sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

783# Ahvenanmaa, 6

 24.6.2023, Saturday, +17, Clear, Geta

 
Heräsimme seitsemän jälkeen ennen herätyskelloja, kun olimme menneet niin aikaisin nukkumaankin. Pp meni aamu-uinnille, mutta minä en sellaiseen pystyisi, joten jäin lolleroimaan vuoteeseen. Aamiaistarjoilu alkoi vasta klo 8.30, menimme sinne ehkä kymmenisen minuuttia myöhemmin. Aamiaiseksi oli tuoreita sämpylöitä, ja sitten oli leivänpäällistä, puuroa, munia yms. Mehutarjoilussa oli vain seljaa, se oli itselleni tuntematon maku, aivan kuin olisi jotain partavettä juonut. Kahvi sen sijaan oli hyvää.

Aamiaistarjontaa.

Nämä päättyivät pöytään.

Oli jälleen aurinkoinen päivä luvassa, joten päätimme lähteä Getaan. Sinne oli noin 20 kilsan matka. Ensiksi poikkesimme kuitenkin Godbyn S-marketissa - pariinkin kertaan. Ensiksi ostimme juomat eväät päivän retkeä varten - ja toisella kertaa vielä vähän aurinkorasvaa, kun olimme edellisenä päivänäkin saaneet jo pärstämme punaisiksi. Sitten Getabergille; se oli Ahvenanmaan korkein paikka, noin sata metriä merenpinnan yläpuolelle. Täällä oli myös frisbeegolf-rata, jossa kävikin paljon porukkaa heittelemässä, sekä jonkunlainen kahvila/ravintola, ja meille viiden kilometrin luontopolku.

Parkkipaikka ja kahvila olivat lähtöalueella tämän korkean ja puuttoman mäen päällä, ja siellä kävi kylmä tuuli. Jo autosta noustessa alkoi kaipaamaan lämpösempää paitaa päälle, mutta emme olleet ymmärtäneet ottaa sellaista mukaan lähtiessä, joten ei auttanut muu kuin kärvistellä. Luontopolku eteni pisin kalliota, ja välillä oli erilaisia historiallisia kertomuksia matkan varrella. Kalliot olivat vanhoja, noin 1600 miljoonaa vuotiaita ja olivat aikoinaan jähmettyneet laavavirroista kerrostuneiksi kiveksi. Jääkausi oli tehnyt omat metkunsa; isoja lohkareita oli siellä sun täällä, ja nyt näissä bouldereissa roikkuivat vapaakiipeilijät - patjat vain alla jos mätkähtäisivät alas. Isovihan aikaan täällä oli ollut pahat tilanttteet, ja ihmisiä oli piileskellyt luolissa yms.

Näkymä Ahvenanmaan korkeimmalta paikalta.

Lähtöpaikka luontopolulle.

Frisbeegolf-radan tiiauspaikka.

Laavakerrostumat olivat vanhoja.

Luola (?)

Kaikkialle sitä voi puu kasvaakin.

Kalliokiipeilijä vauhdissa.

Polku eteni aina rantaan asti ja lähti sitten nousemaan takaisin ylös. Pidimme evästauon about puolessa välissä. Kaiken kaikkiaan meiltä meni 2h21min aikaa kierrokseen, se oli kyllä varsin raskas reitti. Kävelyn jälkeen kahvila oli jo auennut; tilasimme oluen ja omenamehun jotka nautimme terassilla kylmästä tuulesta huolimatta.

Meri.

Ei uskaltanut kurkata kalliokielekkeen taakse.

Erikoiseen suuntaan kasvaanut puu.


Vaellusmatka.


Kylpeminen kielletty.

Getan kippola.

Kippis.

Palasimme sitten takaisin hotellille pitämään vähän taukoa yms ja taisin siinä hieman torkahtaa. Kävimme sitten uimassa, vesi oli kylmempää kuin edellisenä päivänä, vaikka itse uinkin hieman pisempään. Alkoi jo hiukomaan, joten päätimme lähteä etsimään seuraavaksi ruokapaikkaa Godbystä. Kauheasti ei ollut vaihtoehtoja - käytännössä kaksi pitseriaa - mutta niistäkin parempi oli kiinni. Menimme Venezia-pitseriaan, jossa ei ollut muita asiakkaita, Vain yksi ukko duunissa. Pitsat olivat kuitenkin ihan hyviä, vaikka paikka nyt ei ehkä siisteydellä meitä vakuuttanutkaan. Kävimme sen jälkeen vielä kaupassa ostamassa juomaa, tuliaisia ja postikortteja.

Venezia-pizzeria oli auki.

Pizzeria sisältä.

Pitze.

Sitten hotellille jossa menimme juomaan GT:t ulos. Pari teinipoikaa pyöri laiturilla, olivat löytäneet sahan järvestä ja kyselivät mitä aikoisimme tehdä sille. Luulimme heidän lähtevän mutta tulivat pian takaisin ja hetken päästä heidän kaverinsakin tulivat paikalle, joten vaihdoimme paikkaa pienemmälle laiturille. Tässä notkuimme sen minkä tarkenimme. Sitten hotellilla vielä blogaamista ja surffailua yms. Vähän vielä väsytti edellinenkin päivä, ja oli aika kaputt olo.

Skål!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti