947# Rajamäen Ryyppi & Aleksis Kiven syntymäkoti

 8.8.2026, Saturday, +17, Partly Cloudy, Nurmijärvi

 

Tammikuusta asti taskilistalla oli pyörinyt Tehdas- ja alkoholimuseo Rajamäen Ryyppi. Sellainen löytyi Nurmijärven Rajamäeltä. Museo oli auki vain keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-17, ja ilmeisesti vain kesäaikaan, joten kohde ei ollut ihan helppo hesalaisellekaan. Elokuisena lauantaina sopiva ajankohta kuitenkin tälle löytyi. Mun oli pitänyt lähteä himasta jo yhdeksältä, että ehdin Kivistön juna-asemalle 10.25, kun kehäradan länsipuoli oli rempassa. Pp oli minua vastassa, ja sitten auto alle ja Hämeenlinnanväylälle. Nurmijärvelle ei kauaa kestänyt ajo, mutta siitä oli vielä jonkun verran ajettavaa ennen kuin Rajamäki tuli vastaan. Ajoimme auton parkkiin, ja jalkauduimme Patruunantielle. Vähän aikaa kesti ennen kuin ymmärsimme kiertää tehdasrakennuksen taakse (olimme missanneet opaskyltit) Hanko-Hyvinkää -junaradan välittömään läheisyyteen. 

Kivistö oli lauantaiaamuna hiljainen.

Päivän ensikohde oli Rajamäen viinatehdas.

Museokortilla pääsi ineen, hinta taisi olla 7€ (v. 2026). Yhdeltätoista alkoi opastuskierros, jonne mielimme osallistua. Näyttelyn pystyi kiertämään ilman sitäkin, mutta opastuksesta sai huomattavasti enemmän irti. Meidän opas oli mieshenkilö, jonka kerrontatapa ja asiantuntevuus olivat huippuluokkaa. Ensiksi kerrottiin vähän rakennuksen historiaa. Wilhelm Juslin perusti tehtaan v. 1888. Paikaksi valikoitui Rajamäki, sillä se oli Hanko-Hyvinkää-rautatien varrella (ja siitä meni nytkin tavarajuna, vaikka luulin radan olevan lakkautettu), ja vieressä oli pohjavesilähde. Museona tämä oli ollut jo 60-luvulta lähtien (vaikka siis brenkkua valmistettiin vielä muualla alueen tehdasrakennuksissa), mutta kiitos Suomen idioottimaisen alkoholilainsäädännön museota ei voitu pitää auki "tavan" kansalle, kun sen katsottiin olevan alkoholin mainontaa. Paikka aukesi rahvaalle vasta kesällä 2017. 

Tehdasrakennuksia.

 

Wilhem Juslinin reliefi tehtaan ulkoseinässä.

Hanko-Hyvinkään junarata.

Viinatehtaan lähde.

Seuraavaksi käytiin läpi vähän viinanvalmistuksen historiaa. Entisaikoina brenkkua duunailtiin kotioloissa, myöhemmin tuli rajoituksia, että vain maanomistajat (maanviljelijät) saivat valmistaa paloviinaa, jota nautittiin enemmälti lääkkeeksi kuin päihtymistarkoitukseen (yeah, right). Yksinkertaisilta vaikuttavat tislauslaitteet hoitivat homman; ensiksi valmistettiin mäski, joka oli itsessään jo 10%:sta, mutta tislaamalla / höyrystämällä siitä haihdutettiin ylimääräistä vettä pois, jolloin alkoholiprosentti nousi sitä mukaa mitä useammin aineksen tislasi läpi. Ensiksi syntyi erittäin myrkyllistä (sokeuttavaa ja tappavaa) metanolia, mutta käytännön opeilla ja kokemuksella siitä saatiin lopulta etanolia. Raaka-aineet olivat mielikuvituksellisia; viinaa valmistettiin perunista ja viljasta, mutta jopa puun selluloosasta (joskin EU kielsi tämän prosessin myöhemmin).

Eri viinasten raaka-aineita.

Rajamäen tehtaat eivät valmistaneet alkoholia pelkästään nautintotarkoituksiin, vaan myös väkiviinaetikkaa ja sota-aikoina Molotovin cocktailit duunattiin täällä naistyöntekijöiden työstäminä. Venäläiset saivat tämän julkisen salaisuuden selville, ja pommittivatkin rakennusta vahinkojen jäädessä suht pieniksi (pommittivat mm. purkukuntoisen vanhan tehdasrakennuksen). Kellariin oli nyt jollain kumman ilveellä saatu raahattua tehdasrakennuksia suojannut ilmatorjuntatykkikin näytille.Tässä talonosassa oli myös monimutkaisilta vaikuttaneet nelikerroksiset tislauslaitteet.

Tehdasta suojellut sodanaikainen ilmatorjuntatykki.

Yksi kolmesta alkuperäisestä säilyneestä Molotovin cocktailista.

 

Tislauslaitteita.

Tislauslaite sisältä.

Uudempi pirtun tislauslaite.

Palasimme hieman taaksepäin ja nousimme toiset raput kakkoskerrokseen (ja myöhemmin kolmos- ja neloskerrokseen); ne olivat ahtaita kierreportaita eikä täällä ollut hissiä, joten paikka ei liikuntarajoitteisille sopinut. Kakkoskerros käsitteli tehtaan ja henkilökunnan historiaa, kolmoskerros kieltolakia ja muita säätelyrajoitteita (aikoinaan oli sellainenkin "laki", että 2 litran pullo viinaa oli minimimäärä mitä myytiin - rajoitteena toimi hintapolitiikka joka oli sen verran kallista, ettei tavallisella duunarilla ollut siihen varaa), ylimmässä kerroksessa oli vanhoja viinaputeleita (joista osan muistan itsekin nähneeni kasarilla ja ysärillä). Laatukin oli aikojen saatossa muuttunut, sillä aiemmin konjakkina saatettiin myydä mitä tahansa kuralientä, joka oli värjätty ruskeaksi - eihän sitä tavallinen kansa huomannut. Tähän päättyi myös liki tunnin kestänyt opastuskierros - maistiaisia ei tiettävästä syystä ollut tarjolla, mutta erittäin mielenkiintoinen paikka. Museokauppa olisi voinut olla parempi, varmasti tänne saisi mielikuvituksellisempaa kamaa myyntiin kuin mitä nyt oli tarjolla. Arvosana 4/5. 

Kellokortin leimauslaite muutaman vuoden takaa.

Puhelinvaihde.

Kirjanpitoa.

Yksi saleista.

Etikettejä.

 

"Mistä näin hyvää viinaa saa ostaa?"

Vanhoja isoja pulloja.

Äänestyslippuja kieltolain puolesta / vastaan.

Tykkäsin tästä julisteesta.

Turmiolan Tommi.

Kirjan sisään jemmattu leili.

Hieno juliste tämäkin.

Voin vain kuvitella millaiset bileet oli 5.4.32.

Voi onnea kieltolain päätyttyä.

Alkon viinakortti.

Korkkeja.

Kahdesmiljardiskorkki.

Osa Finlandia-pulloista oli tuttuja niin ikään.

Sorbusta ei ole sentään tullut juotua.

Jalluja.

Tämmöistäkin on joskus maisteltu.

Teinien suosiota nauttinut alkoholi.

Tällaista tuskin enää Suomessa tehtäisiin.

Eiköhän tiedostavilla mene tämäkin etiketti tunteisiin?

Olimme nähneet tänne tullessamme kyltin Aleksis Kiven syntymäkodista, joten päätimme lähteä vielä tsekkaamaan sen. Nurmijärveltä lähti huonokuntoinen tie umpiskutsiin, mutta seitsemän kilometriä ajettua paikka tuli lopulta vastaan niin äkisti, että ajoimme aluksi ohi. Parkkipaikkakin oli täynnä, joten meidän piti ajaa alueen läpi muutaman kerran, ennen kuin yksi paikka autolle vapaatui. Mökki itsessään vaikutti pieneltä. Liput ostettiin erillisrakennuksesta pihan perältä, jossa toimi myös pieni kahvila.

Tänne syntyi kansalliskirjailijamme.

Aleksis Kiven syntymäkodin pihapiiri.

 

Japaniksi tämä on 顔のパネル, mutta mikä on nimi suomeksi?

Varsinainen syntymäkoti oli vaatimaton; muistutti vähän Elias Lönnrotin kotitaloa Paikkarin torppaa. Tönö oli rakennettu v. 1824 Aleksiksen vanhempien toimesta, ja se oli heidän asuintalonaan aina heidän kuolemaansa vuoteen 1860-luvulle asti. Myöhemmin asuintalo muutettiin kaupaksi. Täällä toimi oppaana nainen, taisin suututtaa hänet "jätkittelemällä" Aleksia, mutta Pp tuli hänen kanssa hämmästyttävän hyvin juttuun. Erittäin asiantunteva opas oli kyllä, ja osasi kertoa Aleksin elämästä sekä itse talosta vaikka ja ketä. Mielenkiintoisimmat tavarat olivat säästynyt sulkakynä sekä ase jolla Aleksis oli ampunut sekapäissään (6-vuotias lapsi oli siepannut aseen ja piilottanut sen, ja ase löydettiin vasta 80 vuotta myöhemmin kun alueelle tehtiin uudisrakennuksia). Itse olin nukkunut sen historiantunnin jolloin Aleksista puhuttiin, mutta oivan esittelyn ansiosta kansalliskirjailijamme elämä alkoi kiinnostamaan. Ukko oli delannut jo 38-vuotiaana, eikä hääppöisesti mennyt siihenkään asti lapsuutta lukuun ottamatta. Yläkerroksessa oli Aleksiksen vuodekin, mikä vaikutti kapealta ja lyhyeltä. Ikkunasta avautui peltomaisema. Ulkopuolella oli kallio, johon Aleksis oli raaputtanut nimensä ja vuosiluvun 1850. Mitätön kohde, mutta opas sai herätettyä mielenkiinnon, joten hänen ansiostaan tästä on annettava arvosanaksi 2/5.

Perinteinen suomalainen kämppä 1800-luvulta.

Tupa.

Kivien takkalaitos.

 

Makkari.

Näkymä Aleksiksen makkarin ikkunasta.

Aleksin vuode ei vaikuttanut kaksiselta.

Aleksis Kiven penna.

80 vuotta maastossa lojunut A. Kiven pyssyn jäänteet.

Varsin askeettinen sauna.

Aleks oli täällä.

Aleksin broidi Emanuel oli täällä myös.

Museokierroksen jälkeen palasimme pääkaupunkiseudulle, sen jälkeen maistuivat hampurilaisateria ja sauna. Mukavia kohteita olivat molemmat, ja saimme taas museokorteillemme hieman vastinetta.