Mua on aina huolettanut kuolema. Tai kuoleminen. Ei vaan kuolema. Tai no, molemmat. Siinä määrin, että olen ajatellut etten aio kuolla koskaan. Aion ainakin yrittää välttää kuolemista viimeiseen asti. Itse asiassa, pidän sitä itsestään selvyytenä kaikelle elämälle. Vain ihminen on riittävän urpo kyseenalaistakseen tämänkin perusasian.
Asia nousi taas pintaan, kun luin juttua Fabrice Muambasta. Hän jalkapalloilee elääkseen (tähän saisi liitettyä jonkin sarkasminpuolikkaan jos osaisi), mutta kesken Tottenham - Bolton -peliä ukko lyyhistyi maahan. Sai ilmeisesti sydärin, ja oli kuolleena 78 minuuttia, ennen kuin ukkoon saatiin sairaalassa eloa. Hän on nyt kovaa vauhtia toipumassa, eikä ilmeisesti suurempia vaurioita ehtinyt tapahtua, vaikka olikin heikossa hapessa pitkälti toista tuntia. On ne elvyttäjät taitavia.
Ensimmäiseksi Muamba kiittää Jumalaa siitä, että sai elämälleen toisenkin puoliajan.
Mutta hän kuvaili kuolleena olemistaan, että se oli pelkkää pimeää. Ei mitään "putkea" ja hyvänolon tunnetta eikä elämän kiirimistä ohi filminauhana. Ei harmaapartaista ukkoa eikä helvetin lieskoja. Muamba kertoi, että ensin hän näki pelaajat kahtena ja seuraavaksi tunsi kaksi kumausta päänupissaan, kun hän valahti spaghettina maaperään. Sitten pimeää, kunnes reinkarnaatio rupesi puremaan.
Siitä huolimatta Muamba kiittää Jumalaa siitä, että sai elämälleen toisenkin puoliajan.
Eikös se nyt ole sitten jonninlaisessa ristiriidassa asian kanssa? Mä en sinällänsä usko, että Muamballa olisi kokemuksestaan mitään syytä valehdella. Au contraire. Kun vaan kaikenmaailman itsensäpommittajat ja paratiisiin kinuavat lukisivat tämän Muamban tarinan antaumuksella. Tee hyvä siksi kun olet elossa, eikä siksi kun joskus olet kuollut.
Mutta että pelkkää pimeää?
Vittu, me ollaan hei kusessa kaikki.
Kuolemanpelosta selvinnee, kun ajattelee elämän jatkuvan yhden elämän päätyttyä.
VastaaPoistaSiis uskooko joku oikeasti vielä jumalaan...
Kerran ollessani kolarissa, auton kieppuminen kesti ehkä 10-20 sekuntia ja siinä ajassa vilahti pitkä tovi elämääni elämää + ehdein ajattelemaan sataa muutakin asiaa.
Mut kun se ei jatku!? Siks ei kannata kuolla alun alkaenkaan. Jos uskominen johonkin hyvään ja yliluonnolliseen tuo lohtua niin mikäs siinä. Mut sit mennään rajan yli kun aletaan tekemään tekoja uskon nimissä.
VastaaPoistaEikä olla! Mä hukuin 5-vuotiaana. Vastassa oli valoa ja porukkaa, jotka sano: Ei, et sä viellä tänne tule. Siinä samassa mut saatiin elvytettyä.
VastaaPoistaOliskohan em. potkupallonpelaaja menossa sitten sinne kuumempaan paikkaan... ;DDD
Aivan varmana elämä jatkuu, jossain, jossain muodossa =D
VastaaPoistaNo, tuohon mysteeriin saamme vastauksen kukin aikanaan.
VastaaPoista