maanantai 31. elokuuta 2015

410# Málaga, 3

18.8.2015, Tuesday, +33, Clear, Málaga, Spain

Herätys samoihin aikoihin kahdeksalta. Olimme nähneet täällä Hop on / Hop off -busseja, ja porukat mielivät semmoiseen. Aamiaisen jälkeen googlasin reittikartan ja -pysäkit. Puoli yhdentoista kieppeillä lähdimme hotellilta rautatieasemalle, jonka lähettyvillä yksi pysäkeistä sijaitsi; siinä oli naisvirkailija joka möi myi meille liput. Jos virkailijaa ei olisi ollut, en tiedä mistä liput olisi saanut hankittua - kaikilla pysäkeillä kun ei sellaista ollut eikä niitä bussista voinut ostaa. Ostimme jonkun kattavamman paketin, johon kuului tunnin veneretki ja jotain alennuksia museosta jne. Kai se kusetusta oli. Maksoi 25€ / naamari.

Busseja meni 20 minuutin välein. Yksi kierros oli kestoltaan n. 80 minuuttia.Pysäkkejä oli Malagassa ainakin 15. Bussiin sai nousta ja poistua miltä pysäkiltä halusi. Lippu oli voimassa 24h, mutta myyjä sanoi jos aikaa menisi 26 tai 27 tuntia niin "no problem". Bussit olivat juuri niitä punaisia kaksikerroksisia, joita näkee Hesassakin. Näytimme lippua ujosti kuskille, joka jakoi kuulokkeet opastusta varten. Emme saaneet kuitenkaan niitä ensimmäisessä bussissa toimimaan, seuraavissa emme jaksaneet kokeillakaan.

Majakka ja perävaunu.

Bussi pysähteli aika tiuhaan ja viipyi joka pysäkillä tolkuttoman kauan. Koska istuimme yläkerrassa niin emme tienneet mikä siellä mahtoi niin maksaa. Menimme ohi puistokadun ja sataman ja nousimme sitten ylös kukkulalle jossa oli Gibralfaron linnake. Jäimme tässä kohdassa pois bussista. Mä olen aina digannut linnakkeista joten pitihän tämäkin nähdä. Sisäänpääsymaksu ei jostain syystä kuulunutkaan ostamamme bussilipun hintaan - yllätys - vaan kiukkuinen nainen karhusi meiltä 2 € / naama. Eihän tuo nyt paha hinta toisaalta ollut.

Linnake oli ihan ok, hienot maisemat. Kaskaat pitivät korvia huumaavaa konserttiaan. Kuvaamisen jälkeen mentiin kaljalle linnakkeen sisällä olevaan kahvilaan. Siellä oli jostain syystä vain yksi uupuneelta näyttänyt työntekijä; hän joutui itse tekemään syötävät, laskuttamaan, tarjoilemaan jne. Tästä johtuen palvelu oli melkoisen hidasta. Eikö täällä ole työttömyys 40% luokkaa, luulisi jonkun liikenevän tännekin töihin. Muuten ihan jees paikka, kyllä tästä voi 4/5 antaa.

Gibralfaron linnake.
Gibralfaron linnake.
Málagaa Gibralfaron linnakkeelta.

Bussi meni tietysti juuri nokan edestä, joten jouduimme odottelemaan seuraavaa ainakin 20 minuuttia. Kun se viimein tuli, menimme istumaan yläkertaan, mutta bussi ei jatkanut kirveelläkään eteenpäin vaan kökötti suorassa auringonpaisteessa parkissa. Yläkerrassa ei ollut kattoa eikä tietenkään ilmastointiakaan sen koommin eikä minkäänlaista tuulenvirettä ollut vilvoittamassa. Mulla tuli melkein huono olo siinä kuumuudessa. Ennen minua ei haitannut lämpimätkään kelit - "enhän mä ole sokerista tehty" - mutta nyttemmin on ääni muuttunut kellossa. Oli mulla mukana onneksi yksi pieni vesipullo, mutta sekin oli äkkiä tyhjennetty.

Malaguetan härkätaisteluareena.

Viimein bussi lähti liikkeelle, ja kuumuus hieman helpotti. Jatkoimme pari pysäkkiä eteäpäin ja jalkauduimme jälleen. Kävelimme muutama sataa metriä Pablo Picasson syntymäkotiin. Sinne pääsimme bussilipulla. Ei ollut hääppöinenkään paikka. Pari kerrosta oli talossa, yläkerrassa muutama kuva. Päästiin sentään vessaan joka jäikin sen visiitin parhaimmaksi puoleksi. 1/5.

Kuuma odotus bussissa.

Sen jälkeen navigoitiin puhelimen kartan avulla Pablo Picasso-museoon. Sinne piti jo hetken aikaa jonottaa lippuja. Picasson lisäksi siellä oli myös vaihteleva näyttely, mutta emme ostaneet siihen lippuja, vain Picassoon. Pari senioria ja yksi veronmaksaja kustansi yhteensä 14€.

Näyttely oli surkea. Siellä ei ollut juurikaan niitä Picasson alku-uran teoksia, pelkästään sitä kummallista paskaa. Rakennus oli kahdessa kerroksessa, mutta salit oli äkkiä kierretty läpi. Suosikkini ehkä "Mother and child", mutta ei tätäkään voi kehua. 1/5.

Sitten etsimään lounaspaikkaa. Mulla oli merkattu listalle El Pimpi. Nimestään huolimatta tai ehkä juuri siksi se oli ääriään myöten täynnä. Pubin puoli oli täynnä kovaan ääneen laulavia känniläisiä, mutta sen hillitympää ei oikein ruokapuolellakaan ollut. Ei sinne voinut jäädä. Harmi, kippolaa oli suositeltu ja olisi kiva ollut testata. Menimme sen sijaan Las Tortugas bariin. Tilasin burriton, mude miniburgerin ja faija 6 tapaksen setin, josta riitti kaikille syötävää yllin kyllin. Ruoka oli maultaankin ihan kelpo suoritus. Tarjoilijattaret eivät osanneet sanaakaan englantia, ja jotain ne koittivat meille espanjaksi kovasti selittää, mutta emme ymmärtäneet sanaakaan. Nuoria likkojahan ne, käsittämätöntä etteivät yhtään englantia osaa. Lisäksi näiden poikaystävät tulivat kippolaan myös, ja he pussailivat sulhasiaan siinä terassilla. Mä en tiedä onko semmoinen sopivaa käytöstä työvuorossa olevalta, mutta en paasaa siitä enempää, jokin raja niuhotuksellakin. Plussaa kuitenkin siitä, että pyörittivät telkkarissaan edellisillan matsia Liverpool - Bournemouth, joka minulta oli jäänyt härkätaistelun vuoksi näkemättä. Annetaan paikalle 4/5.

Suosittu kippola.

Lounaan jälkeen bussipysäkille odottelemaan Hop on / hop offia. Sitä piti taas odotella jumalattoman kauan. Kun se lopulta tuli, niin sama meininki jatkui; bussi pysähteli tuon tuosta välillä pitkäksikin aikaa. Tuli kuumuudesta hieman huono olo taas. Reittinä menimme satamaan, kiertäen hieman uuden puolen keskustaakin. Matka kesti varmaan 45 minuuttia. Yläkerrassa piti olla myös hereillä, ja väistellä välillä palmun oksia joihin bussi ajeli surutta. Sellainen ei tuntuisi naamassa varmaan kovinkaan mukavalta. Ihan ruisku oli mielestäni koko bussiajelu, 1/5.

Satamassa etsimme veneretken lähtöpaikan. Vene löytyi kyllä, mutta lähtöön oli vielä puoli tuntia aikaa. Aurinko paahtoi veneeseen edelleen kuumasti, siinä ei kyllä olisi pystynyt puolta tuntia odottelemaan. Lisäksi isälle pukkasi vessahätää siihen malliin, että piti lähteä etsimään hotelli helpotusta. Se ei ollutkaan helppo rasti, vessaa piti etsiä ainakin 15 minuuttia. Faija meni epätoivoisena jo huonekaluliikkeeseenkin, mutta eihän semmoisissa nyt vessaa ole. Nurkan takana oli kuitenkin ravintola, jonne menimme. Emme ostaneet mitään, vaan poukkasimme faijan kanssa suoraan vessaan, mutsin odotellessa ulkona. Noh, vastoinkäymiset eivät loppuneet vielä tähänkään, vaan kohta ukko huutaa kopista, että ei ole vessapaperia. Vessapaperia ei ollut muuallakaan. Poistuin vessasta ja kerroin asian mudelle, joka käski viedä vessaan serviettejä, muuten tulee perse kipeäksi. Lähdin juuri viemään niitä kun faija tuli vastaan ovensuulla. En tiedä mihin ikkunaverhoon oli lopulta pyyhkinyt.

Palasimme veneelle, mutta meidät juoksi kiinni mies joka sanoi, että veneretki on jo valitettavasti täynnä. Seuraava lähtö olisi 1,5 tunnin päästä. Masentihan se kovasti, kun oltiin kerran maksettukin siitä. Mies ehdotti, että voisimme mennä juomaan ilmaista viiniä satamassa olevaan Toro-ravintolaan, mutta ei oikein kiinnostanut semmoinenkaan. Oli edelleen kovin kuuma siinä arpoessa mitä tekisimme, joten ylitimme tien ja menimme hetkiseksi puiston varjoon istumaan. Kioskista ostin vettä.

Puisto tarjosi varjoa.

Jotenkin fiilikset katosi vene-episodiin, ihan 0/5 se homma. Emme keksineet oikein muuta kuin palata hotellille, mä tosin poikkesin eri reittiä kun menin vielä kiinalaisten markettiin ostamaan juotavia. Sielläkin oli älyttömän kuuma ja pitkä jono ja vessahätä oli minullekin iskemässä, mutta onneksi pääsin etuilemaan kun myyjä kysyi kaikilta nuorilta henkkareita ja niitä etsiessä juhlaväeltä meni tovi jos toinenkin. Kadut olivat niin ikään täynnä juhlijoita ja tanssijoita, liikkuminen oli väenpaljouden vuoksi todella hidasta. Viimein kuitenkin pääsin hotelliin ja nautinkin heti oluen siihen janoon. Täällä näytti olevan eniten San Miguel -merkkistä olutta. Prosentteja oli enemmän kuin Suomessa, 5,4. Maku oli kuitenkin hyvä, 5/5.

Otin suihkun ja lepäilin, menin sitten porukoille. Yritimme googlettaa ravintoloita, mutta ei niistä oikein saanut irti mitään. Päätimme sitten lähteä etsimään kippolaa sokkona. Kadut olivat taas täynnä känniläisiä. Sammuneita nuoria jotka makasivat kusilammikossa. Tämmösiäkö ne eurooppalaiset juomatavat ovatkin?

Pulut ostoksilla.

Ravintolan etsiminen kesti aika pitkään, ehkä 45 minuuttia. Päädyimme lopulta Taberna el Trilloon. Porukat ottivat solen, mä jouduin ottamaan veal entrecoten. Mä olin vähän skeptinen ruoan suhteen, koska olin kerran aiemminkin ottanut entrecoten ja se oli mielestäni kammottavaa. Eikä tämänkertainen annos ollut juurikaan parempaa; sitkeää ja jänteistä, hyi. Porukoiden sole puolestaan oli 5/5. Erikoisuutena tarjoilijat poistivat ruodot apupöydällä asiakkaiden katsoessa vierestä.

Jälkkäriksi otin kahvin ja calvadoksen. Muija lorotti lasin varmaan puolilleen. Faija olisi antanut vitosen tipin, mutta mä laitoin toisen vitosen lisäksi. Isän mielestä se oli liikaa. Kyllä mun mielestä 10% tippi on aiheellinen, etenkin jos kokemus on ollut hyvä. Mutta isä antaa aina saman määrän tippiä riippumatta siitä, oliko palvelu ja ruoka ala-arvoista tai huippuhyvää.

Palasimme hotellille. Hotellin edessä oli tapahtunut jokin humalaisten onnettomuus. Ukkeli makasi tajuttomana maassa ja humalaiset kaverit ympärillä. Poliisit olivat siinä auttamassa. Hullua meininkiä.

Vielä ennen nukkumaanmenoa nautin yömyssyn, surffasin netissä, katsoin televisiota ja sen semmoista.

torstai 27. elokuuta 2015

409# Málaga, 2

17.8.2015, Monday, +33, Scattered clouds, Málaga, Spain

Yleensä nukun matkoillani huonosti, mutta nyt unetti kyllä hyvin. Muutamia kertoja yöllä heräsin; kerran vessaan, kerran tolkuttomaan kuumuuteen, jolloin laitoin ilmastoinnin päälle sekä kerran kylmyyteen (suljin ilmastoinnin). Olisi unettanut kellon soidessa vielä lisääkin, mutta oli aika nousta ettei menisi päivä haaskuun.

Otin virkistävän suihkun ja sitten aamiaiselle. Se maksoi 14€ / naama. Kahviautomaatti oli vaikea käyttää, emme meinanneet saada siitä kuin pelkkää kuumaa vettä ja vehje oli ärsyttävän hidas. Lopulta joku henkilökuntaan kuuluva tuli meitä opastamaan. Eipä hänkään menestynyt alkuun yhtään sen paremmin, pelkkä vesi tuli hänellekin ja ihan oikein me sitä ollimme käyttäneet, mutta rakkine ei tuntunut toimivan pedantisti. Sai se virkailija sitten jonkun astian tyhjennettyään vähän rusehtavampaa tavaraa mukiin, joskin sitä tuli vain puoli kupillista vaikka painoi täyden kupin namiskaa. Noh, ainahan sitä voi sitten lorotella tulikuumaa maitoa täytteeksi. Muuten tarjolla oli melko tylsää kamaa; leipää, munia, jugurttia ja sen semmoista. Ei mielestäni ollenkaan 14€:n arvoinen, mutta hotelliaamiaiset ovat tietysti kalliita.

Sitten huoneeseen pakkaamaan rantakamat, koska näin maanantaisin museot ja muut nähtävyydet olivat täälläkin kiinni. Päätimme mennä Malaguetan rannalle, joka oli Malagan alueella ehkä se paras. Ensin Marques de Lariosia pitkin joka oli jälleen hiljentynyt ihmismassoista edellisillan juhlien jälkeen ja sitten puistokatu Paseo Parque'ta pitkin päätyen jälleen härkätaisteluareenan kohdille. Vaikka oli vielä aikaista, härkätaisteluareenan lipunmyynti (Taquilla) oli auki ja siihen oli kerääntynyt jo mittava jono. Yritimme tutkia prosyyrejä, mutta ne olivat pelkästään espanjaksi ja eri hintaluokkia ja katsomonosia oli puoli miljoonaa emmekä ymmärtäneet hevon helkkaria niistä. Jonossa taaksemme tuli kuitenkin suomalaispari, ja mude kehtasi kysyä heiltä neuvoa. He olivatkin olleet jo monta kertaa aiemmin härkätaistelussa, ja saimme vinkiksi, että kannattaa ostaa paikka varjosta, muuten ei ole juuri väliä. Lipunmyynnin jätkä osasikin sen verran englantia, että lippujen hankinta ei tuottanut ongelmaa. Riitti kun sanoi haluavansa tämän illan näytökseen ja varjon puolelta. Lippu maksoi 30€ / tsipale, joten ei se nyt aivan halpaa huvia ollut.

Lippu illan matsiin.

Jatkoimme matkaa rannalle. Löysimme muutaman rantatuolin / -varjopaikan. Missään ei ollut tosin ohjeita miten pitäisi toimia. Menin sitten kysymään hiekkaa haravoivalta (?) rastatukkaiselta mustalta jätkältä, miten pitäisi toimia. Ei muuta kuin pötköttämään tuoliin, hinta 5€/tuoli ja varjo ei maksa mitään ja hän tulisi hoitamaan rahastuksen myöhemmin. Hienoa. Toiminta vaikutti järkevämmältä kuin esimerkiksi Rivieralla, jossa kolmesta rantatuolista olisi veloitettu tyyliin 100€. Me kun jaksamme rantailua maksimissaan pari tuntia, niin enempää kuin 20€ ei juuri viitsisi pulittaa.

Rantaraitti taas.

Liikenneympyrä.

Loikoilua ehkä tunti, ehkä vähempi. En tiedä, kellon tarkkailu rentoutuessa häiritsee itse tavoitetta. Aurinko paistoi kuumasti, ja piti olla varovainen, ettei nyt aivan itseänsä kärtsää. Päätin sitten mennä heittämään talviturkin, Suomessa en sitä vielä uskaltanut tehdä. Ei kauheasti tuullut, mutta aallot olivat sen verran suuria, ettei uimaan juuri pystynyt & veteen meno ja sieltä pois pääseminen oli hankalaa. Lisäksi vesi tuntui yllättävän kylmältä. Mittaria en tietysti ollut älynnyt ottaa mukaan, mutta arvioisin sen ehkä maksimissaan 24 asteiseksi? Vaikka rannalla olikin ihmisiä, niin uimassa ei montaa päätä näkynyt; en tiedä sitten johtuiko kylmästä vedestä vai liian isoista aalloista.

Biitsi.

Käytiin välioluella takana olevassa baarissa, joka oli ehkä vähän turhankin hieno. Sitten vielä ottamaan hetkiseksi biitsille arskaa. Maksoimme rantaukkelille rantatuolit. Kävi siinä tietysti kaikenlaista muutakin kauppajaa. Lähdimme sitten talsimaan iltapäivän kuumuudessa kohti satamaa, josta löysimmekin ihan kelpo lounaspaikan. Ihan mukava ja siisti alue muutenkin. Söin spaghetti bolognesen. Kävelimme sitten tunnelia pitkin takaisin vanhaan kaupunkiin. Tunneli säästi kyllä matkassa, mutta oli muuten vähän harmittavainen kävellä. Poikkesimme kauppaan ostamaan hieman juomista, ennen kuin palasimme hotellille. Juhlijoita, tanssijoita ja känniläisiä oli jonkun verran.

Satamapoukama.

Hotellilla otin tunnin päikkärit. Kävin sitten suihkussa ja nautin oluen. Menin porukoiden huoneeseen, join odotellessa vielä yhden whiskypaukun, ennen kuin lähdimme hieman kuuden jälkeen käppäilemään kohti Malaguetan härkätaisteluareenaa. Mitähän siihen meni aikaa, 20 minuuttia? Otettiin areenan edessä vielä kaljat. Suomalaiselle tuottaa aina hämmästystä kun semmoisissa kopperoissa myytiin teräviäkin. Eikä maksanut paljoa.

Jonoa areenan portilla ei ollut, päästiin sisään helposti ja löysimme paikatkin helposti. Ne olivat alatasanteella, ilta-auringon paahteessa vaikka nimenomaan olimme varjopaikkoja pyytäneet. Toisaalta, show kesti noin 2,5 tuntia, ja aurinko laski ensimmäisen tunnin jälkeen riittävän alas areenan seinän taakse, joten kaippa sen voi sitten laskea "varjopaikaksi". Härkäshow alkoi tasan klo 19 kuten pitikin. Olutta ja muuta juomista myytiin esitysten välillä ämpäreistä, toki sitä sai ostaa sisätiloistakin samalla  kun kävi vaikkapa vessassa. Mitään penkkejä ei meidän katsomonosassa ainakaan ollut, vaan istuttiin hyvin ahtaasti auringon lämmittämän betonin päällä. Monet olivat ottaneet istuinalustan pehmikkeeksi mukaan. Aika paljon katsojia loppujen lopuksi. Jonkilainen museokin olisi ollut ilmeisesti areenan yläkerroksessa, se jäi tällä kertaa näkemättä.

Maltillinen jonotus stadikalle.

Ja millaista touhu sitten oli? Noh, julmaa. Härkiä oli tuona iltana kuusi (katsoimme näistä viisi), tulivat siis vuorotellen estradille. En tiedä millä tavoin matadorit ja härät olivat buukattu tai millä perusteella oli valittu esiintymisjärjestys. Selvästi matadorien taidot kuitenkin erottuivat niin, että maallikkokin sen huomasi. Olisikohan yksi esitys kestänyt hieman alle puoli tuntia.

Ensimmäiseksi härkään ammuttiin tunnelissa selkään jonkinlainen nasta, että se ärsyyntyi ja tuli juosten areenalle. Tämän jälkeen härän valtasi yleensä jonkinlainen hämmästys. Apumatadoreja oli tässä vaiheessa useita, ehkä viisi, jotka ärsyttivät härkää vuorotellen ja juoksivat aina raukkamaisesti aidan taakse piiloon. Juoksutusta kesti viitisen minuuttia; tarkoitus oli ilmeisestikin härästä suurin puhti pois.

Fanfaarit soivat aina kun jotain piti tapahtuman. Seuraavaksi estraadeille tuli kaksi ratsastajaa hevosineen. Hevoset olivat puettu jonkinlaisiin suojatamineisiin. Härkä otti vauhtia ja puski voimiensa takaa hevosta kylkeen. Mitähän tuommoinen hevonen painaisi, 500 kiloa? Ja ukko siihen päälle. Silti hevonen lensi puskusta melkein ilmaan. Tässä vaiheessa ratsastaja iski härkään jonkinlaisen lisäpiikin. Sitten hevoset poistuivat estradilta (ilmeisesti hevoskaksikko oli koko ajan sama, ja vuorottelivat pistovuoroa).

Pahamaineinen hevosmies.

Kolmannessa vaiheessa pari kolme ukkoa uutta ukkoa tuli taas lavalle. Näillä oli mielestäni vaarallisin tehtävä; he juoksivat kohti härkää, väistivät viime hetkillä mutta iskivät miekkaparin härän selkään ohitusvaiheessa; sen jälkeen kirmasivat parimetrisen aidan yli pakoon. Tässä vaiheessa härkä alkoi ottamaan osumaa jo sen verran, että veri suihkusi kyljistä. Pisto ei ollut helppo, sillä monesti vain toinen miekoista osui eläimeen.

Uskii!

Vasta sen jälkeen tuli se päämatadori punaisen liinansa kanssa tuulettamaan härän naamalta hikipisaroita. Tämä oli ilmeisesti se "pääjuttu" mutta minun mielestäni kaikkein tylsin vaihe. Härältä oli puhti pois, eikä siitä ollut mitään vastusta. Yleisö huusi "Olé!" mitä lähempää matadori uskalsi härkää väistää (tosin faija huusi "ola!", ilmeisesti tarkoituksella :D). Kaikki odottivat kuitenkin, milloin matadori nouti pistomiekan, jolla iski viimeisen sivalluksensa. Joku härkä meni kertalaakista, joku toinen sai pistellä montakin kertaa. Lopulta härkä kellahti kumoon, ryhmä aaseja ohjastijineen tulivat ja raahasivat ruhon pois yleisön hurratessa. Huonoin matadoreista sai melkeinpä buuaukset. Ensimmäinen härkä sai jopa osuman yhteen taisteilijoista; sellainen tietää varmasti lasarettireissua? Parhaammalle yleisö heilutteli valkoisia liinojaan. Koska lähdimme ennen viimeistä esitystä, en tiedä oliko tässä jonkinlainen palkintojenjakoseremonia vielä lopuksi.

Elvis has left the building.

Mitähän tuosta voisi antaa arvosanaksi? Paheksuin lajia jo ennen areenalle menoa ja paheksun sitä vieläkin, ja olen lajin kieltämisen kannalla. Porukat olivat kuitenkin jo 30 vuotta halunneet härkätaistelun nähdä, joten mikä minä olen heitä siitä estelemään. Itse en kyllä moisesta eläinrääkkäyksestä digannut yhtään sen enempää kuin olin kuvitellutkaan, ja jos jokin adressi olisi mikä tuon kieltäisi niin nimeni kirjoittaisin (näimme ainakin kaksi mielenosoitusta härkätaisteluun liittyen kadulla. Näyttipä muuten stadionin seiniäkin heitetyn punaisilla maaleilla). Mutta sanotaan nyt 3/5, kyllähän se mielipiteitä herätti. Muuten ihan ok ja käymisen arvoinen juttu mutta raakuus on häiritsevää.

Aurinko laski klo 21.30, mutta edelleen oli +30 astetta. Kello oli jo sen verran kun pääsimme takaisin vanhaan kaupunkiin, että valitsimme sen kummemmin miettimättä ravintolan hotellimme läheltä, Meson El Chinitas. Söin kalaa, sole -nimisen. Ei ollut huono. Syömisessä menikin taas sen verran, ettei muuta jaksanut enää tehdäkään kuin painella hotellille.

Katedraali iltavalaistuksessa.

maanantai 24. elokuuta 2015

408# Málaga, 1

16.8.2015, Sunday, +31, Clear, Málaga, Spain

Jari Sillanpäätä lainatakseni: "Malagaan!"

Alkukesän surkeiden säiden saattelemana olimme päättäneet porukoiden kanssa lähteä pienelle omatoimimatkalle Espanjan Aurinkorannikolle. En ole itse käynyt koskaan Espanjassa, joten pitihän tämä nolo epäkohta saada korjatuksi, kun mulla oli vielä kesälomaakin hieman jäljellä.

Herätys parin tunnin yöunien jälkeen. Mä en ymmärrä, miksi näiden lentojen pitää lähteä niin jumalattoman aikaisin aamulla? Meillä oli Norwegianin lento, ja se lähti klo 6.05. Toisin sanoen kotoota piti lähteä kentälle jo klo 3.40. Miksei lennot voisi lähteä vasta paria tuntia myöhempään, sekin olisi bonusta.

Taksin saannissa ei ollut vaikeuksia, vaikka olikin viikonloppuyö, ja ihmiset tulossa vasta juhlimasta baari-illan jälkeen. Oli vielä pimeää, joskin taivaankannella alkoi näkymään muutamia vaaleampia sävyjä. Jostain mun mieleen tuli se CMX:n vanha laulu, Elokuun kruunu [taivaalla ei kuuta näy, onhan silti tähdet. On vielä yö, mutta kohta on aamu]. Katselin nakkikioskissa baari-illan jälkeen hiukopalaa jonottavia ja se tuntui käsittämättömältä. Muuta en juuri taksimatkasta muistakaan. Kai se ok oli.

Kentällä oli perusmeininkiä. Olimme tehneet check innin lennolle jo kotona, mutta matkalaukkutägit piti vielä käydä tulostamassa automaatista ja viedä ne baggage dropiin. Siinä ei mennyt kauaa. Turvatarkastuksessa kesti jonkin aikaa, mutta selvisin siitäkin piippauksitta. Kerrankin.

Mentiin kahville. Tai, mä otin kahvin, mutsi ei ottanut mitään, isä joutui odottamaan 8 minuuttia, että kello tuli viisi, jolloin lentoaseman ravintola sai alkaa myymään olutta. Kyllä suomalainen lainsäädäntö on jotain niin älytöntä, etten toista tiedä.

Kävin vessassa joka oli paskottu seiniä myöten. Oikein inhotti siellä käydä kun pelkäsin tahrivani itseni. Oksetti se pitkään se näky.

Koneeseen päästiin ajallaan, se tuli täyteen matkustajia. Olli Lindholmkin näytti olevan samalla matkalla. Kone lähti ajallaan. Olimme saaneet vierekkäiset paikat riviltä 9.

Tilasin leivän ja veden sekä myös shampanjaa, vaikka olinkin päättänyt alunperin olla ilman. Mutta en voinut vastustaa houkutusta. Ne maksoivat yhteensä 20€, joten riistohinnat. Lento kesti 4h35min, joten siinä tuli vielä toinenkin tarjoilukierros, tilasin kuoharin. Koitin nukkuakin, mutta ei siitä tullut mitään. Lento laskeutui kymmenen minuuttia etuajassa.

Perillä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta [..päivät ovat lyhyitä, lyhyemmiksi käyvät. on vielä kesä, mutta kohta on syksy..]. Kelloa siirrettiin tunti taaksepäin, joten oli vasta melkeinpä aamu. Laukut saatiin helposti eikä mitään erikoisia rajamuodollisuuksia ollut.

Vähän aikaa piti arpoa, ennen kuin löysimme vaatimattoman näköisen juna-aseman hieman syrjemmältä lentoaseman ulkopuolelta. Ostimme liput automaatista, siinä oli aika simppeli käyttöliittymä. Olimme menossa Malaga Centroon, jonne maksoi 1,80€ / naama, joten ainakaan junalippujen hinnat eivät olleet kohtuuttomat. Juna-asemalle oli portit, johon lippu syötettiin ja otettiin takaisin itselleen toisesta lävestä, jonka jälkeen portti aukesi. Samanlainen kuin esimerkiksi Lontoon metrossa. Lippu piti tietysti säilyttää matkan ajan, koska se piti syöttää portille poistuttaessa. Junamatka kesti 10 minuuttia.

Olin ladannut Lumia-puhelimeen Andalucian kartan etukäteen. Porukat hieman epäilivät sen luotettavuutta, mutta näppärästi luovasin meidät hotellille sen kummemmin kiertelemättä. Hotellimme oli Petit Plaza, joka sijaitsi vanhassa kaupungissa, aivan keskustan ytimessä Plaza de la Constitución -aukion vieressä. Hotellin edestä meni pitkähkö kävelykatu Calle Marques de Larios.

Hotellimme.
Kävelykatu Calle Marques de Larios.

Check in ei kuitenkaan onnistunut vielä, vaan vasta klo 14. Meillä oli liki kolme tuntia aikaa käytettävänä. Laukut saimme kuitenkin jätettyä hotelliin. Lähdimme sitten tutkimaan lähitienoota.

Oli sunnuntai ja kaikki liikkeet olivat kiinni. Kahvilat ja ravintolatkin vasta availivat oviaan. Ne muutamat jotka olivat jo auki, olivatkin sitten ääriään myöden täynnä ihmisiä. Kadulla haisi paska.

Jouduimme sitten puolivahingossa täydelliseen räkälään, jossa emme oikein osanneet tilata mitään espanjalaiselta ruokalistalta. Olisimme tilanneet kolme munakasta mutta myyjä selitti että ne ovat niin isoja ettei niitä jaksa syödä. Tilasimme sitten yhden munakkaan ja yhden calamares-annoksen. Emme saaneet niitäkään syödyksi, koska ruokaa oli valtavasti. Lisäksi ruoka oli pahaa, ja se tarjottiin kertakäyttöastioilta. Eipä tuo kyllä mitään maksanutkaan, mutta arvosana ensimmäisestä espanjalaisesta ateriasta 1/5. Melkeinpä kulttuurishokki.

Kävelimme kaupungin katuja edestakaisin, poikkesimme sitten vielä kaljalle ja odotimme kellon tulevan kaksi. Palasimme hotelliin. Saimme huoneet, laukut ja wifi-avaimen. Aamiaisen kanssa tuli erimielisyyksiä. Väitimme, että se kuuluu hintaan, mutta respa oli toista mieltä. Sanoi palaavansa asiaan myöhemmin.

Suihkulähde.

Huoneet olivat ylimmässä kerroksessa. Melko hiljaiset, ja ne vaikuttivat uusilta ja siisteiltä. Näkymä ikkunasta oli sisäpihalle. Sellainen on tietysti tylsä, mutta ehkäpä se takasi hiljaisuutensa ansiosta paremmat yöunet. Ilmastointi oli hyvä. Menin sänkyyn ja nukahdin välittömästi pariksi tunniksi.

Herättyäni kävin suihkussa. Ammeessa oli kaukosäädin, varmaan poreilua varten. Painelin nappeja, mutta mitään ei tapahtunut. Suihkun vesi oli kuumaa. Kääntelin namiskoja, mutta en huomannut mitään vaikutusta. Testasin netin, se toimi ok. Purin hieman kamoja laukusta. Respasta soitti joku äijä, ja sanoi ettei aamiainen kuulu meidän tilaamaan pakettiin. Mä sitten sanoin palaavani asiaan, ja menin porukoiden huoneeseen. Tutkittiin niitä hotellivouchereita, eikä siihen tosiaan mitään aamiaista sitten kuulunutkaan, aika nolo juttu. Kaiken lisäksi porukat lähetti mut vielä respaan selvittämään miten pääsee härkätaisteluun. Mude kun on jostain syystä aina halunnut sellaiseen muttei ole ikinä päässyt, ja nyt kun asiaa googletettiin, niin pitäisi olla härkätaisteluaika. Sen verran selvisi, että kannattaa mennä hakemaan liput suoraan areenalta.

Ammeen kaukosäädin.

Menimme kävelylle. Kaupungissa oli alkanut juhlaviikko, joten hirveästi oli ihmisiä kaduilla. Ne olivat kovasti juovuksissa, sellaisessa suomi-kännissä ja niistä lähti aivan uskomaton meteli. Kurvasimme sitten rantakadulle ja kävelimme kohti Malaguetaa, jossa härkätaisteluareenakin oli. Lipunmyyntiluukku oli auki, mutta siinä oli tolkuton jono. Päätimme siirtää lippujen hankintaa tuonemmaksi.

Palmuja.
Härkätaistelumainos.

Janotti aivan kauheasti, mutta mistään ei oltu löydetty aukinaista kauppaa. Viimein löytyi pieni kioski josta sai veden. 1,5 litran puteli maksoi euron, joten oli ainakin halvempaa kuin Sveitsissä. Palattiin takaisin hotellille, matkalta löytyi vielä kaljakauppakin, josta ostimme muutaman oluen.

Katedraalin torni.

Hotskussa puolen tunnin lepo. Oli pakko ottaa buranaa kun päätä särki. Lähdimme sitten katsomaan jos löytyisi jostain joku ruokapaikka.

Alku ei näyttänyt hyvälle kun kaikkialla oli pelkkiä känniläisiä, ihmismassoja niin ettei päässyt kulkemaan, roskaa ja meteliä. Se jo vähän ahdisti. Semmosta meininkiä en ole ikinä ennen nähnyt, huh huh. Juhlimisen nämä osasivat.

Katuja siivottiin monta kertaa päivässä, silti oli tämännäköistä.

Kävelimme syrjemmälle, jossa väenpaljous hieman hellitti ja löysimme hämmästykseksemme kohtalaisen ruokaravintolankin, El Rescoldo. Ainoa miinus tietysti, että suomalaiskaksikko istui viereisessä pöydässä, eikä porukat tainneet sitä huomata. Juttujemme taso ei ollut kovin korkealla. Suomalaiskaksikko ei sen sijaan puhuneet mitään. Porukat söivät kalat, mä pelasin varman päälle ja tilasin hampurilaisen. Sitten vielä kahvi ja calvados jälkkäriksi. Maksoi yhteensä 102€. Ihan ok paikka, ehkä 3,5/5.

Porukat palasivat hotellille, mä menin vielä etsimään kauppaa ja hakemaan juomista. Löysin sitten kaupankin, jossa kiinalaiset myivät juomia. Vähän mua arvelutti hiipparoida siellä iltasellaan kaikenlaisten humalaisten seassa, mutta selvisin takaisin hotellille. Katselin vielä hetken televisiota, joskin aivan kaikki ohjelmat olivat dubattu espanjaksi. Uni voitti lopulta, päivä oli ollut pitkä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

407# Kotiseutumatkailua

14.8.2015, Friday, +19, Scattered clouds, Helsinki



Maamerkkejä.


Pari hesalaista maamerkkiä on pyörinyt mielessä bongattavien listoilla, joissa en ole sitten 80-luvun kouluvuosien jälkeen käynyt. Kesälomahan on mitä otollisinta aikaa tällaisten vääryksien oikomiseen. Toinen kohteista on Olympiastadionin torni ja toinen on Temppeliaukion kirkko. Ensimmäiseen sentään yritimme Pp:n kanssa muutama vuosi sitten päästä, mutta suunnitelmamme meni jostain syystä pieleen. Temppeliaukiolla muistan käyneeni tosiaan joskus lapsena koulun kanssa luokkaretkellä.

Perjantaipäivällä ensin metrolla Kamppiin. Tiesin kyllä tarkalleen missä kirkko sijaitsi; Kampista sen melkein löytäisi muutenkin seuraamalla japanilaisten turistien virtaa. Muutama matkamuistomyymälä oli tullut katujen varsille. Muuten paikka näytti ulkoapäin juuri sellaiselta kuin muistelinkin. Kuten aina turistikohteissa, rakennustellingit koristivat kirkon fasadia täälläkin. Kyltti ovella näytti pytingin olevan yleisölle auki klo 9.30 - 17.30. Tuotakaan tietoa ei netistä löytynyt.

Sisään ei tietenkään maksanut mitään - sellainenhan olisi kohtuutonta. Toisaalta, sisälle mentäessä varoitettiin taskuvarkaista. Mihin maailma on menossa kun ihmiset ryöstää toisiaan jo kirkossakin? Uskomatonta.

Julkisivu.

Varo taskuvarkaita.
Kusellekin pääsisi.

Kirkko oli pienempi kuin kuvittelin. Täynnä turisteja tietenkin, pääosin Aasian suunnilta. Olin lukenut, että aamupäivisin aurinko paistoi sisään erityisellä tavalla. Nyt oli jo alkuiltapäivä, enkä huomannut mitään erikoista. Joku soitti urkuja, mielestäni huonosti. Kirkko oli äkkiä nähty. Ei tehnyt mitenkään vaikutusta, 2/5. Pidän enempi sellaisista eurooppalaisista, keskiaikaisista ja mittavista kirkoista, jossa on kunnon tornit ja maalaukset.

Kirkon käytävä.
Sali.

Kynttilät rivissä.
Kuparista kyhätty katto.

Sen jälkeen lähdin talsimaan Töölön halki kohti Olympiastadionia. Töölö on mulle vierasta aluetta, eksyn siellä aina kun ne kadut eivät ole mitenkään ruudukkomaisia. Kerran olen kadottanut tänne autonikin, en muista kauanko mä jouduin sitä hakemaan. Enkä mä tälläkään kertaa suoriutunut tyylipuhtaasti, kun lähdin haahuilemaan Museokatua väärään suuntaan. Kyllä mä sitten lopulta pääsin Runebergin kadulle ja osasin paikallistaa suuntimat, mutta tulihan siinä hukka-askelia kosolti. Lisäksi ympärilläni pörräsi kaksi huumenistiä jotka hermostuttivat minua, epäilin niiden olevan niitä Sininauhasäätiön asukkeja. Miksi niidenkin pitää päästä asumaan ja sekoilemaan paraatipaikalle? Eikö joku Savukoski olisi näille parempi paikka niin pysyisivät pois houkutuksista?

Kisahallille päästyäni muutamakin flaijerin-jakaja pyrki iholle tuputtamaan jotain juoksumainosta. Muutama feissari oli oikein ulkomaalainen. En voi käsittää miten joku tosiaan luulee minua juoksijaksi?

Stadionin torni.

Kävelin kohti Stadionin tornia ja uskaltauduin sisään. Siinä oli tiski, jossa tällä kertaa oli parikin virkailijaa. Minut vastaanotti mies; en osannut päätellä oliko se näsäviisas vai esittikö hauskaa, mutta sen vitsit eivät juuri uponneet. Ei paasata hänestä sen enempää. Torniin maksoi veronmaksajalta 5€ sisään.

Hesa.
Lisää Hesaa.

Hissi oli varsin pieni, sinne mahtui neljä henkilöä. Onneksi mikään Tokyo Towerin kaltainen turistirysä tämä ei ollut, joten mahduin ensimmäiseen hissiin. Kerroksia oli 11. Rappusia pitkin ei saanut mennä.

Hissi saapui ahtaaseen tilaan, jossa oli pieni huone muutamine valokuvineen. En jaksanut niitä katsoa. Jatkoin portaita ylös; näköalatasannetta oli kaksikin kerrosta. Ihmisiä oli muutamia, ei mitenkään häiriöksi saakka. Hyvin pystyi kuvaamaan maisemat, jotka eivät olleet kummoisiakaan. Mietin, miten helkkarin pieni Helsinki oikeastaan on? Ja miten täällä voi olla tonttipula, kun tornista näkyy 99% pelkkää metsää?

Hiukan huipulla tuuli mutta ei ollut mitenkään kylmä. Tämä oli äkkiä nähty, enkä jaksanut kauaa tornissa kuhnailla; en sitten tiedä olisiko näkymä esimerkiksi pimeällä jotenkin hienompi? Tuskin.

Näkymä pohjoiseen.
Töölö. Sinne eksyy aina.

Tulin takaisin alas. Mietin, olisiko stadionia voinut vielä kiertää omin päin, mutta missään ei ollut minkäänlaista infoa asiasta. Kentän puolella pykättiin jotain isoa estradia, olisikohan ollut Jari Sillanpään tulevaa keikkaa varten, ja siinä oli sen verran hälinää, että katsoin parhaakseni poistua. Aika huono maku jäi taas kerran tästäkin nähtävyydestä, 1/5.

Siltsun konsertti tulossa.

Kävelin hetken aikaa Töölönlahden puistossa kunnes sain päähäni käydä vielä jossain oluella kun oli melko kaunis päiväkin. Pitäähän turistikierros aina jotenkin palkita. Ylitin Mannerheimintien ja eksytin itseni taas Töölön mutkaisille kaduille, mutta mistään en meinannut löytää avoinna olevaa olutkippolaan. Vihdoin ja viimein, ikuisuuksien tarpomisen jälkeen tulin Kamppiin ja siellä uurastukseni palkittiin. Se olikin paras päivän kohteista.

torstai 13. elokuuta 2015

406# Kävelyllä

Minulla on sellainen Fitbit-aktiiviranneke, jonka sain joululahjaksi. Se onkin ollut minulla jokapäiväisessä käytössä, sitä on aika kiva seurata. Lähinnä seurailen askeleiden täyttymistä ja toisaalta unen mittausta myös.

10 000 askeltahan on sellainen peruskuntoa ylläpitävä määrä, joka pitäisi päivittäin saada tehdyksi. Se ei yleensä tuota vaikeuksia, raja ylittyy useimpina päivinä viikossa. Muutaman kerran on tullut 20 000 askeltakin täyteen, joskin se on vaatinut jo hieman enemmän ponnisteluja.

Pp oli tässä taannoin lomallansa ulkomailla ja kävi tekemässä siellä hurjan kävelylenkin ja kehuskeli vaatimattomasti saaneensa 33 000 askelta päivässä. Herttinen. Aloin miettimään, pystyisinkö itse  tuollaisiin suorituksiin?

Fitbit palkitsee erinäisten rajapyykkien ylitykset hieman lapsellisella badgella. Askelmääristä niitä tulee yleensä 5000 välein, joskin myös kertyneistä kilometrimääristä tulee esimerkiksi Lontoon maanalaisen rataverkoston tai Uuden-Seelannin ympärysmitasta omat badget. Huomasin, ettei minulla ole edes 25 000 saati 30 000 askeleen badgeja ollenkaan.

Eräänä tiistaina, lämpimänä elokuun sellaisena, mulla ei sattumoisin ollut muutakaan tähdellistä tekemistä ja lomapäivä tuhlattavana. Nyt voisin kokeilla kävelylenkille menoa.

Käveltävä matka olisi reilut 26 kilometriä. Eihän se nyt Konoselle olisi kuin lämmittelylenkki, mutta minunkaltaiselleni hieman alle 40-vuotiaalle istumatyöläiselle se on paljon. Sohvaperunalle, jolla on merkittävä mieltymys olueeseen ja sipseihin. Laiskamadolle, jonka liikuntanumero koulun todistuksessa vain harvoin ylsi kutosen yläpuolelle.

Disclaimerit hiiteen ja kunnon popot jalkaan ja menoksi. Ensimmäiset pari kilometriä menevät kuin huomaamatta mukavassa metsämiljöössä, haaveillen mukavista tapahtumista ja sen semmoisista. Sen jälkeen hiekkatie muuttuu asfaltiksi ja kävelen jalkakäytävällä. Puiden varjot eivät osu enää tielle ja lämpötila alkaa nousta. Neljän kilometrin jälkeen aurinko tuntuu porottavan armottomasti, ja mulla vain puolen litran vesiputeli mukana. Koitan säästellä vettä, mutta se menee siltikin hetkessä. Tunnen selän olevan läpimärkä hiestä. Myöhemmin illalla huomaan polttaneeni vielä niskanikin.

Mittari ranteessa värähtää. Ensimmäiset 10 000 askelta kävelty. Matkassa se tekee reilun 7,5 kilometriä. Jalkoja alkaa puuduttamaan, en pysty enää ajattelemaan mitään pitkäjänteistä. Puistossa maleksivat hanhijoukot tekevät kiusaa lojumalla tiellä eivätkä tee elettäkään väistääkseen. Ei minkäänlaista kunnioitusta ihmistä kohtaan.

Yhdeksän kilometrin jälkeen pääsen uudelleen metsätaipaleelle, ja kuumuus helpottaa. Seuraavat neljä kilometriä menevätkin helpolla, mutta olen varma etten jaksa kävellä 26 kilometriä. Olen vasta puolessa välissä.

Pidän pitkän tauon, ja jatkan sen jälkeen reilut kolme kilometriä. Käyn ravintolassa syömän pitsan, nyt tarvitaan tuhti annos jotain epäterveellistä. Meksikaana-pitze maistuu kyllä todella hyvältä. Juomaksi olin tilannut vettä, jota tulikin iso lasillinen mutta olisihan tuota mennyt enemmän. Hain kaupasta monta pulloa vissyä, se teki gutaa.

Pieni ruokalepo ja sen jälkeen jatkoin matkaa. Jalkoja ei sinänsä väsyttänyt eikä kivistänyt, mutta yhtäkkiä, n. 18 kilometrissä alkoi vasemman jalan säärtä ja jalkapöytään koskemaan. Aivan kuin iskisi säärensä pöydän kulmaan, joka askeleella. Paikoillaan seistessä se ei tuntunut millekään. Tarkistin askeleet, yli 25 000 askelta oli jo takana. Käänsin lenkin kohti kotia; en uskaltanut enää kävellä metsäteillä enkä kovin kaukana kotoota, koska jos jalat alkaisivat krampata niin sitten olisi piru merrassa.

30 000 askelta täyttyi ja jalkaan koski niin pirusti. Olin melkein kotona. Mietin, jatkaisinko vielä. 5000 askelta tuntui kuitenkin toivottamalta urakalta, kun ei jaksaisi enää ainuttakaan. En edes uskaltanut miettiä, paljonko se olisi kilometreissä. Päätin kokeilla tehdä pienen kiepin, ja katsoa mikä olisi mieli sen jälkeen.

31000 askelta oli oikeastaan sellainen kipuraja; sen jälkeen tiesin, että pystyisin kävelemään loputkin, mutta henkisesti se oli kyllä erittäin raskas loppureissu. Kävelin muutamaa korttelia ympyrää, ja ajattelin, että pihallaolevat varmasti laittaisivat oudon sahaamiseni merkille. Mutta mitäs noista.

Viimeiset pari tuhatta askelta kesti aivan tolkuttoman kauan... Tuntui, että kävelin ikuisuuden ja kun katsoin mittaria niin askeleita oli tullut lisää ehkä 300. Aivan tolkutonta. En edes muista askelmäärien täyttymisestä mitään enkä edes loppumatkasta.

26,5 kilsaa tuli askelmittarin mukaan sitten lopulta talsittua. Google Pedometeristä tarkistin, se näytti matkaksi 28 km, mutta eipä meillä lasketa. Olin iloinen, että sain 35 000 askelta täyteen, mutta oli kyllä pyllystä koko homma, en toista kertaa moiseen sortuisi. Edes se sadan kilometrin pyöräily ei vituttanut näin paljoa. Ihan 1/5.

Loppuilta meni sitten venytellessä koipisia. Ajattelin niiden olevan kipeinä pitkään, mutta onneksi oli hyvät kengät eikä tullut mitään vesikelloja jalkapohjiin kuten armeijassa. Turvoksissa oli kyllä niin kädet kuin jalatkin, ja vielä seuraavana päivänäkin vasen jalka kipuili kun lähdin liikenteeseen, mutta kesti se palauttavan liikunnan ihan hyvin - tunnin setti sulkista :)

Ja mitäs muuta sitten jäi käteen? No, masenti kovasti kun kaloreita ei kulunut kuin sen 1300-1400 eikä painoakaan lähtenyt kuin 200gr :D Tuossa oli kuitenkin viisi tuntia raakaa kävelyä. Olisi sen nyt luullun olevan vähän tehokkaampaa.

maanantai 10. elokuuta 2015

405# Champagne in the Sky

8.8.2015, Saturday, +22, Mostly cloudy, Helsinki

Päivän paikka.

Viime joulun alla mietin kuumeisesti, mitä voisin antaa Pp:lle joululahjaksi. Mä olen aika huono lahjan hankkija. Sattumoisin sohjoa kyntäessäni näin semmoisen elämyslahjajutun, ja päätin käydä katsastamassa tarjonnan. Heti bongattuani Champagne in the sky-elämyksen edes minunlaiseni päättämättömyyden huipun ei ollut vaikeaa lukita ostopäätöstä. Lahjaa puolsivat Pp:n mieltymys shampanjaan, erikoisuus sekä lahja oli vielä kahdelle henkilölle. Hieman itsekkäästi elättelin toiveita pääseväni siis mukaan. Paras lahja toisellehan on sellainen josta hyötyy itsekin ;) Ja pääsinhän minä, kiitokset vaan Pp:lle kutsusta.

Tapahtuman järjestää Dinner in the Sky. Meillä oli siis "shampanja-tilaisuus", mutta teemoja on erilaisia valittavana, kuten nettisivulta ilmi käy.

Up to the sky.

Elämyslahjakortti piti muuttaa varaukseksi joskus kevään korvilla. Sään kanssa oli siis hieman arpapeliä; jos sataisi niin sataisi, mutta jos tuulisi liikaa, niin nostoa ei voisi järjestää. Valkkasimme sitten päiväksi mutulla lauantain, 8.8. Se olikin erinomainen valinta muuten niin surkean kesän keskeltä. Aurinko tosin vetäytyi päivän vanhetessa pilviverhoon, mutta tuuli ei ollut raivokasta ja oli sen verran lämmintä, että uskaltauduin lähtemään lyhythihaisella matkaan (tästä oli varoiteltu, että ylhäällä saattaa olla huomattavasti viileämpi kuin alhaalla johtuen juuri tuulesta jne). Paikalta olisi tosin saanut lainaan takkeja, jos olisi epäillyt palelevansa. Ihan hyvä varalisä.

Meitä edeltänyt ryhmä.

Nostoaikamme oli klo 15. Nosturi oli Helsingin Rautatietorilla. Paikalle oli pyydetty saapumaan 20 minuuttia etuajassa. Lavalle mahtui kerralla ehkä parisenkymmentä asiakasta, joten kaikkien piti olla ajoissa ettei nosto viivästyisi. Paikkanumerot oli saatu tietoomme jo etukäteen. Odotusteltan ovisuulla piti ilmottautua virkailijalle, jolla olikin tieto varauksestamme.

Odotuslounge.
Kiinnitys.

Vähän aikaa pyörimme loungessa hieman hukassa, istuskelimme sitten pehmeillä istuintyynyillä ja katselimme muita osallistujia. Onhan se shampanjan kanssa puleeraus aina sen verran hienostunutta, että sen huomasi muistakin tulijoista; verryttelyasut ja kaljalippikset oli jätetty kotiin.

Pian ekstrovertiltä vaikuttava ulkomaalainen jätkä tuli pitämään pienen mainospuheen englanniksi, jonka jälkeen suomalainen, ilmeisesti merkittävässä asemassa firman sisäisessä nokkimisjärjestyksessä oleva heppu briiffasi sanasen käytännöistä. Lähinnä vakuutteli miten turvallista homma oli. Mulle on tullut viime vuosina korkeanpaikan kammo, mutta jostain syystä tätä tilaisuutta en ollut jännittänyt etukäteen ollenkaan; vasta vakuuttelu turvallisuudesta sai minut ensimmäisen kerran hieman huolestumaan.

Pöytä on katettu.
Tarjoilijat.

Tämän jälkeen meidät ohjattiin paikkajärjestyksessä penkkeihin istumaan. Penkeissä oli ainakin kolminkertaiset turvavyöt. Se vähän loi turvallisuuden tunnetta. Turvavöitä ei kiinnitetty tai irroitettu itse vaan sen tekivät apulaiset. Itse tarvitsi vain istuskella. Kamerat ja muut tarvikkeet piti ottaa pöydälle jo valmiiksi ennen nousua. Näin haluttiin varmistaa ettei tavaraa sataisi alas. Laukut ja isomman kamat piti jättää alas hyllyköihin.

Viimein tapahtui nosto. Se oli sangen hidasta puuhaa, nousua ei oikein edes huomannut. Ei siis mikään vetonaula Linnanmäelle. Nostolava tuntui tukevalta, ei ollut yhtään huojumisia edes. Yläilmoissa kävi pieni tuulenpoikanen.

Sit mentiin.

Jokaiselle paikalle oli tuotu kuvun peittämä lautanen. Ohjelmaan oli luvattu pientä purtavaa. Yläilmoissa se paljastui lopulta hanhenmaksaksi, persikkapalaksi ja jonkinlainen krutonki siinä oli myös, sekä kastiketta ja pähkinänpalasia. Vähän jännitin maksaa, koska sellaiset kuuluvat inhokkilistalleni, mutta ei se maistunut miltään. Mitään sudennälkää annoksella ei toki tannutettaisi, mutta olihan se kiva lisä.

Ruoka.

Shampanja sitä vastoin oli hyvää. Sisääntuloteltassa oli mainostettu Veuve clicquotia, mutta Mumm'ia täällä kuitenkin tarjottiin. Ihan hyvältähän se maistui, joskin jumalten juomaa tarjottiin vain pari puolikasta lasillista.

Maisemat olivat kyllä ihan jees. Olen mä kyllä Hesan korkeammaltakin nähnyt, mutta kokemuksena tämä oli ihan hieno. Alhaalla ollut esittelijä oli tullut mukaan ylös saakka ja hauskuutti yleisöänsä kertomalla anekdoottejaan korkean paikan kammoisista. Hän kertoi myös penkin ominaisuuksista; sen saisi kahvasta päästämällä hammaslääkärituolin tasolle; siinä kelpaisi sitten makuutella 50 metriä tyhjää alapuolellaan. Siihen mun kantti ei sentään kestänyt; vähän jo sieppasi nähdä jalkansakin tyhjän päällä.

Hesa.

Ylhäälläoloaikaa taisi olla juurikin se luvattu 20 minuuttia, ja tämä meni nopeasti, täytyy sanoa. Laskeutuminen alas tapahtui niin ikään verkkaisesti, ettei sitä juuri edes huomannut kuten vaikkapa lentokoneessa.

Kyllä tästä nyt voisi antaa ihan täydet pisteet, 5/5. Mennen tullen voittaa ainakin sen Katajanokan tyhmän maailmanpyöräkokemuksen.