Lomaltapaluu on kyllä veemäistä. Joka kerta. Ei tarvitse pitkään olla poissa, kun paluu tuntuu taas kurjalta. Se työ. Töissä jaksaa, kun siihen turtuu. Turtuu siihen arkeen. Töissä jaksaa paremmin, kun on jotain mitä odottaa (loma).
Onneksi olin kinnannut kevätlomaa huhtikuulle. Jos tässä vielä joskus saisi kesälomankin, niin siihen ei ole toivoton odotusaika (yli talven). En kuitenkaan uskalla pitää kesälomaakaan kuin kolme viikkoa; en edes pysty ajattelemaan miten kamalaa on senkin kolmen viikon jälkeen palata taas työn ääreen. Saatikka neljän viikon.
Joskus kuulee lomiltapalaavan tokaisevan "lomat on lusittu, mutta ihan kiva päästä välillä taas töihin". Joko sarkasmin taso on aikamoinen tai sitten kyseessä on vaan erikoinen kaveri. Sellainen, joka ei lopettaisi töitänsä, vaikka voittaisi lotossa miljoonia. Tällaisia työpaikkoja on vain 0,00001% maailman työpaikoista. Joku Kimi Räikkönen voisi ehkä todeta, että ihan kiva päästä taas ajamaan Formuloita. Mutta että joku tavallinen duunari... epäilen kyllä.
Täytyypä mutten katsoa, jos Euromillionsista olisi tullut pelastus.
Univaikeudet ovat haitanneet elämää parin viikon ajan. Jetlag ehkä vaikuttanut, ja ehkä liiallinen alkoholin käyttö. Mulla menee yöunet pienistäkin napanderiannoksista. Mutta eilen duunin jälkeen sain nukuttua tunnin päikkärit, ja viime yönä melkein 11h yöunet, joten en menetä vielä toivoani. Tuo uniannos vastasi yli kahden normiyön unisaalistani.
Onneksi duuniviikko oli vain nelipäiväinen, mutta sekin tuntui niin mielettömän pitkältä ettei edes totta. Miten se ajankulumisen pituus voikin vaihdella niin kovasti? Ei mitään järkeä.
Sitten tämä arjen kaavamaisuus. Samat metodit joka päivä. Aamulla duuniin muiden vastaavien kanssa. Päivä odotusta, milloin pääsisi kotiin. Siinä sivussa itsensä ylittämistä. Iltapäivällä vasemmistolaisyhteiskuntamme tuotokset ovat sekoittamassa duunista palaavien kotimatkaa örisemällä ja sekoilemassa julkisissa liikennevälineissä. Kaupan kassalla jonottamista läskiniskojen kanssa, jotka jälleen kerran ovat unohtaneet punnita vihanneksensa. Kotona ruoanlaittoa jauhelihasta ja perunasta, tositv-ohjelmien katselua ja netissä roikkumista. Yöunet siinä välissä - jos niitä on - ja sitten pyörä pyörähtää uudelleen alkuun.
Kaiken huipuksi, mulla on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla maailman ihmisistä. Niillä on vielä kamalempaa. Joten mun pitäisi jaksaa olla vielä kiitollinenkin (kenelle?).
Kaikenlaiseen roskaan sitä voikaan elämää kulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti