sunnuntai 22. marraskuuta 2026

950# Lyngenfjord

 17.8.2026, Monday, +10, Wet, Lyngseidet, Norway

 

Heräsimme vähän ennen kahdeksaa edellisaamun tapaan. Menimme aamiaiselle, sali oli yllättävän täynnä väkeä, olisin olettanut hotellin olevan hiljainen (perustuen kun saunassakaan ei ollut paljoa jengiä). Nyt oli kuitenkin maanantai, ja lomakausi ohi. Aamiainen oli yhtä hyvä kuin edellisenä päivänä, annoimme siitä arvosanaksi kummatkin 4/5.

Ei tarvinnut hikipyyhettä tällä matkalla.

Huoneessa sitten kamojen pakkausta, tänään olisi siirtyminen Norjan puolelle. Se kuulosti helpommalta kuin olikaan, sillä meillä oli useita kasseja mukana, ja tänään pitäisi tehdä pieni vuoristovaellus ennen seuraavaan hotelliin pääsyä. Jotenkuten saimme ne autoon sullottua, sen jälkeen kävimme tekemässä check outin, ja hotellilta lähdimme ehkä kymmenen maissa. Kävimme ensiksi tankkaamassa, ja siinä kohtaa meillä kävi aivan jumalaton tuuri, sillä aloittaessamme tankkauksen bensiinin hinta oli 2,17€ / litra, ja heti tankkauksen lopetettuamme se nousi 2,57€ / litra. Säästöä tuli ainakin 14 €. Sitten kävimme vielä palauttamassa kassillisen pulloja kauppaan, ja kävimme ostamassa vähän lisää sipsejä ennen kuin suuntasimme autonnokan kohti Norjaa.

Viimeiset ihastelut Kilpis-hotellin kasarimeininkiin.

Kuvasimme vielä tien varrella olleen rajatolpan ennen kuin aloimme ajamaan alas kohti Skibotnia. Onneksi olimme käyneet kuvaamassa edellisenä päivänä Rovijoen putouksen, niin nyt ei tarvinnut sitä enää tehdä. Ilma oli synkeä, taivas oli täyttynyt tummista pilvistä ja vähän väliä sateli vesiä. Pilvet roikkuvat matalalla, ja hienot vuorimaisemat jäivät niiden vuoksi piiloon.

Rajapyykki tämäkin.

Tästä alkoi Norja.

Ensikilometrit Norjan puolella.

Kävimme heittämässä kiepin Skibotnissa, ennen kuin lähdimme ajamaan Lyngenvuonon toiselle puolen. Yli olisi päässyt myös lautalla, mutta siinä olisi ollut säätämistä, kun lauttoja taisi mennä vain tunnin välein, emmekä olleet ihan varmoja miten sellaisessa pitäisi operoida. Lisäksi ne lienevät maksullisia. Joten ajaminen oli ehkä helpompi rasti. Säästimme lisäksi ajassa tunnin kun ajoimme Norjan aikavyöhykkeeseen, joten kiirusta ei sinänsä meillä ollut. Saukkosen jälkeen käännytimme tielle 868. Se oli huonokuntoisempi tie, eikä siinä pystynyt ajamaan juuri yli kuuttakymppiä kovempaa. Lisäksi tuli 3,2 km:n tunneli, joka oli niin kapea, että välillä piti pysähtyä reunaan ja antaa tilaa vastaantuleville isoimmille autoille. Lopulta n. 42 kilometriä tätä tietä ajettuamme saavuimme Lyngseidetiin, suomeksi Yykeänmuotkaan.

Harjavallan tatuointiliikkeen mainos Norjassa?

Tällä keinulla on tullut käytyä ennenkin.

Norjalaista tiestöä.

Pistimme auton sataman lähellä olevaan parkkiin ja menimme ensiksi juomaan cappuccinot. Niiden tilaaminen oli semi-kiusallista, mutta onnistui. Täällä olikin kahvilan puoli ja ravintolan puoli erikseen, ja meidät ohjattiin kahvilapuolelle (emme olleet sellaisesta edes aluksi tietoisia). Vähän jengi meitä ehkä karsasti, mutta mitäpäs siitä. Kahvit maksoivat 12,23€, joten tervetuloa Norjaan! Mutta olivat maultaan ihan jeba. 

Lyngen / Yykeänmuotka.

Lossi Lyngseidetin ja Olderdalen välillä.

Lyngseidetin keskustaa.

Kaffela sisältä.

Cappuccinno.

Olin ollut kahvi- ja kofeiinilakossa liki neljä viikkoa, joten en ollut ihan varma mitä sen jälkeen tapahtuisi, mutta selvästi olotila piristyi. Hyvä niin, koska pilvisestä ja sateisesta säästä huolimatta päätimme lähteä tekemään Lyngentrappa-vaelluksen. Sherpat olivat tehneet vuorenrinteeseen kiviportaisen reitin ylös näköalapaikalle, jonne oli 1200 rappusta. Sellainen tuntui aika kovalta haasteelta. Auton jätimme koulun viereen Eidebakkeniin, josta oli 0,9 kilometrin kävelymatka portaiden alkupäähän. Siinäkin oli yksi muutaman sadan metrin superjyrkkä nousu, sen jälkeen oli vähän iisimpää kunnes varsinaiset raput alkoivat.

Ensiksi piti taivaltaa kilometri parkkipaikalta lähtöpaikalle.

Opasteet helpottamassa kävelyä.

Brenkkumainos.

Tässä vaiheessa vaellus oli vielä helppoa.

Sitten alkoi raput.

Mä olin treenaillut pari viikkoa duunissa rappusten nousua, mutta nämä oli jotain muuta. Ei niissä ylöspäin mennessä saanut itseään hapoille, sillä pidimme aika maltillista vauhtia, mutta lämmin tuli nopeasti. Merkintöjä oli sadan rapun välein, joten osasimme tauottaa matkaamme sopivasti. Välillä maisemat avautuivat hienosti, ja vähän teki pahaa näin semi-korkeanpaikankammoisena, mutta kun keskittyi vain seuraavan rappusen nousuun niin meni se siinä. Noin 850 rappusen jälkeen pääsimme taukomajalle, jossa ei ollut muita (vastaantulijoitakaan ei ollut yhtään kuollutta rotta rotevaa lukuun ottamatta) joten pidimme siinä hieman taukoa. Söimme keksejä ja joimme vettä, sitten näimme yhden pariskunnan tulleen myös paikalle, mutta eivät uskaltautuneet majaan sisään.

Eka satku tultu.

Rappusia aina vaan.

Välimaisemia.

612 rappusta jo takana.

Taukopaikka saavutettu.

Kota ja nuotiopaikka.

Päätimme jatkaa vielä eteenpäin kohti Världens Endeä. Tästä eteenpäin matka jatkui pääosin polkua pitkin, ja vain jyrkemmissä kohdissa oli rappuja. Ikävä kyllä polku oli paitsi jyrkkää mäkeä niin myös täynnä superliukasta mutaa kaltevalla pinnalla, ja sellainen on minulle myrkkyä. Lisäksi alkoi satamaan, joten vedimme sadetakit niskaan. Kävelimme Eidnasenin paikalle asti, se oli 380 metriä merenpinnan yläpuolellä. Sen jälkeen polku jyrkkeni entisestään, joten päätimme tämän riittävän meille tällä kertaa. Världens ende olisi ollut vielä sata metriä korkeammalla, ja koko vuoren huippu taisi olla n. 900 metriä korkea. 

Mudan liukastamaan polkua.

Uteliaita lampaita katsomassa etenemistämme.

Eidnasasen.

Tämän korkeammalle ei tänään jaksettu nousta.

Lähdimme valumaan takaisin päin, eri reittiä pitkin olisi päässyt myöskin autolle, mutta palasimme takaisin samoja portaita pitkin mitä tulimmekin, ainakin tiesimme kuinka paljon matkaa oli jäljellä. Ensiksi laskeutuminen mutaista polkua pitkin oli minulle painajaista, rappuja oli huomattavasti helpompi laskeutua, joskin se kuormitti jalkoja melkoisesti. Aina pitäessa taukoa huomasimme, miten jalat tärisivät, joten kovilla oltiin oltu. Yhden muun pariskunnan näimme myös, eivät edes moikanneet, joten taisivat olla finnejä.

Kolme tuntia vaellettuamme pääsimme takaisin autolle, olin aika helpottunut siitä. Vesikin oli loppunut aikapäiviä sitten, emmekä olleet syöneet aamiaisen ja muutaman keksin lisäksi mitään, vaellukseen meni kuitenkin apin mukaan 1285 kaloria. Sen innoittamina päätimme mennä vetämään ravintolaan pitsat, mutta ensiksi kävimme kaupassa ostamassa vähän eväitä tulevaa varten, sillä hotellimme olisi kaukana syrjässä jossa ei olisi kauppaa eikä aamiaista, eikä edes henkilökuntaa. Kauppakin vaikutti aika kalliilta, mutta kruunut hämäsivät emmekä olleet varmoja mistään hinnoista.

Huh, taidettiin selvitä takaisin sivistyksen pariin!

Iso kunnantalo.

Olipas jollakulla hulppea tönö.

Pitsat menimme syömään samaan kippolaan, jossa olimme olleet aiemmin kahvilla. Ukrooppi oli kassana, eikä hän osannut sanaakaan englantia, pelkkää ukrainaa ja norjaa. Hän haki jonkun kollegan jonka avulla saimme pitset tilattua. Pp otti Oksen-pitsan ja minä Vardun. Juomaksi Solo-appelsiinilimsaa. Ne taisivat maksaa n. 42€ yhteensä. Pitsat olivat america-mallisia, eivätkä maultaan hääppösiä, mutta nälkä oli kova joten syötyä tuli. Arvosana 2½/5. Kippolassa oli myös muita sikailevia ukrainalaisia, ne vähän ärsyttivät.

Ravintolan puoli sisältä.

Yksi pitzeistä.

Sitten viimein hotellille, joka oli Koppangenissa. Sinne oli vielä 17 kilometrin matka pikkutietä. Vettä oli alkanut satamaan kunnolla, ja vähän tuuleskeli Jäämereltä. Koppangeniin saavuttuamme meillä oli vähän vaikeuksia löytää igluhotelliamme, nimeltään Lyngen Aurora resort. Ajoimme aluksi ohi, ja teimme Koppangenin tien päässä uukkarin (tie ei näyttänyt jatkuvan tästä enää mihinkään, joten kyseessä oli meidän Världens ende). Löysimme sitten lopulta perille. Yksi hollantilainen auto oli parkissa, mutta ketään ei näkynyt missään. Olin varannut paikan Bookingin kautta, ja olin saanut sieltä edellisenä iltana viestin missä oli ohjeistettu pin-koodeista yms. Henkilökuntaa ei olisi siis paikalla. Mökkejä oli neljä, meidän oli niistä ensimmäinen. Pin-koodi toimi ja saimme oven auki. Olimme varautuneet iglun olevan kostea ja ankea, mutta se oli hieno. Uusi ja siisti, ja näkymät Jäämerelle avautuivat aivan mahtavasti. Vaikka sää oli ankea ja satoi, niin tyrskyävä Jäämeri ja aaltojen pauhu ja sateen piiskaus ikkunaa vasten oli tosi comfy. Huone oli vähän viileä, mutta täällä oli ilppi joten säädimme lämmöt 23 asteeseen ja mökki alkoi lämpeämään. Vessassa dunkkasi vähän pahahkolle mutta muuten oli siisti mesta tämä. Jääkaappi, uuni, liesi ja astioita yms. 

Koppangen city.

Mökkimme Jäämeren rannalla.

Lasi-iglu ei ollut kokonaan lasia.

Sijaintimme tänään.

Näkymä vuonolle.

Keittiökulmaus.

Pikkujutuilla oltiin saatu lisää comfya.

Otimme suihkut ja laitoimme brenkut jäähtymään jääkaappiin. Ihailimme maisemia ja katselimme kiikareilla lintuja. Koitimme käydä rannassa mutta sää oli niin kauhea, että meidän piti palata äkkiä takaisin sisään. Joimme skumppaa, joka oli kummankin mielestä aivan hirvittävää, mutta maisemat ja rauha takasivat sen, että tätä majapaikkaa ei hetkessä unohtaisi. 

Kylppäri.

Rannalla ei pystynyt tänään juuri chillailemaan.

Kyllä kelpaisi tällaiset näkymät aina.

Pahinta skumppaa ikinä.

Aaltojen pauhu kuului sisälle asti.

Pitkä matka oli tälläkin ennen kuin juoduksi tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti