735# Irlanti, 4

 19.4.2022, Tuesday, +11, Scattered clouds, Dublin, Ireland

Nukuin näistä öistä parhaiten, toisaalta tuli mentyä aikaisemmin nukkumaankin. Olisi jopa nukuttanut pidempäänkin, mutta puoli ysiltä oli pakko nousta ehtiäkseen suihkuun ennen aamiaista. Tänään olisi kotialähdön aika, se toi oman hermostuneisuuden leiman päivän agendaan.

Aamiainen oli samanlainen, ja alkoi kyllästyttämään jo näin kolmantena päivänä. Tungos oli entisellään, ja oli ihan sama mihin päin salia meni istumaan kun aina ympärillä yskittiin ja köhittiin. Aterioinnin jälkeen käytiin respassa ottamassa minun huoneeseen late checkout, ja sen jälkeen painuimme vielä omiin huoneisiimme ottamaan hetkeksi lepiä. Telkkarissa oli buffattu joka mainoskatkolla kovasti Derry Girlsiä, ja aamutelkassa haastateltiin näyttelijöitäkin. Mahtoi olla koukuttava sarja kun itsekin niin kiinnostuin.

Yhteentoista mennessä A oli saanut kamansa pakattua ja oli käynyt tekemässä checkoutin. Mitähän respan muija on ajatellut kun asiakas sanoo lähtevänsä, mutta sitten kuitenkin kääntyy kannoillaan ja palaa takaisin kerroksiin :) Onneksi hissi ei kuitenkaan kysynyt täällä avainkorttia toimiakseen.

Katselimme telkkaria reilun tunnin, ja kahdentoista jälkeen lähdimme hakemaan lounasta. Testasimme ennen lähtöä toimisiko avainkortti, ja eihän se tietenkään toiminut, joten kävimme respassa möyhöämässä asiasta - näimme tällä kertaa omin silmin kun virkailija laittoi kortin aktivointilaitteeseen. 

Sopivan lounaspubin löysimme Talbot Streetiltä, nimeltään Madigan's. Irlannin loistavan pubiscenen ansiosta ruuan saaminen oli tehty poikkeuksellisen helpoksi; yleensä meillä menee tuhottamasti aikaa ja energiaa ruokapaikan etsimiseen (kippola ei saa olla liian fiini eikä liian räkälä, perustuttua safkaa pitää olla ja sellainen minne voi mennä kaksi ukkoa syömään ilman pelkoa siitä, että meidän oletetaan olevan...hm, "illallisella") mutta täällä ruokailu tuntui olevan luontevaa. Lisäksi dokaus- ja ruokapuoli oli monesti erotettu toisistaan, joten siitä plussa. Ja tilaaminen oli helppoa ja turvallista eikä tullut mitään ylläreitä (paitsi edellispäivän hampurilaispaikassa täytteiden valinnan osalta). Nytkin meidät ohjattiin heti pöytään kun vinkkasimme tarvitsevamme ruokaa, ja tarjoilija toi menut ja hakemaan myöhemmin tilauksen. Ainoa "erikoisuus" oli, että ruoka piti sitten käydä maksamassa lähtiessä tiskille. A valitsi kanaa, mä otin sandwich W/ fries. Ruuan tulo kesti sen verran pitkään, että minua alkoi harmittamaan miksen tilannut bangers & smash, se olisi ollut sopivan junttiruoka. Mutta eipä siinä, ihan hyvä ateria oli tämäkin, arvosanaksi 4/5.

Irkkupub.

Lounas.

Palasimme takaisin hotellille, eikä se juukelin avainkortti toiminut vieläkään. Onneksi siivooja pyöri samalla käytävällä, joka ymmärsi asiamme ja avasi meille oven. Katselimme vielä hetken telsua, mutta lähdön lähentyminen ja kellon kyttääminen on niin hermostuttavaa puuhaa, että päätimme vähän keulia alkuperäisestä suunnitelmastamme (lento lähtisi klo 18.05). Kävimme tekemässä check outin klo 14.30, se onnistui helposti vaikka jonoa näytti olevan respassa.

Daniel O'Connellin patsas.

Olimme vähän arponeet mitä reittiä bussi ajaisi lentoasemalle, mutta otimme suunnaksi Ashton Quayn bussipysäkin; sama pysäkki jolla meidän olisi pitänyt lauantaina jäädä pois. Olimme fundeeraaneet, että Dublin Expressin bussi tekisi jonkunlaisen ympyrälenkin palaten takaisin lentokentälle. Pysäkin löydettyämme näimme, miten edellinen bussi oli tulossa ja päästi matkustajia pois, joten kaivoimme takataskussa 3 päivää nuhjuuneen bussilipun esille ja esitimme sen jamaikalaisbussikuskille, joka vinkkasi meidät sisään. Matkustajia ei ollut montaakaan; bussikuski huuteli raivokkaasti pysäkkien nimiä omalla aksentillaan, kävi tekemässä lyhyehkön stopin Heustonin juna-asemalla, mutta lähti sitten köröttelemään takaisinpäin, eli ilmeisesti olimme menetelleet suht oikein. Toisaalta, jamaikalainen oli lämmittänyt bussin saunaksi, siellä oli pakko olla yli 30 astetta ja olisimme selvinneet puolta tuntia lyhyemmällä ajelukokemuksella jos olisimme jääneet Ashton Quaytä vastapäiselle pysäkille, sillä bussi palasi Liffey-joen vastarantaa pitkin samalle moottoritielle mistä tultiinkin.

Lentokentälle saavuttuamme huomasimme valtavan ihmispaljouden, joten kiitimme sittenkin mielissämme ylimääräisestä ajasta. Lähtöselvityksen keston ajaksi oli infotaululla arvioitu 40 minuuttia; se kului pääosin jonottaessa, virkailijoiden huutaessa tiivistämisohjeita pää punaisena. Taas samanlainen tunne kuin olisi karjaa menossa teuraalle. Passeja ei jostain syystä kysytty ollenkaan. Jono jakautui elektronisille lähtöporteille, jossa piti näyttää boarding passia, se hyväksyi onneksi myös älypuhelimen QR-koodin nikottelematta. Porteissa oli sellainenkin jännitysmomentti, että se meni säännöllisen epäsäännöllisesti "lukkoon", jolloin läpi ei päässyt, kun odotettiin edellä menevän porukan pääsevän turvatarkastukseen. Toisin sanoen kaverukset ja perheenjäsenet saattoivat joutua tässä kohtaa erilleen, jos huono säkä kävi.

Lentoasemalla taas.

Turvatarkastus oli myös epämiellyttävä kokemus; Hesan päässä ei tarvinnut nesteitä eikä muita kamoja purkaa laukusta, mutta täällä piti. Selvisimme kuitenkin portin läpi ilman kopelointia, joskin A:n veska joutui lisätarkastukseen. Siinä menikin taas kymmenisen minuuttia ennen kuin virkailija ehti hänen laukkunsa jollain laitteella skannaamaan, ja kelpuuttamaan turvalliseksi.

Kävimme ostamassa hieman tuliaisia, mikään erikoinen ei kentän valikoima ollut. Etsimme lähtöportin ja sitten meillä oli vielä hetkinen aikaa relattavana. A halusi käydä röökillä, sellainen paikka löytyi kattoterassilta. Sen jälkeen vielä pubiin, jossa otimme viimeiset Guinnessit. Naismyyjä oli uskomattoman tehokas kaljan kaatelija, laski 7 tuoppia Guinnessia samaan aikaan. Yhtä lukuun ottamatta pubit olivat yhtä täysiä kuin koko lentokenttä, joten jos ei täältä saanut koronaa tahi muita tauteja niin mistä sitten?

Kentältä löytyi yksi pub jonne mahduttiin lähtökaljalle.

Ennen lähtöä kävimme vielä vessassa ja ostimme automaatista pari pientä pussia sipsejä evääksi koneeseen. Onneksi ei ollut bussikuljetusta koneeseen vaan pääsimme tuubin kautta sisään. Paikkamme olivat melko takana. Tällä kertaa olin ymmärtänyt ottaa koneen ovella tarjotun desinfiointipyyhkeen jolla putsasin pöydän ja tuolin käsinojat. Nainen takana valitti desinfiointiaineen tymäkästä hajusta, mutta minun mielestäni koneessa oli muutenkin "huono ilma" koko lennon ajan. Lähtö tapahtui ajallaan ja lento kesti hieman alle 3 tuntia. Auringonlasku oli nätti ja lento tuntui muutenkin yllättävän kivalle, kun en yleensä juuri niistä niin välitä. Valkkarit tilattiin kyytipojaksi.

Vamos!

Norja.

 

Koneen tunnelmia.

 

Auringonlasku.

Laskeutuminen onnistui.

 
Kone laskeutui klo 23 jälkeen. Lentokentällä oli sen verran hiljaista, että pääsimme tuubiin ja vältyimme jälleen yhdeltä hajottavalta bussikuljetukselta. Melkoinen kävelymatka oli ensin passintarkastukseen ja sen jälkeen ulos. Mitään koronapassijutskaa ei kyselty missään vaiheessa matkaa; täälläkin oli vielä joku koronapiste, en tiedä otettiinko siihen ratsianomaisesti jotain matkustajia selvitykseen, mutta emme jääneet kyselemään (joku onnellinen siellä oli päässyt testiinkin). A kävi vielä Alepassa ja minä vessassa, ennen kuin erkanimme omille teillemme. Minua oli vähän arveluttanut etukäteen Hesan taksihomma kun siitä oli niin peloteltu, mutta sain rauhassa jonottaa Taksi Helsinkiä, ja suomalainen häntäluunsa murtanut naiskuski heitti mut himaan 7€ halvemmalla kuin olin etukäteen odottanut. 

* * * * 

Arvio: Aika tasapaksu reissu, mikä ei yllätyksiä tarjonnut. Helkkarin kallista, niin kuin sumusaaret usein on, erityisesti hotelli oli sikahintainen. Kulttuurishokki ensimmäisenä iltana, kun en ollut vuosiin nähnyt sellaista ihmispaljoutta enkä etenkään niin paljoa humalaisia. Muutenkin irkut olivat kovin äänekkäitä ja seassa paljon pummijoita ja vinonaamoja. Asiat kuitenkin toimivat (pl. Dublinin lentoasema ja hotellin late check out) ja kaikki sujui aika helposti, eikä ukotusta esiintynyt. Koronaakaan ei tullut. Ensiksi ajattelin antavani arvosanaksi 3/5, mutta yön yli mietittyäni korotin sen 4/5. Voi tosin olla, että johtui siitä kun en ollut vuosiin ollut lentokoneessa enkä Ruotsia kauempana, mutta mitäpäs siitä.

734# Irlanti, 3

 18.4.2022, Monday, +11, Shower, Howth, Ireland

Nukuin aavistuksen verran paremmin kuin edellisenä yönä. Kasin jälkeen suihkuun, ysin jälkeen aamiaiselle. Kolme neljstä pöytäseuruenaapurista yskiskeli, ja sen mitä saksaa ymmärsin niin puhuivat koronatestauksesta. Koronapsykoosit tulilla ei voinut olla miettimättä, miten tauti iti jo meissäkin. Sietämätöntä.

Ravitsevan aamiaisen jälkeen hotellihuoneessa hetki ihmettelyä, ennen kuin lähdimme liikenteeseen noin kello 10.20. Tarkoitus oli tänään matkata junalla Dublinin pohjoispuolella olevalle niemekkeelle ja Howthin kalastajakylään. Ensiksi otimme suunnaksi Tara Streetin juna-aseman, josta ostimme liput Howthiin. Se oli aika yksinkertainen toimenpide, meno-paluulippu oli päivän voimassa ja maksoi vain 6,25€. Mielestäni aika edukas, matkaa oli kuitenkin puoli tuntia suuntaansa. 20 minuuttia piti odotella junaa; odotusajan käytimme etsimällä A:lle tupakkikauppaa lähistöltä, mutta emme tässä onnistuneet. Saimme kuitenkin postikortit postilaatikkoon, joten yksi rasti vähemmän.

Tara Streetin juna-asema.

 

Asemalla ei ollut henkilökuntaa, ja lippu syötettiin automaattiin ja otettiin takaisin itselle ja portit aukesivat. Tässä vaiheessa piti olla tietysti jo hereillä mille laiturille oli menossa (vasemmanpuoleinen liikenne huomioiden), vaihto tuskin olisi enää portin ohittamisen jälkeen onnistunut. DART-niminen juna tuli ajoissa ja melko täyteen. Saimme istumapaikat; sisätilat ja penkit vaikuttivat likaisilta ja ajan patinoimilta. Olikohan niitä pesty kertaakaan sitten 70-luvun? Maisemat eivät olleet kaksisia, ja Dublinin asuintalot vaikuttivat aika hurjilta, vasta Kilbarrackissa alkoi näyttämään fiinimmältä. Suttonin jälkeen Atlantti putkahti näkyviin. Sadepilvien välistä pilkahteleva aurinko sai meren välkehtimään.

Ei näy junnoo viä.

Piletti.

Juna.

Ensimmäiseksi suuntasimme ylös kalliolle. Koko niemekkeen pääsisi kiertämään aina Suttonin asemalle saakka (n. 11km) ja suositeltu reitti olisi tulla Dublinista bussilla ja tehdä Howth Cliff Walk majakalta kohti Howthin juna-asemaa (tämän reitin olisin varmaankin valinnut jos olisin ollut reissussa yksin, mutta A:ta ei sellaiset kävelyt kiinnosta). Nyt tyydyimme talsimaan ensimmäiselle näköalapaikalle (olisikohan ollut pari kilometriä suuntaansa). Niemeke oli kyllä hieno; nummea, korkeita rantatörmiä, tuulta ja raitista ilmaa. Oli Bank holiday ja muitakin ihmisiä oli löytänyt paikalle, mutta tykkäsin silti. Korkeanpaikankammokin hieman taas aktivoitui kurkkiessa reunan yli alla kuohuvaa merenrantaa. Yllätysmomenttina bongasin W.B.Yeatsin asuintalon, suht upeissa maisemissa hänkin oli bunkannut. Runot ovat aina menneet minulta ohi hilseen, mutta Yeatsin reilun sadan vuoden takainen The Second coming on tälläkin hetkellä todella ajankohtainen, ja arvosana 5/5.

Howth.

Rauhallisempaa meininkiä kuin Dublinissa.

Atlantin rannoilla.

 

Aallonmurtaja ja Ireland's Eye-saari.

 

Ylös kalliolle, kukkulalle.

Polku jatkui kilometrettäin.

Meren eri värejä.

Hyi.

Miten tälläiset kalliojyrkänteet voi olla edes laillisia?

Nummi ilman Pusulaa.

Pensaat kukkisivat.

Rinteessä kelpasi asustella.

W. B. Yeats oli täällä.

Palasimme takaisin kylille. A etsi rannasta sopivia kiviä (?), muistoksi tältä reissulta. Atlantti tuoksui voimakkaasti ja merivesi oli kirkasta mutta todennäköisesti jäätävää. Merenkäynti oli iisiä ja näimmekin muutamia suppailijoita. Näimme kutsuvan pubin, joten päätimme poiketa oluelle. Minusta olisi kiva ollut juoda börstat terassilla, mutta A:n mielestä meille osoitettiin selkeät paikat sisätiloista joten jäimme istuskelemaan sinne. Muistelin, että viimeksi 14 vuotta sitten Irlannissa käyneenä Guinnessin lisäksi kaikkialla juotiin Harp-olutta, ja nyt en ollut nähnyt sitä missään muualla, mutta täällä sitä oli onneksi myynnissä, ja valitsimme sellaiset.

Oluen jälkeen voimat tuntuivat palautuneet ja ajatuskin juoksi hieman paremmin. Emme olleet löytäneet edelleenkään A:lle tupakkikauppaa, ja hän indikoi olevansa valmis sellaisen metsästämiselle, joten googlemapsitimme sitten liikkeen muutaman korttelin päästä rannasta ylämäkeen. Kylä vaikutti idylliseltä; rakennukset olivat ehjiä ja hienoja ja sen lisäksi täältä puuttui se vinonaamainen jurojengi, jota Dublinissa tuntui olevan niin runsaasti.

Howth Parish Catholic church.

Kylänraitti.

 

Kylänraitti 2.

Howthin satamasta lähti pitkä aallonmurtaja majakalle. Reitti tuntui olevan kävelijöiden suosiossa joten mekin lähdimme talsimaan sitä kohti. Perspektiivi kuitenkin hämäsi meidät, se olikin huomattavasti pisempi mitä rannalta näytti. Juuri päästyämme majakalle alkoi satamaan kaatamalla ja samalla virisi tuuli, jonka ansiosta vesi tuli vaakasuoraan mitätöiden näin sateenvarjon antamat hyödyt. Mulla oli uusi rotsi jonka oli mainostettu hylkivän vettä, mutta se mainoslause valui kuin vesi hanhen selästä; ihan samanlainen pesusieni se pusakka oli kuin mikä tahansa muukin. Päästyämme takaisin satamaan, sadekin loppui mutta olimme jo sen verran märkiä, että ajattelimme tämän riittävän päivän ekskursiosta ja aloimme suunnittelemaan paluumatkaa. Palasimme juna-asemalle, mutta seuraavan junan lähtöön olisi 31 minuuttia. Menimme katsomaan toista pubia odotusajaksi, mutta oli niin täynnä väkeä ja jostain syystä pöytiintarjoilu + meidän olisi pitänyt jakaa pöytä jonkun toisen seurueen kanssa, että päätimme lähteä. Kävimme sen sijaan kaupassa ostamassa jäätelöä ja pähkinöitä, ja muuten vain odottelimme ajan kulumista. Juna tuli hyvissä ajoin ja istuskelimme sitten sisällä odottamassa lähtöä katsoen tylsistyneinä ikkunoista seuraavien sadekuurojen ylilipumista.

Aallonmurtajalla.

Murtaja olikin pidempi miltä sataman suunnalta näytti.

 

Viimein saavutimme majakan.

Sade kiihtyi.

Täälläkin oli Leo Burdock, josta parhaat Fish&chipsit saa.

 

Ståge tuli täyteen ja samaan sloossiin änkeytyi kaksi muijaa lapsineen. Yskä tuntui näilläkin olevan, mutta onneksi hakivat maskit roiskesuojikseen. Kekarat vaikuttivat kovin villeiltä ja hyppivät penkeillä kuin apinat. Juna pysähtyi pitkäksi aikaa jollekin risteysasemalle, ilmeisesti päästämään toisen junan ohi ja matka tuntui tuskallisemmalta kuin menomatka. Vaihtelun vuoksi päätimme jäädä yhtä pysäkkiä aiemmin pois, Connollyn asemalla. Se olikin iso asema, ja kun lopulta pääsimme ulos huomasimme taivaan auenneen taas ja vettä tuli kaatamalla. Odottelimme hetken aikaa ulkosalla, ja kun sade oli hieman hilliintynyt, lähdimme talsimaan kohti hotellia sateenvarjot tanassa. Aina kun alkoi satamaan, niin ilma tuntui jäätävältä. Silti paikalliset ihmiset kävelivät t-paidoissa ja shortseissa, pienet lapsetkin. Se ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä minua.

Hetken aikaa huilasimme hotellilla. Energialevelien palauduttua menimme ensin respaan hoitamaan seuraavalle päivälle aamiaisen + late check outin seuraavalle päivälle, jolloin olisi kotiinlähdön aika.  Yleensä tuo myöhäinen lähteminen ei onnistu (täällä oli check out aika vielä klo 11), mutta tällä kertaa virkailija vakuutteli sen olevan mahdollista 20€:n hintaan. Virkailija ei laittanut sitä "ylös" mihinkään, emme toisaalta sitä maksaneetkaan vielä. Lisäksi teimme lennolle niin ikään check inin Finnair-appilla, se on kyllä kätevä.

Kävelimme muutaman korttelin The Spirelle, ja tällä kertaa pääsimme myös onnistuneesti O'Connell Streetin webcamiin Pp:n ollessa oman koneensa äärellä print screen-nappi valmiudessa. Menimme sitten vielä johonkin suurempaan matkamuistomyymälään, mutta emme keksineet enää mitään ostettavaa. Jatkoimme eteenpäin ja tsekkasimme Trinity Collegen. Se oli Dublinin yliopisto 1500-luvun loppupuolelta. Tiluksille pääsi käppäilemään mutta emme oikein saaneet paikasta mitään irti muutamia valokuvia lukuun ottamatta. Tuli lähinnä joku Harry Potterin miljöö mieleen. Jatkoimme edelleen kävelyä kohti etelää. Menimme St. Stephen's Green -puistoon. Se vaikutti etäisesti tutulta, olen saattanut käydä täällä aikaisemmin, kun edellisinä kertoina pidimme majaa Liffey-joen eteläpuolella Portobellossa ja Rathminesissa. Kävelimme puiston halki ja jatkoimme Wexford Streetille jossa oli A:n scouttaama hampurilaiskippola Bunsen. Paikka ei vakuuttanut ulkomuodoltaan, mutta menimme sinne silti. Ihan hyvin meidät istutettiin pöytiin. Ruokalista vaikutti aluksi sangen yksinkertaista, täällä ei itse asiassa ollut kuin kahta hampurilaisvaihtoehtoa, tavan hampurilainen ja juustohamppis, ja samat tuplana. Silti onnistuimme sössimään tämän, kun emme ymmärtäneet lisäkysymyksiä (jotka olisivat olleet mitä oheiskamppeita halutaan hampurilaisen sisään ja todennäköisesti olisi ollut varminta tilata "all" - ainahan nuo ovat tulleet tähän saakka kysymättä). Tajusimme virheen vasta tilauksen tehtyämme, ja se harmitti mieltä kovasti, kun hampurilainen olisi muuten ollut 5/5. Ranskalaisia oli taas niin mieletön määrä, ettei niitä kukaan jaksanut syödä. Juomaksi pienet oluet. Hinta yhteensä 38€ ja joitain pennejä päälle, joten ei mikään paha. Myös kippolan penkeistä hiemasti miinusta, olivat epämukavat.

Webcam.

Webcam 2.

Trinity college.

 

Collegen sisäpihaa.

Palasimme takaisin Liffey-joelle päin ja poikkesimme hiljaiseen pubiin ottamaan vielä oluet. Vieressä oli jotain häppeninkejä, kun nuoriso jonotti johonkin tapahtumaan, joka jäi meille epäselväksi. Kävelimme joen rantaa pitkin; oli laskuvesi ja joen pohjassa näkyi kaikenlaista kamaa, älypuhelimia, autojen pakoputkia yms. Ylitimme Ha'penny Bridgen. Se oli v. 1816 rakennettu silta kävelijöille, ja sadan vuoden ajan ylittäjiltä kinuttiin siltamaksuksi puolta pennyä, siitä nimi. Poikkesimme jättikokoiseen Lidliin, josta hankimme napos- ja juopoteltavaa illaksi. Kadunvarsilla notkuvat vinonaamat tappelivat keskenään ja huusivat ja kiroilivat ja uhoilivat. Palasimme sitten hotellille katsomaan Haluatko miljonääriksejä. Siivooja oli pöllinyt ylimääräisen avainkorttini siitä hotellin ovenpielessä olevasta lukijasta, joka kytkee huoneeseen sähköt. Sellainen oli mielestäni vähän tarpeetonta.

Ha'Penny Bridge.

Liffey-joki laskuveden aikaan.

The Spire Henry Streetin suunnalta nähtynä.

732# Irlanti, 2

 17.4.2022, Sunday, +11, Wet, Dublin, Ireland

Heräsin ensimmäisen kerran klo 4.38, vain muutaman tunnin unien jälkeen. Koin olevani kovin hermostunut, enkä saanut enää oikein sen jälkeen nukuttua kuin aluksi pienissä pätkissä ja lopulta en enää ollenkaan. En muistanutkaan, että matkustelu oli näin kamalaa.

Kahdeksan jälkeen kömmin sängystä ylös suihkuun. Se oli tietysti sellainen brittimallinen, seinään kiinnitetty suutin. Vesi oli ensin jääkylmää, mutta lämpeni sitten. Paine olisi voinut olla parempikin, mutta kai se on sitä mitä se on. En ollut aivan varma oliko vesi juomakelpoista. Todennäköisesti, mutta en halunnut ottaa riskejä.

 

Integroitu suihku, 1/5.

Yhdeksältä tsekkaamaan aamiainen. A:n ovella sai ensin koputella melkoisen tovin, ennen kuin jätkä tuli pyyhe vyötäisillään ovea avaamaan. Minua oli vähän jännittänyt miten selviän aamiaisesta, mutta helpotus oli suuri kun huomattiin käytössä olevan buffetin, jolloin pystyi jättämään sienet yms kammotukset veke ja määränkin sai päättää itse. Aamiaissali oli täynnä väkeä ja jokaisella tuntui olevan jonkun sortin yskä. Joku siinä antoi keuhkollisen bakteerejaan lautaspinoon, jolloin kehtasin jo ääneen kauhistella asiaa. Muuten aamiaisen arvioiminen oli vaikeaa, koska buffa-jutska oli hyvä idea (pelkäsin sen olevan sellainen, että aamiainen kiikutetaan valmiiksi annostettuna pöytään ja sitten myös valvotaan, että se syödään), mutta alkoi maistumaan jo puulta toisena päivänä, ja lisäksi olisin kaivannut vähän vihannespuolta, nyt kaikki oli sellaista teollista höttöä. Mehut ja kahvi oli kyllä ok. Annetaan 3/5.

Aamiaista nuamariin.

Hetki hengähdystä hotellihuoneissa, mutta tien päälle piti lähteä jo klo 10.20, sillä meillä oli buukattu kierros pakolliseen Guinness-tehtaaseen klo 11.30. Hotellilta sinne oli varmaan lähemmäs kolmen kilometin kävelymatka (nyt kun ei ollut niitä Leap-korttejakaan). Ensimmäiseksi kokeilimme päästä O'Connell Streetin webcameraan, jossa Pp olisi meitä katselemassa, mutta maailman korkein kuvaveistos Spire of Dublin oli saanut yön aikana aitaukset ympärilleen, ilmeisesti jonkinlainen pääsiäistapahtuma oli alkamassa (ja osa kadusta oli suljettu) ja tämä piti siksi lykätä tuonnemmaksi.

121 metriä korkea Spire.

Guinness-tehtaalle kesti tosissaan kävellä melkoinen tovi. Dublinin liikennevaloista ei pystynyt antamaan enempää kuin 1/5, sillä jokaisessa risteyksessä joutui seisoskelemaan aina melkoisen tovin eikä tienylitysaikaa ollut kuin nimeksi. Hidasta siis jalkaisin liikkuminen oli kaupungissa. Kadulla oli kuitenkin rauhallisempaa kuin edellisenä iltana. Ei vielä satanut, mutta taivas oli vetäytynyt paksuun harmaaseen pilvivaippaan, eikä ollut epäilystäkään etteikö tänään saataisi vettäkin niskaan.

Dublinia halkova Liffey-joki.

Temple Barin aluetta.

Kirsikkapuut kukassa.

Christ Church Cathedral.

Puu taisi toimia jonkunlaisena virtsantolppana.

 
Viimein pääsimme perille. Meillä oli etukäteen netistä ostetut liput, joten meidän ei tarvinnut jäädä jonoon, jonka olemassaoloa muutenkin vähän ihmettelimme, kun iso kyltti mainosti paikan olevan loppuun myyty tältä päivältä. Itse näyttely oli yhtä tylsä kuin muistinkin; siinä edettiin koko ajan ylöspäin, ja eri kerroksissa oli tarinaa Guinnessista. Jumalattomasti ihmisiä, eikä juuri kenelläkään maskia eikä korona tuntunut täällä pahemmin ketään kiinnostavan. Ylimmässä kerroksessa sai pääsylipun hintaan (22€) kuuluvan oluen nauttia näköalabaarissa ja alakerrassa olevassa myymälässä ostimme pakolliset jääkaappimagneetit tuliaisiksi, A osti kyllä vähän muutakin. Arvosana paikasta 2/5. Brüggessa käydessäni tein myös panimovierailun, joka oli huomattavasti mielenkiintoisempi + se oli ihan oikeassa kaljatehtaassa jossa valmistettiin sitä juomaakin toisin kuin täällä.

Autioita katuja sai kävellä melko tovin.

Ennakkolipuilla ei tarvinnut jonotella.

Muistan tämän vesiputouksen aikasemmalta kerralta.

Mailmaa vesiputouksen takaata.

Tynnyreitä.

Lisää kaljatynnyreitä.

Hienoja tölkkejä.

Tietovisaakin pelattiin.

Näköalabaaraista sai ilmaisen juoman.

Guinnessia nuamariin.

Näköaloja maisemabaarista.

Näkymät 46 metristä.

Kävelimme takaisin Temple Barin alueelle, jossa suuntasimme oluelle. Dublinissa näkyi paljon sellaisia tietynlaisia epämääräisiä porukoita - maailmalla niitä kai kutsutaan "gopnik" tai "chav" tai "ned" tms - jotka ovat jollakin tapaa syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia, joilla on kirveellä veistetyt kasvot ja jotka rääkyvät kovaan ääneen käsittämätöntä puhetta ja tappelevat ja notkuvat kauppojen edustalla. Kippolan edessä tällainen porukka ohitti minutkin sillä seuraksella, että takkini oli kostunut heidän keskusteluistaan syntyneistä sylkipisaroista. Se kyllä ällötti päiväkausia.

 

Heppa poseeraamassa.

Pläni vaikutti onnistuneelta.

Sadetta pystyi pitämään esim. kippolassa.

Kippolasta päästyämme oli alkanut satamaan, ja A:n uudelle Guinness-sateenvarjollekin tuli heti käyttöä. Kävelimme hetken Temple Barin alueella, väistelimme kerjäläisiä jotka koittivat ukottaa meiltä rahaa ja jotka pyysivät viemään syömään (??). Ostimme postikortteja ja sen jälkeen etsimme Centraa, josta saimme ostettua postimerkit. Palasimme sitten hotelliin ottamaan hetki lepiä. Varasimme myös aamiaiset seuraavalle aamulle.

Temple Bar Temple Barissa.

Sama paikka 14 vuotta aiemmin.

Meille oli buukattu toinenkin nähtävyys tälle päivälle, Menninkäismuseo. Sellainen löytyi Jervis Streetin ja Abbey Streetin kulmassa. Satoi edelleen. Museo oli jonkunlainen tarinankerrontakierros, meillä oli klo 16 kierros. Paikalle piti mennä hyvissä ajoin. Lippuja tms ei ollut, vaan luukulle piti ilmottautua nimellä, finne-nimet tuntui naurattavan lipunmyyjää, ja toisaalta meitä nauratti lipunmyyjän lausuma versio nimestä.

A menossa rohkeasti Menninkäismuseoon.

Kierros kesti tunnin, jota veti aiheeseen innostuneesti suhtautunut opas (olisikohan nimi ollut Diandra tms). Vaikutti sivistyneeltä yliopistoja käynneeltä folkloristilta. Ensiksi meidät vietiin jonnekin huoneeseen jossa oli jättimäisiä huonekaluja - maailmaa menninkäisen silmin. Sen jälkeen liikuttiin eri huoneista toiseen jotka olivat toinen toistaan pimeämpiä. Mulla keskittyminen herpaantui kun aihe ei oikein kiinnostanut ja uppouduin ajattelemaan muita asioita. A taisi kyllä tykätä, mutta mä olen vähän liian juntti tällaiselle, ja olisin ehkä kaivannut vähän enempi jotain... tapahtumaa tai ihmettelyn aihetta. Kierroksen lopussa oleva myymäläkään ei kiinnostellut. Illemmalla kyllä tsekkasin aiheesta wikipedia-artikkelin, että sain edes perustiedot menninkäisistä tietoon jälkijättöisesti.

Isoja mööpeleitä.

Tuoli ja pöytä.

Menninkäissaari.

Edessä opas.

Sen jälkeen piti alkaa etsimään ruokapaikkaa. Löysimme The Oval-nimisen kippolan O'Connell Streetin sivukadulta. Pubi mainosti olevansa 1820-luvulta eikä sinne saanut tulla gopnik-vaatteissa, joten sopi meille. Alakerrassa oli ryyppypuoli, mutta ruokailijat ohjattiin yläkertaan jossa olikin rauhallisempaa. Tilasimme perinteiset fish & chipsit ja kaljat, yhteensä 44€. Ihan ok safka, vaikka tuskin voitti Leo Burdockia. Ruokailun jälkeen menimme ensiksi kauppaan ostamaan juomista (josta ostamamme vesipullo oli avattu (ja täytetty hanavedellä?) - tyypillinen ukotus keharimaissa, mutta että täälläkin? juomatta jäi) ja loppuilta kuluikin sitten ensin telkkaria katsellessa ja sen jälkeen kävimme parissa pubissa. Jotenkin oli pitkä ja raskas päivä - toki kävelyäkin oli yli 12 km - mutta suorittaminen ja stressi selviytymisestä väsyttää aina entisestään.

Kaupungintalo.

Päivälliskippola.

Olen syönyt parempiakin fish&chipsejä.