734# Irlanti, 3

 18.4.2022, Monday, +11, Shower, Howth, Ireland

Nukuin aavistuksen verran paremmin kuin edellisenä yönä. Kasin jälkeen suihkuun, ysin jälkeen aamiaiselle. Kolme neljstä pöytäseuruenaapurista yskiskeli, ja sen mitä saksaa ymmärsin niin puhuivat koronatestauksesta. Koronapsykoosit tulilla ei voinut olla miettimättä, miten tauti iti jo meissäkin. Sietämätöntä.

Ravitsevan aamiaisen jälkeen hotellihuoneessa hetki ihmettelyä, ennen kuin lähdimme liikenteeseen noin kello 10.20. Tarkoitus oli tänään matkata junalla Dublinin pohjoispuolella olevalle niemekkeelle ja Howthin kalastajakylään. Ensiksi otimme suunnaksi Tara Streetin juna-aseman, josta ostimme liput Howthiin. Se oli aika yksinkertainen toimenpide, meno-paluulippu oli päivän voimassa ja maksoi vain 6,25€. Mielestäni aika edukas, matkaa oli kuitenkin puoli tuntia suuntaansa. 20 minuuttia piti odotella junaa; odotusajan käytimme etsimällä A:lle tupakkikauppaa lähistöltä, mutta emme tässä onnistuneet. Saimme kuitenkin postikortit postilaatikkoon, joten yksi rasti vähemmän.

Tara Streetin juna-asema.

 

Asemalla ei ollut henkilökuntaa, ja lippu syötettiin automaattiin ja otettiin takaisin itselle ja portit aukesivat. Tässä vaiheessa piti olla tietysti jo hereillä mille laiturille oli menossa (vasemmanpuoleinen liikenne huomioiden), vaihto tuskin olisi enää portin ohittamisen jälkeen onnistunut. DART-niminen juna tuli ajoissa ja melko täyteen. Saimme istumapaikat; sisätilat ja penkit vaikuttivat likaisilta ja ajan patinoimilta. Olikohan niitä pesty kertaakaan sitten 70-luvun? Maisemat eivät olleet kaksisia, ja Dublinin asuintalot vaikuttivat aika hurjilta, vasta Kilbarrackissa alkoi näyttämään fiinimmältä. Suttonin jälkeen Atlantti putkahti näkyviin. Sadepilvien välistä pilkahteleva aurinko sai meren välkehtimään.

Ei näy junnoo viä.

Piletti.

Juna.

Ensimmäiseksi suuntasimme ylös kalliolle. Koko niemekkeen pääsisi kiertämään aina Suttonin asemalle saakka (n. 11km) ja suositeltu reitti olisi tulla Dublinista bussilla ja tehdä Howth Cliff Walk majakalta kohti Howthin juna-asemaa (tämän reitin olisin varmaankin valinnut jos olisin ollut reissussa yksin, mutta A:ta ei sellaiset kävelyt kiinnosta). Nyt tyydyimme talsimaan ensimmäiselle näköalapaikalle (olisikohan ollut pari kilometriä suuntaansa). Niemeke oli kyllä hieno; nummea, korkeita rantatörmiä, tuulta ja raitista ilmaa. Oli Bank holiday ja muitakin ihmisiä oli löytänyt paikalle, mutta tykkäsin silti. Korkeanpaikankammokin hieman taas aktivoitui kurkkiessa reunan yli alla kuohuvaa merenrantaa. Yllätysmomenttina bongasin W.B.Yeatsin asuintalon, suht upeissa maisemissa hänkin oli bunkannut. Runot ovat aina menneet minulta ohi hilseen, mutta Yeatsin reilun sadan vuoden takainen The Second coming on tälläkin hetkellä todella ajankohtainen, ja arvosana 5/5.

Howth.

Rauhallisempaa meininkiä kuin Dublinissa.

Atlantin rannoilla.

 

Aallonmurtaja ja Ireland's Eye-saari.

 

Ylös kalliolle, kukkulalle.

Polku jatkui kilometrettäin.

Meren eri värejä.

Hyi.

Miten tälläiset kalliojyrkänteet voi olla edes laillisia?

Nummi ilman Pusulaa.

Pensaat kukkisivat.

Rinteessä kelpasi asustella.

W. B. Yeats oli täällä.

Palasimme takaisin kylille. A etsi rannasta sopivia kiviä (?), muistoksi tältä reissulta. Atlantti tuoksui voimakkaasti ja merivesi oli kirkasta mutta todennäköisesti jäätävää. Merenkäynti oli iisiä ja näimmekin muutamia suppailijoita. Näimme kutsuvan pubin, joten päätimme poiketa oluelle. Minusta olisi kiva ollut juoda börstat terassilla, mutta A:n mielestä meille osoitettiin selkeät paikat sisätiloista joten jäimme istuskelemaan sinne. Muistelin, että viimeksi 14 vuotta sitten Irlannissa käyneenä Guinnessin lisäksi kaikkialla juotiin Harp-olutta, ja nyt en ollut nähnyt sitä missään muualla, mutta täällä sitä oli onneksi myynnissä, ja valitsimme sellaiset.

Oluen jälkeen voimat tuntuivat palautuneet ja ajatuskin juoksi hieman paremmin. Emme olleet löytäneet edelleenkään A:lle tupakkikauppaa, ja hän indikoi olevansa valmis sellaisen metsästämiselle, joten googlemapsitimme sitten liikkeen muutaman korttelin päästä rannasta ylämäkeen. Kylä vaikutti idylliseltä; rakennukset olivat ehjiä ja hienoja ja sen lisäksi täältä puuttui se vinonaamainen jurojengi, jota Dublinissa tuntui olevan niin runsaasti.

Howth Parish Catholic church.

Kylänraitti.

 

Kylänraitti 2.

Howthin satamasta lähti pitkä aallonmurtaja majakalle. Reitti tuntui olevan kävelijöiden suosiossa joten mekin lähdimme talsimaan sitä kohti. Perspektiivi kuitenkin hämäsi meidät, se olikin huomattavasti pisempi mitä rannalta näytti. Juuri päästyämme majakalle alkoi satamaan kaatamalla ja samalla virisi tuuli, jonka ansiosta vesi tuli vaakasuoraan mitätöiden näin sateenvarjon antamat hyödyt. Mulla oli uusi rotsi jonka oli mainostettu hylkivän vettä, mutta se mainoslause valui kuin vesi hanhen selästä; ihan samanlainen pesusieni se pusakka oli kuin mikä tahansa muukin. Päästyämme takaisin satamaan, sadekin loppui mutta olimme jo sen verran märkiä, että ajattelimme tämän riittävän päivän ekskursiosta ja aloimme suunnittelemaan paluumatkaa. Palasimme juna-asemalle, mutta seuraavan junan lähtöön olisi 31 minuuttia. Menimme katsomaan toista pubia odotusajaksi, mutta oli niin täynnä väkeä ja jostain syystä pöytiintarjoilu + meidän olisi pitänyt jakaa pöytä jonkun toisen seurueen kanssa, että päätimme lähteä. Kävimme sen sijaan kaupassa ostamassa jäätelöä ja pähkinöitä, ja muuten vain odottelimme ajan kulumista. Juna tuli hyvissä ajoin ja istuskelimme sitten sisällä odottamassa lähtöä katsoen tylsistyneinä ikkunoista seuraavien sadekuurojen ylilipumista.

Aallonmurtajalla.

Murtaja olikin pidempi miltä sataman suunnalta näytti.

 

Viimein saavutimme majakan.

Sade kiihtyi.

Täälläkin oli Leo Burdock, josta parhaat Fish&chipsit saa.

 

Ståge tuli täyteen ja samaan sloossiin änkeytyi kaksi muijaa lapsineen. Yskä tuntui näilläkin olevan, mutta onneksi hakivat maskit roiskesuojikseen. Kekarat vaikuttivat kovin villeiltä ja hyppivät penkeillä kuin apinat. Juna pysähtyi pitkäksi aikaa jollekin risteysasemalle, ilmeisesti päästämään toisen junan ohi ja matka tuntui tuskallisemmalta kuin menomatka. Vaihtelun vuoksi päätimme jäädä yhtä pysäkkiä aiemmin pois, Connollyn asemalla. Se olikin iso asema, ja kun lopulta pääsimme ulos huomasimme taivaan auenneen taas ja vettä tuli kaatamalla. Odottelimme hetken aikaa ulkosalla, ja kun sade oli hieman hilliintynyt, lähdimme talsimaan kohti hotellia sateenvarjot tanassa. Aina kun alkoi satamaan, niin ilma tuntui jäätävältä. Silti paikalliset ihmiset kävelivät t-paidoissa ja shortseissa, pienet lapsetkin. Se ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä minua.

Hetken aikaa huilasimme hotellilla. Energialevelien palauduttua menimme ensin respaan hoitamaan seuraavalle päivälle aamiaisen + late check outin seuraavalle päivälle, jolloin olisi kotiinlähdön aika.  Yleensä tuo myöhäinen lähteminen ei onnistu (täällä oli check out aika vielä klo 11), mutta tällä kertaa virkailija vakuutteli sen olevan mahdollista 20€:n hintaan. Virkailija ei laittanut sitä "ylös" mihinkään, emme toisaalta sitä maksaneetkaan vielä. Lisäksi teimme lennolle niin ikään check inin Finnair-appilla, se on kyllä kätevä.

Kävelimme muutaman korttelin The Spirelle, ja tällä kertaa pääsimme myös onnistuneesti O'Connell Streetin webcamiin Pp:n ollessa oman koneensa äärellä print screen-nappi valmiudessa. Menimme sitten vielä johonkin suurempaan matkamuistomyymälään, mutta emme keksineet enää mitään ostettavaa. Jatkoimme eteenpäin ja tsekkasimme Trinity Collegen. Se oli Dublinin yliopisto 1500-luvun loppupuolelta. Tiluksille pääsi käppäilemään mutta emme oikein saaneet paikasta mitään irti muutamia valokuvia lukuun ottamatta. Tuli lähinnä joku Harry Potterin miljöö mieleen. Jatkoimme edelleen kävelyä kohti etelää. Menimme St. Stephen's Green -puistoon. Se vaikutti etäisesti tutulta, olen saattanut käydä täällä aikaisemmin, kun edellisinä kertoina pidimme majaa Liffey-joen eteläpuolella Portobellossa ja Rathminesissa. Kävelimme puiston halki ja jatkoimme Wexford Streetille jossa oli A:n scouttaama hampurilaiskippola Bunsen. Paikka ei vakuuttanut ulkomuodoltaan, mutta menimme sinne silti. Ihan hyvin meidät istutettiin pöytiin. Ruokalista vaikutti aluksi sangen yksinkertaista, täällä ei itse asiassa ollut kuin kahta hampurilaisvaihtoehtoa, tavan hampurilainen ja juustohamppis, ja samat tuplana. Silti onnistuimme sössimään tämän, kun emme ymmärtäneet lisäkysymyksiä (jotka olisivat olleet mitä oheiskamppeita halutaan hampurilaisen sisään ja todennäköisesti olisi ollut varminta tilata "all" - ainahan nuo ovat tulleet tähän saakka kysymättä). Tajusimme virheen vasta tilauksen tehtyämme, ja se harmitti mieltä kovasti, kun hampurilainen olisi muuten ollut 5/5. Ranskalaisia oli taas niin mieletön määrä, ettei niitä kukaan jaksanut syödä. Juomaksi pienet oluet. Hinta yhteensä 38€ ja joitain pennejä päälle, joten ei mikään paha. Myös kippolan penkeistä hiemasti miinusta, olivat epämukavat.

Webcam.

Webcam 2.

Trinity college.

 

Collegen sisäpihaa.

Palasimme takaisin Liffey-joelle päin ja poikkesimme hiljaiseen pubiin ottamaan vielä oluet. Vieressä oli jotain häppeninkejä, kun nuoriso jonotti johonkin tapahtumaan, joka jäi meille epäselväksi. Kävelimme joen rantaa pitkin; oli laskuvesi ja joen pohjassa näkyi kaikenlaista kamaa, älypuhelimia, autojen pakoputkia yms. Ylitimme Ha'penny Bridgen. Se oli v. 1816 rakennettu silta kävelijöille, ja sadan vuoden ajan ylittäjiltä kinuttiin siltamaksuksi puolta pennyä, siitä nimi. Poikkesimme jättikokoiseen Lidliin, josta hankimme napos- ja juopoteltavaa illaksi. Kadunvarsilla notkuvat vinonaamat tappelivat keskenään ja huusivat ja kiroilivat ja uhoilivat. Palasimme sitten hotellille katsomaan Haluatko miljonääriksejä. Siivooja oli pöllinyt ylimääräisen avainkorttini siitä hotellin ovenpielessä olevasta lukijasta, joka kytkee huoneeseen sähköt. Sellainen oli mielestäni vähän tarpeetonta.

Ha'Penny Bridge.

Liffey-joki laskuveden aikaan.

The Spire Henry Streetin suunnalta nähtynä.