293# Kaupassa

Mä nukuin sen edellisen yön megahuonosti; olin mennyt aikasin nukkumaan, ja todennäköisesti siinä tehnyt virheen. Nukuttua tuli 4 tuntia, sängyssä pyörittyä ehkä saman verran.

Niin, ja sitten se oli stressaavin työpäivä, jota olin eläissäni kokenut. Työpäivän jälkeen voimat nollissa.

Oli kuitenkin pakko hoitaa asioita, niitä oli lykätty riittämiin, eikä niitä voinut enää jättää huomiselle. Kiertelyä siis keskustassa työpäivän päätteeksi. Lisävastuksena selässä toistakymmentä kiloa painava reppu.

Kaikki meni yllättävän hyvin kunnes saavuin kaupalle. Mä inhoan mun lähikauppaa, joka kerta vannon itselleni, että en mene siihen vaan alan käyttämään 300 metriä kauempana olevaa kauppaa. Mutta nyt olin niin kaputt, että ei tullut kuuloonkaan että olisin kävellyt 300 metrin päähän pidemmälle, ja sitten vielä samat 300 metriä takasinpäin.

Keräsin ostokset nopeasti, ostoslistan ansiosta en todennäköisesti unohtanut edes mitään. Ja sitten tulen kassoille.

Sen mä olen oppinut, että tietyt kaksi kassahenkilöä ovat siinä töissä aina. Kävi mihin aikaan vuorokaudesta minä päivänä tahansa, niin se kaksikko on töissä. Ne ovat olleet jo vuosia siinä töissä, joten luulisi että kassatyöskentely sujuisi heiltä suit sait sukkelaan. Mutta näitä kassoja ei kiinosta; he tietävät, että vaikka työskentelisivät miten nopeasti niin he joutuvat istumaan siinä vielä tuntikausia tylsässä, monotonisessa työssä. Joten samapa tuo vaikka työskentelisikin kuin Uuno Turhapuro rautakaupassa. Ja vakioasiakkaat ovat tämän huomanneet, koska kaksikon jono on aina huomattavasti lyhyempi kuin muilla, mutta silti siinä kestää kauiten. Joten kenties niitä on alettu jopa hyljeksimään.

Miksei muuten kassoilla ole palkitsemisjärjestelmää, eli mitä useamman tuotteen laskuttaa, niin sitä enemmän saisi bonareita? Tulisi vähän ripeyttä siihen kassojenkin touhuun!

Eikä hitaus ole edes ainoa pointti. Monta kertaa olen joutunut huomauttamaan, että laskutit tuotteen kahteen kertaan, tai että voisitko poistaa sen hälyttimen siitä deodorantista - ei, et ole poistanut sitä vieläkään, vaan voisitko oikeasti poistaa sen - jne. En jaksa sitä kaksikkoa enää.

Tällä kertaa mä luulin, että nyt kävi säkä. Nuori neito kurvasi kassan taakse ja huhuili, että täällä olisi vapaa kassa. Viereisessä jonossa ollut mummo hoksi tämän tuhannesosasekunnissa ja rykäisi tyhjälle kassalle nopeammin kuin sadan metrin juoksijat olympiakisoissa, mutta menkööt. Mä olin heti hyvissä asemissa mummon takana.

Ja voi jumalauta sitä iltapäivää joka siinä mummon takana sitten vietettiin.

Mummelilla oli ostoslista ja alleviivattuina tavarat joita hän ei ollut löytänyt, ja kassa alkoi soittelemaan sitten ympäri markettia kyselemään onko näitä tavaroita missä näkynyt. Aina ei tiedetty muuta kuin että sininen purkki se on, about tämän kokoinen. Ja myyjä paransi tilannetajua soittelemalla vääriin numeroihin, ja se jäljitys kesti ikuisuuden, eikä yhtään tavaraa siltikään löytynyt. Sitten alettiin etsimään sikarilaatikoita ja opettelemaan bonus- ja pankkikorttien käyttöä jne, tietysti. Mua suututti niin paljon, että en pystynyt enää pelkästään ajattelemaan kirosanoja vaan niitä taisi päästä muutama ilmoillekin. Ja myyjä huomasi ärsytykseni ja päätti ylipalvella mummoa vielä kostoksi vähän lisää.

Mummo huomasi kyllä takanaolevien kiukuttelun ja välillä aina mainitsi, että "voi kun mä aiheutan jonoa, no ei tämä nyt niin tärkeä juttu ole..." ja sitten kuitenkin alkoi taas kuvailemaan kadonneen tuotteen tuntomerkkejä lisää. Mahtoiko semmosia ollakaan sitten 1950-luvun maito- ja lihakaupan? Alan kyllä epäilemään...

Ja että ihminen viisastuu vanhetessaan? Epäilen kyllä tätäkin seikkaa... ja jos näin onkin, niin miten saatanan tyhmä sitä on sitten nuorena voitu ollakaan? Miksei mummo kysellyt osaston väleissä olevilta hyllyjen täyttelijöiltä näitä kamoja, kai nyt käsittää hölmömpikin, että kassalla on vähän liika myöhäistä alkaa tiedustelemaan puuttuvia tavaroista.

Entä mitenkäs sitten kun musta tulee vanha? No en haluaisi sitä vanhuuttani kassajonossa alkaa viettämään. Mulla on ollut raskas päivä ja haluan todellakin kotio lepäämään. Kovasti tuntui tässä mummossa sitä energiaa riittävän.

Suomalaiset tykkää jonottamisesta? En minä ainakaan. Jos muualla maailmassa jonotus toimii niin, että kassoille on vain yksi jono, joka kiemurtelee kassojen edessä, ja sitä mukaa mennään vapautuvalle kassalle kun sellainen vapautuu. Nyt tuo jonotushomma on ehkä maailman epäreilun. Erityisesti vituttaa se kun uusi kassa ilmestyy, ja takana olevat ryykäävät ensimmäisenä muiden jonojen ohi.

Mutta että tämmöstä oli... taas.