948# Lappi, 27

14.8.-15.8.2026, +15, Shower, Enontekiö

 

Siinä missä Pp:llä alkoi kolmen viikon loma, mulla oli enää yksi viikko lomaa jäljellä. Sellainen piti käyttää tehokkaasti, joten perjantaina töiden jälkeen äkkiä kotiin pakkailemaan loppuja kamoja ja järjestelemään muita asioita, ennen kuin reilun viikon reissu Lappiin ja Norjaan alkaisi. Pp tuli hakemaan minua puoli seitsemän maissa. Kamaa tuntui olevan kummallakin mukana niin helkkaristi, enemmän kuin jaksoimme kantaa.

Olimme buukanneet autojunan yläkerran luksusmakuuhytillä Kolariin ja takaisin toukokuun lopulla, hinta oli lähes tonnin. Auton lastaus alkaisi klo 19.10, olimme seitsemän pintaan Pasilassa. Tällä kertaa löysimme autojuna-aseman ilman sen kummempia säätämisiä. Sama ukko kirjasi meidät sisään kuin muutama vuosi aiemminkin, jolloin edellisen kerran käytin ko. palvelua. Pp oli kuskina ja minä pelkääjän paikalla, ja minut ajettiin tylysti ulos enkä päässyt näkemään Pp:n ajosuoritusta itse junaan. Mutta hyvin se oli kuulemma mennyt. Asemalla pyöri taas usea autokunta latvialaisia ukkoja, joista suurin osa vaikutti olevan tuhdissa humalassa. Sama homma on ollut aina, ehkä ne ovat jotain työukkoja sitten menossa Lappiin keikalle.

Pasilan autojuna-asema.

Check in junaan tehtiin tässä.

Tuonne alas piti auto ajaa (autoja kahdessa kerroksessa).

Ajoneuvoon aja.

VR:n setä autovaunujen välissä.

Vaikka jätimme suurimman osan tavaroistamme autoon, niin silti kummallakin oli reput ja painavana käsipainona shamppis- ja juoma/eväskassimme. Raahasimme sen varsinaiselle Pasilan asemalle, sinne oli ehkä nelisensataa metriä matkaa. Oli perjantai-ilta ja Tripla on muutenkin vähän sellainen hunsvottien paikka, ja nytkin näkyi häiriökäyttäytymistä useita kertoja. Menimme Hesburgeriin syömään, ettei nälkä pääsisi yllättämään, ja toisaalta se veisi osan lähes puolentoista tunnin odotusajastamme.

Pasilan asema.

Tripla.

Syötyämme menimme asemalaiturille notkumaan, saisi olla edes raittiissa ilmassa. Näimme tappelevia juopuneita pariskuntia, omistajan huomaamatta laiturialueelle kakanneen koiran, sekä matkustajajoukon jonka yksi jäsenistä astui läjään, räkännissä olevan äidin jonka ehkä 12-vuotias poika lipitteli olutta siinä mukana eikä kummallakaan näyttänyt olevan ymmärrystä miten juna-asema toimi ja mihin junaan kuuluisi mennä. Liekö niillä edes päämäärästä mitään yhtenäistä konsensusta? Surullista. Huvittavaa sen sijaan oli eräs meidän ikissä (kirjoitetaanko se noin?) oleva mies joka lyöttäytyi seuraamme kysellen ”meneekö tämä juna pohjoiseen”-kysymyksellään. Ukko vaikutti puhuvan oululaisittain, joten vastasimme myönteisesti. Hän alkoi sitten kertoilemaan humalaisesta Viron matkastaan ja miten häntä oli epäilty huumeiden salakuljettajaksi ja tullimiehet olivat hajottaneet hänen laukkunsakin ja veska oli teipattu jesarilla kiinni. Hän sitten jonkun ajan päästä siirtyi meistä vähän kauemmaksi. Meidän juna lähtisi klo 20.31, mutta viittä minuuttia aiemmin kuulutettiin toisen junan lähtevän Vaasaan toiselta raiteelta, ja pian näimme tämän ukon juoksevan henkensä edestä takaisin asemarakennukseen huutaen ”junan lähtevän toiselta raiteelta”. Ihmettelimme ensin mitä ihmettä tapahtui, mutta näimme tämän sankarin ennättävän Vaasan junaan. Olimme kuitenkin varmoja, että hän vaihtoi väärään junaan ja hänen olisi tosiaankin pitänyt tulla samaan junaan meidän kanssa. Noh, meitä on joka junaan ja jotkut jäävät asemalle jne. Se sanonta piti paikkaansa.

Vielä tovi ennen junan saapumista.

Meidän juna tuli ajallaan, oltiin viimeisessä vaunussa ja löysimme hyttimme helposti. Me olimme vaunun päädyssä, joten meillä oli vain yksi naapuri, mutta ikäväksi puoleksi alakerran julkinen wc oli suoraan alapuolellamme, ja aina kun joku veti siellä vessan, kuului hyttiimme ikävä ryske.

Hyttiimme ei kuulunut minkäänlaisia kuulutuksia, se oli vähän harmillista kun emme tienneet mikä asema oli milloinkin tulossa (kuulutukset aktivoitiin toimimaan vasta juuri ennen Kolaria). Validoimme VR-apista liput, joten konnariakaan ei tullut käymään. Meillä oli eväitä ja sipsejä ja skumppaa varattuna kylmälaukussa, sekä muutama puteli vettä (ja VR tarjosi vielä pikkupullot vettä hyttiin muutenkin), joten emme tarvinneet edes ravintolavaunun palveluita koko matkan aikana. Dokasimme skumpan aika nopeasti, se oli hyvää huolimatta englantilaisesta alkuperästään. Ilta pimeni nopeasti, alkoi satamaan, eikä ulos juuri nähnyt. Hämeen linnaa kävimme vähän kuvaamassa, mutta siinäpä se oli. Tampereelle päästyämme olimme jo makkoomassa. Mulla oli ylävuode. 

Makuulavitsat valmiina.

Hyttimme vessa + kylppäri.

Päätyvaunussa oli ylimääräinen tila laukuille.

Autovaunujen kiinnitystä venaamassa.

Ei ihan vielä olla perillä.

Skumppaa <3

Hämeen linna yön hämärässä.

Aika huonosti tuli nukuttua yö. Tuntui, että juna heittelehti tavallista enemmän, ja myös mekkalaa oli enemmän. Ei humalaisista matkustajista vaan vessakäynneistä yms. Klo 1.30 heräsin ensimmäisen kerran, ja epäilin kellon pysähtyneen, luulin kellon olevan jo huomattavasti enemmän. Hyvin katkonaista unta oli seitsemään asti, mutta sen jälkeen onnistuin nukkumaan enemmänkin. Joskus yhdeksän maissa aloimme pikku hiljaa heräilemään; söimme Pp:n aiemmin valmistamat aamupalaleivät. Meillä oli hytissä oma suihku, mutta en lopulta jaksanut käyttää sitä vaikka niin olin suunnitellutkin. Koitimme bongata napapiirin ylityksestä kertovaa kylttiä puskista, mutta ohi taisi mennä?

Oltiin jo Lapissa.

Maisema pysytteli koko matkan samanlaisena.

Juna oli ollut 11 minuuttia myöhässä mutta sai kirittyä sen loppua kohden kiinni ja saavuimme Kolariin aikataulun mukaisesti yhdentoista maissa. Aika pitkään piti kyllä odotella sen jälkeen ennen kuin autovaunut saatiin irroitettua ja ajettua ne rampille; konnari oli sanonut 20 minuuttia, mutta luultavasti aikaa meni tuplaten. Pp ajoi auton ulos junasta esimerkillisesti, ja poimi minut kyytiin parkkikselta. Sitten lähdimme ajamaan kohti Kilpisjärveä, jonne oli matkaa 271 km.

Suomen pohjoisin juna-asema oli Kolarissa.

Pitkä juna toi meidät lopulta perille.

Klapipinoja Kolarin asemalla.

Dieselveturi.

Autovaunun laituri.

Tulis jo ne autot...

Heti valtatielle 21 päästyämme ensimmäinen porotrio toikkaroi edellämme. Sen jälkeen edessämme hituroi kolme ulkolaista asuntoautoa, ja kyllästyimme lopulta niiden valitsemaan matkanopeuteen, joten pysähdyimme P-alueelle ja nautimme uusioaamiaisen. Pp:n tekemät aamiaisleivät olivat huippuhyviä. Kylkiäiseksi vettä ja mehua. 

Aamiainen taukopaikalla.

Seuraavaksi ajoimme Muonioon, mutta paikkaa oli kohdannut katastrofaalinen tragedia verrattuna parin vuoden takaiseen. Konkkaan oli mennyt sekä K-kauppa että S-market. Missä ihmeessä porukka kävi täällä ostoksilla? (Vasta paluumatkalla huomasimme näiden kauppojen vain muuttaneen uusiin tiloihin valtatien varrelle). Ajoimme kylän läpi nopeasti ja päätimme jatkaa Karesuvandoon asti. Pp valitteli väsymystään, mutta onneksi pysyi hereillä Nesteelle asti. Siellä ostimme Pp:lle kahveen ja minulle limsan (olin ollut 3,5 viikkoa jo kahvilakossa kun olin kärsinyt vatsavaivoista). Olisimme ostaneet enemmänkin tuotteita, mutta kaupantäti oli aivan järkyttävässä plunssassa yskien kaikkialle bakteerejaan.

Tie pohjoiseen.

Karesuvannon bensis.

Poro terassilla.

Kävimme myös viereisessä turistikaupassa, mutta emme löytäneet sieltäkään mitään ostettavaa. Ajoimme sillan yli Torniojoen toiselle puolelle Ruotsiin. Kävimme kuvaamassa kirkon (oli kiinni), ja yritimme etsiä täältä kauppaa sitä kuitenkaan löytämättä. Kaikkea muuta oli kuitenkin yllättävän paljon, kirjastoa ja uimahallia myöden. Harkitsimme auton tankkausta halvalla ruotsalaisella benssiinillä, mutta luovuimme ideasta härön aseman vuoksi.

Rajana toimii Tornionjoki.

Karesuvandon kirkko Ruotsin puolella.

Kyltit oli asenneltu ihan päin peffaa.

Tie olisi jatkunut Kiirunaan, se ei meille käynyt joten palasimme takaisin Suomeen ja valtatielle 21, ja lähdimme ajamaan kohti Kilpisjärveä. Sinne oli vielä toistasataa kilometriä, ja matka tuntui pitkähkölle. Ensi alkuun oli vielä suomaisemia, mutta sitten alkoi tunturit valtaamaan alaa yhä enemmän. Lopulta 10 kilometriä ennen Kilpisjärveä maisema muuttui tyystin Kölivuoriston putkahtaessa näkyviin, ja Saana-tunturikin tuli esiin. Välillä satoi ja välillä paistoi aurinko, mutta ilma oli viileähköä ja aivan kuin syksyn värejä oli jo puissa ja lehdissä.

Silta yli synkän virran (Suomeen).

Viel kasikybää maaliin.

Välillä sateli.

Suomen maanteiden korkein kohta n. 10 km Kilpisjärveltä.

Eipä tainnut olla souvenirseja siellä.

Kilpisjärvelle päästyämme menimme ensin Alkoon; piti mennä vain katselemaan, mutta siellä oli huomattavasti erilaisempaa tarjontaa kuin kotipuolessa – sekä ystävällinen myyjä – joten tuli ostettua aika satsi viinaksiakin. Sitten menimme ruokakauppaan, sekin oli positiivinen yllätys, paljon kansainvälisiä tuotteita. 

Meillä oli buukattuna hotelli Lapland Kilpis, jossa olimme olleet pari vuotta sitten äiteen kanssa. Check in hoitui nopeasti, respassa ei ollut juuri jonoa. Ensiksi kävimme tsekkaamassa huoneen; viimeksi meillä oli ollut huone 203, nyt oli viereinen 204. Huone haisi homeelle ja tunkkaiselle, ja oli hyvin kauhtunut, mutta bedlinesit vaikutti uudelta. Haimme autosta tavarat, porotokka toikkaroi parkkipaikalla kakaten kaikki paikat täyteen. 

Porot pitivät majaa hotellin kulmilla.

Hotelli Laplandin respa.

Saana hotellin ikkunasta.

Vähän askeettinen huone.

Kulahtanut kylppäri.

Ensimmäiseksi Pp mielsi uimaan Kilpisjärveen. Mittasimme veden lämpötilaksi 13 astetta, joten aika kylmä kylpy hänelle siitä tuli. Minä en kehdannut. Jossain ulvoskeli koira sydänsuruinen.

Kilpisjärvi.

Sauna.

Saana järven rannalta nähtynä.

Seuraavaksi menimme Kilpisjärven pubiin, tilasimme lonkeron ja oluen. Joimme ne terassilla katsellen epäuskoisina maisemaa. Vaikka oli pilvistä niin Saana erottui selvästi, kuten myös Kilpisjärvi. Oli jotenkin outo tunnelma. Onko Suomessa tosiaan tällaista?

Uni iski kesken parkkipaikan.

Poroilta pääsy kielletty.

Koiravierailtakin edellytettiin käytöstapoja.

Saanalta ei voinut välttyä terassillakaan.

Palasimme tien yli takaisin hotellille ja menimme hotellin ravintolaan syömään. Tilasimme ensiksi lingoncellot, pääruoaksi molemmille poronkäristykset, ja ruokajuomiksi olut ja siideri. Safkat olivat huippuhyviä, Pp vähän karsasteli suolakurkkuja. Loppulasku oli 103€, jonka maksoimme, mutta Pp alkoi tutkimaan laskua ja huomasi siinä virheen, meiltä oli laskutettu yksi lingoncello liian vähän, joten rehellisinä ihmisinä pyysimme tarjoilijan takaisin paikalle ja maksoimme 13,50€ maksavan juoman uudestaan. Kyllä Suomessa pitää olla tyhmänrehellinen, kuuluu jotenkin kulttuuriin. Huoneessa sitten vielä homeisen suihkun testausta yms. Reilut 14 junassa vietettyä tuntia sai ajukopan hyrrän jotenkin sekaisin, ja tuntui päästä heittävän ja keikuttavan koko päivän. 

Hotellin ravintola.

Lingoncellot.

Poronkäristys.