lauantai 18. helmikuuta 2023

770# Lappi, 17

 26.1.2022, Thursday, -11, Clear, Suomu

Selkäkivusta huolimatta sain nukuttua hyvin, joskin edellisen illan viinat haittasivat yhtenäistä unta. Aamiainen naamariin. Ulkona olivat kelit kylmettyneet. Kipeän selän kanssa eläminen oli vaikeaa, mutta kaikkialla nettijutuissa sanottiin, että selkäkivussa on tärkeää painaa menemään eikä jäädä tuleen makaamaan. Siispä baanalle. Pp halusi laskettelemaan, joten hän kävi ostamassa taas kolmen tunnin lipun 44€:lla. Minä otin auton ja ajoin Itä-Suomulle samaan parkkiin, jota käytimme maanantaina kun nousimme Suomutunturin huipulle jalkaisin. Vaihdoin nastalenkkarit, otin sauvat ja lähdin kokeilemaan miltä tuntuu kävely. Ylöspäin meni kyllä hyvin, selkä ei tykännyt kovinkaan kyttyrää, mutta keuhkoissa tuntui tietysti pahalta moisen mäen nousu. Edellispäivän vesikelit olivat sulattaneet osan tykkylumista. Nyt oli kuitenkin aurinkoinen pakkaspäivä. Olin laittanut liikaa vaatteita, mulla oli toppahousut joita en tainnut ollut käyttänyt kertaakaan sen jälkeen kun ostin ne viisi vuotta sitten, hyvä kun mahtuivat päälle. Lisäksi mulla oli paksu takki, jota en oikein Hesassakaan tykkää käyttää kun sillä tulee niin jumalattoman kuuma vaikka pakkasta olisi reilustikin. Sitten kun vielä kävelee ylämäkeä upottavassa maastossa, niin olin jo litimärkä puolessa välin rinnettä. Muuten oli kyllä mukava nousta huipulle iteksiinkin.

Tihkusateen jälkeen koitti pakkaspäivä.

Rinnettä lumetettiin.


Tapasin Pp:n huipulla. Joku vanha gubbe siihen tuli mulle päätään aukomaan "missä sun sukset on" yms juttua. Helkkarin maalaiset, pitäisivät huolen omista asioistaan.

Talvista oli edelleen.

Palasin sitten takaisin autolle, alaspäin meneminen oli selän takia vaikeampaa kuin ylöspäin tuleminen. Mitä jyrkempi mäki, sen pahemmalle tuntui, ja lisäksi pelkäsin jos mäki luistaisi jalan alta. Selvisin kuitenkin tyylillä takaisin autolle. Vaihdoin kengät ja kävin hakemassa Pp:n Suomutunturin juurelta.

Laitoimme märjät vaatteet kuivumaan ja hörpimme kaffet. Menin sen jälkeen vähän päikkäreille Pp:n puuhatessa omiaan. Otimme erän trivial pursuittia, tällä kertaa pääsin melkein tasapeliin. Laitoimme saunan taas päälle. Vaikka saunoimme aikaisin niin ilta tuntui menevän kuin siivillä. Yö oli tähtikirkas ja kävimme ulkona yytsäilemässä mutta sen kummemmin vihreää komeettaa kuin revontuliakaan emme nähneet.

Trivial pursuittia.

Ei näy revontulia kirveelläkään.


27.1.2022, Friday, -7 Haze, Suomu

Tuli nukuttua jostain syystä vähän huonommin, Pp:llä sama. Aamiainen naamariin ja sitten lollerointia tuntikaupalla. Puoli kahdentoista kieppeillä lähdimme taas kävelylle Suomutunturin huipulle. Pakkasta oli 7-8 astetta ja alkumatkasta kävi sormiin vähän kylmä, mutta kun riittävän kovalla vauhdilla aloittaa nousun niin lämminkin tulee yleensä hyvin nopeasti. Laitoin taas toppahousut jalkaan ja eipä aikaakaan kun taskussa oleva puhelin oli hiestä litimärkä. Edellispäivästä viisastuneena olin sentään laittanut kevyemmän takin.

Tunturin laelle päästyään pitää olla tietysti tarkkana ettei käy ohrasesti ja vilustuta itseään kun kylmä iskee päälle nopeasti + tunturissa tuntuu aika usein vielä tuulevan. Maisemat olivat jo niin tuttuja, ettemme ihmetelleet niin paljoa ylhäällä kuin aikaisemmin, vaan lähdimme tulemaan rinnettä alas takaisinpäin. Mulla oli selkä edelleen paskana, joten en päässyt niin vauhdilla alas kuin Pp. Jokaista askelmaa piti jännittää. Pari korppia kraakkui (menomatkalla), muuten oli melko eläimetöntä meininki.

Uunonrinne Itä-Suomulla.

Aurinkokin paistoi ylhäällä alhaalla.

Metsässä kyllä sielu lepäsi.

Aurinko korkeimmillaan puolen päivän kieppeillä.


Autolle päästyämme päätimme vielä käydä ajamassa Räisälän jäätien yli. Kesäisin tässä menee lossi, ja on tiettävästi ainoa Lapin lossiyhteys. Nyt lossi oli ajettu parkkiin ja jäätie oli päällä. Kävelin takaisin sen yli, jännitti jostain syystä enemmän kuin autolla mentäessä kun näki railot yms. Kemijärven jäällä tuuli todella kylmästi, hrr.

Jännitti kävellä jäällä sen jälkeen kun olimme autolla ajaneet yli :D


Mökillä joimme kaffet ja vähän punaviineä. Selkä kipeytyi entisestään, pahan tuntuisia vihlaisuja oli joka liikkeessä, mutta eritoten kun yritti nousta sohvalta ylös tai tehdä jonkinlaista kierto- tai kumarrusliikettä. Lämmitimme saunan, otin päälle burana 600 ja selkäkipukin tuntui vähän menettäneen terävimmän reunan.

Ilta sujui pelejä pelaten. Oli viimeinen ilta täällä ja huomenna olisi kotiinpaluu, joten masensihan se vähän tunnelmaa.

Tulekset viimeisen illan kunniaksi.


28.1.2022, Saturday, -2 snow, Kemijärvi

Ihan ok nukutti. Aamiainen naamariin, sen jälkeen lollerointia aamupäivän ajan. Tänään piti päästä Kemijärvelle ja lähteä yöjunalla Helsinkiin, joten koko päivä kului hermostuneesti kelloa yytsäillen. Toki kamojen pakkaamiseen ja siivoamiseen meni niin ikään aikaa. Pp tyhjensi vielä takan tuhkista. Sen jälkeen vain katselimme telkkaa ja laiskottelimme, kunnes kello tuli neljä. Pakkasimme auton ja suljimme paikat, veden yms. Ilta oli jo pimentynyt, taivaalta sateli hiljaksiin lunta. Ajoimme ensiksi Suomuhotellin respaan, josta Pp osti itselleen hupparin 75€ pöyristyttävään hintaan. Mutta olihan se toki hieno. Sitten veimme roskat ja sen jälkeen hurautimme Kemijärvelle. Oli vähän huono keli ajella, ja näimme jonkun maastojeepin kanssa ajaneena pientareelle hätävilkut päällä. Äijä näytti olevan kunnossa ja lapioi hurjaa vauhtia lunta pois autonsa alta. Mietimme olisiko meidänkin pitänyt pysähtyä, mutta takaatuleva sitten jäi sitä jeesaamaan.

Kävimme palauttamassa pullot kauppaan ja ostimme vähän junamatkalle evästä. Sitten menimme ABC:lle sapuskoimaan kun Kemijärvellä ei ollut Hesburgeria tms pikaruokapaikkaa pl. muutama kebab-mesta, mutta meidän ei tehnyt sellaista mieli. Ruuissa alkoi kestämään ja yskijöitä oli paikat täynnä ja Pp:llä meinasi tapahtua harvinainen hermostuminen tilanteeseen. Hyvin meillä jäi kuitenkin aikaa, sillä autonpakkaus junaan alkaisi vasta klo 18.30. Asemalle saavuttuamme olimme letkan kuudensia (ihan hyvä ettemme olleet liian aikaisin kun ekana olisi ollut vähän hankalaa, missä odottaa sisäänpääsyä yms). Puolelta grupieeri tuli ohjaamaan meidät autojunaan, saimme ajaa alakertaan edellisen peesissä, joten se oli helppo homma. 

ABC:n kerrosbursat 5/5.

Pp:n savuporokeitto.

Autojunaan odottelua.

Sen jälkeen otimme tarvittavat hyttitavarat ja menimme ulos odottamaan (asemarakennus oli auki, mutta siellä oli lattiat mustanaan väkeä + haisi pahalle), joten menimme sitten hengailemaan ulos ja ihmettelemään meininkiä. Onneksi juna sentään tuli vähän etuajassa, ettei tarvinnut odottaa koko 45 min ulkona kylmässä. Aika vähän tuli ihmisiä Kemijärvestä. Löysimme hyttimme helposti yläkerrasta (meillä oli vähän parempi hytti varustettuna omalla vessalla ja suihkulla). Ahdashan tuo oli kun oli tavarat ja kaikki, mutta asettauduimme joten kuten. Vähän hermostutti kun ei tiennyt koska konnari saapuisi tarkistuskierrokselleen, mutta tuli onneksi melko nopeasti junan lähdettyä ja saimme sitten olla rauhaksiin. Joimme pullon kuoharia matkan edetessä. Rovaniemeltä tuli hurjasti porukkaa, pääosin ulkomaalaisia. Kemin paikkeilla siirryimme makkoomaan.

Kemijärven steissi.

Viimein tuli stoge ennen kuin vallan palelluttiin.

Junakäytävä.

Hytti.

Alapunkka.

Yläpunkka sisälsi turvavyöt.

Skumppaa matkaa vauhdittamaan.

Rovaniemeä.

Kesällä pohjoiseen päin mentäessä kyyti oli ollut pehmeämpää ja hiljaisempaa, mutta nyt tuli herättyä tuon tuosta ja nukuttua surkeasti. Vilkuilin koko ajan kelloa, eikä saanut millään nukuttua viittä minuuttia pisempään ja Pp:llä ilmeisesti sama homma. Lopulta heräsimme ennen kellon soittoa Riihimäellä. Loppumatka meni sen sijaan nopeasti. Söimme hieman keksejä ja sipsinloppuja aamiaiseksi. Aamu alkoi pikkuhiljaa valostumaan. Juna oli kovasti etuajassa (ilmeisesti näinkin voi joskus käydä), joten jouduimme pitämään pitkiä taukoja Tikkurilassa ja vähän ennen Pasilaa missä junavaunut erotettiin. Lopulta juna saapui Pasilaan; montaa ihmistä ei siinä tuntunut jäävän.

Aamulla herättiin Riksussa.


Kävelimme autojuna-asemalle, ja muutama oli jo ehtinyt autonsa noutaa. Ei meidänkään tarvinnut odotella kuin pari minuuttia. Sitten ajoimme ulos junavaunusta, onnistui ilman töppäyksiä. Pasilassa Pp puhallutettiin varmuuden vuoksi kahteen kertaan 20 metrin matkalla (toinen poliiseista ei huomannut ensimmäisen poliisin puhallutusta). Haimme kotimatkalla passini; se oli jo valmiina täällä, anomisprosessi oli kyllä todella nopea.

Pasilan asemalta pieni kävelymatka autojuna-asemalle.

Auto valmiudessa vaunusta ulosajoon.


Kotiin päästyä olikin sitten tyhjä fiilis, ja ihmettelyä, mihin ihmeeseen se loma oikein katosi.


* * * *

Arvio:
4/5. Ensin vähän mietin, että olisi sittenkin pitänyt mennä Lissaboniin, mutta mitä vielä. Kiva Lapin matka taas, vaikka selkä olikin kaputt. Muuten sain juoksevat jutut hoidettua ja päästiin näkemään tykkylumipuita ja relaamaan. Paluumatkan junamatkakin sujui todella hienosti, vaikka olimme varmoja, että jotain menee pieleen. Tavoitteet tuli siis saavutettua. Todella nopeasti meni viikko. Suomulla olisi selvästi potentiaalia olla isompi ja menestyksekkäämpi paikka, mutta jostain syystä "ketään ei kiinnosta", vaikka olisi valmiit puitteet ja infra, ehkä muutamia uudistuksia kaivaten (esim. hiihtohissien uudistus, viihdepuoli kuntoon, olennaisimmat palvelut yms). Se on hieman surunmoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti