859# Luettua, katsottua ja pelattua, 21

 1. M. Night Shyamalan - Kylä (elokuva)

Intialaisen elokuvaohjaajan vähän kummallinen tuotos Kylä ei herättänyt etukäteen minussa ajatuksia, mutta olin tallentanut sen jostain syystä boksille. Tosin se ehti olla siellä kuukausitolkulla ennen kuin aloin tätä katsomaan, ja silloinkin pienissä erissä. Loppua kohden elokuva kyllä vähän parani ja oli paikoitellen jopa ihan jännä. Aluksi näytti siltä, että elokuva oli jonkunlaista yliluonnollista roskaa, mutta kaikelle löytyi selitys. Tarinassa asuttiin eristyksissä olevassa kylässä, jota vanhimmat asukkaat hallitsivat eikä sieltä päässyt pois. Vähän tuli mieleen se Leonardo DiCaprion The Beach-elokuva, joskin tässä maisemat olivat huomattavasti ankeammat. Näyttelijät olivat minulle tuiki tuntemattomia. Arvosana 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2. Ron Howard - Da Vinci koodi (elokuva)

Dan Brownin menestysromaaniin pohjautuva elokuva tehtiin jo v. 2006, mutta itse pääsin näkemään tämän ensimmäistä kertaa vasta nyt (niin ikään kirja on jäänyt lukematta). Vähän sekava tarina, ja ihmettelin mistä Tom Hanks tiesi aina minne mennä seuraavaksi. Lopputuleman toisaalta näki jo varhain mitä tuleman pitää. Ei mikään ihmeellinen tekele, mutta ymmärrän miksi jotkut kirkollispiirit olivat ottaneet tästä leffasta herneet nokkaan. Arvosana 2/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 3. John Grisham - Etelän lait (kirja)

Vuositolkulla kirjahyllyssä pyörinyt seitsemän tarinan novellikokoelma Grishamilta. En odottanut paljoa, mutta tykkäsin kaikista tarinoista. Jokainen novelli sijottautui Clantonin pikkukaupunkiin, ja vaikka kertomukset olivat tyystin erilaisia niin sellainen pikkuamerikkalainen junttimeininki oli läsnä kaikissa. Mutta ei huono, novellit olivat sopivan pituisia ja ihan opettavaisia. Arvosana 4/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4. "Carolyn Keene" - Neiti Etsivä ja kolmastoista helmi (kirja)

 

Pp:n lapsuuden suosikkeja, ja hän laittoi minutkin lukemaan yhden lukemattomista Neiti Etsivä-kirjoistaan. Tarina rönsyili vähän holtittomasti, mutta kyllä tässä jotenkin pysyi juonessa mukana. Plussaa siitä, että Stephen Kingin tapaan teos sai lentävän lähdön ja tapahtumat alkoivat heti ykkössivulta. Helmivarkaita tässä jahdattiin Japanin ja Yhdysvaltojen välillä. Ei nyt mitenkään erityisen koukuttava, mulla meni tämän 145-sivuisen kirjan lukemiseen kuukausi. Jos vertaan tätä omaan vastaavaan suosikkiini, niin kyllä Viisikot pesevät tämän 6-0. Sorry, Pp. Carolyn Keene on pseudonyymi useille kirjailijoille, joten ehkä joku toinen tarina voisi olla parempi tai sitten ei, mutta tämän teoksen perusteella en liputtaisi jatkoon. Arvosana 3/5.

5. Aki Kaurismäki - 18 elokuvaa

 

Yle Teema teki kulttuuriteon ja näytti "kaikki" Aki Kaurismäen 18 elokuvaa. Kaikki paitsi yhden (Likaiset kädet - liekö sitten jonkunlaisessa kulttimaineessa oleva pätkä, jonka saa nähdä vain harvat ja valitut?). Aikamoinen savottahan tässä oli, olin nähnyt toki näistä ehkä puolet, mutta toinen puoli oli minulle tuntematonta settiä. Kaurismäen ominainen tyyli löytyi kyllä kaikista filmeistä, täytyy kyllä sanoa, että fanitan sitä suurimmaksi osaksi, joskin se yltiövasemmistolaisuus välillä vähän hiertää. Umpisurkeita leffoja oli vain kaksi - molemmat Leningrad Cowboysit, joita pystyi katselemaan vaan viisi minuuttia kerrallaan. Positiivisia leffoja oli onneksi enemmän: pidän eniten Mies vailla menneisyyttä ja Arielista, mutta minulle uusista tuttavuuksista pidin I hired a contract killeristä ja Le Havresta. Kaurismäen luottonäyttelijöistä eniten minuun teki vaikutuksen Andre Wilms, joka oli esillä ainakin Boheemielämäässä, Le Havressa ja Juhassa. Osasi näytellä hyvin niin pahista kuin hyvistäkin. Muita hyviä ovat Sakari Kuosmanen, Markku Peltola, Janne Hyytiäinen ja Turo Haapala. Kati Outista tietenkään unohtamatta. Uusimmat näyttelijät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen sen sijaan eivät ihan vielä vakuuttaneet.

Yhteisarvosanaksi annan koko Aki Kaurismäen tuotannosta 4/5.

6. David Lean - Kwai-joen silta (elokuva)

Vaikka olen itse paikan päällä käynyt niin tämä elokuva oli jostain syystä jäänyt näkemättä. Leffa esitettiin kuitenkin telkkarista joten ei muuta kuin boksille. Ensimmäinen mikä hämmästytti oli elokuvan hyvä laatu, värifilmi ja kaikkea, vaikka esiintymisvuosi oli 1957. Leffa on ollut varmasti oman aikansa edelläkävijä, hyvin ohjattu ja näyttelijäduunitkin hoituivat hyvin, vaikka sinänsä en erota 50-luvun näyttelijöitä edes toisistaan, saati tunnista heistä ainuttakaan. Pitkä elokuva, mutta juoni piti otteessaan hyvin; homma perustui Toisen maailmansodan mittelöihin, jossa japanilaiset olivat valloitusretkillään rakentamassa rautatietä Bangkokista Burmaan. Kwai-joen yli piti kyhätä silta, ja sitä oli sitten bygaamassa englantilaiset sotavangit. Kummatkin olivat ylpeitä itsestään ja alkuriitelyiden jälkeen saavutettiin jonkunlainen konsensus ja siltatyöt käyntiin, mutta kolmas porukka oli liittoutuneiden sissiporukka joka oli tulossa räjäyttämään sillan. Asiat menivät sitten tietysti jonkun verran vihkoon, ja loppu vähän mielestäni floppasikin. Kytköksiä tosielämään elokuvan kannalta ei juuri ollut, Seura-lehti osasi tehdä siitä hyvän analyysin. Wikipedia-artikkelin mukaan elokuvassa oli jonkun verran säätöä:

Lisäksi elokuvan tärkeä kohtaus, jossa silta räjäytetään junan kulkiessa sen yli jouduttiin aluksi peruuttamaan, kun kameramies unohti ilmoittaa siirtyneensä turvallisempaan paikkaan. Räjäytys jouduttiin peruuttamaan viime hetkellä, mutta juna oli jo menossa sillan yli. Se törmäsi hiekkaesteeseen sillan toisella puolella.

Ongelmat eivät päättyneet tähänkään. Räjähdyksen kuvannut filmi piti lennättää Lontooseen, koska tällä välin syttynyt Suezin kriisi oli sulkenut Suezin kanavan ja esti laivakuljetuksen. Filmi ei kuitenkaan saapunut Lontooseen, vaan katosi matkalla. Tämä johti epätoivoiseen filmin jahtiin. Lopulta filmi löytyi lentoasemalta Kairosta Egyptissä, jossa se oli altistunut kuumuudelle ja auringolle. Ihmeen kaupalla filmi ei kuitenkaan ollut lopulta vahingoittunut.

Arvosana 4/5.

7. Todd Phillips - Joker (elokuva)

Tiesin kyllä, että tällainen elokuva saattaa maailmassa olla olemassa, mutta minua se ei kiinnostanut yhtään, eikä suunnitelmissa ollut sellaista koskaan katsoa. Sattuman kaupalla olin kuitenkin tulossa suihkusta ja päätin kuivatella hetken, kun elokuva alkoi parahiksi tulemaan telkkarista. Kaukosäädin oli hävinnyt jonnekin sohvapeitteisiin joten päätin puoliärsyyntyneenä katsella elokuvaa muutaman minuutin. Jäin siihen heti koukkuun ja iltasuunnitelmat meni uusiksi kun piti koko leffa katsoa loppuun asti. En ole juuri Batman-elokuvia katsellut, enkä tiedä voiko tätä spin-off -leffaa sellaiseksi laskea, mutta ei haittaa mitään. Erittäin kummallinen pläjäys jossa saattoi tapahtua seuraavaksi mitä tahansa. Päähenkilö oli vähän surkea tapaus, jolla ei pyyhkinyt hyvin elämässä muttei duunissakaan - hänen uransa koomikkona ja pellenä ei oikein saanut tuulta siipiensä alle. Jonkunlainen mielenvikaisuus oli havaittavissa, kuten eräs hallintoassistentti hänelle totesi "kannattaisi ehkä käydä juttelemassa jollekin". Päänäyttelijän Joaquin Phoenixin suoritus oli kyllä täyttä timanttia, taisi saada tuosta jopa Oscarin. Arvosana 5/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8. Anna-Katri Räihä - Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja (kirja)

Synttäripukki oli tuonut tämän mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan lukulistalleni. Kirjoittaja brassailee maabonganneensa ensimmäisenä suomalaisena naisena kaikki maailman maat (olisi kiva tietää lähde?). Se on kieltämättä kova saavutus, ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Puolet kirjasta käsitteli muutamia eksoottisempia kohteita, toinen puoli jakoi käytännön vinkkejä yksinmatkusteluun. Jäi epäselväksi, oliko kirjailija bongaillut kuinka suuren osan maista yksinmatkailullaan, toki kirja antoi ymmärtää hänen olevan spesifioitunut sellaiseen. Käytännön vinkit käsittelivät matkalla eteen tulevia haasteita, säästökohteita, majoitusmahdollisuuksia, ideoita yksinäisyyden torjumiseen ja ekologisen matkustelun suorittamiseen. Ihan hyödyllistä perustietoa, mutta tykkäsin silti enempi niistä eksoottisten matkakohteiden kuvauksista, joskin Vanuatun pikarakastuminen johonkin lentokapteeniin oli ällöttävän siirappista. Kirja oli suunnattu selvästi yksinmatkustaville naisille, mutta oliko niin tehty tahtomattaan vai tahalleen... Muutenkin maailma on varmasti kovin erilainen yksinäisille blondeille ekstroverttinaisille kuin yksinäisille ujoille introverttimiehille. Olen ehkä vain kateellinen Räihän suoritukselle, joten annan arvosanaksi 3/5, ja alan suunnittelemaan Menopaluulippu kaikkialle - luuserimatkaajan käsikirjaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 9. Charles Crichton - Kala nimeltä Wanda (elokuva)

 

Pp:n kanssa katsottiin tämä 80-luvun komediaelokuva ryöstöstä ja keplottelusta. Itselläni tuotti suuria vaikeuksia pysyä hereillä, ja leffa oli niin ylinäyteltyä, mutta Pp tykkäsi. Jamie Lee Curtis on lisäksi sellainen naisnäyttelijä joka ärsyttää minua suunnattomasti (ei tosin yhtä paljon kuin Sandra Bullock). Arvosana Pp antoi 4½/5, itse annoin 1½/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

10. Rauno Lahtinen, Anu Salminen - Kakola: Vankilan tarina (kirja) 

Viime kesänä käydessämme Kakolassa selailin hetken tätä historiikkia Kakolan vankilasta, ja jäin heti koukkuun. Onneksi Pp pakotti minut ostamaan kirjan vankilan myymälästä. Osui lukulistalle vasta nyt, mutta olipahan mielenkiintoinen teos Kakolan historiasta ja vaiheista, höystettynä hurjien vankien hurjilla tarinoilla. Yleensä tunnen helpotusta kun saan kirjan luettua, mutta nyt harmitti; näitä tarinoita olisi lukenut mielellään paljon lisääkin. Arvosana 5/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

11. Likainen Harry - eri elokuvia 

Jostain syystä omasta kirjastosta ei saanut Dirty Harry-elokuvia lainaksi, asia oli rieponut minut jo jonkun aikaa, mutta onneksi nämä näytettiin telkkarista. Muistelin joskus lapsena jonkun näistä nähneeni (todennäköisesti Magnum Forcen). Odotin näistä paljon parempaa, mutta leffat floppasivat (ainakin jos käytetään vertailupohjana Väkivallan vihollinen -elokuvasarjaa, joka oli huomattavasti parempi). Vaikka Clint Eastwood onkin parempi kuin Charles Bronson, niin melko kuivakka roolisuoritus oli joka elokuvassa. Ja meininki oli Bronsonilla paljon parempi. En muutenkaan ole mikään kovin suuri toimintaleffojen fani. Arvosana 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

12. Tiina Lymi - Queen of fucking everything (tv-sarja) 

Kylläpä tätä sarjaa onkin sitten hehkutettu ja ylistetty maasta taivaaseen. Kuusiosaisessa sarjassa seurataan talousvaikeuksiin joutunutta ukkonsa jättämää Lindaa. Ensimmäinen jakso olikin vielä ihan kelpo, tapahtumia riitti koko ajan, mutta sen jälkeen floppasi pahasti. Lähti vähän hanskasta niin sanotusti. Vaikka juonikäänteitä oli, niin ne lähes kaiken pystyi arvaamaan etukäteen puhelinsoittoja ja tekstiviestejä myöden. Vaikea olisi kuvitella myös, että rikollispomona sormia katkonnut Börje rakastuisi johonkin vanhaan eukkoon? Ja mikä siinä Malmivaarassa muutenkin kaikkia ukkoja muka kiehtoi? Veemäinen ja toisia hyväksikäyttävä muija. Ja miten Börje oli niin helvetin a) tyhmä, että antoi kaiken tapahtua ilman, että käsitti mistään mitään ja b) niin lälly Lindan perään? Ainoa henkilöhahmo jossa oli vähän järkeä oli "Spora". Jo sarjan nimikin on umpityperä. Sarjalle on kuulemma jo kiivaasti haluttu jatkoa, mutta minua rupesi ihan pännimään kun jouduin muistelemaan hukkaan heitettyä aikaa jonka käytin tätä katsoessani. Arvosana 2/5.

13. Don Siegel - Pako Alcatrazista (elokuva)

Lisää Clint Eastwood-leffoja 70-luvulta; mä katselin tätä junnuna aina 23.12., kuului sellaiseen pre-jouluperinteeseen, mutta edellisestä kerrasta voi hyvinkin olla 30 vuotta aikaa. Paljon oli tuossa ajassa pyyhkiytynyt mielestä, ja kiva oli katsella elokuva uudelleen pitkästä aikaa. Jännittävä "perusleffa" ilman mitään konstailuja vankilapaosta. Koukuttava leffa, arvosana 4/5.

14. Ariane Riecker, Dirk Schneider: Tsernobyl - unelman tuho (dokumentti)

 

Yle Areenalta tuli katsottua neliosainen Tsernobyl, unelman tuho -dokumentti. Olipa mielenkiintoinen; itse paikan päällä käyneenä aihe on kiehtonut minua. Ydinvoimalan toiminta, tapahtumien kulku ja seuraukset oli osattu selittää hyvin, ja haastatteluun oli saatu voimalan henkilökuntaa ja asianomaisia. Arvosana 5/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

15. Hiroyuki Imaishi - Cyberpunk: Edgerunners (anime)

Jotta tokiolainen rikshakuski ei pidä minua enää jatkossa "ossan"-stereotyyppisenä kalkkiksena, niin päätin rikkoa periaatettani ja katsoa yhden anime-sarjan läpi. AT:n suosittelemana päädyin Cyberpunk: Edgerunnersiin, tosin osin senkin puolesta, että tätä oli vain 10 jaksoa (yleensähän näitä anime-sarjoja väännetään tuhansia jaksoja?). Sarjassa pyörittiin dystopian vallitsemassa yhteiskunnassa, jossa parivaljakko David (Davido) ja Lucy (Rusi) räiskivät menemään. En pysynyt kärryillä yhtään, en tapahtumista enkä henkilöistä. Katsooko aikuiset muka oikeasti tällaista? Mulle tuli joku Prätkähiiret lähinnä mieleen. Annan arvosanaksi 1/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

16. Raimo O. Niemi - Häkkilinnut (TV-sarja)

Lapsena yksi suosikkiromaaneistani oli Paul-Erik Haatajan Häkkilinnut, josta tehtiin mini-tv-sarjakin v. 1990. Iloikseni tämä löytyi Youtubesta kokonaisuudessaan - taatulla VHS-kuvalaadulla. En tiedä kumpi oli parempaa, nähdä vanhoja näyttelijöitä nuorina (esim. Jani Volanen oli aika tunnistamattomissa - alla olevassa kuvassa oikealla, Jukka Rasila keskellä), vai ajan patinoimaa Hesaa. Tarina oli hyvä ja juoni koukuttava, sellainen konstailematon peruspollarijännäri. Arvosana 4/5.

17. Remedy Entertainment - Alan Wake 2 (PC peli)

 

Suomalaisvoimin tehty peli voitti palkintoja ja niitti mainetta kauhupelejen saralla, ja kun itsekin olen hieman kyseisen genren fani, niin tämä meni pelilistalle oitis. Kova oli homma, välillä meinasi usko loppua tämän pelin kanssa tahkoamiseen, mutta sain sen lopulta läpi noin vuodessa. Karmivia paikkoja, jump scareja, hirveästi arvoituksia ratkaistavaksi mitkä olivat toinen toistaan typerämpiä (myönnettäköön, että jouduin muutaman "tarkistamaan" netistä). Peliä pelattiin vuoron perään kahdella eri päähenkilöllä; FBI-agentti Saga Andersonilla ja kirjailija Alan Wakella. Huomattavasti enemmän diggasin pelata naishenkilöllä, kirjailija oli vähän ikävä hahmo pelissä. Välillä oltiin "normimaailmassa" jossa oli suomalaisviittauksia taukoamatta (NPC:nä oli mm. Peter Franzenin ja Martti Suosalon "näyttelemät" hahmot), ja välillä Dark Placessa. Turhan pitkä peli ja paljon turhia typeryyksiä, juoni helkkarin sekava, mutta grafiikat huippuluokkaa, myös pelattavuus toimi yllättävän hyvin. Arvosana 3/5.