tiistai 10. elokuuta 2021

714# Oulu, 3

 20.7.2021, Tuesday +14, Shower, Oulu


Vuoteet olivat hyvät ja tuli nukuttua oikein mainiosti. Nukuimme lähemmäs yhdeksään. Söimme omatekoisen aamiaisen, ei ollut mikään kovin hääppönen. Kesken aamiaisen soitettiin Lokkilinnasta; olin buukannut muutama päivä takaperin seuraavaksi yöksi meri-iglun. Se oli jonkinlainen lauttarakennus jonne vietiin veneellä ja sitten olisi saanut olla ja hengailla omalla lautallaan ja lattiasta kattoon ikkunoidussa kopissa. Majoitus oli luokiteltu sviitiksi ja olikin kallis, maksoi 363€ / yö. Mutta valitettavasti ulkona oli sen verran raju myrskytuuli, ja samaa meininkiä oli ennustettu myös päiväkausiksi eteenpäin ja naisen puheesta ymmärsin ettei asiaa lautalle juuri olisi. Siellä olisi kyllä turvallista mutta tuuli kävi pahalta suunnalta eikä itse laiturilla voisi viettää aikaa. Peruimme sitten reissun, kun mitään muutakaan ei ollut tehtävissä. Majoitus oli pitänyt maksaa etukäteen ja olin luikauttanut summan Visalla, ja tietysti olisi hankaluuksia saada tuo summa takaisin, se jäi sitten tulevaisuuden kontolle (palautus kävi kuitenkin helpohkosti ja sain rahat takaisin viikossa ilman kummempia kinuamisia). Mutta kyllä harmitti kun oltiin vähän odoteltu tätä luxus-jutskaa. Meillä ei ollut mitään majoitusta sitten tiedossa seuraavaksi yöksi, joten piti alkaa kaiken harmistuksen keskellä järjestelemään sitäkin. Päätimme viettää seuraavat pari yötä Oulussa, mutta esim. Nallikarista oli turha koittaa saada huonetta. Otimme sitten keskustasta Lapland hotelsista huoneen kahdeksi seuraavaksi yöksi, ei sekään mikään halpa ollut, maksoi 334€ + autopaikka 30€. Pakkasimme sitten kamat ja kävimme tekemässä check outin ja lähdimme kohti pohjoista masentuneissa tunnelmissa.

Myös tälle päivälle kaavailtu limo-ajelu jäi väliin.

Ajoimme ehkä reilut 60 km kunnes saavuimme Raaheen. Pomoni on täältä kotoisin ja Zen Café bändin innoittamana olin itsekin halukas bongaamaan Raahen, joten eihän tätä voinut ohittaakaan. Jätimme auton kirkon liepeille parkkiin; kirkko oli melko iso kivikirkko ja yllättävän hieno mutta muuten kyläpahanen oli hirveä, yksi masentavimmista Suomen paikoista missä olen ollut. Surullinen ränsistynyt pikkukaupunki jossa oli tyhjiä liikehuoneistoja ja vain muutamia ihmisiä jotka hekin vaikuttivat masentuneilta, vanhoilta ja huonokuntoisilta. Torikahvilan mummeli oli poikkeus, hän oli pirteä ja neuvoi minua mistä sain ostettua Raahe-aiheisia postikortteja (kirppis, osoitteessa Kauppakatu 33). Ostamisprokkis oli kiusallinen mutta sain lopulta kaksi korttia euron kappalehintaan. Kortit täyttelin puistonpenkillä, Pp:llä oli onneksi pari merkkiä valmiina. Postilaatikon löytyminenkin oli haasteellista, mutta saimme ne lopulta matkaan. Sen jälkeen jatkoimme ajelua kohti Oulua, jonne oli vielä 75 km matka.

Raahen kirkko oli komea.

Kirkko oli sisältäkin hieno.

Pietari Brahe oli saanut perustettua melko surkeen mestan.

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja hiljaisia.

Arkipäivän humua Raahesta.

Suihkulähde & torikaffela & livemusiikkia.

Taidettakin löytyi.

Lapland hotel löytyi lopulta yhden ylimääräisen ajolenkin jälkeen ja saimme auton suht lähelle parkkiin. Respassa oli hieman jonoa. Saimme check inin jälkeen avainkortit ja huoneen kolmannesta kerroksesta. Huone oli siisti mutta näkymä oli katetulle sisäpihalle, alakerrassa oli aamiaisravintola. Mieleen tuli Silja Serenaden promenade. Masenti voimakkaasti olla tällaisessa muuten ihan kelvossa hotellissa, mutta kun oli odottanut spesiaalia. Lähdimme sitten hiukan kävelemään kylille jos mieli olisi piristynyt. Kävimme tsekkaamassa vieressä olevan Tuomiokirkon ja sitten Rotuaarin, ja Toripolliisin ja sen "Paska kaupunni -graffitin" ennen kuin palasimme pistäytymään hotellilla. Haimme sitten vielä auton ja ajoimme Nallikariin; siellä ei ollut ketään, muuta kuin kylmä tuuli ja sadekuuroja. Kävimme kaupassa Toppilassa hakemassa juotavaa + Kotipitsassa hakemassa illallista. Sitten takaisin hotellille löhöämään ja katsomaan telkkaria jahka ensin olimme saaneet auton peippailtua maailman ahtaimpaan parkkihalliin.

Lapland hotel, vaikka ei Lapissa ollakaan.

Siisti huone.

Masentava näky huoneen parvekkeelta.

Tuomiokirkko sisältä.

Kaupungintalo.

Rotuaari.

Toripolliisikin saatiin häthätää kuvattua.

Viimeksi täällä käydessäni tämä paikka pullisteli väkeä.

Kauko Röyhkän innoittamiin tunnelmiin.

Onkohan tämä ns. ketjuravinteli? Ja hautakiviliike naapurissa.

Katson autiota hiekkarantaa.

Meri näytti täälläkin samalta kuin Yyterissä ja Kalajoella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti