910# Steissin kellotorni

 9.12.2025,  Tuesday, +5, Overcast, Helsinki

 

Pp oli saanut synttärilahjaksi opastetun vierailun Helsingin rautatieaseman kellotorniin. Muinoin tornin näköalatasanteelle oli päässyt pääsylipun ostamalla, mutta torni suljettiin sitemmin turvallisuussyistä yleisöltä. Kellotornin remontin jälkeen vierailut alkoivat uudelleen marraskuussa 2025, ja vierailukierros oli mielestäni loistava lahjaidea. Pp:n aisapari oli kuitenkin vähän ennen H-hetkeä sairastunut, joten pääsin sitten ns. vaihtopelaajana sisään. Siispä eräänä joulukuisena ja synkkänä tiistaina - joka on muuten mielestäni viikon turhin päivä - töiden jälkeen ei muuta kuin steissille. Pp:n tapasin aseman itäpäädyssä. Meillä ei ollut ihan varmuutta missä meidän pitäisi ryhmän kanssa kokoontua. Kävimme ensin tarkistamassa kellotornin juuren ulkopuolelta, mutta siellä ei ollut yhtään mitään, joten odotelimme sitten kiltisti baarin edessä. Muistelin sen olevan ennen Pullman, mutta voin olla väärässäkin. Nyt siinä oli kuitenkin Kellotornin Panimoravintola.

Joulukuun pimeä iltapäivä Rautatientorilla.

 

Aleksis juoppomutkalla.

Päivän kohteena kellotorni.

Viimein paikalle saapui oppaan näköinen miesoletettu, ja uskomuksia vahvistaakseen hänellä oli jonkunlainen plakaatti käsissään. Menimme sitten esittäytymään todeten, että olisimme kierrokselle tulossa. Hän ohjasi meidät baarin eteen pois ihmisten jaloista. Pitäisi vielä hetkinen odotella lisäihmisiä saapuvaksi. Hän ei ollut kiinnostunut lipuistamme, sanoi tarkistavansa ne sitten vasta jos kierrokselle tulisi enemmän osallistujia kuin on myytyjä lippuja. Extrovertilta vaikuttava naisihminen yhytti Pp:n ja aloitti keskustelun välittömästi hänen kanssaan. Ei tainnut olla hesalaisia. Vetäydyin sivuummalle ja ajattelin muita juttuja, enkä niin kuunnellut mitä naiset puhusivat.

Torniin mentiin pubin läpi.

Viimein kello tuli viisi, ja kierros käynnistyi. Kävelimme baarin läpi rappukäytävään. Alakerta oli vielä lämmityksen piirissä mutta yläkerrassa oli päällysrotsille käyttöä. Pohjakerroksessa olisivat olleet uusitut wc-tilat, mutta ne jäi meiltä näkemättä. Seinät olivat kolkkoa rapattua tiiltä. Opas alkoi kertomaan rakennuksen historiaa. Steissi oli versio kakkonen, sillä 1860-luvulla oli jo rakennettu ykkösversio. Asema oli Eliel Saarisen käsialaa. Tämän uudemman version kanssa olikin sitten haasteita, milloin sisällissotaa ja milloin muuta vastoinkäymistä, ja asemarakennusta ja hallintorakennuksia bygattiin kuin Iisakinkirkkoa. Asema vihittiin käyttöön keskeneräisenä vuonna 1919, ja se oli aikansa korkein torni kaupungissa (48,5 metriä). Lähes välittömästi tornille keksittiin toissijaista käyttöä, sillä rautatieasema toimi ensimmäisen maailmansodan aikana sotilassairaalana, ja kellotornia käytettiin ruumishuoneena. Eliel oli suunnitellut torniin myös hissin, mutta fyrkat loppuivat kesken. Nyt hissi meni pohjakerroksen ja kakkoskerroksen väliä, mutta ylös asti ei vieläkään. Kakkostasolta näköalatasanteelle oli reilut 200 porrasta käveltävänä.

Rappuja riitti.

Alakerran huone.

Näyttää yksityisbaarista.

Lähdimme nousemaan ylös. Puolivälissä pidimme tauon, joka oli ehkä enempi lepotauko kuin esittelyn arvoinen tasanne. Jonkunlainen varastohuone meille näytettiin, jonne ei ollut enää kulkureittiä vaan se jäi rappusten alle jemmaan. Nyt paikalla ei ollut enää ovea, mutta aiemmin tila oli ollut suljettu. Lopulta tornin työntekijöiden mielenkiinto oli käynyt ylitsepääsemättömäksi ja olivat käyneet katsomassa mitä huone oli syönyt. Sisältä oli löytynyt lumilapio.

Rappukäytävä.

 

Kurkistus seinän vierestä porraskuiluun.

Piilohuone aka lumilapiovarasto.

Monen k(i)erroksen väkeä.

Viimein pääsimme itse näköalatasanteelle. Näkymät avautuivat neljään suuntaan, ne olivat suljettu puuovilla. Opas avasi ovista yhden kerrallaan, samanaikaisesti niitä ei voinut avata, muuten ristiveto olisi ollut liian kova. Ensiksi avasi pohjoisen puoleisen oven (ja kiersi sitten itä-etelä-länsi-suuntaisesti), ja piti ovia niin pitkään auki, että koko ryhmä ehti nappasta riittävästi kuvia ja ihailla maisemia. Koska elettiin vuoden pimeimpiä aikoja, yö oli laskeutunut jo ajat sitten, joten jäi väkisinkin miettimään millainen näkymä olisi ollut päivänvalossa. Mutta ehkä jouluvalot yms toivat oman tunnelmansa. Oppaalla riitti tarinaa koko ajan, mutta itselläni oli ainakin vaikeuksia katsella näkymiä, valokuvata ja kuunnella luentoa samanaikaisesti. Päällimmäisenä jäi mieleen, että talvi- ja jatkosodan aikana lotat olivat käyttäneet tornia pommikoneiden tähystyspaikkana (enpä totisesti haluaisi olla tornissa kun ympärillä alkaa paukkua). 

Raput kellon koneistohuoneeseen.

Salvalla siitä selviää.

Näkymä pohjoiseen.

Katettu asemalaiturialue.

Rautatientori, Kansallisteatteri, horisontissa Kalasataman tornitalot.

Horisontissa toinen Torni.

Maisemat olivat kyllä kivat, en nyt tiedä mikä suunta olisi ollut paras (ehkä itäpuoli, kun sieltä näkyi Tuomiokirkkokin), mutta olisi tosiaan ollut kiva nähdä tämä myös päivänvalossa. Näköalatasanteelta lähti vielä yhdet raput ylös kellokoneistohuoneeseen, mutta sinne ei sentään yleisöä enää päästetty. Kello tuli käyttöön itse asiassa vasta kolme vuotta tornin valmistumisen jälkeen vuonna 1922. Se näytti aluksi Suomen "virallista" aikaa, ennen sitä kellonajat määriteltiin keskipäivän auringosta, jolloin aikaero maan sisällä oli jonkun moinen itä-länsi -suunnassa (esimerkiksi Lappeenrannassa kello saattoi olla 12.10 kun se Turussa oli vasta 11.50), mutta junaliikenteen alettua vaadittiin pedantimpaa aikamerkintää. Alkuun kellot olivat käsikäyttöiset ja toimivat kuten vanha seinäkello, punnuksia liikuteltiin lihasvoimalla (kuinka helkkaisti tällaisen kellon vetäminen vaatikaan voimaa?). Näköalatasanteella oli vielä havaittavissa reiät joista punnukset olivat roikkuneet (ja lattialla lojui vielä jopa punnusten osia). Myöhemmin kellon koneistoa päivitettiin, ja tiuku pysyi paremmin ajassa eikä punnuksiakaan tarvinnut enää vetää. Kellotaulujen halkaisia oli kolmisen metriä, tuntiosoittimet oli 119 senttisiä ja minuuttiosoitin 150 senttimetrin pituinen. Painoa löytyi tuntiviisarista 60 kiloa, minuuttiviisaristakin 56 kiloa. Nettisivujen mukaan kellontornia vilkaistaan 400 000 kertaa vuorokaudessa, mutta määrä tuntuu uskomattomalta, ja opas taisi olla maltillisempi näissä arvioissa (muistelisin 240 000 katselukertaa).

Ateneum.

Makkaratalo.

Tuomikirkko itänäkymässä.

Sokos, Postitalo ja Eduskuntatalo.

Kellon punnuksia oli vielä nurkassa lojumassa.

Kello oli vielä hieman ylempänä.

Opaskierros kesti noin tunnin ja oli eri mielenkiintoinen, miesopas (nimi taisi olla Niko) oli hyvä tarinaniskijä. Koska kellotasolle ei päässyt - joskin ymmärrettävistä syistä - niin kellotornikierrokselle arvosana 4/5.