72# Vyön alle

Olen ollut koko viikon plunssassa, ja olo huononee koko ajan. Ei edes viina maistu, eikä ruoka eikä mikään. Nukuttuakaan ei saa. Lauantaiaamu alkaa jo heti herättyään kuumeessa. Aivastus- ja yskänkohtaukset tuntuvat repivän keuhkot hajalle, tukkoinen olo, jokaista niveltä särkee. Ahdistavaa, kun yhtään paranemisen merkkiä ei ole ilmassa.

Pienenä kun oli kipeänä, niin aina vitutti kun mutsi oli koko ajan häärimässä ja hyysäämässä. Juuri kun oli vaipunut jonkinlaiseen poissaolevaan horteeseen, se tuli jotain siihen ihmettelemään. Voi kun nykyäänkin olisi joku joka rauhoittelisi, että kyllä se pöpö pian ohi menee, ja miten naapurin Markkukin oli ollut kaksi viikkoa kipeänä, toisi sitä ällöttävää punaista kiehuvaa mehua, peittelisi ja tekisi jotain ruokaa ja lukisi ääneen jotain kivaa seikkailukirjaa.

Huonomminkin voisi asiat olla. Mulla on yksi kaveri, joka kärsii päivittäisestä - ei helvetti, siis useita kertoja päivittäin - tapahtuvasta veripulista. Aluksi en edes uskonut asiaa, mutta hän on todistanut sen minulle esittämällä tuotoksensa. Olen käskenyt hänet lääkäriin monesti, mutta hänen on vakuuttunut, että päivittäinen veripuloiminen on normaalia. Hän ei usko lääkärikirjoja eikä googlea eikä muutakaan.

Kun utelen syytä, miksei hän nyt kuitenkin menisi varmistamaan, että kaikki on kunnossa, hän ilmoittaa syyksi, että todennäköisesti ne (lääkärit) tunkevat hänen perseeseensä jonkun jutun. Se on todennäköisesti totta, mutta on silti miellyttävämpi olla lavetilla vähän aikaan pökittävänä kuin saada jokin tuskallinen suolistosairaus. Mutta kaveri ei silti osta tätä väitettä.

En tiedä pelkääkö hän kipua? Vai kokeeko hän tilanteessa jonkin alistumisen, tai nöyryytyksen? Vai pelkääkö hän, että tilanne laukaisee hänessä jonkinlaisen homoreaktion? Eihän sellaisessakaan järkeä olisi. Tosin, vasta viime kesänä opin tavatessani Englannissa mukavan homomiehen, että sehän on syntymäperäinen sairaus tai vääristymä, vaikkapa siinä missä värisokeus tai Downin oireyhtymä - eihän siihen itse voi vaikuttaa millään tavalla. He ovat asiaan syyntakeettomia ja se pitää antaa heille anteeksi. Mutta ehkä kaikki eivät ole yhtä avarakatseisia kuin mie.

Takaisin tuohon lääkärijutskaan. Olen tehnyt pientä kalluppia miespuolisilta kavereiltani, kuinka moni on ottanut jotain perseeseensä lääkäriltä, ja tulokset yllättävät. Varmasti yli 50%, ehkäpä jopa 75%. Joten eihän se mikään harvinainen juttu ole. Lääkärit tekevät sitä päivittäin (syytä tosin tuskin tiedetään).

Toisaalta, olen mä kyllä itsekin kovin ujo. En uskalla kävellä edes alasti tyttöystäväni ohi. Mutta se nyt ei liity suoranaisesti tähän. Joka tapauksessa, naiset - nuo planeettamme ihastuttavimmat otukset - käyvät tarkistuttamassa pillujansa varmaan kerran vuodessa eivätkä ole asiasta moksiskaan (lähde: erilaiset netin naisten keskustelupalstat, kuten kaks plus ja mitä näitä nyt on. Tiedän, mua on ennenkin kehoitettu jättämään niiden palstojen luku sikseen). Meidän miesten pitäisi ottaa heistä mallia. Rohkeudesta.

Ei helkkari. Eihän tässä postauksessa ole mitään järkeä. Kuumeen tuottamaa sekametelikeittoa. Taidanpa lähteä takaisin koisimaan ja potemaan.