398# Juhannus, 3

19.6.2015, +18, Mostly cloudy

Nyt kun loppukesä on virallisesti alkanut, niin kirjoitetaanpa itselle ylös muistiin, miten keskikesän juhlaa tuli vietettyä. Vuoden päästä kun sitä ei kuitenkaan enää muista.

Kävi sen verran hyvä tuuri, että pitkästä aikaa ei tarvinnut tyytyä kaupunkijuhannukseen, vaan pääsimme Pp:n äiteen mökille. Juhannus tosin kutistui vain pe-la -päiville, koska muut kiireet. Torstaina kävin töiden jälkeen kaupassa katsomassa maailmanlopun elkeitä; en muista pitkään aikaan jonottaneeni niin kauaa kaupan kassajonossa. Ei silti ärsyttänyt. Vettä satoi kaatamalla, ei ärsyttänyt sekään. Olipahan hyvä tekosyy viettää aikaa kotosalla.

Perjantaina herätys oli arkiaamuaikaan kahdeksalta. Pika-aamiainen naamaan, sitten mökkikamojen pakkausta, jota en ollut viitsinyt toteuttaa edellisenä iltana. Pp tuli noutamaan minut yhdeksältä.

Mökkipaikalle ajoi sen 3,5 tuntia, sisältäen yhden pysähdyksen. Pp oli hoitanut kauppareissun jo omapäisesti joten ei siitäkään tullut lisänumeroa. Sateinen sää lakkasi itään päin mentäessä, ja Lappeenrannan jälkeen keli oli ihan ok, koko viikonlopun. Ei valittamista. Lämpötilat pyörivät tosin maltillisissa lukemissa ja varoivat visusti ylittämästä parinkymmenen asteen rajapyykkiä. Sellainen on tietysti vähän, kuten myös kaikki alle +25 asteen lämpötilat - tätä mieltä myös 100% suomalaisista vaikka lehtien kommenttipalstoilla koittavat muuta provotakin.

Tie vie.

Purettiin autokuorma mökkiin ja lähdimme siltä istuimelta lähitienoon metsäpolulle, jota pitkin kävelimme koski- ja lampialueelle. Meitä vastassa olivat kovin nälkäiset hyttyslaumat, joita oli aivan mielisairas määrä. Ne eivät ujostelleet meitä laisinkaan. Paikalle oli rakennettu myös laavu- ja nuotiopaikka, mutta eipä hyttysten vuoksi voinut kuvitellakaan siihen jäävänsä. Nimet kirjoitimme sentään vieraskirjaan.

Polku tää vie johonkin.

Puro.

Silta yli jne.

Kuohunta.

Kävelimme takaisin autolle ja ajoimme mökille. Sisällä oli vilpoisampaa kuin ulkona, joten viritimme valkian sisälle. Ruoan laittoon meni oma aikansa, mutta Pp sai krillattua meille oikein makoisan juhannusaterian. Makkaraa, perunoita, sipulia, porkkanoita.

Sisälämpötila.

Lämmitimme saunan, Pp kävi uimassakin, monta kertaa. Minua ei +16 asteinen järvivesi liiemmin houkutellut ja jäin suosiolla laiturille. Viereisissä mökeissä vietettiin juhannusta niin ikään.

Saunan jälkeen kittasimme puoliksi kuoharipullon, ja söimme hieman sipsejä ja juustoja. Kello tuli nopeasti puolen yön, oli vielä valoisaa.

Vähän ennen puolta yötä.

Mökillä mä sairastun aina unitautiin, ja nyttenkin nukuin helposti kymmenen tuntia. Enemmänkin olisi varmaan unettanut, mutta Pp oli toista mieltä. Aamiainen naamariin ja sen jälkeen järvelle soutelemaan. Sää oli melkein aurinkoinen eikä semmoista sopinut haaskata.

Pp otti ensimmäisen soutuvuoron ja menimme järven toiseen päähän, noin muutaman kilometrin matkan paikalle, jossa aattona vierailimme hyttysten ruokalassa. Sen jälkeen puikkoihin tulin minä. Tietysti vastatuuli ja tietysti aurinko paistoi koko souturetken selkäpuolelleni - jättäen naaman lumenvalkoiseksi. Toinen seikka joka aiheutti meissä ihmetystä oli "vellova" veneenpohja. Lasikuituvene tai ei, niin ei kai sen tuollainen kuulu olla? Emme uskaltaneet soutaa enää keskijärven poikki, vaan vain rantoja pitkin. Toki meillä oli pelastusliivit mutta ei sitä silti halunnut päästä pulikoimaan jääkylmään veteen - ja sen jälkeen vielä kävelemään märissä vaatteissa kilometrikaupalla.

Järve.

Pääsimme kuitenkin kotisatamaan ja kun nostimme veneen takaisin tellingille, huomasimme miten vettä valui pohjasta poikkeuksellisen paljon ja pitkään. Olisiko se pohja sitten kuitenkin prakannut? Taisi olla tuon veneen viimeinen matka siinä.

Joimme päiväkaffet erillisessä lasimökissä; luimme kirjaa ja taisin torkahtaa. Pp hääri pitkulaisen ampiaisen parissa ainakin kolmeen otteeseen; se pyrki koko ajan lasimökkiin ja pörräsi sitten kiukkuisena hakaten päätään lasiin. Mä olisin päästänyt eläimen päiviltänsä kärpäslätkän kanssa, mutta Pp kärsivällisesti kerta toisensa jälkeen ohjasi elikon ulos.

Laitoimme mökin lähtökuntoon, pakkasimme kamat autoon ja Pp kävi vielä uimassa. Sitten nokka kohti kotia; se tuntui vähän masentavaltakin, koska ilma oli edelleen aurinkoinen ja mielellään olisi vielä tänne jäänyt.

Koska oli lauantai, niin paluuruuhkaa ei liiemmin ollut. Radiosta tuli top-200 lista, ja arvuuttelimme biisejä mitä voisi tulla. Pp voitti. Utissa kävimme syömässä hampurilaisateriat ja ostimme kaffet. Kotona oli vähän ennen kymmentä.

Juhannus oli ihan 4/5. Pinnan verran verotti päivän liian lyhyeksi jäänyt keikka.

397# Nuuksio - Noux - ヌークシオ国立公園

27.5.2015, +15, Clear / 30.5.2015, +14, Clear

Nuuksio löytyy tuolta.

Siitä onkin muutama vuosi vierähtänyt kun on viimeksi tullut Nuuksion kansallispuistossa pyörittyä. Silloin oli talviaika; ei ollut kauheasti lunta mutta märkää ja räntää satoi ja pimeä tuli aikaisin, joten kyllä tuo metsässä samoilu on huomattavasti miellyttävämpää kesäämmällä. Ajattelimme Pp:n kanssa tehdä virkistävän arki-iltareissun eräänä keskiviikkona. Toukokuun lopulla valoisa aikakin kesti pitkään, joten mitään sellaista paniikkia kiirehtimisen suhteen ei ollut. Muutenkin Nuuksiossa tuntui olevan huomattavasti hiljaisempaa arkena kuin esimerkiksi viikonloppuna. Innostuimme keskiviikon reissusta niin, että pääsimme tehdä uuden retken heti seuraavana lauantaina. Silloin oli enemmän väkeä, joka oli meille vähän pettymys. Hyvästä säästä huolimatta ajattelimme väen luuhaavaan ennemmin koulujen valmistujaisjuhlissa kuin umpimetsässä.

Onhan sinne Nuuksioon matkaa; Espoon korpi tuntuu olevan toivottaman kaukana. Siitä huolimatta, ehdottomasti vaivannäön arvoinen. Julkisesta liikenteestä ei mitään hajua, mutta autolla ja hevosella pääsee. Vanhalta Turuntieltä opasteet neuvovat kyllä perille ilman navigaattoriakin.

Nuuksiossa on kolme helppoa peruskävelylenkkiä, jotka alkavat ja päättyvät samaan paikkaan. Ne ovat merkitty eri värisin tunnuksin. Eksymään ei pääse, kunhan seuraa värikoodillisia palikoita, joita on naulattu polun varteen puunrunkoihin. Punainen merkki on Punarinnan kierros, se on näistä kaikkein lyhyin. Keskiviikkoiltana suorittamamme sininen lenkki on nimeltään Haukankierros, se on jo arvioitu neljän kilometrin mittaiseksi, mutta kun sen kävelimme niin GPS väitti meidän taivaltaneen viitisen kilometria. Lauantaina kokeilemamme keltainen reitti on Korpin kierros; ennakkokäsityksemme mukaan matkaa olisi pitänyt kertyä 8 kilometria, mutta ehkä sitten gps:mme valehteli koska näytti yli 11 kilometriä retken päätyttyä.

Allekirjoittanut suosittelee ympyräreittejä.

Näiden kolmen kierroksen lisäksi alueella oli jonkin verran muitakin kävely- ja pyöräilyreittejä, mutta emme toistaiseksi niihin paneutuneet ollenkaan. Erästä reittiä pitkin pääsi kävelemään Veikkolaan asti.

Sinne ja tonne.

Liikuntaesteiselle paikkaa ei tietenkään voi suositella, vaikka muutaman sadan metrin reitti oli pyörätuoliseikkailijoillekin tehty. Polut ovat kapeita, juurakkoisia ja kivisiä, korkeusvaihtelut ovat suuria. Talvikunnossapitoa ei varmastikaan ole. Hyvät popot siis jalkaan.

Vessojakaan ei liiemmälti ole matkan varrella. Jokunen kuivakäymälä löytyy alkumatkasta / parkkipaikkojen jälkeiseltä alueelta.

Ulkolaiset eivät ymmärrä vessanpöntön tarkoitusta?

Maisemat reitillä ovat hienoja. On korkeita kallioita, hienoa havumetsää, mustikkavarpuja. Järviä. Suota. Pitkospuita. Hiljaista, rauhallista. Tuulen huminaa.

Järvinen.

Varpusia.

Korpinkierroksen reitin varrella näimme erään kaksikon virittäneen teltankin. Mietimme, että ovat ehkä olleet yötäkin siellä? Muutamia laavu- / grillauspaikkojakin alueelta löytyy, tämä oli yhden niistä vierellä.

Vaikka olenkin 100% kaupunkilaiskakru, niin metsälenkki on kyllä ihan superia. Rentouttaa enemmän kun dokailu. Sellaisesta ei voi antaa vähempää kuin arvosanan 5/5.

Loppuun vielä kuvakavalkadi.

ﾌｨﾝﾗﾝﾄﾞには千湖の国があります.

Tästä menee selvä polku.

Tie ja kelo.

Det finns Finns i Finland.

Silta yli ei-synkän virran.

Portaat.

Lampi.

Puu kasvaa itsepäisesti vaakasuoraan.

Siskokset pitkokset.

396# Työssä

Viiden vuoden jälkeen ollaan tekemässä työpaikalla muuttoa toisiin tiloihin. Itse muutto on ollut tapetilla jo pitkään, joka on pahentanut yleistä siivoa konttorilla. Kaikki tuntuvat ajattelevan, että pidetään paikat kunnossa sitten uudessa paikassa.

Epäillä tuota sopii.

Ensinnäkin, meillä on yhteinen varasto eri tarvikkeille, jonka tila on ollut luokaton niin kauan kuin muistan. Kerran sinne hommattiin joku tyyppi läpikäymään niitä tarvikkeita ja laitteita läpi. Aamupäivän jälkeen hän heitti hanskat naulaan todeten, että siivotkaa itse paskanne ja lähti menemään. Enkä ihmettele; varasto on niin täynnä kamaa, että sen oven sisäpuolelle ei kerta kaikkiaan enää mahdu, vaan tavaksi on tullut nakata lisää romua ovelta sisään varastoon niin pitkälle kuin mahdollista.

Meitä on tässä noin viiden hengen ryhmä, istumme kaikki samassa avotilassa. Sermit pitävät meidät hieman erillään, ja jokainen vastaa omasta neliön mittaisesta tilastaan. Työpöydät pursuavat kamaa. Yhteiset tilat - joka käsittää periaatteesa vain kahvinkeittimen ja kaapin jonka päällä pannu lepää, ovat luokattomassa kunnossa. Kahvitahrat yms. ovat pinttyneet ikuisiksi ajoiksi. Sama on käynyt jääkaapille ja mikroaaltouunille, joita ei voi käyttää ellei halua itselleen pikavatsatautia. Mä sentään yritin sitä jääkaappia sulatella tässä eräänä päivänä, todenten sen turhaksi.

Entäs sitten wc-tilat? No, on vain yksi wc, jossa vallitsee aina aivan jumalaton paskankäry. Vaikka siivooja urhoollisesti käy sitä päivittäin siivoamassa, ei siinä mene kuin muutama minuutti kun pytty on paskottu taas parin senttimetrin paksuiseen ulostekerrokseen. Sellainen tuntuu olevan joillekin oikein kerskaamisen aihe.

Onko muiden työyhteisössä tällaista? Koska sen verran mä olen osastoja kierrellyt, että vastaan on tullut siistejä ja jopa kodikkaita avokonttoreita ja taukotiloja. Kyllä täälläkin aina suunnitellaan, miten olisi kivaa uudet ikkunaverhot, lamput, naulakot, viherkasvit sun muut. Mutta kun aloitettaisiin edes perussiisteydestä niin sekin olisi jo jotain. Laitoin nyt varovaisen ehdotuksen, jos hankittaisiin ensi alkuun vaikka tiskiainetta ja tiskiharja, jotta saataisiin edes kahvipannu puhdistettua. Pahitteeksi ei olisi wc-tiloihin vaikka jokin raikas kukkaistuoksuspray. Mutta ei ruusu, se on liian imelä ja keinotekoinen ja siitä tulee pää kipiäksi.

395# Hanami

 14.5.2015, +12, Showers, Helsinki

Roihiksen kirsikkapuisto

Japanin kevään kohokohta on kirsikan kukinnan aikaan järjestettävät Hanami-bileet (花見). Olen ollut Japanissa muutaman kerran juurikin Hanami-aikaan, jolloin kirsikkapuistoja kansoittivat vieri vieressä viltin päälle pikinikille linnoutautuneet japanilaisperheet tai yhteisöt. Sinne on varattu syömisiä ja juomisia joten siinä mielessä Hanami muistuttaa jollain tapaa suomalaista vapun viettoa - joskin bileet jakautuvat useammalle päivälle.

Helsingin Roihuvuoressa Porolahden koulun takapihan puistoalueen kulmalle on istutettu muutama sataa kirsikkapuuta. Koska puistoalue on muuten niin laaja ja avara, puut eivät välttämättä tee oikeutta niiden kauneudelle; mä en tiedä millä perusteella tuo mäenpäällinen osa on aikoinaan valittu tälle istutustyölle. Pienemmässä ja kompaktimmassa alueessa puut loistaisivat varmasti hienompana. Ehkä se on sitten ne lupa-asiat.

Monta vuottahan Roihuvuoressa on Hanamia jo vietetty. Suomalaiset lainsäätijät tuntien lupa pileisiin täytyy pyytää etukäteen jo ties milloin, joten loppujen lopuksi on aina vähän arpapeliä ovatko kirsikat edes kukassa kun varsinainen Hanami-juhla on - miten mulla on sellainen mielikuva syntynyt, että Hanami on Roihuvuoressa aina silloin kun kukista ei ole enää / vielä tietoakaan?

Tänä vuonna vaivauduin itse paikalle ensimmäistä kertaa, olihan mun vähän niin kuin pakko jo "virankin puolesta". Juhla oli ajoitettu helatorstaille ja kerrankin kävi järjestäjillä tuuri sen suhteen, että kukkaloisto oli parhaimmillaan. Sääkään ei ollut aivan mahdoton edellispäivän myrskyyn ja vesisateeseen verrattuna. Tapahtuma järjestettiin klo 12-18 välisenä aikana, menimme Pp:n kanssa sinne heti puoliltapäivin. Väkeä oli löytynyt paikalle, kadunvarret olivat jo täynnä parkkeerattuja autoja.

Mitä paikalla sitten oli? Noh, muutamia kojuja jossa myytiin ruokaa, muutamia kojuja jossa myytiin japanilaisia lehtiä. Lava, jossa kävi silloin tällöin joku jotain puhumassa. Japanilaisten koululaisten lauluesitys. Aikido-esitys. Ihmisiä. Akita-koiria. Outoja pukuja. Muutamia vilttejä jossa ihmiset pitivät piknikkiään. Pari roskista, bajamajoja. Meille riitti Pp:n kanssa sitä lajia reilut puoli tuntia. Arvosana 2/5.

394# Sulkapallo hattuun

Pp on kinunnut jo ties kuinka kauan minua kokeilemaan sulkapalloa. Enhän mä ole pelannut sitä kuin muutaman kerran elämässäni, parikymmentä vuotta sitten koulun liikuntatunnilla, ja silloinkin taisin olla luokan kehnoin. Sinänsä en muista inhonneeni lajia kuten lähes kaikkea muuta liikuntaa, mutta en nyt tykännytkään niin että olisi jäänyt mitenkään mieleen kokeilemisen arvoisena lajina.

Vappuna sain kinuttua Pp:n golf-rangelle mätkimään hieman palloja - joten ehkä nyt oli sitten minun vuoroni uhrautua. Mähän en omista minkäänlaisia liikuntavälineitä, vaan laji kuin laji pitää olla sellainen, mitä pystyy farkuilla suorittamaan. Nyt kun muuten mietin, niin ehkä se on juuri se syy miksen ole saanut itseäni uimahallille - sehän on mun toinen tavoite ollut jo vuosikaudet, että opettelisi uimaan. Kuuluu yhtä lailla näihin elämäntaitoihin tiukkojen paikkojen varalta, kuten vaikkapa hirttosilmukan teko.

Mutta siis joo, Pp sai mut pakotettua Prismaan hakemaan semmoiset joustavat verryttelypökät, sisäpelikengät sekä jonninlaisen mailan. Ehkä vielä tässä vaiheessakin ajattelin, että turhaan nämä kamppeet tuli hankittua, enkä uskonut pääseväni radalle koskaan. Mitä vielä, jo viikon päästä Pp oli buukannut meille radan siitä Itäkeskuksen lähellä olevasta hallista.

Minusta tunnin vuoro oli kallis (21€) mutta Pp piti sitä kohtuullisena, rata oli pitänyt tietysti buukata etukäteen. Meno hallille ei sinänsä jännittänyt, vaikka yleensä kaihdan uusia tilanteita - etenkin semmoisia, jota muut ovat tehneet koko ikänsä ja itse on newbie. Tiskivirkailija otti riihikuivat itselleen ja ohjasi sitten pukkareitten suuntaan. Siellä haisi juuri sellaiselle ällölle pinttyneelle hielle kuten pukkareissa aina haisee. Kaapit olivat ilmaisia, joten sulloin kamani sinne ja sonnustauduin verkkariin ja ostettuihin uusiin tossuihin. Olo tuntui naurettavalta, mitä kaljavatsainen tekee täällä? Sadattelin itsekseni, miksen voinut katsoa etukäteen edes mitään sulkapallo-opetusvideota Youtubesta? Aina ennen uusia tilanteita pitää katsoa Youtubesta opetusvideo, oli kyseessä sitten matkustaminen Pariisin metrossa tai lentokoneella lentämään lähteminen. Tai sulkapallo. En kehdannut alkaa sitä puhelimen kautta kuitenkaan katsomaan.

Aikamme oli varattu kuudeksi, eikä radalle saanut mennä haahuilemaan ennen kuin merkkikello piippasi luvan merkiksi. Hallissa tuntui olevan vieri vieressä about 15 rataa. Ei mitään verhoa tms, joka olisi tarjonnut minulle näkösuojan ja pelastanut minut häpäisyltä. Jokainen rata näytti olevan buukattu - eikö ihmisillä ole muuta tekemistä iltaisin kun olla täällä sulkaa ilmaa viuhtomassa naurettavan pienen mailan kanssa?

Aloitimme mätkimisen. Viisi minuuttia sai minut paitsi hieman huojentumaan, että laji oli sen verran intensiivinen ettei siinä ehtinyt katsomaan mitä viereisellä radalla tapahtui, niin myös väsähtämään nopeasti. Kymmenen minuutin päästä olin varma, ettei tunnin vuoro tule päättymään koskaan. 92 grammaa painava maila sai käteni hapoille, mun piti tosiaan ponnistella että sain edes jonkinlaista liikettä kätösiin. Ylimääräisten askelten ottaminen alkoi yhtäkkiä tuntua maratoonilta.

Pidimme toki juomataukoja. Olin varannut litran vesiputelin ja se menikin huiviin helposti.

Loppujen lopuksi tunti meni nopeasti ja hien sai kyllä pintaan. Aktiivirannekkeen kalorilaskurin mukaan kaloreita paloi vain reilut 500, mutta tuntui huomattavasti raskaammalle kuin 1,5 tunnin pyöräily.

Palasimme pukuhuoneeseen jossa haisi nyt aivan järjettömälle, sellaiselle sähköiselle hielle. En ollut varma tuliko haju minusta vai laumasta papparaisia. Pukkarin tunnelma oli muutenkin juuri semmoinen painajaismainen niin kuin koulujen liikuntatunneilla. Sieltä oli päästävä veks nopiaan. Onneksi Pp:lläkään ei kestänyt kauaa, joten menimme palkinnoksi illan urheilusuorituksesta nauttimaan kreikkalaista ruokaa - ja oluttahi.

Mutta joo, ihan jees kokemus. Pieni miinus niistä hikikammioista ja verhottomuudesta, mutta kyllä tätä voi toistekin kokeilla. Annetaan arvosanaksi 4/5.

393# München, 3

14.4.2015, +18, Partly cloudy, Munich, Germany

Nukuin loppuyön huonosti. Päätä vähän särki, oli vessahätää jne. Toisin sanoen siis krapula.

Aamiaiselle suuntasimme vasta puoli yhdeksältä, joskin PE ja RK myöhästyivät tästäkin. Aamiaishuoneessa oli iso pöytäseurue italialaisia. Sanoivat meillekin jotain italiaksi. Miten ne voivat olettaa, että kaikki maailman ihmiset jotain ihme italiaa osaisivat? Aikaisempina aamuina hyväntuulinen ja vitsaileva hotellimies oli tänään todella masentuneen oloinen. Tervehti vain, ja muuten tyytyi seisoskelemaan sivussa.

Aamiainen naamariin, sitten vielä huoneeseen vähäksi aikaa lepäämään. Tänään olisi kotiinpaluu, joten pakkasimme kamat kasaan. Veimme laukut alakertaan, teimme check outin ja maksoimme ottamamme vesipullon. Jätimme laukut virkailijan huomaan ja lähdimme aurinkoiselle kaupunkikierrokselle.

Kävelimme jälleen Goethestrassen päähän, menimme U-linjan juna-asemalle ja ostimme päivälipun koko alueelle, jotta pääsisimme sillä myös lentoasemalle. Menimme jälleen Odeonsplatzin asemalle, ja kokeilimme onneamme jos pääsisimme Residenzin museoon tänään.

Vähän aikaa piti etsiä taas sisäänkäyntiä, mutta tällä kertaa sen löysimme. Arvoimme varmaan 15 minuuttia minkä lipun ostaisimme, ja loppujen lopuksi tyydyimme ostamaan liput vain Treasury-halliin, jossa oli näytillä kruununjalokivet. Se oli aika floppi, hallin kiersi nopeasti ja manasimme, miksemme ostaneet combo-lippua koko alueelle.

Sitten kävimme tekemässä pienen kävelykierroksen kävelykadulla. Oli aika lämmin päivä. Katselimme Rolex-liikkeiden näyteikkunoita; jotkin kelloista maksoivat 240 000€.

Marienplatzilla pysähdyimme terassille, nautimme yhdet oluet siinä ja katselimme turisteja jotka katselivat kellotornin lyövän 12 ja tekevän spektaakkelinsa. Tässä oli ilmainen nettiyhteys jonka käytimme tietysti hyväksi. Todella vähän ollut näitä nettipaikkoja; rutiköyhässä Kambodzassakin tuntui olevan niitä enempi.

Eroosiosta kärsinyt patsas.

Kävimme sen jälkeen Galeria-tavaratalossa. Jos olisin müncheniläinen, niin täältähän sitä vaatteet saisi. Juuri sellaisia minuntyyppisiä vaatteita ja melko edukkaitakin. Elintarvikepuolikin oli hyvä, mutta mitään ostettavaa ei tällä kertaa löytynyt. Ravintolaosio oli taas liian haastava; siellä olisi pitänyt punnita ruokaansa ja pyydellä muutenkin ruokia tiskiltä, aivan liian vaikeaa.

Ruokapaikkaa piti vähän aikaa hakea, löysimme sitten kuitenkin ihan siistin ravintolan Bohne & Malzin. Nyt maistui pelkkä peruspubin perusburger. Ihan ok. Vessakokemus oli vähän karmiva; kahjunnäköinen parimetrinen ukkeli oli innostunut kättelemään johtajaansa vähän liikaa.

Kävelimme hotellille, haimme sieltä kamat ja palasimme sen jälkeen juna-asemalle, jossa otimme S1-junan lentokentälle. Onneksi tajusimme lukea infotaulun, että lentokenttämatkustajia pyydettiin siirtymään junan takaosaan, etuosa junasta irroitettiin myöhemmin ja se jatkoi eri paikkaan. Huomasin kameran suuttuneen; valitti muistin olevan täynnä, ja kun tein akkubuutin, niin kaikki tämän päivän kuvat olivat kadonneet muistikortilta. Kyllä suututti. Siksi tämäkin postaus jäi kovin tekstipohjaiseksi.

Oudolla maulla nimetty kahvila.

Junassa oli turkasen kuuma, ja vaikka oltiin t-paidassa niin hiki virtasi. Lisäksi joutui istumaan vallan ahtaasti kapsekkien kanssa. HE ja RK alkoivat juomaan viinaa suoraan pullonsuusta irvistäen sen maulle; heidän vieressään ollut japanilaisnainen purskahti nauramaan.

Oltiin vähän turhan aikaisessa vaiheessa lentokentällä, joten kävimme vielä vähän aikaa istuskelemassa kahvilassa, ennen kuin saimme tehtyä check innin. Turvatarkastuksen jälkeen olimme hetken aikaa jo huolissamme, kun meidät oli ajettu uloimpaan siipeen; mahtoiko täällä olla ravintolaa tai edes kauppaa? Onneksi sellainen löytyi. Otimme oluet, kävin ostamassa vielä pullon giniä kotiinviemisiksi kun halvalla sai.

Kone lähti hieman etuajassa, puoli seitsemän maissa, mutta kapteeni valitteli kovaa vastatuulta joten myöhästyimme pikkaisen. Mulla oli tällä kertaa ikkunanvieripaikka. Pierutti kovasti, mutta en kehdannut alkaa siinä päästelemään. Alkoi unettamaan joten tilasin kahvin, kun sen sai maksutta. Hetken epätöityäni tilasin vielä viininkin. Matka oli jotenkin pitkäveteisempi kuin tullessa. Lentokoneessa oli kuumakin; siihen oli tulossa kylläkin muutos. Lähtiessä oli ollut vielä +18 astetta vaikka olikin jo ilta, mutta Suomen päässä odotti taas +3 asteinen keli.

Oltiin varauduttu siihen, että laukkuja pitäisi odotella pitkät tovit, olimme kuulleet huhua jostain lakosta. Pakaasit tulivat kuitenkin nopeasti. Taksiinkaan ei ollut jonoa joten olimme kotona jo ennen puolta yötä. Pikainen suupala naamariin ja nukkumaan, se olisi aamulla taas töihin herättävä.

392# München, 2

13.4.2015, +17, Partly cloudy, Munich, Germany

Heräsimme taas vartin yli seitsemän. Jos olisi arkiaamu, mä olisin tähän aikaan kuolonväsy. Kyllä nytkin olisi nukuttanut, mutta ylösnouseminen ei ollut työn ja tuskan takana.

Suihkun jälkeen aamiaiselle. Ekstroverttiukkeli tuli taas normitapaansa tuputtamaan kiusallisesti aamiaisjuttuja. Kyllähän me nyt itsekin saadaan noutopöydästä poimittua niitä mitä poimittavissa on. Ukko kehtasi vielä testata saksankielen taitoamme ja häkeltyi "sehr gut"-vastauksesta. Muuten oli mukava aamiaissetti; edellisenä aamuna salin jokainen pöytä oli ollut täynnä, mutta nyt olimme ainoat asiakkaat (ja tällä kertaa se ei tuntunut epämiellyttävältä).

Puoli kymmeneltä otimme suuntimat metroasemalle, ostimme sieltä yhden päivän ryhmälipun ykkösalueelle, ei maksanut kuin 11,70€. Halpaa kuin saippua nämä ryhmäliput. Tällä kertaa lippukin oli oikeissa mitoissa ja saimme leimattua sen automaatissa.

Varoitus lintuvarkaista.

Otimme junan Odeonsplatzille. Tarkoitus oli mennä Residenzin alueelle tutkimaan, mitä palatsialue pitää sisällään. Harhailimme aikamme ristiin rastiin ja etsimme sisäänpääsyä (ei ollut ihan metroaseman lähettyvillä), ja totesimme lopulta paikan olevan kaiken huipuksi kiinni maanantaisin. Tilanteen kruunasi vielä U:lle iskenyt äkillinen kakkoshätä, ja piti lähteä suin päin etsimään hänelle vessaa, vaikka alueella ei sellaista tuntunut olevan mailla eikä halmeilla, pelkästään hienoja liikkeitä vain. Lopulta löytyi joku kahvila, jonne hän marssi sisään, me jäimme ulkopuolelle odottelemaan ja katsomaan, josko muutkin nähtävyydet olisivat sulki maanantaisin.

Residenzin palatsi.

BMW-automuseo oli kiinni maanantaisin. Se siitä.

Allianz Arenalle pääsisi, ja siellä olisi parin tunnin välein opastuskierroksia, mutta englanniksi oli vain yksi kierros ja sekin oli klo 13. Emme ehtisi enää syömään lounastakaan ennen sitä, joten päätimme hylätä tämänkin idean. Päätimme sitten vain hengailla kylillä, kun oli aurinkoinen kevätpäiväkin.

Sikaa sarvista ja muualta.

Kävelimme Marienplatzille ja katsoimme miten Raatihuoneen kellopeli löi 11 esittäen jonkun esityksen (esitys oli klo 11, 12 ja 17 joskin ei sydäntalvella). Se oli pitkälti samanlainen kuin minkä näimme aikoinaan Prahassa, toisin sanoen ajanhukkaa, mutta iso lauma turisteja oli sitä silti ihmettelemässä. Vieressä oli tietysti rakennustyömaa, jossa työmiehet rääkkisivät rälläköitään pilaten show'n tyystin.

Kellopeli.

Kuvasimme hetken ajan toisia turisteja heidän pyynnöstään näiden omilla kameroillaan ennen kuin lähdimme puoliväkisin eteenpäin. Suuntimat tällä kertaa kohti Hofbräuhausia, joka on Octoberfestilla keskeisessä asemassa. Se on iso olutravintola; väitettiin että täällä on 8000 asiakaspaikkaa, joten se antaa hieman osviittaa paikan koosta. Meistä se kuulosti vähän liioitetulta, vaikka aikamoinen hallihan se kieltämättä oli. Kello lähenteli puolta päivää, joka on meillä lomalaisilla yleensä ollut rajana jolloin voi nauttia päivän ensimmäisen oluen leimautumatta juopoksi. Täällä suositeltiin juotavaksi litran oluttuoppeja, mutta olimme sen verran varovaisia, että tilattiin vain puolen litran muit muista poiketen. Jopa viereisessä pöydässä olleet raksamiehet tilasivat lounastuntinsa ratoksi ja ruoan kyytipojaksi litran vetoiset tuopposet.

Turisteja Hofbräuhausin ulkopuolella.

Hofbräuhausin kattomaalauksia.

Oluen jälkeen alkoi hiukomaan ja kävelimme läheiselle torille. Ajattelimme, kehtaisiko torikojuun mennä syömään. Löysimme hyvältä vaikuttavan soppapaikan, joskin siellä oli jumalattomasti jonoa, ja istumapaikat kortilla ja piti ängetä vieraan miehen pöytään joka luki englanninkielisiä uskonnollisia opuksia. Telttakojusta sai oluttakin, se on aina suomalaiselle ihmettelemisen arvoinen asia. Ruoaksi tilasin Chili con carnen, yllätti positiivisuudella + posliinilautaselle oli kirjoitettu hyvän ruokahalun toivotus japaniksi. Hinta-laatusuhteen vuoksi tästä annettava ainakin 4/5.

Teimme vielä vaikuttavan kävelykierroksen kylillä, joskaan kirkkoa ihmeellisempiä pistäytymispaikkoja emme löytäneetkään. Kävimme istuskelemassa vielä yhdellä terassilla ja nauttimassa keväisestä päivästä, ennen kuin otimme junan Karlplatzilta päärautatieasemalle. Kävimme viina- ja tavankaupassa hakemassa täydennystä ennen kuin vessahätä pakotti puolijuoksemaan takaisin hotellille.

Marienplatz päivänvalossa.

Yksi kirkoista.

Otin 1,5 tunnin päikkärit mikä teki kyllä poikaa. Join litran olutta ja arvasin sen aiheuttavan taas vaikeuksia liikkeelle lähdön jälkeen. Hotellin respasta kysyttiin lähialueen ravintolasuosituksia; toinen oli kiinni ja toista emme löytäneet, mutta sitten uloshamuava olut vauhditti päätöstä ja menimme espanjalaiseen ravintolaan, Olé Madridiin.

Kevät.

Manasimme alkuun, miten surkealta ravintola vaikutti. Ruoan tulo kesti sata vuotta, mutta kun lopulta tuli niin se oli loistavaa. Mullakin oli joku pihvijutska, mutta se piti sisällään 4 eri pihviä eri eläimestä + maailman parhaimman uuniperunan. Siinä syödessämme ravintola tuli ääriään myöten täyteen, ja innostuimme ottamaan vielä jälkkärit joka oli siinä mielessä virhe, että ajattelimme jo, että jäi jälkkäri tulematta kun sen valmistus kesti kolme varttia. Eli siis superhidas palvelu, mutta loistava ruoka.

U vietiin hotellille, me menimme vielä kolmistaan Retro-baariin. Siellä oli sama tarjoilija kuin lauantaina, ja muisti meidät sekä myös sen, mitä viimeksi tilasimme. Wau. Tilattiin samat, joskin kolminkertaisena. Laskun jälkeen ukko vielä kätteli meidät ennen kuin päästi lähtemäään. Olipahan palvelu!