Monilla on varmasti kokemuksia kiusatuksi tulemisesta. Onko se sitten sitä, kun liikuntatunnilla valitaan viimeiseksi joukkueeseen, koska olet liian pieni tai kömpelö tai tyhmä? Huomauttamista tukkamallistasi, vaatteista, inhonväristä, nimestäsi tai ärräviastasi? Vai onko se tavaroittesi varastamista tai turpiinsaantia koulumatkalla?
Itse olen saanut kokea vain yleisesti homoksi haukkumista, tai pientä nöyryytystä tai seiskaluokalla mopotusta. Mikään suosittu en ollut koskaan ja jäin aina "arvostettujen" ulkopuolelle, mutta minullakin oli jonkinlainen sija "nörttiryhmässä" joka operoi aina vähän sivuummalla. Kyllä siellä moni sai osakseen enempi kiusausta. Joskus olen osallistunut heikomman sortamiseen minäkin ryhmän mukana; en halua puolustella tai vähätellä tekojani, mutta kyse on sillä hetkellä ollut puoliensa pitämisestä. Siitähän on kyse koko elämässä muutenkin; pidä puolesi. Ja mikä on sen helpointa (ja raukkamaisinta) kuin pitää yhtä näitten kovisten kanssa. Ja lähteä näiden tyyppien juttuihin mukaan? Hyväksymisen hakeminen röökinpoltollta tai muilla älyvapailla teoilla auttoi myös. Jälki-istunnossa sai omanlaista, kyseenalaista respektiä. Tarkoitus pyhittää keinot.
Luulin, että kaikki ihmiset ovat kusipäitä. Aina siihen saakka kunnes menin lukioon, jossa oli täysin eri ihmiset, ja joiden kanssa ei tarvinnut pingottaa. Luokkahenki oli täysin erilainen, sain kavereita - oikeita kavereita, ja usko jonkinlaiseen inhimillisyyteen palasi. Tai ei palannut, vaan syntyi. Pystyi olemaan itsensä.
Olen toki huomannut kiusaamista muuallakin. Armeijassa sitä esiintyi paljon. Työpaikoilla olen törmännyt vastaavaan. Olen joskus miettinyt, että onkohan niitä kiusattu koko elämänsä ajan. Ensin koulussa, sitten lukiossa, sitten armeijassa, sitten työelämässä (jos nyt näin pitkälle pääsevät). Mistä se johtuu? Onko kiusattu jotenkin poikkeuksellinen luonteeltaan tai älykkyydeltään?
Herkkyydellä on eri tasoja. Vittuilun vastaanottamisen sietokyky ei ole vakio. Eikä tosiaankaan tiedetä, miten reunalla kuilua jotkut ovat. Onko kiusaaminenkaan mitään muuta kuin oman pahanolon kierrättämistä toisille? Nämä ovat näitä aiheita, joita kieltäydyn edes miettimästä. Mutta hyvä huomata välillä, että asiat voisi olla huonomminkin.
Monastiko sitä purkaa pahaa oloaan alaisilleen/työkavereilleen, kaupan kassalle, puolisolle, lapsille ja hännänhuippuna eläimille - joku on aina se heikoin lenkki. Ihan varmasti me kaikki se paha olo johenkin kipataan T : 6v koulukiusaamisesta kärsinyt/pelännyt.
VastaaPoistaNiinpä. Kierre on valmis. Kunhan se ketjun ensimmäinen vaan lopettaisi vittuilun niin kaikki olisi hyvin :)
VastaaPoistaNäin vanhempana kun on useinkin miettinyt elettyä elämäänsä ja miksi on joskus toiminut tietyllä lailla,olen hokannut sen että en ollut varsinaisesti koulukiusuattu vaan pikemminkin monesta asiasta ulkopuolelle jäänyt ja jätetty.Liikunnassa olin huono ja etenkin pesäpallossa,sain siitä ikuiset traumat tullessani aina viimeisenä valituksi joukkueeseen.
VastaaPoistaYksinäinen en ollut kun mulla oli samassa talossa asuvia koulukavereita muutama ja sydänystäviä pari,mutta ihan lukioon asti olin täysin ulkona kaikista bileistä ja juhlista mitä muut järkkäsi.
Työelämässä olen koittanut sekä esimiehenä että työkaverina olla kaikille reilu ja mukava,ettei kukaan tuntisi oloaan ulkopuoliseksi.Nytkin Wanaja-festereilla kun olin lipunmyynnissä ja porukassa oli pari uutta nuorta tyttöä,joista toinen sanoi että on tällainen hiljainen ja ujo luonteeltaan ja oli vähän sellainen "anteeksipyyntelevän" oloinen heti.Sanoin sille että kaikkien ei tarvi hölöttäjiä ollakaan,kyllä hiljaiset ja ujotkin tästä paikkansa löytää ja ole vaan rohkeasti oma itsesi,se riittää.Voi miten se tyttö tuli iloiseksi,touhusi kovasti joukossa mukana ja teki hommansa,ilman ylimääräsiä höpinöitä:)
Sehän juuri tärkeintä onkin. Olla tasapuolinen kaikkia kohtaan, ja pitää kaikki joukossa mukana.
VastaaPoista