46# Suuri Kreeta-repo, osa 6

Tiistaina olikin sitten herääminen aikaseen, klo 5.10. Aaminen ei oikein uponnut, joten tuli siepattua leipä eväiden joukkoon. Pakattiin loput kamat ja lähdettiin bussinnoutopaikalle, jossa piti olla klo 5.45.

Retki suuntautui siis Samarian laaksoon, joka on Euroopan pisin laakso. Vai rotkoko se on? Samapa tuo, semmonen kansallispuisto kuitenkin. Olimme Pp:n kanssa käyneet vaeltamassa rotkon jo viime vuonna, ja se teki meihin niin lähtemättömän vaikutuksen, että pakkohan sinne oli uudestaan päästä.

Bussi ajeli vuoristoteitä varsin ketterästi. Ei siinä kyllä saanut nukuttua, vaikka miten yritti. Alkumatkasta oltiin poimittu matkustajia myös muilta hotelleilta. On uskomatonta, miten jotkut kupeksivat ja myöhästyvät, ja sitten saa koko bussilastillinen odotella. Mutta kun ihmiset ovat välillä vain niin helvetin typeriä, etteivät tuommoista yksinkertaista asiaa ymmärrä. Tai sitten eivät vain välitä.

Odotellessa tapahtui hauska sattuma, kun pieni ja utelias kissanpentu yritti väkisin änkeä samaan bussiin meidän kanssa, kun ovi oli auki :) Kaksi kertaa vieläpä. Toisella kerralla kissan heitti ulos kuski, toisella opas.

Omaloksen ylängölle saavuttiin puoli kahdeksan maissa. Aurinko oli noussut, mutta 1300 metrin korkeudessa oli vain 16 astetta lämmintä, jopa siis kylmäksi luokiteltavaa ilmamassaa. Hrr. Maksettiin laivaliput ja pääsyliput rotkoon, mutta lisäeväisiin emme katsoneet tarpeelliseksi satsata. Täällä oli myös viimeinen mahdollisuus käydä pytyllisessä wc:ssä. En käynyt.

Joku vanhempi suomalaisakka tuli siinä meille juttelemaankin. Vaikutti oikein näsäviisaalta ja kaikkitietävältä, ja alkoi meitä opastamaan tulevasta kävelyretkestä, kun hän on sen aiemminkin kävellyt. Huoh. Ei sitten jaksettu sanoa, että ei hän ole ensimmäinen ihminen maan päällä, joka tuon rotkon kävelee toistamiseen.

Talsimaan lähdettiin kymmentä yli kahdeksan. Ensimmäiset kolme kilsaa ovat raskaimpia, koska se on jyrkkää alamäkeä, porrasta ja liukkaita kiviä, ja kaikki huomio menee oikeastaan pystyssä pysymiseen. 1,7 km:n kohdalla tulee ensimmäinen taukopaikka, jossa voi vesipullonsa täyttää lähteestä. Tuollekin taukopaikalle kesti kävellä 45 minuuttia, vaikka kyseessä siis alamäki! Antaa jotakin osviittaa siitä, miten haastavasta maastosta on kyse.

2,7 km:n kohdalla täytettiin jälleen vesipullot lähteestä, syötiin vähän evästä ja aurinkorasvattiin itseämme. Aurinko oli jo alkanut paistaa kuumasti, vaikka alkutaival kulkikin puiden varjoissa. Kaskaat olivat heränneet sirkuttamaan, meteli oli välillä korvia huumaava.

4,5 kilsan kohdalla oleva Agios Nikolaos-kirkkolevähdyspaikka ohitettiin nopeasti. Muo oli alkanut jo hieman kusettamaan, mutta ei tässä vaiheessa malttanut vielä pysähtyä vessajonoon. Ja koska selkä oli hiestä jo läpimärkä, niin ajatteli, ettei kusihätä enää pääse kasvamaan kun kaikki juotu neste hikoaa pois. Sure. Ennen puolivälissä olevaa Samarian kylää mulla oli niin massiivinen kupla otsassa, että piti juosta viimeiset metrit, ennen kuin taukopaikka ja vessa löytyivät.

Vessan jälkeen etsittiin kri-kritä, se on semmoinen alueella elelevä villivuohi. Sellaisia parveili nyttenkin Samarian kylässä. Vaikka otus on vähän ujo, niin varsin perso ruoalle, ja turistien eväsleivät yleensä katoavatkin tehokkaasti näiden elikoiden ruoansulatusjärjestelmiin. Pp oli kuitenkin googlannut vuohien ruokasuosikit, ja olimme ostaneet etukäteen kotikylästämme ison omenan. Aluksi vuohi suhtautui uuteen tuttavuuteen vähän ennakkoluuloisesti, mutta hetken kuluttua alkoi omena maistumaan siihen malliin, että eläin kiipesi lähes syliin, ja teki omenasta selvää. Hauska se oli, mutta ärsytti kun urosvuohi ei antanut muijalleen tai lapsivuohelleen ruokailulupaa.

Aamuinen ärsyttävä neuvojaämmäkin purjehti paikalle ihmettelemään asiaa, ja voivoitteli omenamme kohtaloa. Ei omenat puussa kasva, mutta päästiin kuitenkin sanomaan, että olimme varta vasten ostaneet omenan vuohille. Akkaa ärsytti suunnitelmallisuutemme, ja se sitten häipyikin hiljaa takavasemmalle.

Puolivälin jälkeen vedettiin aika lailla kovaa vauhtia, eikä pysähdytty taukoilemaan kuin hieman ennen rautaporttia (joka on Samaria-laakson "kohokohta"), vähän syömään (nuhjuuntunutta eväsleipää, sipsejä, suklaata ja keksejä), juomaan, venyttelemään, ja lisäämään aurinkorasvaa. Paikalla oli myös "ambulanssi", eli aasi kytkettynä erääseen puunrunkoon. Oli varsin vikuri, joku ukko sitä meni taputtelemaan, ja oli likellä ettei aasi tehnyt siitä muussia.

Jatkoimme matkaa. Tällä kertaa saimme rautaportinkin kuvattua. Tosin mittasuhteet ovat niin suuret, ettei pikkukameralla niitä saa kuvattua. Samariaa ei voi oikein nähdä, se pitää kokea. Ja vaellusreitin pituus on siis 16,7 kilometriä yhteensä. Jokainen, joka tuon matkan tarpoo voi olla tyytyväinen itseensä.

Aika kului uhkaavasti, joten viimeiset 2,5 kilsaa vedettiin kyllä tappotahtiin, koska halusimme päästä syömään ja uimaan ennen laivan lähtöä (klo 16).  Agia Roumelin kylän näimme puoli kolmen kieppeillä. Meillä meni siis aikaa taukoineen 6h20 minuuttia. Tänä vuonna oli tehty uusi ennätys jonkun kreikkalaisen pyöräilyoppaan tekemänä, aikaan 1h22 minuuttia. Hullua.

Agia Roumeli oli jälleen tuskaisan kuuma, paljon kuumempi kuin saaren pohjoisosassa oleva kotikylämme. Uimarantakin on varmasti Euroopan kuumimpia. Käytiin vaihtamassa hiettyneet vaatteet uikkareihin, ja meinasin pyörtyä siihen paikkaan odotellessa Pp:n vaihtosuoritusta. Pukukopista vesirajaan oli matkaa ehkä sata metriä, mutta Pp poltti siinä juoksussa paljaat jalkapohjansa karrelle, hän kun ei ollut ottanut rantakenkiä mukaan, toisin kuin viisaammat lajitoverinsa.

Uinti tuntui todella hyvältä, ja vaivan arvoinen. Käytiin suihkussa ja vaihdettiin taas puhtaat vaatteet päälle. Hiki oli jälleen heti.

Mentiin ravintolaan, otettiin oppaalta laivaliput ja tilattiin ruokaa ja juomaan. Otin kokiksen, kaljan ja pastitsion - vai mikä helvetin paitsio se nyt olikaan - ja Pp otti moussakan ja jääteen. Ehdittiin syödä hyvin ja vielä kaupasta hakemassa lisää juomaa laivamatkan ajaksi.

Laivamatka kesti 45 minuuttia, porukka näytti aika hajonneelta :D Tuli ihan mieleen joku armeijaleirin paluuvenematka, yhtä rikkinäisiä kavereita matkusti silloinkin.

Laiva pysähtyi Sougiaan, josta oli 55 kilometrin matka kotikylään. Vuoristoteitä ajellessa tuohon meni taas 1,5h. Kun päästiin perille ja yritettiin nousta bussista niin huomasi, miten jalat olivat tehneet täyden päivätyön ja lihakset (?) alkoivat kipeytymään.

Käytiin Pp:n kanssa vielä uimassa. Aaltojen korkeus oli kasvanut, mutta vielä pystyi kuitenkin uimaan.

Ei nälättänyt mutta käytiin muutamalla drinksulla. Pp:lle myytiin ensimmäisessä paikassa vesiviinaa, tai ainakin se maistui alkoholittomalta mojitolta. Mä otin Long Island Ice Tean, ja se kyllä sujahti nuppiin, ja sitten vielä toisessa baarissa Mojito, jossa siinäkin tuntui olevan ytyä.

Vaellus ja aikainen herääminen vaativat kuitenkin veronsa, ja mentiinkin nukkumaan suht aikaseen.

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Nyt vuorossa nro 29.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing
day 05 – a song that reminds you of someone: Volbeat - I only wanna be with you.
day 06 – a song that reminds you of somewhere: Klamydia - Mä lähden himaan
day 07 – a song that reminds you of a certain event: Gerry & The Pacemakers: You'll never walk alone
day 08 – a song that you know all the words to: Zen Café - Taxi
day 09 – a song that you can dance to: Seether - Careless Whisper
day 10 – a song that makes you fall asleep: Smashing Pumpkins - Galapogos
day 11 – a song from your favorite band: Kate Nash - Nicest thing
day 12 – a song from a band you hate: Chisu - Mun koti ei oo täällä
day 13 – a song that is a guilty pleasure: Britney Spears - Everytime 
day 14 – a song that no one would expect you to love: Antonio Vivaldi - Neljä vuodenaikaa - Talvi
day 15 – a song that describes you: Sleepy Sleepers - On niin hikikin
day 16 – a song that you used to love but now hate: James Blunt - You're beautiful
day 17 – a song that you hear often on the radio: Lady Antebellum - Need you now
day 18 – a song that you wish you heard on the radio: Pirkka-Pekka Petelius - Tra-la-la
day 19 – a song from your favorite album: Metallica - Master of Puppets
day 20 – a song that you listen to when you’re angry: Children of Bodom - In your face
day 21 – a song that you listen to when you’re happy: Pretenders - Back on the chain gang
day 22 – a song that you listen to when you’re sad: Black Sabbath - Solitude
day 23 – a song that you want to play at your wedding: Righteous Brothers - Unchained Melody
day 24 – a song that you want to play at your funeral: Armas Järnefelt - Berceuse
day 25 – a song that makes you laugh: Jean Pierre Kuzela - Naurava Kulkuri
day 26 – you can play on an instrument: Ostakaa makkaraa
day 27 – a song that you wish you could play: Led Zeppelin - Stairway to heaven
day 28 – a song that makes you feel guilty: Jope Ruonansuu - Kaljalaulu
day 29 – a song from your childhood: Dingo - Lakatut varpaankynnet: Ei mitään muistikuvia lapsuuden biiseistä, mutta tämmöisen orkesterin muistan. Ja inhoan muuten kyseistä bändiä yli kaiken :oksennus:
day 30 – your favorite song at this time last year