640# Belgia, 2

25.4.2019, Thursday, +14, Shower, Bruges, Belgium

Muistan katsoneeni kelloa viimeisen kerran klo 22.15, mutta seuraavan kerran heräsin kahdelta. Tuttuun tyyliin olin nukahtanut valot ja televisio päällä. Sammutin laitteet ja nukuin mahtavasti klo 7 asti. Sänky oli hyvä ja oli hiljaista, välillä kanavalta kuului vesilintujen ääniä. Lopulta heräsin sateen ropinaan. Taivas oli täysin harmaa.

Aamu valkeni sateisena.

Kävin pikasuihkussa ja sitten menin tsekkaamaan aamiaistarjonnan, kun se kerran sisältyi hotellihuoneen hintaan. Aamiaissali oli kovin fiini valkoisine pöytäliinoineen ja hienoine astioineen, taustalla soi vaimeasti Kummisetä-elokuvan tunnusmusiikki. Pöydällä oli samanlainen kasvi millainen minulla on kotonakin. Kyseessä oli selvästikin perhehotelli, eilinen respan ukko hääräili nyt aamiaissalivastaavana, aina tuntuvat tekevän ympäripyöreitä päiviä. Kysyi haluanko kahvia vai teetä, sekä haluaisinko keitetyn munan. Jälkimmäinen kysymys oli minusta vähän outo; ei, en ole (keitetyn) munan ystävä, joten päätin jättää sellaisen pois. Otin mehua, pari leipää, leikkeleitä ja jugurtin. Kahvi tuli kivassa kannussa, mutta sotkin tietysti valkoisen pöytäliinan kahvitipluillani. Minun lisäkseni salissa oli vain yksi saksalaisperhe.

Kaffet tarjoiltiin kivoista astioista.

Huilasin hetken huoneessani ja odotin kellon lähestyvän kymmentä, jolloin kanavaristeilyt alkaisivat. Suuntasin sitten De Brug'n vieressä olevalle jokilaiturille. Jonoa ei ollut vielä paljoakaan, Brysselistä tulevat päivävieraat eivät olleet vielä ehtineet tänne saakka. 10€:n hintaisen lipun ostin pienestä punaisesta lippukioskista laiturin edestä. Kymmenisen minuuttia piti odotella laiturilla venettä, sade oli onneksi jo loppunut. Lopulta pitkulainen ja ahdas vene saapui laituriin. Tupakkia poltteleva nuorehko mies määräsi istumapaikat, vene pysyi sitten kai paremmin balanssissa kun paino jakautui tasaisesti. Se olikin tarpeen, sillä sen verran pulskaa amerikkalaisturistia oli tänään liikenteessä. Veneeseen mahtui ainakin parikymmentä matkustajaa ja täyteen se tulikin. Sain reunapaikan mutta jouduin istumaan sivuttain polvet suussa - jos ei omassani niin ainakin jonkun toisen henkilön suussa.

Risteilijä.

Laiturilla vene jo valmiudessa mutta kapu ei.

Sitten menoksi.

Turistihommaa.

Reunapaikka mahdollisti kuvauksen, mutta samalla joutui vastaantulevien veneiden kastelemaksi. Kanavat olivat ahtaita ja osin piruillakseen veneet ohittivat toisensa mahdollisimman läheltä, jolloin vastaantulevan veneen aallot kastelivat reunapaikassa istuneet. Vesi vaikutti likaiselta; veneen kapteeni joka toimi samalla myös kuuluttajana suositteli olla juomatta sitä. Risteily itsessään kesti reilun puolisen tuntia, ja pyörimme edes takaisin kanavia. Se oli ihan mukiinmenevä turistijuttu, viinaan menevältä vaikuttanut kapteenikin osasi antaa kattavan paketin rakennuksista ja historiasta. Aivan must-juttu jokaiselle Bruggessa vierailevalle.

Vastaantulevat paatit kastelivat.

Brugge vedestä.

Hienoja tönöjä kanavarannassa.

Risteilyn jälkeen takki oli vähän tyhjä, en tiennyt mitä tekisin. Turistit olivat löytäneet tiensä kaupunkiin, ja niitä parveili tien tukkona tosi runsaasti. Hevoskuskit kuljettivat vaunuillaan turisteja, näitä sai tosiaan hieman tarkkailla ettei jäänyt kavioihin. Vaikka kakat kerääntyivätkin jonkinlaiseen hännänalaiseen pussiratkaisuun, niin kaupunkia leimasi kyllä melkoinen hevostallin ödööri.

Belgialainen suklaa oli kuulemma maailmankuulua; poikkesin erääseen liikkeeseen tarkoituksenani hieman yytsäillä tarjontaa, mutta siellä alkoi saman tien maistiaisten tuputus ja kaikenlainen ukotus joten poistuin nopsaan tyhjin käsin. Löysin pienen puiston jossa oli pesiviä joutsenia. Lähellä oli De Halve Maan'n oluttehdas (osoitteessa Walplein 26), jota muistin risteilyveneen kapun kehuneen. Opastettu englanninkielinen kierros alkaisi klo 12, joten ostin 12€:n hintaisen lipun siihen. Mulla oli vielä siinä aikaa sitten kävellä edes takaisin pitkin katuja; ei oikein viitsinyt mennä kaljallekaan ennen olutpanimoa. Sain ajan kuitenkin kulumaan ja palatessani takaisin panimolle huomasin sen täyttyneen ihmisistä. Samaan aikaan lähti onneksi hollantilaistenkin porukka, joten kaikki eivät tulleet samalle kierrokselle.

De Halve Maanin olutpanimo.

Jylhiä torneja.

"Minkä kirjoitin, sen kirjoitin."

Kapeita kujia.

Keikka kesti 45 minuuttia, oli hyvin samanlainen kierros mitä olin aikoinani tehnyt Dublinissa Guinnessin oluttehtaalla. Välillä oli kuuma, välillä haisi pahalle. Liikuntaesteisille opaskierros ei soveltunut ensinkään - siitä ei varoitettu missään, että nousisimme jyrkkiä portaita, lähes tikkaita pitkin katolle saakka ja osan matkaa kävelisimme ahtaissa ja matalissa käytävissä varoten ettei pää kolisisi kattopalkkeihin. Ryhmäämme kuului ainakin parikymmentä turistia joten eteneminen oli hidasta. Mun oli välillä vähän vaikeuksia ymmärtää oppaan englantia. Paikan erikoisuutena oli sen sijainti; tehdasta ei oltu siirretty tilanpuutteen ja epäkäytännöllisyyksien vuoksi väljemmille tiluksille, vaan homma oli ratkaistu kaivamalla lähes nelikilometrinen kaljaputki syvälle maan sisään jota pitkin bisset menivät erilliseen jakelukeskukseen josta olutrekat pääsivät paremmin kultaisen nesteen hakemaan. Muistelisin oppaan kertoneen, että päivittäin täältä valmistui 20 000 litraa olutta, en tiedä onko se paljon vai vähän, mutta riittäisi minulle viikonlopuksi. Kierroksen päätteeksi päästiin vielä juomaan pienehkö tuopillinen tehtaan omaa Brugse Zot -olutta (sis. pääsylipun hintaan). Arvosana oluttehdaskierrokselle 3/5. Parasta taisi olla maisemat talon katolta, kun ei kerran kirkontorniinkaan päässyt.

Olutpanimossa piisasi putkia.

Vanhaa liukuhihnaa.

Portaat olivat kapeammat miltä kuvasta näyttää.

Katolla.

Kaupunkinäkymää.

Siellä ne maanalaiset olutputket menevät.

Lasillinen paikallista.

Palasin torille ja kävin vielä kerran varmistamassa, ettei kirkontorniin tosissaan pääsisi edelleenkään. Ei päässyt. Kirkon edessä oli snägäri, jossa näytti olevan melkoinen jono. Muistelin ranskalaisten perunoiden tulevan juurikin Belgiasta, ja näitä ihmiset jonottelivat, joten mikä olisikaan oivempi paikka niitä testata. Jono meni onneksi nopeasti; ostin pienet ranskalaiset 3,50€ hintaan + ketsupista sai pulittaa ylimääräisen euron. Haarukkaa tai mitään muutakaan syömävälinettä ei saanut mukaan, ja hieman inhotti syödä sormin kun oli tullut nuohottua vaikka missä, ja bakteerikammoinen kun olen. Lokeilta sai onneksi olla rauhassa toisin kuin Suomessa. Kauhistelin amerikkalaisturistien typeryyttä, painelivat omien grillisapuskojen kera syömään erään toisen ravintolan terassille ilman aikomustakaan ostaa sieltä mitään. Omasta annoksestani en jaksanut syödä kuin puolet, mietin vain minkä kokoisia ne isommat setit mahtoivatkaan olla. Ranet eivät olleet muutenkaan oikein mieleen, olivat liian isosti veistettyjä, vähän lötköjä ja suolaus oli tainnut unohtua pahemman kerran. Arvosana 2/5.

Spooky.

Suihkulähde oli kuivunut.

Grillimenu.

Ranet ja ketsuppi.

Sen verran rupesi ruoka kuitenkin janottamaan, että poikkesin kauppaan hakemaan hieman vettä (olin googlannut, että Belgiassa pystyi juomaan hanavettäkin, mutta...) ja palasin sitten hotellille lepuuttelemaan jalkojani. Juuri sopivasti taivas repesi ja nukahdin sängylle sateen ropinaan. Se olikin ihan oikea valinta; olin aiemmin puntaroinut vaihtoehtoa jos olisin ottanut junan Oostendeen ja mennyt katsomaan merta, mutta kävely asemalle ei houkutellut.

Kuuden kieppeillä lähdin illallistamaan, vaikkei nyt niin kauhea nälkäkään ollut. Mieleni teki kuitenkin testata paikallinen pitsa, joten menin lähistöllä olevaan italialaiseen ravintolaan nimeltä Trium. Lähistöllä olisi ollut fiinimpikin italoravintola, mutten nähnyt siellä yhtään asiakkaita. Ruokalistaa tutkittuani päätin sittenkin ottaa lasagnen, ihan vaan siksikin, että sain pois mielestä kummittelemasta sen filippiiniläisen kauhulasagnekokemuksen. Juomaksi otin paikallisen oluen, maku oli sama mitä join aiemmin De Halve Maan'n oluttehtaalla. Monet oluet tuntuivat olevan täällä sangen vahvoja, tässäkin alkoholia 6%, mutta ei mitenkään karvaan makuinen. Alkupalaksi tuotiin bruschetta ja oliiveja joista oli kivet poistettu. Vaikken mikään oliivien ystävä olekaan niin nämä olivat hyviä. Lasagne näytti kehnolta, mutta maku oli hyvä. Tarjoiluastiana toiminut metallilautanen vain hieman hämäsi. Se oli varsin lihaisa annos, en meinannut jaksaa syödä sitä. Maksu piti suorittaa poislähtiessä kassaan, onneksi ymmärsin tämän enkä munannut itseäni laskun tilaamisen kanssa. Hintakin oli vain 16,50€, joten mielestäni varsin edukas. Arvosanaksi lähtee 4/5.

Lasagne ei näyttänyt hääviltä, mutta maistui hääville.

Tein sitten vielä pitkän kävelylenkin tyhjillä kaupungin kaduilla. Tämä on kyllä tosi kaunis paikka - etenkin jos on mieltynyt tiilitaloihin kuten minä. Vaikka kaikki eivät mielipiteeseeni yhdykään niin tämä on hienompi kuin Venetsia, ja olin iloinen, että olin tullut tänne (ja harmittelin ettemme tulleet tänne jo 12 vuotta sitten kun edellisen kerran pyörimme Belgiassa). Katselin kanavassa uintiharjoituksia tekeviä sorsanpoikasia. Näin urinaarin keskellä katua, enkä ollut varma onko se jonkinlainen vitsitaideteos, mutta testasin sen silti; ajoi tehtävänsä jos ei ujopissa vaivaa, arvosana 3/5. Harmitti kun lintu kakkasi takin hihaan, mutta muuten nautin täysin siemauksin hiljaisesta illasta ja kävelyretkestäni enkä olisi malttanut palata hotellillekaan.

Kirkkojakin riitti.

"The owls are not what they seem."

Jan van Eyck, muden suosikkimaalareita.

Sorsat painelivat pää kolmantena räpylinä.

Kivoja kissefiguureja terassilla.

Aina vaan kanavia.

Urinointipaikka.

Hotelli takakujalta nähtynä.

Aurinko laski kattojen taakse.

639# Belgia, 1

24.4.2019, Wednesday, +18, Partly cloudy, Bruges, Belgium

Muuttuvien työkuvioiden vuoksi minun piti pitää viikon loma alta pois pikaisella aikataululla, joten lisäsin sen käteväsi pääsiäisen ja vapun väliin. Koen, että loma menee haaskuun jos ei lähde reissuun, mutta tällä kertaa mukaan ei tarttunut kavereita joten matkaan piti lähteä yksin. Sinänsä se ei haitannut, edellisestä soolomatkasta olikin jo kulunut aikaa ja oli kiva nähdä miten maailmalla pärjäisi yksin. Kohdetta arpoilin pitkään Islannin, Etelä-Korean ja Israelin välillä, mutta päädyin lopulta siihen helpompaan ratkaisuun, eli Belgia-Luxemburg -komboon. 12 vuotta sitten olin käynyt Brysselissä ja Antwerpenissä, joten maabongausta ei Belgiasta minulle tulisi. Brysseliä en pitänyt mitenkään ihmeellisenä paikkana, joten olin päättänyt vähän kierrellä siellä sun täällä. Lennot olin varannut suoraan Finnairin sivuilta ja hotellit (Brugge, Luxemburg & Bryssel) Hotels.comin kautta ja osan suoraan hotellin omilta nettisivuilta.

Finnairin lento lähti keskiviikkoaamuna klo 7.40. Kentällä olin jo kuuden maissa check in tehtynä. Koska oli light-lento kyseessä niin ruumaan menevää matkatavaraa ei ollut varaa ottaa mukaan, vaan repulla oli pärjättävä. Turvatarkastus meni läpi nopeasti. Tuttuun tapaan kävin ostamassa kaupassa evääksi sipsejä ja vettä. Kahvilassa poikkesin hakemaan riistohintaisen tsufeen johon en saanut edes maitovaraa vaikka myyjä sitä ehdottikin.

Auringonnousu lentokentällä.

Lähtöportti oli 31D, mikä kieli tietysti bussikuljetuksesta. Lähtövalmisteluja tehtiin helkkarin pitkään, ja sai odotella ensin odotusaulassa ja sitten bussissa. Kone oli tullut Helsinkiin myöhässä, ja se oli kaiken lisäksi sellainen mannerten välisiin lentoihin tarkoitettu jättikone. Kone oli tuubissa mutta non-Schengen-alueen puolella joten siksi sinne oli bussikuljetus ja sisään mentiin kentän puolelta takaovesta. Jonkunlainen merkkihenkilö oli mukana myös, koska hänet tuotiin koneeseen Mersulla ja me muut jouduimme odottamaan sen aikaa bussissa. Oma paikkani oli varsin takana, rivillä 48A. Yhdelle riville mahtui 8 henkilöä, ja kone oli ehkä neljäsosalla täytettynä joten en saanut edes vieruskaveria. Harvinaista herkkua. Miinuspuolena oli, että kone oli ainakin 20 minuuttia myöhässä.

Lentomatka oli 2h25min, ja sujui varsin nopeasti silmiä kiinni pitäessä. Join talon tarjoaman kahvin ja appelsiinimehun ja söin hieman kentältä ostamiani sipsejä. Kone pyöri hetken Brysselin kentän yläpuolella; täällä oli jo täysi kesä, puut ja ruoho viheriöivät ja aurinkokin paistoi. Alas päästiin pehmeästi mutta pettymykseksi täälläkin oli luvassa bussikuljetus. Kaiken lisäksi bussi pyöri siellä sun täällä, aivan kuin kuski olisi unohtanut reitin terminaaliin.

Martinlaakso jäi alapuolelle.

Koneessa piisasi kerrankin tilaa.

Viheriöivä Belgia alkoi lähestymään.

Kentällä kävin pikaisesti vessassa ja suuntasin sitten ulos kentältä ja -1 kerrokseen, josta junat lähtisivät. Minun oli tarkoitus jatkaa täältä suoraan Bruggeen ja olin katsonut, että junia menisi sinne ilman vaihtoja kerran tunnissa. Ostin lipun automaatista pankkikortilla täysillä, sillä aikaa junan lähtöön ei ollut montaa minuuttia tai muuten pitäisi odottaa kokonainen tunti. Sain lipun automaatista kuitenkin ulos, suuntasin portista sisään raiteille (lippua piti näyttää porttilukijassa mutta ei leimata). Sen jälkeen 20,90€ maksanutta lippua ei enää kysyttykään. Junaan ehdin juuri sopivasti, mutta se oli pahaksi onneksi täyttynyt matkailijoista ja matkailijoiden laukuista niin, että mahduin hädin tuskin seisomaan junavaunun eteisessä. Juna menisi ensin Brysselin kolmelle eri asemalle (Nord, Centraal, Zuid/Midi), joten toivoin suurimman osan matkustajista jäävän siellä pois. Niin kävikin, mutta ensimmäiset 20 minuuttia piti seistä. Juna oli tietysti lämmitetty yli 30 asteiseksi joten ei tarvinnut palella. Centraalin jälkeen valtasin istumapaikan. Tunsin vähän huonoa omatuntoa vanhempien ihmisten joutuessa hetken aikaa seisomaan mutta toisaalta siellä oli istumassa huomattavasti minua nuorempiakin.

Junalippukin oli selkeä.

Junan pysäkki-infotaulu ei toiminut ja kuulutukset olivat pelkästään ranskaksi ja hollanniksi (?), mutta onneksi olin katsellut netistä etukäteen matkan kestävän puolisentoista tuntia, joten osasin jäädä juurikin oikealla pysäkillä pois (ja täällä jäi niin moni muukin turisti), sillä junan pääteasema oli Knokkessa. Steissillä oli vilinää, mutta väentungos loppui kun päästiin rautatieaseman edessä olevalle isolle, tyhjyyttään kumisevalle aukiolle. Sen editse meni iso autotie, jonka jälkeen vasta varsinainen kaupunki alkoi. Brugge oli isojen peltojen keskellä, ja koska oli kevät ja kylvökausi menossa niin paskanhaju väreili ilmassa tosi runsaasti. Olin Google street view'stä tutkaillut etukäteen reittiä hotelliin, ja tiesin sinne olevan parin kilometrin matkan. Sen verran oli lämmin, että takki oli riisuttava nopealla aikataululla pois, varsinkin kun oli painavahko reppu kannettavana.

Bruggen rautatieasema.

Muutaman korttelin kuljettuani tiesin ihastuneeni kaupunkiin. Olin etukäteen lukenut, miten tämä oli yksi parhaiten säilyneitä belgialaisia kaupunkeja keskiajalta; minulle se toi mieleen Liverpoolin tiilitaloineen ja kulmikkaine arkkitehtuurisine omituisuuksineen. Turistilaumoja oli enemmän kuin laki salli, en tiennyt näkyikö siellä paikallisia asukkaita lainkaan. Saavuin Marktille, eli torille. Edessäni kohosi Bruggen maamerkkinä toimiva 83 metrinen Belfort-kirkontorni. Soitin äkkiä töissä ahkeroivalle Pp:lle ja käskin vilaista Bruggen webkameraan; iloikseni sain hänet kiinni ja pääsin vilkuttamaan.

Talojen arkkitehtuuri vetosi minuun välittömästi.

Kanavakaupunki.

1750 kilometrin päästä otettu kuva minusta nojaamassa liikennemerkkiin.

Jatkoin sitten Bryghia-hotellilleni joka oli reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä Marktilta, osoitteessa Oosterlingenplein 4. Se löytyi helposti, ulkoapäin vanhan näköinen hotelli. Respa oli pieni, mutta kolmekymppinen mies toivotti minut tuttavallisesti tervetulleeksi. Mies oli miellyttävä, hänellä oli upean siniset silmät joilla on varmasti saatu monet naiset ihastumaan. Puhui juuri sellaista englantia jota itse ymmärrän, kertoi etukäteen kaikki ne asiat joita olin etukäteen suunnitellut häneltä kysyväni. Hotelliveron jouduin maksamaan erikseen, mutta sekin oli alle vitosen. Mikä parasta, sain huoneen heti vaikka kello oli vasta 12. Se oli isohko kolmen hengen kattohuoneisto, jossa oli kolme ikkunaa, siisti kylppäri ja kutsuva sänky. Netti oli nopea, telkkarikin kohtalainen, safetybox, jääkaappi ja mikä parasta, näkymä kanavalle. Bruggea ei turhaan kutsuttu Belgian venetsiaksi, kaupunki oli täynnä toinen toistaan hienompia kanavia.

Bryghia-hotellin julkisivu.

Pyyhkeistä oli taiteltu ilmeisesti kobrat?

Hotellin ikkunoista oli näkymä kanaville.

Hotellihuoneen puhelin vaikutti retrolta.

Latailin hetken omia ja puhelimeni akkuja ennen kuin päätin lähteä vähän kylille ihmettelemään meininkiä. Suuntasin ensin torille ja ajattelin aloittaa nähtävyyksiin tutustumisen Belfort-kirkontornista. Respan jätkäkin oli tätä suositellut, sanoi ylös olevan 366 porrasta joten eiköhän sillä saisi mukavasti koipisensa hapotettua. Kuitenkin saavuttuani tähän 1200-luvulla rakennetun tornin juurelle ihmettelin ensi alkuun turistien vähäisyyttä mutta syykin selvisi pian; torni oli suljettu yleisöltä korjausten vuoksi tänään sekä huomenna, juuri ne päivät mitkä ajattelin kaupungissa viettää. Kylläpä oli huonoa tuuria taas, tämä masennutti minua päiväkausia.

Hotellin takaa virtaava kanaali.

Hotelli. Huoneeni oli kattoikkunoiden kohdalla.

Belfort.

Kävelin sitten päämäärättömästi kaupungin kaduilla. Toinen must-see kohde kaupungissa oli kanavaristeilyt. Kanavaristeilyjä varten oli muutamia eri laitureita ympäri kaupunkia ja ne olivat saman hintaisia riippumatta siitä miltä pysäkiltä kyytiin nousi. Laiturin edessä oli punainen koju josta ostettiin lippu (aikuiset 10€). Nyt näihin oli niin pitkät jonot, etten jaksanut jäädä sinne postailemaan, päätin lykätä tämän ohjelmaksi seuraavalle päivälle. Ensimmäiset risteilyt starttasivat klo 10, ja koska monet tulevat Bruggeen päivän ekskursiolla Brysselistä niin todennäköisesti ensimmäisiin risteilyihin ei olisi vielä ehtinyt muodostua niin mittavat jonot.

Kanavia piisasi enemmän kuin telkkarissa.

Kanavaristeilyn odotuslaituri.

Löysin erään melko rauhallisen baariterassin kanavan reunalta (se oli sisäpihalla ja jäi monilta muilta turisteilta huomaamatta) ja koska oli suht lämmin keli ja aurinkokin paistoi niin päätin juoda bissen ulkona. Tilasin Duvelin; tarjoilija toi juoman mukana vähän pähkinöitä sekä laskun pyytämättä, ja jäi pyörimään sen näköisenä pöydän viereen että päätin maksaa 4,50€:n juoman heti. Vaikka alkoholia oluessa oli peräti 8,5% niin ei maistunut mitenkään järisyttävän pahalle (kuten esimerkiksi Elephant-olut). Tehokas vaikutus sillä juomalla kyllä oli, tuntui menevän hetkeksi sekaisin.

Kaljalle.

Jatkoin sitten vielä kävelyä ja kuvaamista. Kävin ostamassa tuliaisia, postikortteja ja -merkkejä ja vähän juomista. Palasin sitten hotellille lepäämään ja katsomaan telkkaa. Sieltä tuli 70's show, kiva kun eivät olleet dubanneet ohjelmia täällä. Säätila oli muuttunut nopeasti, kuulin miten ensimmäiset sadepisarat alkoivat lätsähtelemään kattoikkunaa vasten. Kävin testaamassa suihkun mikä ei ollut mitenkään nerokas ratkaisu; ammeessa piti olla istualleen, ullakkohuoneiston vinokaton vuoksi siinä ei mahtunut seisomaan.

Pittoreskia.

Kauppakin löytyi.

Suihkutus hoidettiin slaavikyykäten.

Lähdin uudemman kerran kylille, joskin ensin poikkesin vaihtamaan muutaman sanan respamiehen kanssa (aikaisemmin minulle ei olisi tullut tällainen tapaus mieleenkään, mutta nyt kun olin yksin liikenteessä niin annettakoon se minulle anteeksi). Lähinnä harmittelin kun kellotorni oli kiinni, mikä tuli hänelle yllätyksenä, ja kysyin tietäisikö hän monelta se avautuisi perjantaina. Epäili aukeavan vasta klo 10, joka olisi minulle liian myöhään. Kysyin myös, tietäisikö hän sellaisen ruokapaikan jonne ei olisi kiusallista mennä yksin syömään, mutta hän ei tainnut ymmärtää mitä tavoittelin; suositteli kyllä neljää ravintolaa, mutta ne vaikuttivat liian fiineiltä.

Kaupunki oli hiljentynyt täysin kuolleeksi vilkkaan päivän jälkeen, turistit olivat näköjään palanneet takaisin Brysseliin. Iso osa ravintoloista oli laittanut ovensa kiinni, mutta onneksi löysin itselleni sopivalta vaikuttavan kippolan muutamassa minuutissa. Aloin nopeasti epäilemään valintaani, sillä täällä oli röyhtäilevä suomalaispariskunta asiakkaina, ja tarjoilijalla kesti sata vuotta tulla ottamaan minulta tilaus. Viereisessä pöydässä ollut pariskunta vaikutti niin ikään kypsältä tarjoilun hitauteen; sen verran ymmärsin arvasin flaamia, että nainen yritti kysyä tarjoilijalta mikä mahtaa olla wifi-verkon salasana jota tarjoilija ei tiennyt. Minulla oli sattumoisin tässä vaiheessa vielä ruokalista naamani edessä jossa salasana oli kerrottu joten näytin sen sitten pariskunnalle (ja tarjoilijalle). Sain lopulta tilattua hampurilaisen ja Leffe-oluen ja olivat ihan hyviä molemmat. Hinta yhteensä 16,50€, ei mikään pahan hintainen, hellyin antamaan pari euroa tippiäkin. Nettiä käyttänyt pariskuntakin kiitteli vielä lähtiessään salasanasta, joten hyvä mielihän tästä jäi.

Illan tullen kadut hiljenivät.

Kivoja nämä patsaat.

Brugge.

Kävelin sitten vielä edes takaisin hiljaisia katuja. Belfortin kirkonpihalla oli iso lauma opiskelijoita dokaamassa ja laulamassa yhteislauluja jota kirkonkellot omituisesti komppasivat. Pistäydyin kaupassa hakemassa muutaman oluen ja palasin hotellille. Respa oli maininnut sulkevansa hotellin ulko-oven klo 22, ja vaikka olin saanut siihen kova-avaimen niin ymmärsin ettei avaaminen olisi helppoa joten parasta oli ennättää takaisin ennen sitä.

Suomessa pinkit talot eivät menisi ikinä läpi.

Kyllä kelpaisi näissäkin asustella.