697# Serkkumiitti

 11.9.2020 - 13.9.2020, +13, Wet, Houtskär

Edellisestä serkkumiitistä oli kulunut kahdeksan vuotta aikaa, eikä kukaan oikein tuntunut muistavan miksi näistä oli aikoinaan luovuttu. Tällaisen järjestäminen oli aina vähän hankalaa kun asuimme kaikki ympäri Suomea. Nytkin suunnittelu oli aloitettu jo kaksi kuukautta etukäteen, ja paikaksi oli valikoitunut Turun saaristossa oleva Houtskär, suomeksi kaiketi Houtskari. Broidi oli ollut majoitusvastaava ja käytimme hänen vuokraamaa kolhoosimökkiä. Hänen lisäksi mukaan lähtivät serkukset, joita kutsuttakoon myöhemmin A1, A2 ja A3 (ikäjärjestyksessä).

Olin saapunut Turkuun jo edellisenä päivänä, joten olin ensimmäisten joukossa lähdössä viikonlopun viettoon. Tein hotellistani check outin klo 12, ja kävelin sitten Kaskenkadun Hesburgeriin lounastamaan (kyseisessä rakennuksessa oli myös toinen Hesehotelli). Kerrosateria piti tilata automaatista, sellainen on ynseää. Kosketusnäyttöä tuskin kovin usein putsataan ja inhottaa sitten kosketella ruokaan hetken päästä. Ja muutenkin olisin voinut tilata dippiä ja muuta, vaan eipä juolahtanut mieleen kun halusin päästä vaan automaatista äkkiä pois. Ruokaa itsessään ei onneksi tarvinnut kovin kauaa odotella. Syödessäni kauhistelin erästä papparaista joka ponnahti seisomaan ja alkoi yskimään koronavirustaan sen mikä keuhkoista lähti. On se käsittämätöntä, kun ihmisillä ei ole mitään tapoja.

Tapasin A2:sen hetken päästä Hesen lähellä, hän asui siinä muutaman sadan metrin päässä. Kävelimme hänen asunnolleen jonne veikka saapuikin juuri parahiksi. Haimme A2:sen tavarat sisältä ja tervehdimme hänen puolisoaan ennen kuin lähdimme Kupittaan Cittariin ostoksille. Vaikka kello oli vasta hädin tuskin yksi, niin parkkipaikka pullisteli autoista ja myös itse kauppa oli turvoksissa tosi runsaasti. Eikö turkulaiset käy töissä päivisin enää ollenkaan? Ostoksiin tuntui menevän kovasti aikaa, liikaa tuli hamstrattua (ei niitä ruokia juuri kukaan syönyt) eikä surströmminkiäkään löydetty. Toista sataa euroa meni kauppareissulle. Ostoksia pakatessamme auton takaloosteriin huomasimme vesitonkan kaatuneen ja valuttaneen vettä takakontin matolle, josta laukkumme olivat kapillaari-ilmiölle kuuliaisina imaisseet vesisatsit sisuksiinsa.

 

Ajoimme ensin Kaarinaan ja siitä Paraisten ohi kohti Nauvoa, jossa oli ensimmäinen lossimatka. Losseja meni mukavasti eikä odotusaikaa ollut juurikaan, eikä näin syksyllä jonottajiakaan. Jatkoimme nopeasti Nauvon läpi. Muistelimme, että viimeksi serkkumiitinki oli järjestetty juurikin Nauvossa ja osa maisemista vaikuttikin tutulta. Toinen lossimatka Korppooseen sujui sekin luikauksella. Korppoossa ei tarvinnut ajaa pitkältikään kun saavuimme Houtskärin lossille. Se oli mennyt pahaksi onneksi vain viitisen minuuttia aikaisemmin ja joutuisimme odottamaan 1h20min seuraavaa. Lossirannassa oli onneksi ravintola jonne menimme juomaan oluet. Aurinko paistoi ja lämpötila oli 15 asteen korvilla, joten juuri ja juuri pärjäsi lyhythihaisellakin. 

Odottelua Nauvossa.

Alkupään losseista ei paljon maisemia nähnyt.

Korppoon lossiranta.

 

Ihan mukava reissufiilis ja odotusaika meni nopeasti. Viimein lossikin tuli ja olimme ensimmäisenä jonossa (taisi joku paikallisasukas tulla myöhemmin jonoon, jolla on lossille etuajo-oikeus). Lossimatka kesti 35 minuuttia, mutta matkantekoa oli vauhdittamassa Stella-niminen kahvila (joka tosin oli lopettamassa toimintaansa lokakuussa 2020). Tilasimme A2:n kanssa vielä oluet, oli hyvä pössis juoda niitä ja katsella merimaisemaa. Meritunnelmissa olisi viihtynyt jopa pidempäänkin, ja missasin vessamahdollisuuden lossin kurvatessa äkisti satamaan.

Saariston kartta.

Kippis - skål!

Lossin takaosa. Vielä olisi mahtunut mukaan.

Taitaa tulla ihan ulkomailta asti.

Ajoimme ensimmäiseksi Borgbergin näköalatornille tsekkaamaan maisemat. Tarkkana piti olla ettei ajanut ohi; jätimme auton parkkiin kalliotasanteelle ja kävelimme kukkulan päälle. Polulla tuli vastaan pari mumeksia jotka kehuivat näköaloja tsekkaamisen arvoisiksi. Keli oli edelleen kirkas ja aurinkoinen, joten näkihän täältä pitkälle, aina Ahvenanmaalle asti (Bröndööseen oli 18 km). Toisella puolen näkyi Ruotsinlaivan piiput, jotka nousivat kuin keskeltä metsää.

Moralisoiva varoitus.

Kyllä se torni siellä jossain on.

Näkymiä tornista Ahvenanmaan suuntaan.

Affenanmaakin oli kiveksen heiton päässä.

 Jatkoimme sitten mökille. Tie muuttui huonommaksi loppuen välillä kokonaan, ja piti ajaa kallioita (sic!) pitkin vähän matkaa, kunnes tie jatkui edelleen. Viimein pääsimme perille; naapuriin oli ainakin sadan metrin matka, joten täällä sai olla rauhaksiin. Mökki sijaitsi korkean kallion päällä, ja alas laiturille oli vaarallinen matka. Tönö oli varmaan nähnyt parempiakin päiviä. Sähköt olivat ja tilaa jonkun verran, mutta varsin kylmän oloinen rakennus. Purimme kamat, asetuimme taloksi; toinen autokunta oli vasta Turussa, joten meillä oli hyvä mahdollisuus varata parhaimmat sängyt. Velvollisuuksiinkin patistettiin ja tyhjentämään ensimmäiseksi puuceen aarrearkku ("se on multaa vaan").

 

Mökki rannasta kuvattuna.

Jollakin oli, joskin täynnä vettä.

Möksä vielä siistinä.

 

Aloimme istumaan iltaa ja kuin huomaamatta pimeyskin laskeutui. Toinen serkkukuorma ehti vasta vähän ennen kymmentä perille, lauttoja ei tosiaankaan mennyt turhan usein. Soittivat ihmeissään matkalta, että ihanko tosissaan täällä joutui ajelemaan pisin kallioita. Menimme vastaan ja autoimme kantamaan tavarat autoon.

Lämmitimme saunan, pelasimme pokeria - minusta tuli kiistaton pokerimestari, vaikka muut tuskailivatkin mun laskutaitoa mitä pelimerkkeihin tuli. Muuten ilta meni istuskelussa, kuulumisten vaihdossa ja kaljaa juodessa.

Pokerisaaliini.

Seuraavana aamuna heräilimme kymmenen jälkeen. Jatkoimme hyväksi havaitulla ravintokuurilla, ja edellisillan jäljiltä oleva päänsärkykin kaikkosi nopeasti. Ilma oli muuttunut harmaaksi, ja sateita oli luvattu. Päätimme kuitenkin ottaa piskuisen veneen ja lähteä Näsbyn vierasvenesatamaan. Painoltaan puolen tonnin kilon arvoista ukkoa ahtautui samaan kippoon, eikä meininki yliturvalliselta vaikuttanut. Vesi pysyi onneksi laitojen ulkopuolella eikä pelastusliiviemme kelluntaominaisuuksia tarvinnut testata. Matkaa nyt oli jonkin verran ja matka kevyttehoisella moottorilla vei vartin verran. Rantautuminen vierasvenesataman laituriinkin onnistui malliikkaasti.

Merenkäynti vähän arvelutti.

Ensimmäisenä suuntasimme "satamassa" olevaan Skagen-ravintolaan. Kiinteä ravinto oli ollut vähissä, joten tilasimme kaikki ruoka-annokset. Itse tilasin Minimega-hamppiksen (eikö tällainen ollut aikoinaan Hesenkin valikoimissa?) broidin suosittelemana, eikä valintaa tarvinnut katua. Se oli yksi parhaimmista hampurilaisista mitä olen ikinä syönyt, joten arvosanaksi lähtee täydet 5/5. Ravintola oli muutenkin siisti, ja pääsi käyttämään myös vessamahdollisuuden eikä tarvinnut turvautua mökin puuceehen. Lisäksi henkilökunta oli ystävällistä, ja kanssa-asiakkaat myös - kesällä oli helppo uskoa paikan olevan piukassa, mutta nyt turvavälejä muihin pystyi mallikkaasti pitämään.

Näsbyn vierasvenesatama horisontissa.

Laiturille selvittiin päästiin.

Valtamerijollamme.

Kaikkea on, ja rahani riittää.

Baaritiskillä.

Skagenin katettu terassi.

Aterioinnin jälkeen menimme käymään kaupassa. Ihme kyllä, sellainenkin Näsbystä löytyi. Missään ei ollut ketään, mutta kauppa oli onneksi auki ja saimme pienet ostokset hoidettuamme. Veikka muisteli täällä olevan myös kirkon, joten pitihän sellainenkin käydä tsekkaamassa. Se oli punainen puukirkko 1700-luvun alkupuolelta ja yllättävän iso näin pienelle paikkakunnalle (istumapaikkoja 450). Palasimme sitten takaisin Skageniin ja tilasimme vielä yhdet cocktailit (gin tonic tuntui olevan lähes kaikkien suosiossa).

 

Toyota.

Bensa-asema.

Bussipysäkki á la Houtskär.

Toinen kippoloista vaikutti suljetulta.

Houtskärin M-market.

...ja toinen kauppa.

Seuraavaksi kirkkoa ihmettelemään.

Kellotapuli.

Houtskärin kirkko.

Alttari.

Täälläkin kirkon sisustukseen kuului laiva - Ruotsin lipulla.

Ravintolan koronaohjeistusta.

Sitten takaisin mökille. Ulkona oli alkanut ns. perussade joka ei osoittanut merkkejä loppumisesta. Lisäksi meillä oli mökin suuntaan vastatuuli, ja koska vene ui syvällä niin pärskeet kastelivat meidät läpimäriksi. A1 istui nokassa joten todennäköisesti kastuikin eniten, mutta kyllä muillakin oli housut "persseesseen asti märjät". Mökillä vaihdoimme kuivaa ylle, mutta vihjailuista huolimatta isäntä ei ollut halukas lämmittämään takkaa, joten vähän vilpoisissa tunnelmissa oli meininki.

Loppupäivä sujui sadetta pitäen - joskin A1 ja veikka kävivät sitkeästi pienellä kalareissulla, tuloksena muutama affena - pelasimme lautapelejä jos jonkinlaista, katsoimme elokuvia ja kävimme välillä saunomassa. Olin ainoa joka uskaltautui uimasilleen. Vesi taisi olla 15 asteista, mutta ei tuntunut niinkään pahalle kuin matka saunasta kallionrinnettä alas laiturille.

Menimme veikan kanssa makkoomaan jo puolilta öin, toiset jäivät vielä valvomaan. Heräsimme kuitenkin kaikki ennen kahdeksaa. Oli sunnuntai, ja kotiolähdön aika. Tyhjien tölkkien meren raivaamiseen meni aikaa, saatikka muuten siivoamiseen tuntikausia. Saimme kuitenkin kaiken korjuuseen - joskin osa tavaroista tietysti unohtui - ja itsemme kotimatkalle puolilta päivin. Ajoitus oli tietysti tärkeää lossimatkojen vuoksi. Tällä kertaa ei tarvinnut kauaa odotella mitään losseista, ja olimme Kaarinassa jo kahden jälkeen. Kävimme syömässä Hesburgerissa, kun kukaan ei keksinyt parempaakaan ideaa. 

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisempana.

Paluumatkalla.

Sen jälkeen veikka lähti autollaan kotiin, A1 heitti A2:sen kotiin, ja A3:sen ja minut juna-asemalle, ennen kuin jatkoi itse matkaansa. Kello oli vasta kolme, ja mulla oli paluulippu ostettu klo 18.25 junaan. Lipuunmyyntiä ei ollut, mutta soitin VR:n palvelunumeroon ja sain lipun muutettua klo 15.25 junaan. 8 euroa piti tosin maksaa komissiota (maksu Visalla) ja lippu tuli sähköpostiin, jonka sain auki puhelimella. Juna oli täynnä ihmisiä, ja minun piti ajaa paikallani ollut äijä veke. Paikka oli neljän hengen sloossista, kaikki olivat toisilleen tuntemattomia. Vastapäinen nainen ja vieressäni istunut mummo käyttivät maskia kuten minäkin; ei mikään kiva juttu kun junassa tuntui olevan 30 astetta lämmintä ja pientä kankkushikeä pukkasi. Kaiken lisäksi jotain romua oli kasattu kiskoille; kova pamaus ja sen jälkeen hetken ajan kolinaa, ja vähän ennen Karjaata veturimiehen piti pysäyttää juna ja käydä repimässä konnarin kanssa pohjaan juuttuneet vanerilevyt veke. Tähän tuhlautui puoli tuntia aikaa, joten matka piteni entisestään. Sitten vielä metromatka ja kilometrin verran kävelyä ennen kuin pääsi kotiin. Aikamoinen matka, mutta kivaa oli tällainen tapaaminen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Ja kiva oli huomata, etteivät ihmiset ole juurikaan tuossa ajassa muuttuneet. Ajallisesti pitkä matka, lauantain luokaton sää, kulahtanut mökki ja etukäteen kehuttu saunakin floppaili, mutta muu olikin sitten onnistumista. Arvosana 4/5.