655# Oodi

4.9.2019, Wednesday, +18, Scattered clouds, Helsinki

Kirjasto on sellaisia harvoja sosialististia hankkeita jotka saavat kannatukseni. Sivistystä kansalle joka pimeydessä vaeltaa jne. Vuoden 2018 loppupuolella Hesaan avattiin uusi kirjasto, Oodi. Tönöstä oli tehty näyttävä, rakennusvaihe oli kestänyt kolmisen vuotta, poikkeuksellisen pitkään suomalaisella mittapuulla. Jostain syystä ei ollut vielä tullut täällä käytyä, mutta nytpä oli syytä korjata tämäkin epäkohta.

Eräänä keskiviikkona tapasin Pp:n töiden jälkeen. Olin hetken jo istuskellut nauttimassa lämpimästä alkusyksyn iltapäivästä ja katsomassa Makasiinipuiston meininkiä. Skeittaavaa nuorisoa ja valokuvia räpsiviä aasialaisturisteja. Kirjasto levittäytyi niin suurena puuveistoksena edessäni, ettei siitä meinannut saada mahtumaan kuvaan millään. Pääoven puolelta rakennus oli näyttävä ja erikoinen, Töölönlahdenkadulta suora ja vaatimaton. Sanomatalon puoleiset ovet oli jo pistetty remonttiin, ilmeisesti suunnitteluvirheen tai aiemman epäkäytännöllisen ratkaisun vuoksi.

Fasadi.

Muoto teki vaikutuksen.

Tulee se Titanic-leffa mieleen.

Sisäänkäynti.

Pp saapui ja painelimme sisään. Kirjaston ympärillä oli virkeää meininkiä ja ihmisiä tuntui olevan melkoisesti. Oodi näytti olevan auki arkisin klo 22 saakka auki, harvinainen ominaisuus semmoinenkin kirjastolle. Ala-aula oli avara, täällä oli iso infotiski, toisessa päässä kahvila. Nettisivujen mukaan täältä löytyi myös monitoimisali sekä elokuvateatteri, joita emme edes huomanneet etsiä. Jatkoimme nopeasti liukuportaita pitkin kakkoskerrokseen, jossa näytti olevan kaikenlaista toimintatilaa. Ihmisiä istuskeli porrastetuilla tasoilla lukemassa ja surffailemassa, joku ehkä opiskelemassa ja toiset juttelemassa ja hengaamassa. Mikään hiljainen paikka tämä ei ollut, kuten tuskin mikään muukaan nykyajan kirjastoista. Omassa lapsuudessani 80-luvulla pidettiin turvat tukossa, mutta nyt sekin oli muutettu uuden ajan myötä. Jonkinlainen hiljentymis- / lukusali täältäkin edelleen löytyi.

1. kerroksen ala-aula.

Suunnittelijalta taisi puuttua vatupassi?

Kakkoskerroksessa oli 3d- ja muita massiivisen kokoisia tulostimia, tietokoneiden käyttömahdollisuus, ompelukoneita, pelihuoneita yms. Pp ei välittänyt sisätiloista, mutta minusta arkkitehtuurilliset ratkaisut olivat vakuuttavia. Palveluista käytimme täällä ainoastaan WC:tä, ennen kuin jatkoimme kolmanteen kerrokseen.

2. kerros tarjosi aktiviteettinälkään apetta.

3d-printteri työssään.

Laitettiin töissä heti pomolle tiedoksi, että meillekin tälläset näytöt kiitos.

Rappukäytävä.

Unisex-vessat. Ja rikkinäinen koppi.

Kolmannessa ja samalla rakennuksen ylimmässä kerroksessa oli eniten "perinteisen kirjaston elementtejä". Toisin sanoen siis kirjoja luettavaksi ja lainattavaksi. Kerros oli avara ja valoisa. Makasiinitorin puolella huomio kiinnittyi vinolattiaan, joka teki nousun kirjastorakennuksen "Titanic-kulmaan". Samalla seinustalla oli myös Kansalaisparveke jolla sai istuskella ja nauttia kerroskahvilan tuotteista. Aurinkoinen keli kun oli, niin pöydät olivat täynnä viimeistä paikka myöden, joten tyydyimme hetken seisoskeluun ja skippasimme kahvilakäynnin tilapuutteen vuoksi. Töölönlahden päässä oli lasten puoli kirjoineen ja leikkialueineen.

Perinteisen kirjaston elementtejä.

Kuvassa on kaikki niin vinoa, että se taitaa ollakin suorassa?

Pidäthän evästäsi silmällä ping @perttijarla.

Kansalaisparveke.

Oodi oli mielestäni poikkeuksellisen hieno, se jopa yllätti minut vaikka olinkin lukenut paikasta ylistäviä arvioita ja kommentteja. Näyttävä ulkoa ja nykyaikainen - melkeinpä futuristinen - sisältä. Epäilemättä tähän on mennyt penni poikineen. Saapa nähdä kuinka kauan tämä pysyy siistinä, siivouksessa ja ylläpidossa on varmasti melkoinen savotta. Muutenkin henkilökuntaa tämän pyörittämiseen varmasti kosolti tarvitaan. Hienoin kirjasto kuitenkin mitä minä olen nähnyt. Zim approves - arvosana 5/5.

654# Andorra, 4 / Barcelona, 1

4.8.2019, Sunday, +30, Clear, Barcelona, Spain

Heräilimme klo 7.40. Aamiaisella aloitettiin päivä, ennen kuin otin viimeiset nautinnot heikkotehoisesta suihkusta. Tänään olisi lähtö Andorrasta kohti Barcelonaa. Toisin kuin Pp, en ollut jaksanut pakata kamoja kasaan edellisenä iltana. Se olikin vaivalloinen homma.

Hotellista lähdimme klo 10.30. Asemalle oli noin 700 metrin kävelymatka. Katupyöräilijöitä oli mielettömät määrät, täällä oli selvästikin jonkinlaiset kilpailut meneillään. Ne saattoivat hidastaa meidänkin bussimatkaa.

Aseman edustalta löysimme DirectBussin lippukopin. Siinä oli muutama muukin jo jonottelemassa. Jokin mummorainen ja pappeli mölisivät meille jotain - selvästikin aikeinaan etuilla - mutta saatuaan vastauksen suomeksi jokellukseensa, asettuivat onneksi kiltisti taaksemme. Vaihdoimme voucherit lippuihin; täällä oli tarkempi meininki kuin menomatkalla Barcelonassa. Passitkin kysyttiin ja kapsäkkien määrä oli ilmoitettava ja tarroitettava. Odottelimme sitten asemarakennuksessa hetkisen ja katsoimme toisilleen jäähyväisiä viljeleviä kaveriporukoita. Edessä oli taas tuntikausien bussimatka, joten kävimme siistissä asemarakennuksen vessassa vielä ennen lähtöä.

Pyöräilijät ohittamassa Andorran bussiasemaa.

DirectBussin voucherinvaihtolippukoppi.

Bilettejä tuli jos jonkinlaista.

Linjuriaseman infotaulu.

Siisti aseman vessa.

Bussi saapui asemalle klo 11.05 ja täyttyi nopeasti matkustajista. Tavaratilakin oli niin täynnä laukkuja, että jouduimme jättämään matkalaukkumme toisten matkalaukkujen päälle. Saimme paikat bussin takaosasta. Onnikka tuli tällä kertaa täyteen väkeä, meidän taakse tuli jokin plunssajengi - toivottavasti ei tule tartuntaa - ja eteen kovaääniset ranskalaisukot.

Bussi Andorrasta Barcelonaan.

Alkumatka meni hitaasti - kenties juuri pyöräkisasta johtuen - ja rajallekin piti pysähtyä pitkäksi aikaa kun joku matkustajista joutui menemään rajakoppiin setvimään jotakin asiaansa. Bussissa oli ahdasta ja kuumakin. Maisemien katselemisen sijaan torkahtelin välillä. Matka kesti 3,5 tuntia, pikkasen bussi myöhästyi aikataulustaan. Keskusasemalla bussi jätti meidät samaiseen DirectBussin konttorin eteen jossa olimme menomatkalla vaihtaneet lippumme. Bussi jatkoi tästä sitten lentoasemalle ja me ylitimme tien ja painelimme Santsille.

Kohti Epsanjaa!

Rajalla.

Santsin asemalla riitti vilskettä lähes kaaokseen asti. Fiilistä ei helpottanut tieto siitä, että täällä pyöri pilvin pimein taskuvarkaita, jotka varmasti etsivät saaliiksensa matkalaukkujen kanssa pyöriviä turisteja. Arvokamat olimme toki koittaneet jemmata mahdollisimman turvalliseen paikkaan. Silti rahaa tarvittiin heti mm. metrolippujen ostoon. Katutason automaatit myivät lippuja vain juniin, metropiletit sai kerrosta alempana metroasemalta. Olimme etukäteen googlanneet 72 tunnin "Hola BCN!"-lipun, jolla sai liikkua ratikoissa, metroissa ja busseissa vapaasti joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kolmen vuorokauden ajan. Hinta oli 22,20€.

Otimme ensiksi vihreän L3-linjan Trinitat Novan suuntaan. Kummallisesti nimetty Autohogar-hotellimme sijaitsi Paral-lel-kadulla. Sinne oli Santsilta neljän pysäkin metromatka. Metrolinjoja oli useampia, yhdyskäytävät asemien välillä olivat pitkiä ja 40-asteisia loukkoja. Hiki virrasi kyllä monet kerrat näitä talsiessa, joskin onneksi metrovaunut olivat usein ilmastoituja.

Metroasemat olivat turkasen kuumia ja kolkkoja paikkoja.

Hotelli löytyi pienen eestaas-sahauksen jälkeen. Kummallinen äijä väänteli naamaansa ohikulkijoille - tähän heppuun törmäsimme muutamia kertoja myöhemminkin hotellikadullamme, taisi olla ukko jonkunlainen huumehörhö. Hotellin respassa oli pitkälti jonoa. Paikalle oli saatu kaksi äkeän oloista virkailijaa ottamaan vieraita vastaan, niin jokin prosessi sisääncheckkauksessa tökki pahasti. Meiltä otettiin passit ja komennettiin penkeille istumaan ja odottamaan. Parikymmentä minuuttia siinä varmaan kuluikin, ennen kuin respasi vinkkasi meidät tiskille. Euvostoliiton tyyliin hotellivero piti maksaa, se oli noin vitosen.

Saimme huoneen kuudennesta kerroksesta. Näkymät ikkunasta olivat ihan ok, mutta huone itsessään oli pieni ja ahdas. Näimme hotellin ovessa olevasta pohjapiirustuksesta, että meille oli annettu kerroksen pienin huone. Muutenkin hieman masensi koko paikka niin onnistuneen Andorran jälkeen. Siivoojakin ryykäsi jostain syystä sisään - tietysti koputtamatta - ja vaikea arvioida pelästyimmekö me enemmän häntä vai hän meitä. Hetken kuluttua tuli huoneeseen uudelleen, tällä kertaa oveen koputtaen ja tuli tuomaan meille pyyhkeitä. Ihmettelimme miksi, kun huoneissa oli jo pyyhkeet valmiina, mutta ehkä tämä tarjosi hänelle mahdollisuuden pyytää anteeksi.

Kenkälaatikon kokoinen hotellihuone.

Näkymä hotelihuoneen ikkunasta.

Lähdimme etsimään lähistöltä kauppaa, oli pakko saada juotavaa ja ehkä hieman syötävääkin. Pienen matkan päästä löytyi pieni kulmakauppa, josta ostimme sipsejä, keksejä, vettä, kaljan ja siiderin, maksoi melkein 10€. Taisi olla vähän ukotusta kyseisessä kaupassa, myyjä-äijäkin oli varsin hämärän oloinen kaiffari. Palasimme hotellille istuksimaan ja googlaamaan illallisravintolaa.

Päädyimme lopulta Suarna-nimiseen ravintolaan samaiselta Paral-lel-kadulta, joskin sinne olisi 1,5 kilometrin matka. Pieni kävely toimisi oivana ruokahalun herättäjänä. Heti hotellista poistettuamme vieressämme alkoi kävelemään omituinen äijäkaksikko. Hidastelivat ja kiihdyttelivät kävelytahtiimme ja kävivät omituista keskustelua keskenänsä. Pp:n neuvosta pysähdyimme kokonaan ja odotimme, että jätkät jatkoivat matkaansa. He loivat meihin katseen ja taisivat sanoakin jotain, mutta huomasivat meidän huomanneet heidät ja epäilevämme heitä. Jatkoivat sitten harmistuneen oloisina matkaansa koska eivät voineet oikein enää pysähtyäkään. Myöhemmin huomasimme heidän saaneen aasialaisnaisen seuraksensa. Me löysimme ravintolamme, ja päätimme jäädä siihen kun ei ollut muutakaan saatavilla. Ulkopöytiin lisättiin annoskohtainen lisä (1,50€ - 3,00€ / annos), se oli meistä hieman outoa mutta päätimme kuitenkin syödä ulkona kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Tarjoilija vaikutti hänkin omituiselta ja hieman poissaolevalta, mutta saimme tilaukset sisään. Tilasin lasagnen ja oluen, Pp otti sienirisoton ja veden. Ruokaa odotellessamme muitakin tuli syömään. Ruoka oli 3/5, nälkäkin lähti. Jälkkäriksi tilasimme vielä Irish coffeet joita sai odotella tuskastuttavan kauan. Lasku olli 42€ ja risat, annoimme viisikymppisen.

Kummasti oli saatu kaloreita mahdutettua noin pieneen annoskokoon.

Irish coffeeta jälkkäriksi.

Kävelimme viereiselle Espanya-aukiolle ja otimme metron takaisin hotellille. Metroaseman käytävillä oli poskettoman kuuma, enkä ymmärrä miten katusoittajat pystyivät siellä musisoimaan. Ehdimme juuri käymään vessassa ja vähän vaihtamaan vaatteita, kunnes lähdimme vielä takaisin Espanya-aukiolle metrolla. Suuntasimme Font Magicalle -suihkulähteelle, jossa oli alkamaisillaan iltashow. Show-ajat vaihtelivat vuodenajasta ja viikonpäivästä riippuen, eikä esityksiä ollut nytkään kuin keskiviikosta sunnuntaihin, joten tämä oli ainoa ilta vierailumme aikana joka olisi mahdollista nähdä. Paikalle oli kertynyt huimasti ihmisiä showta ihmettelemään. Esityksen piti alkaa klo 21.30 mutta epäespanjalaiseen tyyliin se alkoi hieman etuajassa. Oluen ja sangrian myyjiä pyöriskeli väentungoksen keskellä lukuisia, mutta kuka uskaltaisi ostaa bulkkisangriaa kertakäyttömukeissa sellaisilta häröäijiltä? Musiikkiakin esitykseen liittyi, mutta volyymit olivat ehkä turhan hiljaisella. Arvosanaksi pystyi ehkä antamaan 3/5. Hetken aikaa jaksoimme sitä ryysiksessä katsoa, kunnes väenpaljous alkoi riittämään ja palailimme pikkuhiljaa hotellille pitkän päivän jäljiltä.

Espanya-aukion tuplatornit.

Suihkulähteet käynnistyivät etuajassa.

Väkeä piisasi.

Kuvaamassa turisteja kuvaamassa.

Näyttävän näköinen oli ehdottomasti.

Punainen suihku.

653# Kummakivi

24.8.2019, Saturday, +15, Shower, Ruokolahti

Vuosikausia mun oli tehnyt mieli mennä käymään tsekkaamassa Ruokolahden paikallista nähtävyyttä, Kummakiveä. Toisin kuin 90-luvun alkupuolella ollut leijona, tämä on hivenen helpompi bongattava. Ruokolahti on sinänsä minulle jonkinlaisesti tuttu paikka, sillä Pp:llä on lähiseudulle mökkikytkös ja nähtävyys on helppo yhyttää samalle reissulle kuin viikonloppuinen relaksoitumisvisiitti maaseudun rauhaan.

Olimme googlailleet Kummakiven sijainnin etukäteen (osoite oli niinkin mielikuvituksellinen kuin Kummakiventie, Ruokolahti) ja navigaattorin avulla sinne olikin helppo löytää. Korvessahan kyseinen paikka ja on uskomatonta ajatella, mitä kukaan on koskaan täällä tehnyt alun perin kun on moisen kiven löytänyt. Ajoimme ensin Ruokolahdelta 26 kilometriä Puumalan ja Mikkelin suuntaan tietä numero 62, josta käännyimme Hauklappiin. Tästä oli vielä reilu kymmenkunta kilometriä Kummakiven parkkipaikalle. Tie kapeni ja pieneni, kunnes vastaan tuli "Yleinen tie päättyy"-kyltti. Jatkoimme sitkeästi eteenpäin vaikka tiestä katosi päällyste ja satunnaiset sadekuurot koittivat horjuttaa päämäärätietoisuuttamme. Pari kilometriä hiekkatietä ajettuamme tie jakaantui kahdeksi, puusta tehty kyltti neuvoi kummankin reitin johtavan Kummakivelle. Valitsimme tien ylämäkeen, joka hetken päästä paljastuikin "viralliseksi" parkkipaikaksi.

Korpimaata riitti.

Käännös oikealle tulossa.

Tie kapeni ja päällyste loppui.

Navigaattori luotsasi perille.

Tie jakaantui kahdeksi lähellä Kummakiveä. Oikea suunta oli oikea suunta.

Opaskyltti.

Olimme lukeneet, että täällä oli "joitakin kävijöitä viikottain", mutta nytkin epävakaasta säästä huolimatta neljä autokuntaa oli parkkeerannut kulkupelinsä ennen meitä. Pysäköimme joukon jatkoksi, mutta viimeinen sadekuuro iski kuin tilauksesta. Se pyyhki alueen ohi muutamassa minuutissa. Edellisenä päivänä oli kuitenkin satanut rankasti, ja meitä vähän huoletti miten märkänä maasto mahtoi olla; meillä ei ollut kuin lenkkarit, jotka taatusti kastuisivat heti jos olisi vähänkin enempi vettä reitillä.

Parkkipaikan vieressä oli opaskyltti, josta näki etäisyyksiä, kiven mainospuheita ja sen semmoista. Katsoimme parkkipaikalta olevan kivelle noin 700 metrin matkan, joka tietysti polkua pitkin käveltynä tuntuisi pidemmältä matkalta. Polku oli kuitenkin suht helppokulkuista, kunhan jaksoi pitää katseensa maassa eikä kompuroisi tiellä poukkoileviin puunjuuriin. Paikoitellen polulla oli sammalmättäitä, jotka olivat imeneet vettä itseensä kuin pesusienet, joten saappaat eivät olisi olleet liioittelua. Puunrunkoihin oli välillä maalailtu punaisia merkkejä, jotta pystyi tulkitsemaan olevansa oikealla reitillä. Muistimme hitusen liian myöhään sports-trackerin olemassaolon; eipähän kuitenkaan pääsisi eksymään kun olisi gepsit päällä.

Lähtöpaikka.

Polku kivelle.

Muutama muu retkeilijä tuli vastaan, mutta muuten sai olla aika rauhaksiin. Kivikin löytyi ja saimmekin kuvata ja katsoa sitä sielumme kyllyydestä. Melko erikoinen luonnonnäytelmä jääkauden ajalta. Infokyltissä olivat arvioineet tällä teoksella olevan ikää 11000-12000 vuotta. Kiven päälle oli kasvanut vielä 30-vuotias mänty. Vähän erilaisia kivikasoja tällä kertaa, suht viileässä kelissä vieläpä. Kiveen oli nakutettu "rauhoitettu" kyltti vähän tyhmästi, tai jopa rumasti. Ja jos kivi on rauhoitettu, niin mitä sekin tarkoittaa? Edes minä en saanut tätä 500 tonnista kivenmurikkaa hievahtamaan - joskin kokeilin vain vasemmalla kädellä.

Siinä se nyt on - Kummakivi.

Melkein tuon saisi tuosta tuupattua nurin...

Mänty oli kasvanut kiven päälle.

Kiven toiselta puolen jatkui polku eteenpäin Sammalsillalle. Epäilimme sen olevan mahdoton ylitettävä meidän lenkkareilla, mutta päätimme lähteä kuitenkin sitä katsomaan. Kerran olimme jo harhautua polulta, mutta seuraamalla ojaa päädyimme pienen metsälammen reunalle. Tämä oli melkeinpä suota, ja stiflat kyllä kostuivat myös sisäpuolelta. Kaksi loppukesän hyttystäkin aktivoitui meidät huomatessaan. Ylitimme ojan ja nousimme pienen kallion päälle. Korpimaisema näkyi hienona järvineen, jäkälineen ja puiden oksilta roikkuvine naavoineen. Näimme myös järven yli menevän uudehkon puusillan, joten pääsisimme sittenkin kiertämään koko lammen ympäri.

Opaskyltti kehoitti jatkamaan Sammal_sillalle.

Metsälampi.

Monimuotoista metsää.

Silta yli synkän virran.

Finnemaisemaa.

Metsäosuudesta selvittyämme tulimme hiekkatien päähän. Sitä oli tietysti tylsä kävellä. Joskus täällä oli louhittu kiveä sepeliksi, ja isoja sepelikasoja oli vieläkin bongattavissa. Saavuimme lopulta risteykseen, jossa olimme hetken ajan autolla jo arponeet suuntimia. Autolle ei ollut enää pitkä matka, ja selviydyimme lopulta pahemmitta sateitta ja susihukkasitta. Arvosana Kummakivelle 3/5. Eipä tuonne kovin kaukaa kannata tulla mutta paikallisnähtävyytenä ihan OK.

Sepelikasa.

Palasimme autolla kymmenen kilometriä takaisinpäin. Puumalaan oli enää reilu 20 kilometriä, joten hetken mielijohteesta päätimme lähteä käymään sielläkin. Se olikin minulle ensimmäinen kerta, mutta tokihan tiesin sieltä sen hienon sillan. Silta ylitettiinkin ennen kylille laskeutumista. Jätimme auton kirkon parkkipaikalle, ja kävimme tsekkaamassa kirkon sisätilatkin. Suntio oli väkräämässä virsitauluja, mutta muuten paikalla ei ollut ketään. Suhteellisen iso puukirkko näin pienellä paikkakunnalla.

Otettiinkin suunnaksi Puumala.

Järvimaisemaa.

Puumalan kirkko.

Alttari.

Puumalan kirkon outoja patsaita.

Kävelimme sitten kylille, ja poikkesimme Ravintola Hoviin. Siellä oli muutamia ihmisiä, mutta ihan siistin näköinen kippola. Tilasimme pitzet ja Spriteä ja soodavettä. Lätyt olivat maukkaita, tästä voi antaa jopa 4/5. Maksoimme ja käytimme hyväksi vessamahdollisuuden ja lähdimme sitten vielä järvenrantaan. Oli aika kolea keli. Täällä oli menossa jonkinlaiset skabat, ilmeisesti parikisana suoritettava uinti-juoksu-kilpailu. Kilpailijoita saapui juuri maaliin tasaiseen joskin harvaksiseen tahtiin. Ylös sillalle meni hissi, joten kävimme tsekkaamassa maisemat myös sieltä käsin. Hissin yläpäässä olisi ollut minikahvila, mutta hetken arvottuamme päätimme skipata sen.

Ravintola Hovin pitze.

Silta.

Puumalan lämpömittari.

Pyörätie jatkui hissiin!

Näkymä sillalta.

Huh mikä pudotus.

Yksinäinen penkki sillan alla.

Juoksukisan maaliintulopaikka.

Ennen autolle palaamista kävimme vielä katsomassa bunkkeri-nähtävyyden, kun sellainen oli kerran tänne joskus rakennettu. Se kuului suurempaan kompleksiin, Salpalinjan bunkkereihin. Ihmettelimme sen sijaintia, täällähän olisi ollut hitonmoiset oltavat jos venäläiset olisivat aikoinaan tänne asti edenneet; takana oli iso järvenselkä mitä ei olisi varmaan kovin mukava ylittää luotisuihkussa. Toisaalta, ehkä se auttoi puolustusmentaliteetin koventamisessa, perääntyminen kun ei olisi mikään mukava vaihtoehto. Eipä täällä silti ollut kuin yksi kasematti jonka sisään ei päässyt. Mutta tulipahan bongattua Suomen suurin rakennusprojekti, joka tuli kaiken lisäksi tehtyä vielä "turhaan", kun kerran käyttämättä jäi.

Elämätöntä juoksuhaudoissa.

Bunkkeri.

Pyssy.

Toista tuntia Puumalassa riitti - jos totta puhutaan, niin miten kukaan voi asua tällaisessa paikassa, en edes halua tietää miltä tuntuisi viettää kokonainen talvi täällä - ja päätimme lähteä takaisin mökille päin. Mukava oli nähdä hieman Suomeakin pitkästä aikaa. Ehdottomasti tämän vuoden kivoimpia päiviä tämä. Näitä reissuja lisää!