sunnuntai 18. lokakuuta 2026

945# Ierapetra

2.7.2026, Thursday, +27, Clear, Ierapetra, Greece

 
Aamiainen otti koville meille molemmille, niin kamalaa se oli. Eikä pelkästään paha maku, vaan se koko aamiaisnumero sinne saliin raahautumisineen täpötäydessä tungoksessa…. Hyi. Tänään vielä saimme jonkun kummallisen maitokannun kahvin kera, näytti vedeltä jossa kellui jokin laatta. Sen jätimme väliin.

Auringonnousu Kreikassa.

Aamiaisesta selvittyämme lähdimme lampsimaan kylille taksiasemalle. Taksin olisi varmaankin voinut tilata hotellille, mutta meidän tarkoitus oli lähteä Ierapetraan omatoimiretkelle, eikä hintaneuvottelu taksin kanssa ollut oikein mahdollinen jos sen ensin tilaisi hotellille? Joten homma käynnistyi 1,5 kilometrin lämmittelykävelyllä.

Taksiasemalla oli peräti kaksi taksia, hyvä niin sillä ensimmäinen nuori kuski kieltäytyi lähtemästä niin kauas (matkaa oli vähän vajaa 40 kilometriä). Takana ollut vanha kuski sen sijaan suostui heittämään meidät viidellä kympillä. Mersu oli siisti, mutta kuski alkoi nopeasti soittelemaan kavereilleen. Ukolla oli muutenkin kova ääni, mutta välillä hän suorastaan raivosi puhelimeen hakaten auton kojelautaa nyrkein, se oli meistä vähän tarpeetonta. Sitten ukko leppyi sadasta nollaan sekunnissa ja jutteli kanssamme normaalisti. Kehui ajaneensa taksia 80-luvulta lähtien, ja pelkäsin sen suuttuvan kun kehaisin äijän tekemää uraa. Omituista. Jotenkin olimme huojentuneet kun viimein pääsimme perille. Sen kummemmin tippiä emme antaneet. Ukko antoi meille vielä käyntikorttinsa, ja käski soittaa 45 minuuttia ennen kuin haluaisimme pois, mutta ei tuollaisen risavillen kanssa kinostele matkailla.

Saavuimme rantabulevardille, juuri sellaiselle jonka muistin lapsuudesta. Muuta muistikuvia mulla ei oikein paikasta ollutkaan, hotellimme oli jossain sivukadulla, mutta sitä ei löytynyt enää millään maailman googletuksillakaan. Libyanmeren aallot olivat yhtä isoja kuin ennenkin, mutta uimareita ei näkynyt mutta eipä näkynyt oikein turistejakaan. Ilmeisesti tähän Euroopan eteläisimpään kaupunkiin ei turistimatkoja enää tehty. Vain muutama turistikauppa oli rantaraitilla, mutta esim. kahviloita kansoittivat vain paikalliset, kalevi-ikään ehtineet juorupapat.

Rantaraitti Ierapetrassa.

Rantaa toiseen suuntaan.

Delfiinipatsas.

Kävelimme ensin ”Napoleonin talolle”. En sellaista muistanut viime visiitistä. Napoleon oli yöpynyt täällä eräässä kämpässä kun oli ollut matkalla Egyptiin. Kämppä löytyi helposti, se oli rantakadulta 50 metrin päässä. Ilahduttavaa oli, että varsin rajoitetuista aukioloajoista huolimatta se oli juuri nyt auki. Sisällä päivysti kuumassa vanhempi rouva grupieerinä; sisäänpääsymaksua ei ollut eikä muita vierailijoitakaan. Kämppä oli pieni, käsitti yhden huoneen alakerrassa ja toisen yläkerrassa, ja kalustus vaatimatonta. Oli silti hauska ajatella olevansa samassa pienessä majapaikassa jossa aiemmin lattioita oli kuluttanut niinkin iso jehu 228 vuotta aikaisemmin. 

Napoleon was here.

Napoleonin talon alakerta.

Yläkerran huone.

Kirjoituspöytä ja ovi parvekkeelle.

Mitäs se ponaparta on kirjaillut täällä?

Jatkoimme kävellen rantaraittia bulevardin päätyyn jossa oli linnake. Se oli ihan hyvin säilynyt, ei kooltaan mikään suuri, mutta varmasti täälläkin oli tapeltu ottomaanien yms valloittajien kanssa. Linnake oli rakennettu vuosien 1200-1400 aikana, joskin maanjäristyskin oli sitä koittanut myöhemmin tuhota. Se oli kahdessa kerroksessa, aivan ylimpään kulmaukseen ei päässyt. Ylhäältä näkyi viereinen aallonmurtaja, jonka toiseen päätyyn oli maalattu iso Kreikan lippu. Linnakkeeseen ei ollut pääsymaksua.

Ierapetran linnoitus, eli Kástro Kalés.

Muuriin maalattu lippu.

Linnakkeen sisäpiha.

Muuria ja lippu.

Näyttää ihan joltain Tsernobyl-laitteelta.

Kammio.

Ohitimme rannalla olleen kirkon ja jatkoimme sivukatuja pisin moskeijalle. Sen oli annettu ränsistyä, se oli aidattu eikä sisäänkään päässyt. Koko kaupunki vaikutti hylätyltä, vain muutama korjattu rakennus muiden röttelöiden keskellä ei hirveästi kiillottanut kaupunkikuvaa. Ihmisiä oli hyvin vähän. Loi melkoisen kontrastin turistirysien ja turistimattomien paikkojen välille. Meitä kuumi sen verran, että päätimme palata rantaraitille ja suunnata kahvilaan. Rannalla ruopattiin jotain leväjuttua ja voimakas, paha haju levisi ympäristöön, joten piti kävellä lemulaitoksesta mahdollisimman kauan. Eräs pappa sai meidät sitten vakuuttumaan, että juuri hänen kahvilaan kannatti tulla. Tilasimme frappet ja vedet, eikä maksanut kuin 7€ yhteensä. 

Libyanmeri huuhteli Ierapetran rantoja.

Kellotorni.

Afendis Christosin kirkko (1300-luvulta) rannan tuntumassa.

Kadut kaupungin ovat pieniä ja kapeita.

Moskeija ja shadirvan.

Uskontalo tämäkin.

Kahvilapöytämme.

Näillä eväillä ja näkymillä.

Riittävästi reipastuttuamme kävimme katsomassa turistikauppojen tarjontaa. Ostin itselleni kusiluistimet, jotka maksoivat 7€ - samoista oli pyydetty Agios Nikolaoksessa 25€. Pari jääkaappimagneettia tuli ostettua myös. Myyjä seurasi kuin hai kaislikossa, joten Pp päätti kysyä thimbaleja. Myyjä ihmetteli sellaista sanaa, ei ollut kuullutkaan ja pyysi Pp:tä opettamaan sanan hänelle. Vastapainoksi Pp joutui kreikan kielen oppitunnille, ja ”daktylithraa” treenattiin sitten riittävällä pieteetillä. Ja kyllä, itse sormustinkin lopulta löytyi liikkeen valikoimista. 

Sota-aiheinen muistomonumentti.

Menu ei ollut turistiystävällinen.

Hiljaista oli turuilla ja toreilla.

Kaupunki hiljeni entisestään, ja epäilimme olisiko siesta-aika alkanut (viettivätkö kreikkalaiset sellaista edes?). Emme oikein keksineet muuta kuin etsiä taksiaseman, ja kysyä josko kuski suostuisi heittämään meidät takaisin Agiokseen. Ukko suostui oitis viidestäkympistä. Hän käytti itse asiassa mittaria, ja perille päästyämme lukemat olivat 46€:n luokkaa, mutta annoimme hänen pitää vaihtorahat. Ukko oli huomattavasti mukavampi kuin menomatkan kuski, selitti meille paikkoja ja juttuja, ja tarjosi nannaa josta mulle tuli huono olo pariksi tunniksi, olisi tarjonnut juomaakin mutta meillä oli omaakin. Saimme kyydin hotellille asti joten selvisimme kävelymatkalta.

Hotellilla lepoa hetkinen, ja lähdimme sitten Almyros-rannalle uimaan. Meri oli tänään rauhallinen, mutta hirvittävän kylmiä virtoja tuli ja meni haitaten muuten niin miellyttävää uintikokemusta. Pp pelasti vielä merihätään joutuneen ampiaisen ja vei sen rannalle kukkasen päälle kuivattelemaan. 

Hotellilla suihkut ja sitten parvekkeelle dokailemaan aiemmin ostamaamme Cair-skumppaa. Meillä ei ollut oikeanlaisia laseja, mutta juoma maistui silti taivaalliselle. Harmi kun on niin hankalasti saatavaa tavaraa, jopa Kreikassa vaikka paikallinen juoma onkin. 

Parvekeskumpat.

Illan tultua lähdimme kylille etsimään syötävää. Olimme aluksi suunnitelleet menevämme Basilico-nimiseen ravintolaan, mutta edustalle päästyämme se ei oikein sittenkään puitteiltaan meitä vakuuttanut, joten jatkoimme eteenpäin. Kävelimme melko tovin, mutta eivät ne kippolat siitä parantuneet; yllättävän vähän täällä oli hyviä kreikkalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita. Mistään junttiburger-jutuista emme olleet kiinnostuneet, jos kreikkalaistakin on tarjolla. Ei sitten auttanut kuin palata takaisin Basilicoon. 
 
Sisäänheittäjäukko oli ystävällinen, mutta päätarjoilija oli vähän tyly ja hätäinen, ei antanut juuri aikaa päättää ruokavalintoja. Muu osa tarjoilijoista vaikutti hädin tuskin 10-vuotiailta. Pp:n viinitilaus meni persseelleen, karahvin sijaan tuli vain lasillinen. Pp päätyi sitten lopulta pitsaan ja minä lasagneen. Kreikkalainen salaatti tilattiin alkuun, se oli ihan jees. Lisäksi talo tarjosi hummuksen ja leivät, sekä jälkkäriksi hedelmiä. Hinta 55,50€, pyöristimme kuuteenkymppiin vaikka ei tuo nyt mikään erikoinen safka ollut, arvosana max 3/5. Sitten kovahkon väsymyksen saattelemana kämpille, iltakin oli jo ajat sitten pimentynyt. 

Kreikkalainen salaatti.

Lasagne.

Pize.

Vähän hetelmää jälkkäriksi.
 
Illalliskippolamme Basilico.
  
Kisse kaltevalla pinnalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti