Koko alkuviikon oli semmoinen tunne, että jokin plunssapöpö tarkasteli ja tunnustelli minua, olenko tarttumisen arvoinen. Siksi tiistainen pyörälenkkikin meni ilmeisesti niin heikonlaisesti; plunssapöpö oli päättänyt iskeä.
Keskiviikko vielä meni, ajattelin että kurkkua kenties karhii ilmastointi tai edellisviikon liiallinen rakinjuonti. Nukuin parin tunnin päikkärit illalla. Mutta sitten kun heräsin torstaiaamuun, päässä vaan humisi.
Meillä ei saa duunista olla pois minuuttiakaan ilman saikkulappua. Tai no, teoriassa saisi, riippuu esimiehestä, mutta kyllä meidän pomo aina pakottaa saikkulaput hakemaan. En jaksanut, yritin sinnitellä. Varsinkin kun en onnistu ikinä saamaan saikkua kuin yhden päivän kerrallaan, vaikka olisinkin erittäin kipeänä.
Illalla duunin jälkeen vielä Pp:n kanssa keilaamaan, siinä vaiheessa olo oli jo huono. Buranalla sai hetkellisesti olotilaa kohotettua. Kalja nyt ei ainakaan auttanut.
Perjantaina vittumainen olo jatkui. Herätessä minuutin ajan tuntui paremmalta, sitten huononi. Joka aamu on vielä tälläkin viikolla satanut töihin lähtiessä, kuten taas tänään, joten saa vielä mukavan kylvetyksen vielä kaupan päälle.
Mua aina ottaa tolkuttomasti pattiin jos kolleegat pyörivät kipeänä töissä, mutta olen itse ihan samanlainen. Lisäksi oikein hakeuduin inhottavien asiakkaiden läheisyyteen; siinä sinulle plunssavoileipä, senkin kurja!
Kotiinpääsyn jälkeen kellahdin vuoteeseen ja heräsin vasta klo 21 jälkeen. Edelleen huono olo. Iski melkein paniikki, meneekö tämä koskaan ohi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti