152# Japania

Mä olen hävittänyt mun muistiinpanot, jota matkalla tein, joten matkareportista tulee tavallistakin huonompi ja huonompi.

Lähtö siis aprillipäivänä. Semmonen tietynlainen hermostuneisuus seurasi koko ajan. Ja tietysti kun aloin pakkaamaan taas tyyliin tuntia ennen lähtöä. Syömäänkään en kotona ehtinyt.

Menin ensin porukoille, ja lähdettiin siitä sitten yhtä matkaa ensin metrolla keskustaan ja sieltä bussiin ja lentokentälle. Lähtöselvitys oli jo tehty netissä, joten piti vaan kipata kapsekit drop inniin ja sitten tietysti normaali turvatarkastusjuttu, pariinkin kertaan. Kentällä oli hirveästi ihmisiä. Samaan aikaan lähti Aasiaan 5 koneellista, joten syömäpaikat yms olivat täynnä. Ennätin kuitenkin tällä kertaa syömään ja vetämään siinä lähtökaljat naamariin.

Kone lähti klo 17.15, ihan aikataulussa. Mulla oli keskirivillä paikka, mutta onneksi käytävän puolella kuitenkin. Porukat istuivat takanani. Ensin lennettiin Savonlinnan ohi Arkhangeliin, ja siitä jatkettiin yli pohjoisen Siperian, ja Habarovskin kautta etelään kunnes päästiin Japaniaan. Matka kesti piirun alle kymmenen tuntia, pari kertaa tarjoiltiin ruokaa. Oluet ja viinit olivat ilmaisia, ja kun nukkumisesta ei tullut mitään niin keskityin niiden naukkailuun. Valot olivat pimeänä, mutta eihän kukaan saanut siihen aikaan illasta nukutuksi. Viihdekeskus saatiin viimein toimimaan (miten siinä voikin olla aina vikaa!), katselin Simpsoneita.

Perillä oltiin paikallista aikaa maanantaiaamuna klo 8.50. Joku helvetin maahantulokaavake piti täyttää koneessa, ja sitä sitten pari kertaa kyseltiinkin. Haettiin matkalaukut, jotka jo odottivatkin hihnalla. Osoitus tehoyhteiskunnasta. Huumekoiria nuuhteli aika-ajoin. Porukat joutuivat vielä avaamaan kapsekkinsakin tullimiehelle. Englannintaito ei ollut jätkällä hääppöinen. Kysyi minultakin "how old" moneen kertaan. Ihmettelin, että mähän näytin sille passinikin, eikö se saatana osaa syntymävuodesta laskea, kunnes tajusin sen tarkoittavan kuinka kauan aion viipyä maassa.

Päästiin ulos kentältä ja löydettiin heti semmoinen paikka mistä saimme bussiliput hotelliin ostettua. Vähän aikaa piti ootella, mutta kaikki kulki täsmällisesti. Sain bussissa vierustoverin, ja jouduin istumaan ahtaassa välissä niin että jalkaa pakotti ja olin varma että saan jonkun veritulpan koipiseen. Naritan kentältä oli 80 km Tokyon keskustaan, ja se vielä kierteli aikansa muissa hotelleissa ja asemilla, ennen kuin pääsimme omalle yösijoillemme. Varmaan 2,5h meni siihenkin. Kivaa pitkän lennon päälle.

Hotellihuoneemme eivät olleet vielä valmiina joten annoimme laukut sisään ja menimme itse ensin kaljalle ja sen jälkeen vielä vähän kävelemään lähiympäristöön. Söimme hodarit. Huone vapautui klo 13.

Vähän siinä ihmettelyä hotellilla ja pienet päikkärit ja sitten lähdettiin illan suussa etsimään metroasemaa ja kohti Shibuyaa. Pimeä tuli kuudelta, joten neonväriloisto oli täydellinen kun pääsimme perille.

Eksyimme metroasemalle, emmekä yksinkertaisesti löytäneet sieltä asemalta ulos. Kävelimme edes takaisin väentungoksessa pitkiä käytäviä löytämättä uloskäyntiä. En edes tiedä miten se on mahdollista mutta niin vain kävi. Saimme ensimmäisen käsityksen kaupungin mielettömyydestä. Toinen ihmetyksen aihe oli se jumalaton ihmismäärä, jonka seuraamisella oli lähes hypnoottinen vaikutus. Eipä ole semmoista tullut vilskettä nähtyä koskaan.

Kolmen vartin sisään löysimme tien ulos. Päätimme pelata varman päälle ja valitsimme italialaisen ravintolan, jossa olikin helkkarin hyvä ruoka. Kävelimme sen jälkeen vielä kylän raitilla, kunnes jetlag ja 30h valvominen alkoi viemään veronsa ja suuntasimme hotellille koisimaan.

Tiistaina tuli herättyä klo 4 ja valvottua kuuteen saakka jonka jälkeen onnistuin nukkumaan vielä pari tuntia. Hotelliin ei kuulunut aamiaista, mutta siellä oli sellainen pieni kauppa alakerrassa josta sai ostettua jotakin syötävää. Kauppa ei ollut helpoimmasta päästä, koska kaikki tuotteet olivat outoja ja tekstit yleensä vain japaniksi. Jotain syömisiä kuitenkin sain.

Porukat tapasin kymmeneltä. Oli luvattu sadetta ja kovaa tuulta, mutta siitä huolimatta olin riittävän urpo jättämään sateenvarjon kotiin. Sää pilvistyi nopeasti, joten kävin ostamassa sateenvarjon.

Käytiin katsomassa temppeliä, ja sitten pyörimme sellaisella hiljaisella puistoalueella. Siellä oli kieltämättä hienoa. Alkoi hiukomaan, ja ruokapaikan etsiminen oli koko retken haastavinta. Yleensä ruokalistat olivat vain japaniksi. Joissakin paikoissa saattoi olla kuvat, tai sitten sellaiset muoviset vastineet ruoista. Mutta toisinaan oli vain kosketusnäytöllisiä automaatteja, josta piti ruoka osata tilata, mutta kun listat on vain japaniksi niin pari kertaa tuli aikamoinen moka ja virhevalinta. Löysimme kuitenkin ruokapaikan, ja nappastiin siinä kaljatkin. Meitä tietysti paheksuttiin, koska lounasaikana on tarkoitus vain piipahtaa pikaisesti ravintelissa, kauhoa ruoka äkkiä naamariin ja häipyä, että seuraavillekin riittäisi tilaa.

Kun poistuimme ruokapaikasta, oli alkanut satamaan. Lähdimme vielä harhailemaan Akihabaraan, mutta tässä vaiheessa sade oli yltynyt kaatosateeksi, ja tuuli kivunnut myrskylukeemin. Sateenvarjo pyöri jatkuvasti ympäri. Eipä siinä voinut muuta kuin ottaa metro takaisin hotellille.

Levättiin siinä hetkinen, ja katsottiin telkkarista uutisia. Ohjemat olivat vain japaniksi, mutta ymmärrettiin sentään se, että taifuunihan se oli iskenyt. Uutiskuvissa näytettiin tuulen mukana lentäviä ihmisiä, ja suljettua lentokenttää. Ei puhettakaan että olisi voinut lähteä ulos, joten syötiin sitten vaan hotellin ravintolassa sikakallis ja olematon ruoka. Baarissa gintonicit.

Keskiviikkoaamun herätessä keli oli palautunut normaaliksi. Aurinko paistoi eikä tuullut. Ei kyllä ollut lämmintäkään, ehkä jotain 13 astetta.

Aamupäivällä lähdettiin tekemään pakollinen jokiristeily. Ihmisiä oli tietenkin miljoona. Luulisi, että opastus olisi edes tuolla englanniksi, mutta mitä vielä. Tämä maa ei ole japanin kieltä osaamattomille. Saatiin kuitenkin bisset tilattua jolla kohennettiin vähän ryytynyttä oloa ja katseltiin siinä samalla ohilipuvia maisemia.

Päädyimme jonnekin puistoon, jossa harhailimme aikamme, sen jälkeen jatkoimme Ginzan kaupunginosan läpi. Alkoi hiukomaan ja löysimme brittiläisen pubin. Sellaisestahan saa ruokaa... Yeah right. Pubissa ei ollut muuta englantilaista kuin nimi. Ruokalista täysin englanniksi, mutta pyysimme tarkoilijaa tuomaan jotain. Vähän kallis safka, mutta ruoka oli ihan jees, jotain semmoista niin kuin mureke. Sieniä siinä tietysti oli kuten aina kiinalaisissa ja japanilaisissa ruoissa, enkä huomannut ajatuksissani tilata ruokaani ilman niitä. Noh, kaljalla sai komeuden huuhdottua alas.

Käveltiin vähän aikaa kapeilla kujilla, löydettiin isompi juna-asemakin sekä sitten se keisarinpalatsin alue. Kävelimme sen, mitä jalat antoivat periksi, ja otimme sitten suunnan kohti hotellia. Pakko oli huilata taas hetki.

Illalla lähdimme Roppongiin. Alueen piti olla täynnä ravintoloita, mutta emme löytäneet montakaan. Alueet ovat suuria, ja matkustaminen vähän hankalaa. Noh, tuonnekin oli vain muutama metropysäkki, mutta pysäkkien väliin jäävä alue saattaa toisinaan olla iso, ja kun ei ole hajuakaan mihin suuntaan metroasemalta lähtee, niin jos erehtyy väärille urille on äkkiä pielessä.

Tokiossa on kuitenkin turvallista liikkua, joten siinä mielessä ei ole hätää vaikka eksyisikin.

Löydettiin ruokapaikka ja saatiin taas syödyksi ja juoduksi kielimuurista huolimatta.

Ajoissa nukkumaan baarin kautta tietenkin.

Torstaiksi osui viikon lämpimin päivä. Olin katsonut säätiedotetta, ja ihme kyllä se piti aika hyvin kutinsa. Lämpö nousi yli 20 asteen joten t-paidalla tarkeni, vaikka mulla olikin rotsi mukana, lähinnä sen vuoksi että sen taskuissa kulkee ketterästi tavaratkin. Kartat, opaskirjat, kamerat, lompakot, jne.

Mentiin Shinjukun pilvenpiirtäjäalueelle, etsimme sitä hallituksen tönöä. Sen ylimpään kerrokseen kun pääsi ilmaiseksi, joten voitti kaiken maailman muut näköalatornit. Ja kylläpä sieltä avautuikin huippeat näkymät. Siellä oli toki myös ylihinnoteltu baari, jossa kävimme kaljalla sekä saimme ostettua postikortteja. Sellaisia pitää aina muistaa lähettää. Postimerkkien saaminen olikin sitten vaikeampi operaatio, niitä piti käydä ainakin neljässä paikassa kysymässä kunnes viimein meidät neuvottiin lähipostiin.

Otimme metron Uenoon, jossa kävimme syömässä varsin erikoista ruokaa. Tai se lähinnä näytti siltä, mutta oli oikein  hyvää. Ja tuli kylläiseksi.

Sen jälkeen jatkoimme puistoon. Täällä sattui niin ikään olemaan miljoona ihmistä. Olivat siellä piknikillä, keskellä torstai-iltapäivää. Eikö japanilaisten pitänyt olla työhulluja? Siellä dokasivat vieri vieressä filteille leiriytyneinä.

Puistossa oli myös eläintarha, jonka kävimme pikaisesti läpi. Eläintarha on aina aika hyvä kohde ulkomailla.

Jalkoja piti taas lepuuttaa olutpaikassa, ja sitten suunnata kohti hotellia. Varmasti toistakymmentä kilometriä tuli joka päivä talsittua. Metroasemien sisälläkin saattoi joutua kävelemään lähes kilometrin, ennen kuin pääsi vaihtaamaan toiselle raiteelle tai päädyttyä ulos.

Illalla taas Shibuyaan katsomaan ihmisvilinää. Vakuuttavaa joka kerta.

Perjantaina suunnattiin Ikebukuroon, mulla oli tuliaisia ostettavana. Kauppojen löytäminen on vaikeus sinänsä, mutta sitten se tavaran määrä sokaisee viimeistään kokonaan. Ja kun tuotteet ovat pakattuina ja paketissa tekstit japaniksi, niin eihän mistään löydä mitään. On se kamalaa kun ei lukutaitoa ole. Joten en oikeastaan tiedä mitä tuli ostettua.

Kävimme Sunshine Cityssä. Valtava ostoskeskus taas. Kävimme akvaariossa sekä vahingossa jouduimme myös pilvenpiirtäjän yläkerroksiin taas. Näköalana toimi samanlainen kaupunkimeri kuin edellisessäkin paikassa.

Sen jälkeen syömään länkkäriruokaa TGI Friday'siin. Hyvää oli ruoka. Paikassa oli myös varsin erityinen vessa, jolle annettakoon erityismaininta. Koppiin astuttaessa pytyn kansi nousi automaattisesti ylös. Kaukosäädin oli kosketusnäytöllinen taulu, mutta sitä en nyt sentään alkanut räpläämään. Kun toimitus oli tehty, vessan kansi sulkeutui ja se veti itsensä automaattisesti.

Vessat ovat usein myös kovin siistejä. Niin kuin yleisestikin ottaen. Ei paskaa, ei roskia. Siistiä. Vesijohtovettä voi huoletta juoda.

Illalla otettiin metro Shinjukuun. Piti löytää ns. Kännikortteli, sekä Kabukicho, vähän niin kuin punaisten lyhtyjen alue. Tällä kertaa eksyminen metroasemalle tapahtui taas, eikä millään löydetty oikealle puolelle asemaa. Väkimäärä oli käsittämätön, ja piti oikeastaan seinän vierustaa kävellä jotta pääsi edes vähän eteenpäin.

Ruokapaikkaa ei meinattu löytää niin ikään mistään. Menimme vahingossa sellaiseen automaattipaikkaan, eli siellä oli kosketusnäytöllinen automaatti joka pöydässä josta ruoka piti tilata. Menu oli tietysti vain japaniksi. Piti lähteä sitten pois ennen kuin saatiin ruokaa tilattua, mutta palvelumaksu piti jo maksaa. Huonompi homma :D

Toinen yritys ei ollut sen parempi. Jouduimme vahingossa Izakayaan, eikä ollut hajuakaan miten sellaisessa pitää käyttäytyä. Menusta ei ymmärretty täälläkään mitään, mutta nyt päätettiin sentään kokeilla. Tilattiin erilaisia vartaita. Ne paljastuivat myöhemmin sisäelimiksi, ja siis maistuivat kammottaville. Kuten elimet aina. Dokattua tuli kuitenkin kiitettävästi.

Yöllä ne elimet sitten kostautuivat. Hyh hyh.

Aamulla piti vielä herätä aikaisin, kun mulla oli retki maaseudulle. Kävelin Akabanebashin asemalle, otin metron Shinjukuun. Junalipun ostaminen tuotti aluksi vähän enempi vaikeuksia, mutta samalla laillahan se automaatti toimi kuin metroissakin. Linjan ja laiturin ja oikean junan löytämisessä sai olla vähän tarkkana. Junat saapuvat ja lähtevät minuutilleen, ja pitää tosiaan katsoa että menee oikeaan junaan.

Juna meni maan päällä, ja näki vähän maisemiakin, verrattuna metroon. Taloja vieri vieressä.

Aluksi juna oli suht täynnä. Itse asiassa, asemalla näin niitä valkohanskaisia heppuja työntämässä ihmisiä sisään. Itse en onneksi joutunut sellaiseen. Muutaman pysäkin päästä sain jopa istumapaikan. Ja kun juna kolisteli reilun tunnin junamatkan pääteeksi pääteasemalle niin olin ainoa matkustaja kyseisessä vaunussa.

Mua oltiin vastassa sovitusti. Oppaan johdolla siirryimme autolla ehkä kymmenen kilometrin matkan päähän ravinteliin, joka oli jonkinlainen sukuravintola tms. Kylä oli pieni, eikä siellä asunut montaakaan länkkäriä. Mä olin ainoa tämänvärinen ihminen koko baarissa ja tuntui että mua tuijoteltiin kohtuuttomasti. Lisäksi olin varmaan 30 cm pidempi kuin seuraavaksi kookkain, sekin hämäsi :D Tapasin muutamia ihmisiä, esimerkiksi tämän oppaan vanhemmat. Mä en tiedä mitä mä söin, menuta ei näytetty. Japanilaisia ruokia ne olivat, jos jonkinlaista. Ja sitten naurettiin kun osa maistui hirveälle... Onneksi sain kuitenkin pääosan safkoista ladottua naamariin, ettei tarvinnut hävetä. Ja mitään pöytäetikettejä mulla ei todellakaan ollut hallussani. Itse asiassa vaistosin jopa pettyneen huokauksen kun osoitin pystyväni syömään tikuilla (no tässä vaiheessa on tullut jo harjoiteltua).

Ruuan jälkeen kävimme tekemässä retken paikalliseen puistoon, joka kieltämättä olikin hieno. Kevät oli täällä kuukauden myöhässä ja erilaiset puut kukkivat juuri parhaillaan. Kirsikat, luumut ja monia muita puita, joiden nimet olen jo unohtanut.

Helkkarin kylmä oli, ja mulla vain kesätakki päällä, ja yhdessä vaiheessa alkoi luntakin satamaan.

Käytiin myös japanilaisessa talossa, ja yllätti japanilaisuudessaan jopa minutkin. Vain keittiössä oli huonekaluja (pöytä ja muutama tuoli), mutta muut huoneet olivat ilman huonekaluja. Paperiseinät. Telkkari. Kylmä. Semmoinen pieni rukoussyvennys. Manga-kirjoja.

Minulle tarjottiin viinaa ja leivoksia. Ne olivat jees, mutta jotain semmosia viinassa marinoituja hedelmiä en saanut syödyksi, maku oli niin kitkerä.

Viiden junalla lähdin takaisin päin. Oli erittäin mukava reissu kyllä kaiken kaikkiaan.

Tulin Shinjukun asemalle, ja kävin vielä kävelemässä ja etsin kohteita, jotka jäi edellisenä päivänä väliin. Kävin syömässä vielä Burger Kingissä, ja löysin lopulta haluamani. Kapeita kujia. Lemmikkieläinkauppoja, jossa kissan- ja koiranpennut olivat pienissä häkeissä (en kehdannut valitettavasti kuvata näitä). Sitten vieri vieressä baareja, valosaastetta, melua, ihmisiä. Huorakadut löytyivät, mutta sutenöörit olivat varsin nopeasti iholla (sen voi arvata kun länsimaalainen mies liikkuu alueella yksin), joten käännyin kannoillani pois ja palasin hotellille.

Kävin vetämässä vielä muutamat kaljat ja gintonicit hotellin anniskelupaikoissa.

Ei tullut montaa tuntia nukuttua. Aamulla piti herätä meinaan jo kuudelta. Äkkiä kamat kasaan ja respaan tekemään check out ja sitten odottelemaan bussia. Uuvuttava kotimatka oli alkamaisillaan.

Nukahdin bussiin, ja heräsin lentokentällä. En edes tiedä montako kertaa passia kysyttiin, mutta kertaalleen jo matkan varrellakin, ennen lentoasemaa! Check innissä joutui vähän aikaa odottelemaan, mutta muuten meni kaikki turvatarkastukset yms jouhevasti. Ennätettiin parille kaljallekin ja syömään.

Lento lähti jopa pari minuuttia etuajassa. Kiitoradan päähän tuntui olevan aika matka, se varmaan puoli tuntia rullasi kentällä.

Finnairin kone kun oli, niin kaljat ja viinit olivat taas ilmaisia. Mähän innostuin niitä sitten siinä kittailemaan, ja olinkin loppumatkasta aika humalassa. Lento kesti vielä pidempään kuin menomatka, johtuen vastatuulesta sekä maapallon pyörimissuunnasta.

Kone laskeutui puoli neljän kieppeillä. Käytiin kaupassa ja taksilla porukoille.

Söin hieman ja ryyppäsin kolmisen kaljaa siinä vielä ja päätin sitten lähteä kämpille. Olin väsymyksestä ja valvomisesta ja juodusta alkoholimäärästä aika lailla sekapäinen, joten olin iloinen päästessäni kämpille lepäämään. Mutta juuri kun olin saapumaisillani kotia, niin eräs kaverini soitti ja kyseli lähdenkö hänen, muutaman muun suomalaisen, sekä hullun irlantilaisen ja brasillialaisen kanssa pubiin. Ihmettelin itsekin vastaustani, mutta pakkohan se oli myöntyä ja lähteä. Heitin siis kassit himaan ja saman tien kohti keskustaa.

Ilta päättyi muistikatkokseen. Heräsin siihen, kun taksikuski herätti minut. En tiennyt kuka olen tai missä olen. Kuski arveli, että saatan ehkä asua täällä. Tosiaan, kotipihallahan sitä :D

Lähes 30 tunnin valvominen ja siitäkin suuri osa juopottelua vaativat veronsa. Päiväkausien kankkunen oli ainakin palkintona.