keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

732# Irlanti, 2

 17.4.2022, Sunday, +11, Wet, Dublin, Ireland


Heräsin ensimmäisen kerran klo 4.38, vain muutaman tunnin unien jälkeen. Koin olevani kovin hermostunut, enkä saanut enää oikein sen jälkeen nukuttua kuin aluksi pienissä pätkissä ja lopulta en enää ollenkaan. En muistanutkaan, että matkustelu oli näin kamalaa.

Kahdeksan jälkeen kömmin sängystä ylös suihkuun. Se oli tietysti sellainen brittimallinen, seinään kiinnitetty suutin. Vesi oli ensin jääkylmää, mutta lämpeni sitten. Paine olisi voinut olla parempikin, mutta kai se on sitä mitä se on. En ollut aivan varma oliko vesi juomakelpoista. Todennäköisesti, mutta en halunnut ottaa riskejä.
 
Integroitu suihku, 1/5.

Yhdeksältä tsekkaamaan aamiainen. A:n ovella sai ensin koputella melkoisen tovin, ennen kuin jätkä tuli pyyhe vyötäisillään ovea avaamaan. Minua oli vähän jännittänyt miten selviän aamiaisesta, mutta helpotus oli suuri kun huomattiin käytössä olevan buffetin, jolloin pystyi jättämään sienet yms kammotukset veke ja määränkin sai päättää itse. Aamiaissali oli täynnä väkeä ja jokaisella tuntui olevan jonkun sortin yskä. Joku siinä antoi keuhkollisen bakteerejaan lautaspinoon, jolloin kehtasin jo ääneen kauhistella asiaa. Muuten aamiaisen arvioiminen oli vaikeaa, koska buffa-jutska oli hyvä idea (pelkäsin sen olevan sellainen, että aamiainen kiikutetaan valmiiksi annostettuna pöytään ja sitten myös valvotaan, että se syödään), mutta alkoi maistumaan jo puulta toisena päivänä, ja lisäksi olisin kaivannut vähän vihannespuolta, nyt kaikki oli sellaista teollista höttöä. Mehut ja kahvi oli kyllä ok. Annetaan 3/5.

Aamiaista nuamariin.

Hetki hengähdystä hotellihuoneissa, mutta tien päälle piti lähteä jo klo 10.20, sillä meillä oli buukattu kierros pakolliseen Guinness-tehtaaseen klo 11.30. Hotellilta sinne oli varmaan lähemmäs kolmen kilometin kävelymatka (nyt kun ei ollut niitä Leap-korttejakaan). Ensimmäiseksi kokeilimme päästä O'Connell Streetin webcameraan, jossa Pp olisi meitä katselemassa, mutta maailman korkein kuvaveistos Spire of Dublin oli saanut yön aikana aitaukset ympärilleen, ilmeisesti jonkinlainen pääsiäistapahtuma oli alkamassa (ja osa kadusta oli suljettu) ja tämä piti siksi lykätä tuonnemmaksi.

121 metriä korkea Spire.

Guinness-tehtaalle kesti tosissaan kävellä melkoinen tovi. Dublinin liikennevaloista ei pystynyt antamaan enempää kuin 1/5, sillä jokaisessa risteyksessä joutui seisoskelemaan aina melkoisen tovin eikä tienylitysaikaa ollut kuin nimeksi. Hidasta siis jalkaisin liikkuminen oli kaupungissa. Kadulla oli kuitenkin rauhallisempaa kuin edellisenä iltana. Ei vielä satanut, mutta taivas oli vetäytynyt paksuun harmaaseen pilvivaippaan, eikä ollut epäilystäkään etteikö tänään saataisi vettäkin niskaan.

Dublinia halkova Liffey-joki.

Temple Barin aluetta.

Kirsikkapuut kukassa.

Christ Church Cathedral.

Puu taisi toimia jonkunlaisena virtsantolppana.
 
Viimein pääsimme perille. Meillä oli etukäteen netistä ostetut liput, joten meidän ei tarvinnut jäädä jonoon, jonka olemassaoloa muutenkin vähän ihmettelimme, kun iso kyltti mainosti paikan olevan loppuun myyty tältä päivältä. Itse näyttely oli yhtä tylsä kuin muistinkin; siinä edettiin koko ajan ylöspäin, ja eri kerroksissa oli tarinaa Guinnessista. Jumalattomasti ihmisiä, eikä juuri kenelläkään maskia eikä korona tuntunut täällä pahemmin ketään kiinnostavan. Ylimmässä kerroksessa sai pääsylipun hintaan (22€) kuuluvan oluen nauttia näköalabaarissa ja alakerrassa olevassa myymälässä ostimme pakolliset jääkaappimagneetit tuliaisiksi, A osti kyllä vähän muutakin. Arvosana paikasta 2/5. Brüggessa käydessäni tein myös panimovierailun, joka oli huomattavasti mielenkiintoisempi + se oli ihan oikeassa kaljatehtaassa jossa valmistettiin sitä juomaakin toisin kuin täällä.

Autioita katuja sai kävellä melko tovin.

Ennakkolipuilla ei tarvinnut jonotella.

Muistan tämän vesiputouksen aikasemmalta kerralta.

Mailmaa vesiputouksen takaata.

Tynnyreitä.

Lisää kaljatynnyreitä.

Hienoja tölkkejä.

Tietovisaakin pelattiin.

Näköalabaaraista sai ilmaisen juoman.

Guinnessia nuamariin.

Näköaloja maisemabaarista.

Näkymät 46 metristä.

Kävelimme takaisin Temple Barin alueelle, jossa suuntasimme oluelle. Dublinissa näkyi paljon sellaisia tietynlaisia epämääräisiä porukoita - maailmalla niitä kai kutsutaan "gopnik" tai "chav" tai "ned" tms - jotka ovat jollakin tapaa syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia, joilla on kirveellä veistetyt kasvot ja jotka rääkyvät kovaan ääneen käsittämätöntä puhetta ja tappelevat ja notkuvat kauppojen edustalla. Kippolan edessä tällainen porukka ohitti minutkin sillä seuraksella, että takkini oli kostunut heidän keskusteluistaan syntyneistä sylkipisaroista. Se kyllä ällötti päiväkausia.
 
Heppa poseeraamassa.

Pläni vaikutti onnistuneelta.

Sadetta pystyi pitämään esim. kippolassa.

Kippolasta päästyämme oli alkanut satamaan, ja A:n uudelle Guinness-sateenvarjollekin tuli heti käyttöä. Kävelimme hetken Temple Barin alueella, väistelimme kerjäläisiä jotka koittivat ukottaa meiltä rahaa ja jotka pyysivät viemään syömään (??). Ostimme postikortteja ja sen jälkeen etsimme Centraa, josta saimme ostettua postimerkit. Palasimme sitten hotelliin ottamaan hetki lepiä. Varasimme myös aamiaiset seuraavalle aamulle.

Temple Bar Temple Barissa.

Sama paikka 14 vuotta aiemmin.

Meille oli buukattu toinenkin nähtävyys tälle päivälle, Menninkäismuseo. Sellainen löytyi Jervis Streetin ja Abbey Streetin kulmassa. Satoi edelleen. Museo oli jonkunlainen tarinankerrontakierros, meillä oli klo 16 kierros. Paikalle piti mennä hyvissä ajoin. Lippuja tms ei ollut, vaan luukulle piti ilmottautua nimellä, finne-nimet tuntui naurattavan lipunmyyjää, ja toisaalta meitä nauratti lipunmyyjän lausuma versio nimestä.

A menossa rohkeasti Menninkäismuseoon.

Kierros kesti tunnin, jota veti aiheeseen innostuneesti suhtautunut opas (olisikohan nimi ollut Diandra tms). Vaikutti sivistyneeltä yliopistoja käynneeltä folkloristilta. Ensiksi meidät vietiin jonnekin huoneeseen jossa oli jättimäisiä huonekaluja - maailmaa menninkäisen silmin. Sen jälkeen liikuttiin eri huoneista toiseen jotka olivat toinen toistaan pimeämpiä. Mulla keskittyminen herpaantui kun aihe ei oikein kiinnostanut ja uppouduin ajattelemaan muita asioita. A taisi kyllä tykätä, mutta mä olen vähän liian juntti tällaiselle, ja olisin ehkä kaivannut vähän enempi jotain... tapahtumaa tai ihmettelyn aihetta. Kierroksen lopussa oleva myymäläkään ei kiinnostellut. Illemmalla kyllä tsekkasin aiheesta wikipedia-artikkelin, että sain edes perustiedot menninkäisistä tietoon jälkijättöisesti.

Isoja mööpeleitä.

Tuoli ja pöytä.

Menninkäissaari.

Edessä opas.

Sen jälkeen piti alkaa etsimään ruokapaikkaa. Löysimme The Oval-nimisen kippolan O'Connell Streetin sivukadulta. Pubi mainosti olevansa 1820-luvulta eikä sinne saanut tulla gopnik-vaatteissa, joten sopi meille. Alakerrassa oli ryyppypuoli, mutta ruokailijat ohjattiin yläkertaan jossa olikin rauhallisempaa. Tilasimme perinteiset fish & chipsit ja kaljat, yhteensä 44€. Ihan ok safka, vaikka tuskin voitti Leo Burdockia. Ruokailun jälkeen menimme ensiksi kauppaan ostamaan juomista (josta ostamamme vesipullo oli avattu (ja täytetty hanavedellä?) - tyypillinen ukotus keharimaissa, mutta että täälläkin? juomatta jäi) ja loppuilta kuluikin sitten ensin telkkaria katsellessa ja sen jälkeen kävimme parissa pubissa. Jotenkin oli pitkä ja raskas päivä - toki kävelyäkin oli yli 12 km - mutta suorittaminen ja stressi selviytymisestä väsyttää aina entisestään.

Kaupungintalo.

Päivälliskippola.

Olen syönyt parempiakin fish&chipsejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti