239# Tamago

Mulla on duunin puolesta älypuhelin. Onhan se kätevä nettisurffauksessa ja tekstiviestit kirjoittaa näppärästi. Ja olen tullut sinuiksi jopa kosketusnäytön kanssa. Sinällänsä mitään softia en sen kautta pyöritä; kyllä sitten datahommia varten pitää olla datavehje. Sen verran vanhanaikainen minä olen.

Luin tässä yksi päivä lehdestä älypuhelimiin ladattavasta pelistä. Tamago-munapelistä. No joo, kyllä mä oon joskus ladannut itselleni Angry Birdsin, mutten mä ole sitä jaksanut pelata. Mutta Tamago-munapeli... Idea on yksinkertainen: ruudulla on kananmuna, jota täytyy sormella kopauttaa miljoona kertaa. Munan yllä pyörii laskuri, jossa indikoidaan jäljellä olevien kopautusten määrä.

Voi helvetti että se on tylsää. Sitä on vaikea tajuta, kuinka paljon on miljoona kopautusta. Se vastaa miljoonaa hiiren klikkausta. Mä voin kertoa, että se on paljon. Olen katsellut televisiota, ollut palavereissä, naputellut junissa ja metroissa ja silti olen saanut vasta 110 000 kopautusta tehdyksi. Jäljellä on vielä
890 000 kopautusta. Se peli ei lopu koskaan.

Ja mitä järkeä siinä sitten on? No onhan siinä. Se harjoittaa jälleen itsekuria. Se on täydellinen peli siihen. Se ei vaadi taitoa eikä osaamista, vaan pitkäjänteisyyttä.

Olen markkinoinut peliä kovasti eri ihmisille. Vastaukset voidaan jakaa

1) ei kiinnosta, koko idea on täysin typerä
2) kokeilin pari tuhatta kertaa, koko idea on täysin typerä
3) Katoin youtubesta mitä tapahtuu kun tuon pelaa läpi.

Käsittämätöntä suhtautumista, kun kerrankin pystyisi helpolla kehittämään itseään.

Peli on tietysti kehitetty Japanissa, jossa se on nauttinut jonninlaista suosiotakin. Kuinkas muuten. Suomessa tuota pelannevat lähinnä yläasteikäiset penskat.

Nuorissa on tulevaisuus.