Ei tietenkään kaiteita.

Paikallinen nuoriso dokasi tällaisilla vedettävillä lautoilla, ja volat kaakossa.

Kävimme kaupassa ostamassa hieman juotavaa tulevia päiviä varten, ennen kuin jatkoimme matkaa bussilla n. 40 kilometrin päähän Kwai-joen yläjuoksulle kohti hotelliamme, jossa olisimme pari seuraavaa yötä. Hotelli oli nimeltään The FloatHouse River Kwai Resort ja se sijaitsi Sai Yok -kansallispuiston tuntumassa. Bussilla ajettavaa tietä sinne ei mennyt, vaan bussi jätti meidät laiturialueelle, jossa meidät laitettiin kahteen eri pitkähäntäveneeseen. Matkustimme ylävirtaan n. vartin, hiukan siinä priiskui vettä päälle. Hotelli kellui ponttoonien varassa joen päällä. Meidät saatiin nopeasti checkattua sisään ja oli sellaista lapsenomaista iloa havaittavissa kun pääsi tutustumaan omaan hotellihuoneeseen. Jokaisella huoneella oli oma laituri, jossa keinu, pari lepolassea. Huoneet olivat hulppeat; huonekorkeus varmaan kymmenen metrin hujakoilla; kylppärikin oli kolmihuoneinen. Suihku oli ulkona. Lattianraosta näki ja kuuli miten vesi virtasi alapuolella. Sänky oli varsin majesteettinen näky hyttysverhoineen. Telkkari oli, ilmastointi ja kattotuuletin. Turvakaappi ja jääkaappi löytyi. Netti toimi nopeasti vaikka taas sen toimivuudesta turhaan varoiteltiin. Lattia oli tiikkiä, ja erilaiset solmitut ja punotut köydet toivat huoneeseen lisää arvokkuuden tuntua. Veden tasainen virtaus kuului huoneeseen, mutta oli hyvin miellyttävä ja rentouttava ääni. Joella ajavista veneistä tuli tämän tästä aaltoja jolloin koko mökki huojui huvittavalla tavalla. Tämä on ehdottomasti hienoin hotelli jossa olen koskaan ollut. En muista enää kuka idean keksijänä oli ollut, mutta voin vain kiittää kuka ikinä onkaan omannut riittävästi mielikuvitusta tällaisen kehittäjänä. Arvosana 5/5.

Kulku huoneisiin.

Huonekorkeutta riitti.

Hetken aikaa istuskelin laiturilla, kuuntelin virtaavan veden ääntä, nautin lämmöstä ja Chang-oluesta. Tällaisten päivien ansiosta elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Ympärillä vain tämä hotelli, joki ja metsä. Siinä istuskellessani näin miten jotkut menivät uimaankin tuohon jokeen. Ajatus tuntui kauhistuttavalta, vesi oli ruskeaa ja se vaahtosi, ja siinä ajelehti isoja puiden runkoja ja piikikkäitä oksia sekä ihmisten roskia muovipulloista kokonaisiin roskapusseihin. Eikö trooppisista joista ja järvistä saisi vielä bilhartsian tai vähintään jonkun muun loisen? Virtaus oli tosin niin kova, että jokeen piti mennä pelastusliivit päällä, kellua vain koko hotellialue läpi ja paras oli sitten päästä nousemaan peräpään laiturialueen tikkailta ylös ellei halunnut huuhtoutua lopullisesti Siaminlahteen.

Kovat jätkät nukkuvat prinsessasängyssä.

Sänky oli ihan laiturin vieressä.

Huoneita rivissä.

Puoli seitsemän maissa mentiin illalliselle. Matkanjohtaja juotti meille taas tilkan thaiviskiä hyvän tahdon eleenä. Sitten söimme buffan, oli aika hyvä. Uskaltauduin ottamaan kylmiä salaatteja, toivottavasti ei tule vatsatautia. Pari pikku kaljaa meni myös, ne piti tilata huoneen laskuun. Pari tuntia siinä menikin nopeasti. Palattuani huoneeseen kävin testaamassa ulkosuihkun; aurinko oli jo laskenut tunteja sitten mutta lämpöä oli edelleenkin +26 astetta ja onneksi lämmintä vettä tuli hanasta. Vesi valui lattialankkujen välistä jokeen. Varsin erikoinen kokemus tuokin.

Istuskelin sitten vielä hetken laiturillani. Tähtitaivas levittäytyi ylläni, en osannut bongata mitään kotoisia tähtikuvioita. Viritin sitten hyttysverkon - on muuten keksintönä 5/5, miksiköhän suomalaisilla kesämökeillä ei harrasteta moista? - ja painelin nukkumaan. Television avaaminen olisi kai ollut synti tällaisessa ympäristössä.

573# Thaimaa, 7

9.3.2018, Friday, +25, Overcast, Ayutthaya, Thailand

Ei tullut nukuttua yön aikana juuri ollenkaan. Huone kuhisi hyttysiä ja metsäneläinten päästelemät äänet olivat käsittämättömän kovia. Jossain vaiheessa laitoin valot päälle, se tuntui hieman ujostuttavan hyttysiä. Katon rajassa ryömivät gekot - olin varma, että sellaisen pito sormista loppuu ja otus läsähtää naamalleni - ja lattiallakin jokin rapisteli. Kun viimein aamu koitti ja nousin vuoteesta, oli lakanoissa pieniä veritipluja. Peitoista huolimatta joku saakeli oli päässyt syöpöttelemään kustannuksellani. Toivottavasti ei tule mitään dengueta. Mitään paukamia mulle ei puremista yleensä tule, ei tälläkään kertaa. Joskus näkee tyyppejä jotka ovat täysin pahkuraisia hyttysten pistoista.

Ukkonen jyrähteli ja meitä ympäröi tummat pilvet kun hipsimme hakemaan aamiaista, ja ilmakin tuntui viileämmältä. Aamiaisbuffa oli tähän astisista selvästi huonoin, en pystynyt syömään kuin pari minicroissanttia ja pienen viipaleen vesimelonia. Kevätkäärylettä kokeilin syödä myös, mutta epäilin jonkun jemmanneen sen sisuksiin sienen, sen verran oli maku karseaa.

Sitten kamat kasaan huoneessa ja bussiin. Tänään olisi taas 400 kilometrin ajopäivä Ayutthayaan, kohti keskistä Thaimaata. Tie olisi tylsää moottoritietä joka ei pahemmin maisemia tarjoilisi. No, jospa saisi sitten yöllisiä univelkoja taas bussissa kuitattua. Linkkurin startattua nukahdinkin liki välittömästi. Ajomatkasta ei tosiaan mitään erikoista raportoitavaa. Omituisinta oli ehkä u-käännösten mahdollisuus moottoritiellä. Pari taukoa pidettiin; se oli hyvä, jostain syystä kusetti joka bensiksellä tosi runsaasti vaikken ollut juonutkaan mitään.

Auton kojelautaan kyhätty Buddhakokoelma.

Lounaan söimme keskellä riisinviljelysaluetta Chai Nat -nimisessä paikassa. Ihan viihtyisä paikka eikä ruokakaan ollut pahaa. Ilma oli täysin pilvinen, ja +25 asteinen keli tuntui jopa viileältä. Se olikin poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta, nyt oli kuumin kausi meneillään. Jatkettuamme lounaan jälkeen ajoa, alkoi jopa satamaan. Sen lisäksi tuuli oli virinnyt, yleensä Thaimaassa ei tuule paitsi juuri ennen sadetta.

Lounaspaikan ympärillä oli metsäisää.

Lounaspaikan suihkulähde.

Sade kuitenkin loppui kun pääsimme Ayutthayaan, mutta edelleen oli pilvistä. Se vähän masensi mieltä. Ayutthaya oli n. 80 kilometriä Bangkokista pohjoiseen, ja tänne tehtiin sieltä päiväretkiä. Kaupunki oli Thaimaan - tai Siamin, tai Ayutthayan kuningaskunnan (rakkaalla lapsella on monta nimeä) - entinen pääkaupunki aina 1700-luvulle saakka, kunnes burmalaiset tulivat ja tuhosivat sen. He murskasivat Buddhan patsaiden päät ja kädet, vaikka itsekin olivat saman uskontokunnan edustajia. Teko oli sen verran anteeksiantamaton, että asia saattoi yhä vieläkin mennä tunteisiin. Jonkin verran muureja ja pagodeja vielä jäljellä, joita kävimme katsomassa Wat Maha That'n ja Wat Phrasisanpeth'n alueilla. Hienoja ja näyttäviä, mutta aika nopealla aikataululla nuo taas ohitettiin. Ulkomaalaiset joutuivat jälleen kerran maksamaan sisäänpääsymaksun, joskin hinta ei päätä huimannut, olisikohan ollut 50 THB:n luokkaa.

Wat Phrasisanpeth.

Tuhottuja Buddhapatsaita.

Rauniomeininkiä.

Juuraikkoa.

Korjaukset käynnissä.

Komea tönö tämäkin.

Menimme seuraavaksi Kantary-hotelliimme. Se oli aivan uusi, 17-kerroksinen rakennus, mutta bygätty aivan käsittämättömään paikkaan vilkkaan moottoritien varteen. Äänieristyksellä ei taas voinut kehuskella. Siisti hotelli muuten, eikä ollut ovea naapurihuoneeseenkaan, siitä bonusta. 16. kerroksessa oli uima-allas ja executive lounge, kävin tsekkaamassa molemmat. Uima-altaan vesi oli +27 asteista, mutta tuntui kylmemmältä. Pulu kävi juomassa altaan reunalta ja tätä ihmettä kuvatessani joku hotellin vieraista käveli ohitseni ja tokaisi "birdy nam nam" intialaisella aksentilla. Minulla kesti hetken aikaa ennen kuin muistin mistä tuo oli tuttu lohkaisu. Peter Sellershän niin sanoi Pahuksenmoiset pirskeet-elokuvassa. Sinänsä hauska, kun vesi oli thaimaaksi "nam".

Hotellihuone loisteli uutuuttaan.

Mutta lämminvesivaraaja piti napsauttaa erikseen päälle.

Hotelli oli tosin rakennettu mahdollisimman typerään paikkaan.

Uima-altaalla.

Birdy nam nam.

Huoneeseen palattuani tsekkasin suihkun ja havaitsin sen hyväksi. Join yhden lämpimän oluen, blogasin hieman ja surffasin hieman. Wifit ovat täällä olleet sangen hyvät vaikka niistä etukäteen hieman varoiteltiin. Puoli seitsemän maissa menimme porukoiden kanssa sitten ryhmäläisten kanssa nauttimaan tervetuliaisjuomat, jotka olivat appelsiinimehua, mutta matkanjohtaja lorautti niihin pyynnöstä Thaiwhiskeytä, Hong Thongia. Sen jälkeen syömään illallista hotellin buffettiin. Se oli aika pahaa - pääosin länkkäriruokaa - ja lihat olivat sitkeitä, ruoka mautonta jne. Arvosana 2/5.

Ruuan jälkeen menin etsimään lähistöllä olevaa 7 Eleven -kauppaa, josta hain hieman juomista. Löytyihän se kauppa lopulta; oli lyhyen mutta melko hankalasti kuljettavan kadunpätkän päässä. Seuraavana päivänä olisi lähtö pariksi päiväksi skutsiin, jossa ei olisi kauppoja eikä mitään muutakaan kuin luonnonrauha. Sinne ei mennyt edes tietä, vaan piti mennä pitkähäntäveneellä, joten kyytiin ei mahtuneet matkalaukut vaan ne jätettiin bussiin säilöön. Mukaan sai ottaa vain pienen repullisen tavaraa. Piti siis vähän lajitella taas vaihtovaatteita yms tavaroita eri pakaaseihin valmiiksi. Yllättävän rasittavaa sekin homma oli pitkän päivän jälkeen, joten päätin jättää sen aamuksi.