sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

817# Korea, 4

 25.3.2024, Monday, +11, Wet, Seoul, South Korea


Nukutti alkuun tosi huonosti mutta aamua kohden enemmän, jetlag vaivasi selvästi vielä. Oli silti mukavempi herätä kun olimme menneet suht aikasin nukkumaan eikä ollut krapulaista oloa. Edellispäivän kurkkukipu oli niin ikään kadonnut eikä ollut mitään plunssan tuntemuksia muutenkaan. Aamiainen naamariin ja päätimme lähteä sitten ulos. Oli luvattu sadetta iltapäivästä alkaen ja taivaalle oli alkanut kerääntymään tummia pilviä. Lisäksi oli virinnyt samanlainen sadetta enteilevä tuuli kuin perjantainakin.

Otimme metron ja matkustimme taas Myeong-dongin asemalle. Tarkoituksemme oli mennä N Seoul-torniin, joka jollain tapaa muistutti hieman Kuopion Puijon tornia, oli samanlaisen metsäisen kukkulan päälläkin, jonne tosin emme jaksaneet kävellä, vaan otimme gondolihissin. Menopaluu kahdelta maksoi 30 000 wonia, ja sitten piti ostaa vielä erikseen pääsylippu torniin 42000w. Pahaksi onneksi alkoi sataamaan ja maisema muuttui sumuiseksi. Tänne olisi kannattanut tulla edellisenä päivänä kun oli kirkasta mutta minkäs teet. Hyvänä puolena oli, ettei väkeä ollut juurikaan. Tornissa ei ollut edes lasilattiaa, joten vähän floppasi, mutta sieltä sai sentään olutta (ja sellaiset otimme). Toinen suuri saavutus oli, että saimme ostettua postikortit ja -merkit ja kirjoitettua ne ja laitettua postiin. Täällä oli tosi vähän tullut vastaan postilaatikoita, mutta tornissa oli käytössä joku oma postitusjuttunsa, joten saimme asian hoidettua kerralla maaliin ja toivoimme ettei se ollut mikään ukotus (ei ollut, kortit tulivat perille).

Metrossa on tunnelmaa.

Matkalla bongattu... mikä tämä on?

Päivän retkikohde N Seoult-näköalatorni.

Köysirata lähti täältä.

Matkaan!

Soul kukkulan päältä nähtynä.

Tornin juurella.

Sateisia näkymiä tornista.

Ei ihan näy Hesaan asti.

Palasimme alas ja kävelimme Namdaemun Market-alueelle, mutta emme löytäneet mitään ostettavaa, ja lisäksi sade alkoi olla epämiellyttävällä tasolla. Menimme metroaseman vessaan ja jatkoimme siitä sitten Insadong streetille. Siellä oli vähän enemmän turistikamaa, mutta nyt alkoi tulla nälkä. Poikkesimme ravintolaan kanalle ja kaljalle. Meitä vähän arvelutti kun olimme ainoat asiakkaat, sellainenhan on aina vähän huono merkki, mutta jäimme sinne silti ja toivoimme ettemme sairastuisi. Ruoka oli luista ja melko pahahkoa, arvosanat 1/5. Kävimme muutamissa kaupoissa, mutta nyt iski vuorostaan väsymys, ja matkustimme tunnin verran metroilla takaisin kämpille.

Namdaemun Market sateisena päivänä.

Lounaskippola löytyi yläkerroksista.

Ei muita asiakkaita.

Uskaltaako näitä syödä?

Lounasta naamariin.

Lepäilimme hetken ja joimme hiukan olutta ja lähdimme sitten hakemaan sapuskaa. Halusimme päästä korealaiseen ravintolaan lähikadulla. Lopulta uskaltauduimme yhteen paikkaan, jossa mummeli ei osannut tietenkään sanaakaan englantia, ja ruokalistatkin olivat vain pelkästään koreaksi. Onnistuimme tilaamaan jonkunlaisen luu-lihasopan, ja mukaan tuli riisiä ja kauheasti eri astioita, emmekä olleet ihan varmoja miten annos olisi kuulunut imailla naamariin. Jotenkin siinä mielestämme onnistuimme, joskin myyjä-tarjoilijatar varmasti pyöritteli silmiään. Annan arvosanaksi 2/5, mutta sanottakoon ettei safka maksanutkaan juuri mitään.

Possu kiipelissä.

Menu vain koreaksi.

Tällänen sapuska saatiin tällä kertaa.

Kävimme ostamassa muutaman erikoisjuoman joita sitten lipittelimme kämpillä. Koko illan ja yön satoi. Pääsimme nukkumaan yhden jälkeen.
 
Äijäjuomaa iltapalaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti