702# Lappi, 7

12.3.2021, Friday, -5, Scattered clouds, Suomussalmi

 

Heräsimme seitsemältä. Mulla oli känny herättämässä kymmentä vaille kun tykkään torkuttaa, mutta Pp ponnahti ylös kuin palohälytyksen jäljiltä ja rupesi vehkoomaan. En ymmärrä miten kukaan voi olla niin energinen välittömästi yöunilta herättyään, mutta minkäs teet.

 

Puoli kahdeksalta menimme päärakennukseen aamiaiselle. Aurinko oli jo noussut, pakkasta oli -14 astetta mutta ei ollut sitä kauheaa tuulta enää mikä oli vallinnut edellisenä iltana. Katselimme hetken jäätynyttä Pielistä ennen sisälle menoa. Meille oli sisäänkirjautuessa mainostettu, että aamiaisen saa halutessaan mukaansa, mutta ilmeisesti monikaan ei tätä korttia ollut käyttänyt, sillä pyyntömme tuntui tulevan hienoisena yllätyksenä. Missään ei ollut keräyslaatikoita eikä edes työntekijöitä näkyvissä, mutta respa pelasti tilanteen. Aamiaissalissa riitti porrastuksesta huolimatta väkeä, vaikka turvavälejä noudatettiinkin, mutta silti vähän inhotti hypistellä samoja ottimia mitä kaikki muutkin. Keräsimme pienesti sapuskaa ja otimme vielä kaffet mukiin ja painuimme sitten takaisin mökillemme. Aamiainen oli niin Sokoshotellien perustasoa ja -makua, että olisin sen maistanut vaikka silmät kiinni. Mutta ei kuitenkaan pahaa.

Aamun valkenemista.

 

Aamuinen Pielinen.

 

Aamis maistui paremmalle mille näytti.

 

Vähän aikaa makoilimme ja laitoimme sitten kamat kasaan. Kävimme palauttamassa avaimen respaan ja tekemässä check outin, tänään jatkuisi matka kohti Suomutunturia, jonne oli matkaa reilut 450 km. Uloskirjautuminen onnistui nopeasti. Ajoimme ensiksi Nurmeksen "keskustaan" ja kuvasimme paikat. Päänähtävyys taisi olla Penan pubi ja taisi siellä jokin kirkkokin olla. 

Parkkipaikalta oli jäänyt lumityöt tekemättä.

 

Penan pub, huh!

 

Kirkosta ei saanut onnistunutta kuvaa oikein mistään suunnasta.

 

 Kesällä ajoimme Nurmeksen ja Kuhmon kautta Suomussalmelle, ja reitti olisi ehkä hotsittanut nytkin, mutta tie vaikutti sen verran jäiseltä, että päätimme valita kutostien. Ajoimme ensin kohti Kajaania, mutta päätimme vähän oikoa ja kävimme tsekkaamassa Vuokatin. Olin ollut täällä 14-vuotiaana koulun kanssa erään talvisen viikon. Muistin kyllä laskettelurinteet ja hissin, mutta en oikeastaan muuta, en edes sitä missä majoituimme. Väkeä näytti olevan melko runsaasti koronasta ja perjantaiaamupäivästä huolimatta.

 

Vuokatin rinteet näyttivät vaatimattomammalta kuin muistoissani.

 

Ei talvikunnossapitoa tuli kyllä selväksi ilman kylttiäkin.

Jatkoimme Jormualle ja siitä vitostielle ja käännyimme Kuusamon suuntaan. Saavuimme poronhoitoalueelle; olin ladannut puhelimeen porokello-apin, joka ei hälyttänyt kertaakaan koko matkamme aikana, ja olin vähän epävarma sen toimivuudesta edes muutenkaan. Suomussalmelle päästyämme kävimme kuvaamassa Talvisodan muistomerkin ja ajoimme kylälle. Kävin apteekista ostamassa Buranaa ja fluoritabletteja. Kylillä oli vain muutamia ihmisiä, joten se oli yhtä hiljainen kuin kesälläkin. Siitä sitten kohti Kuusamoa; koitimme päästä kuvaamaan taas Hiljainen kansa -teoksen, mutta parkkipaikkaa ei oltu aurattu eikä lähellekään päässyt ilman lumikenkiä. Tosin tänä vuonna taisi olla vähemmän lunta kuin viimeksi täällä käydessämme (silloin hahmoista näkyi vain tukat, tänä vuonna lunta oli vain vyötäröön saakka).

 

Talvisodan muistomerkki Suomussalmella.

 

Lunta oli sadellut täälläkin jossain vaiheessa.

 

Kuva samasta paikasta noin 8 kuukautta aiemmin.

Sama porovaroituskyltti oli paikoillaan kuten kesälläkin.

Suomussalmen raitilla oli autoja mutta ei ihmisiä.

Sapuskaa myyvä koju oli sentään uudistuksena.

Lumityöt olivat jääneet tekemättä myös Hiljaisen kansan parkkiksella.

 

Tämän lähemmäksi ei tällä kertaa päästy.

 

Kuusamoon on kyllä jumalaton matka, ja Suomussalmen jälkeen maisema on pelkkää korpea ilman kunnollisia taukopaikkoja. Lopulta se kuitenkin eteen tuli ja hyvä niin, sillä meillä oli täällä kosolti toimitettavia asioita. Ensiksi kokeilimme päästä tankkaamaan, mutta bensiksen oli vallannut moottorikelkkojen armeija, joten skippasimme sen toistaiseksi ja menimme ensin Prismaan. Yleensä meillä on huolellisesti laadittu ostoslista, mutta ei tällä kertaa, ja siksi asioiminenkin tuntui hankalammalta. Suomutunturilta lähin kauppa taisi olla 18 kilometrin päässä, joten siinä mielessä tähän ostosreissuun kannatti panostaa. Ostimme pääruoka-aineita ja juomista, sekä minulle myös pitkät kalsarit jos vaikka vilu pääsisi yllättämään. Kauppaan menikin yli 130€ rahhoo.

Prisman jälkeen onnistui tankkauskin, joskin kuhinaa riitti siellä vieläkin. Prismassa ei ollut Alkoa, vaan sellainen löytyi Citymarket-kompleksista. Kävimme ostamassa pullon Cointreauta sekä pinkkiä Giniä. Sen jälkeen vielä Hesburgeriin; vaikka Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa saikin syödä paikan päällä, niin täällä Pohjois-Pohjanmaalla ei. Tilasimme sapuskat automaatista ja vetäydyimme sitten takavasemmalle vartoomaan. Meitä ennen oli vain kaksi asiakaskuntaa, ja silti tilauksen odotus taisi kestää yli 20 minuuttia. Viimein sapuskat tuli, mutta jouduimme syömään ne ahtaissa oloissa Pp:n Volvossa. No, kyllä se sentään lentokoneaterioinnin voitti.

Kuusamon Lidl. Onneksi ei niin huonosti mene että joutuisi tuonne.

Cittarikompleksiin sitä vastoin jouduttiin.

Hesburgerin rajoittuneet sisätilat.

Hampurilainen maistusi.

Sitten kohti Kemijärveä. Autoja riitti Rukalle asti mutta sen jälkeen väenpaljous hävisi kuin taikaiskusta ja tien kuntokin droppasi melkoisesti. Lopulta pääsimme perille vähän puoli kuuden jälkeen. Naapurit olivat paikalla ja tulivat heti yytsäilemään vaikka näyttelivätkin tarkistelevansa moottorikelkkojaan. Purimme autosta kamat mökkiin; tavaraa tuntui olevan vähintäänkin pariksi kuukaudeksi. Sitten vielä taloksi asettumista, sängyn petausta ja veden aktivointia ja tietysti saunan lämmitys. Vesi ei ehtinyt lämmetä saunan kanssa samaan tahtiin, vaan jouduimme kylpemään kylmässä vedessä. Perille pääsyn kunniaksi korkkasimme shampanjan, ja sain 10 viikkoa kestäneen raittiusputkeni päätökseen.

Viimein Lappiin.

 

Ei ollut enää ruuhkaa näillä teillä.

Mökki.

Sauna.

701# Nurmes

 11.3.2021, Thursday, -8, Overcast, Nurmes

Koronaepidemiasta huolimatta meillä oli Pp:n kanssa talviloma kulutettavana. Työaikasaldoni oli vielä niin pahasti plussalla, että piti keulia hieman ja ottaa pari lisäpäivää loman eteen. Ulkomaille ei tietenkään tällaisina aikoina ollut asiaa, joten päätimme lähteä Lappiin Suomutunturille, kun majoitus järjestyisi tuttavien kautta. Viimeksi olimme olleet Suomulla neljä vuotta aiemmin.

Matka olisi kuitenkin pitkä emmekä olleet sellaisia rautaperseitä, että ajelisimme matkan Hesasta Lappiin ykkösellä. Edellisenä päivänä olin buukannut meille majapaikan Nurmeksesta, kiitoksia vaan Minä ja Hän-blogin ylläpitäjälle vinkistä ;) Hotellina toimi Sokoshotelli Bomba. Pp tuli hakemaan minua torstaina vähän ennen kahdeksaa. Oli omituista lähteä matkalle toisten mennessä töihin ja kouluihin. Edellisestä lomasta oli ikuisuus, eihän sitä enää meinannut muistaakaan millaista on olla lomalla.

Sää olisi voinut olla Hesan suunnalla parempikin; lunta sateli ja oli pakkasta, tienpinnat liukkaat. Onneksi sää kuitenkin parani melko nopeasti päästessämme pois rannikon läheisyydestä. Ensimmäinen stoppi tuli Järvenpäässä, josta kävimme hakemassa mökin avaimet ja sukset. Pitäähän sitä nyt hiihtolomalla hiihtääkin.

Jatkoimme ohi Lahden ja Heinolan. Etelä-Savoon päästyämme teimme stopin Vihantasalmen Nesteelle. Meitä oli vähän arveluttanut miten saisimme ruokaa kun ravintolat olivat koronan vuoksi kiinni tai niissä oli vain ulosmyynti tai sitten oli muita rajoituksia, riippuen maakunnista. Tankkasimme täällä auton ja hyödynsimme vessamahdollisuuden ja ostimme pientä purtavaa kaupan puolelta. Asiakkaita oli muutama autokunta.

Vihantasalmen Neste.

Seuraavaksi ohitimme Mikkelin, jonka jälkeen oli taas tietöitä. Ne olivat edenneet viime kesästä jolloin olin täällä viimeksi, mutta kiertotietä riitti edelleen Juvalle asti. Kuukausitolkulla olimme olleet pienessä muutaman kilometrin kuplassamme, joten nyt oli hyvä flow päällä eikä persiikään pahemmin puutunut joten painelimme edelleen Varkauden ja Kuopion ohi. Pysähdyimme vain muutamaksi minuutiksi jalottelemaan valtatien varressa olevalle levähdyspaikalle, mutta kylmyys ja keltaiseksi kustu lumihanki sai meidät palaamaan nopeasti autoon. Siilinjärveltä kurvasimme tielle 75 ja jatkoimme edelleen kohti Nurmesta. Olimme sen verran ajoissa ja kun emme olleet pahemmin taukoja pidelleet niin päätimme pysähtyä katsastamaan Nilsiän. Paikkakunta selvästi valmisti meitä tulevaan; tällaisia masentavia paikkakuntia oli Suomi väärällään emmekä uskoneet Nurmeksen olevan sen parempi. Lunta oli pientareet pullollaan, muutama kauppa ja sauvakävelevä vanhus. Mäen päälle oli kyhätty kivikirkko, jonka fasadin kävimme tsekkaamassa - emme edes vaivautuneet käymään ovea nykimässä, suljettuhan se tietysti olisi kuten aina.

Tauko paikalla.

Nilsiän kirkko.

Uimaankaan ei ollut asiaa.

Ulkona oli sen verran holotna, että palasimme autolle ja lähdimme ajamaan jäljellä olevaa matkaa. Korpimaata riitti loputtomiin, mutta niin vain pääsimme viimein perille, eikä tuntunut edes kovin pahalta. Ajoimme Nurmeksen läpi ja saavuimme Pielisen pohjoisrannalle. Olimme buukanneet rivitalotyyppisen ratkaisun Karjalaiskylästä, lähinnä oman uloskäynnin vuoksi. Check inissä piti hieman jonottaa ja täytellä kaiken maailman lippulappusta. Tarjosivat upgradea hintaan 25€, mutta emme menneet retkuun. Avaimet ja alueen kartan saatuamme meille tuotti suuria vaikeuksia löytää itse Karjalaiskylä ja oma luukkumme. Harhailtuamme edes takaisin aikamme ja ajettua risteyksen ohi kolmesti vai neljästi pääsimme lopulta perille. Huoneemme muistutti 80-luvun kauhtunutta mökkiä sisätiloiltaan; ei se likainen ollut mutta ajan patina oli tehnyt tehtävänsä. Se oli kaksikerroksinen joten perheille sopiva, me nyt vain makoilimme alakerrassa. Langaton verkko toimi vaihtelevalla menestyksellä, televisio oli hyvä, vessa ja kylppäri ajoi asiansa. Sänky ja bed linensit ok. Kyllä tässä yhden yön pystyi olemaan, mutta ei nyt ehkä koko viikkoa. Huoneen hinta oli 108€/yö. Arvosanaksi voi antaa 3/5.

Ei ollut enää pitkä matka perille.

Onni on oma ovi.

Sisätiloja.

Hotellialueen kartta oli meille ylivoimainen.

Paikat desinfioituamme piti alkaa googlailemaan ruokapaikkoja, nälkä oli jo kova. Valinnanvaraa ei kovin paljoa ollut, ja pitzaa teki mieli. Soitimme sitten Lempi-nimiseen kippolaan, ja saimme pitsatilauksen sisään. Naispuheloija sanoi heillä olevan kovasti jonoa (tuona hetkenä ilmeisesti Pohjois-Karjalassa olisi saanut syödä myös paikan päällä) ja aikaa menisi 45 minuuttia ennen kuin lätyt olisivat valmiita. Ravintola oli Porokylässä, jonne oli Bombasta hieman matkaa viitisen kilometriä joten päätimme lähteä jo mestoille. Poikkesimme S-markettiin palauttamaan tyhjät pullot, ostamaan juotavaa ja kertakäyttöhaarukat ja -veitset. Kaupan pihalla oli hampuuseja, sisällä puolestaan epäsiistejä miesasiakkaita jotka olivat lisäksi tuskastuttavan hitaita, mutta kuitenkin siirtyivät aina vikkelästi eteemme.

Lunta riitti.

Porokylää.

Ääsmarketti.

Seuraavaksi haimme pitsat (Pp:n kanapitsa ja minun fantasia maksoivat about 25€) ja palasimme hotellille aterioimaan. Alkoi olemaan jo pienoinen nälkäkiukku, mutta kyllä kummasti helpotti kun sai murua rinnan alle. Eikä pitsekään tainnut hassumpi olla.

Sapuskat haettiin Lempi-/ Saha-kippolasta.

Pitze laatikossa.

Ruuan jälkeen lähdimme kävelemään tiluksille. Ilta oli jo pimentynyt ja ulkona oli aivan tajuttoman jäätävää + kauhea tuuli jäätyneeltä Pieliseltä. Ei siellä pystynyt kävelemään hullukaan, joten palasimme sitten takaisin huoneeseemme. Testasin suihkun, se oli ihan kelpo. Äänieristys naapuriin oli sangen ruisku ja tietysti jenkkiovi naapurin puolelle ei edesauttanut asiaa. Nukkumaan puoli yhdeltätoista; aikainen herätys ja matkapäivä oli saanut väsyn aikaiseksi.

Päärakennus illan hämyssä.

Bomban talolla oli jäänyt lumityöt tekemättä.

Tuntemattomaksi jäänyt patsas.

Bomban tori.

700# My day, 2

 12.2.2021, Friday, -14, Mostly cloudy, Helsinki

Koronan jyllätessä toista vuotta ja alati kiihtyvänä pandemiana elämä on ollut tylsää jopa minun mittapuullani. En pysty erottamaan päiviä toisistaan edes kuluvan viikon ajalta; kolmen kuukauden aikana olen liikuskellut vain 7 kilometrin kuplan sisällä yhtä Turun päiväreissua lukuun ottamatta. Mitään ei voi oikein tehdä eikä minnekään mennä. Ei mitään mitä odottaa. Ei mitään mihin eskapismin pauloissa pääsisi pakenemaan.

Blogihiljaisuuden päätin rikkoa keksimällä väkisinkin tikusta asiaa. Otetaan tarkasteluun tuikitavallinen arkinen työpäivä. Minusta tiistai on viikon typerin päivä, mutta toisaalta perjantaisin on duunissa kaikkein hiljaisinta joten valitsin esimerkkipäivän sillä perusteella.

Herään herätyskellon soittoon klo 6.45. Tuntuu, että unet ovat aina makeimmillaan juuri tuohon aikaan. Huomaan heti, miten jääkylmä asuntoni on, eikä millään huvittaisi hylätä lämmintä vuodetta. Mutta tosiasiat tuntien, olen ajoittanut herätyskelloni täsmällisesti ja rutinoidut aamutoimet ovat suunniteltu minuuttiaikataulun mukaisesti eikä siihen kuulu vitkuttelu. 

Sisälämpötila on ollut viime aikojen pakkasten myötä rikollisen alhainen. Minulla on kaksi peittoa ja silti tuntuu että nukkumaan mennessä jalkojen lämpiäminen kestää tuskastuttavan kauan (en saa unta jos jalkani ovat kylmät). Olen varannut sukat heti sänkyni viereen; olohuoneeseen kävely paljain jaloin saisi niihin jo ensi merkit hypotermian. Harjaan hampulit; peilistä katselee väsynyt ja viime aikoina vanhettunut naama (tai ehkä se johtuu kuontalostani, edellisestä parturivisiitistä on vierähtänyt jo viisi kuukautta). Olin mennyt nukkumaan jo yhdentoista jälkeen mutta heräsin puoli kolmen maissa ja valvoin ainakin tunnin. Unet olivat kummallisia.

Laitan leipäparin paahtimeen. Tiedän paahtoajan riittävän parahiksi juuri vuoteen petaamiseen. Laitan saman levitteen kuin aina, päälle juustoviipaleet ja metvurstit. Ne olivat viimeiset. Nykyään käyn kerran viikossa kaupassa, ja nyt ruokavarastot alkoivat olemaan loppumaisillaan. Vedän vitamiinit naamariin. Katselen aamutv:n mänttejä haastatteluja, luon toivoni iltapäivälehtien nettiversioiden uutismaailmoihin. Ei mitään mielenkiintoista sielläkään. Television haastattelut vaihtuvat uutisiin. Korona sitä ja koronarokote tätä ja muistattekos vielä Trumpin, se vasta kahjo oli. Edellisenä iltana olin katsonut piruuttani tasan vuoden vanhan uutislähetyksen; kovin erilainen maailma oli silloin ja korona sai uutisaikaa vaivaiset 10 sekuntia, sekin yli yhdeksän minuutin päästä lähetyksen alusta. Kovin oli maailma erilainen silloin. 

 

Aamiainen.

Tämän aamun televisiossa näpsäkkä neito tulee esittelemään säätiedot. Tiedän siitä alkaa pukeutumaan ja valmistautumaan töihin lähtöön. Ulkona on -18 astetta, joten laitan jopa kaulaliinan. Sieppaan läppärilaukun (joudumme nykyään raahaamaan kannettavaa töistä joka päivä kotiin ja aamulla takaisin mahdollisten sairastumisten ja karanteenien vuoksi) ja poistun rappukäytävän kautta kirpeään ulkoilmaan. Taiteilen jäisen pihan ja parkkipaikan läpi kuin rollaattorin kotiin unohtanut vanhus. Jalkakäytävälle päästyäni huomaan kuitenkin jonkin sortin ihmeen tapahtuneen kun kulkuväylälle on levitetty ohut sepelikerros. Olisihan tuota enemmänkin mahtunut mutta hyvä näinkin. Koko talvena ei näitä katuja ole hoidettu millään tavalla, joten siihen nähden tervetullut uudistus.

Kävelen kilometrin matkan metroasemalle. Viime talveksi ostamani "setätakki" on loistava, sen kanssa ei ole vielä kylmä päässyt yllättämään kertaakaan. Nokka sen sijaan alkaa valumaan aina kylmässä. Niistäminen julkisesti on aina vähän haram, mutta teen sen silti. Ennen metroasemalle menoa kaivan povaristani maskin; osaan pukea sen pimeässä kohmeisilla käsilläni näppärästi muutamissa sekunneissa. Niin ainakin luulen, sillä kun pääsen viimein metroon ja näen valossa peilikuvani heijastuvan metron ikkunasta, huomaan laittaneeni sen väärin päin.

Aurinkokin nousemassa.

Matkustan metrolla muutaman pysäkin, kävelen sen jälkeen vielä reilut kaksi kilometria. Puolitoista kilometriä ovat mukavaa käveltävää, sillä jonkinlainen harja-auto / suolaus on tehnyt tiet sangen kulkukelpoisiksi (en tiedä mitä nestemäistä suolaliuosta se on kun se toimii pakkasessakin, mutta kengät se jättää karseaan kuntoon. Nyt olin kuitenkin putsannut ja blankannut ne edellisenä iltana.). Työpaikan leimauslaitteelle ehdin juuri tasan kahdeksaksi. Ihailtavaa. Minuuttiaikataululle 5/5. Meillä on tulo-ovilla automaattinen kuumeenmittauslaite. Koska tulen ulkoilmasta, näyn lämpökamerassa lähes sinisenä (poislähtiessä väri on usein keltainen / oranssi). 

Metrolaiturille.

 

Nysse tulee.

 

Metron tunnelmaa.

 

Lisää kävelyä hyytävässä aamussa.

Olemme työparin kanssa tänään molemmat paikalla. J on närkästynyt, joku on tuonut koiranpaskat hänen työpisteelleen. Nauran katketakseni. Koitan lohdutella, että joku on varmaan illalla ollut täällä töissä ja päästänyt koiransa vapaaksi joka on sattumoisin paskonut juuri hänen paikalleen omistajan huomaamatta. Selitykseni menee kuuroille korville.

Vuvve oli jättänyt protestiterveiset.

 

Käyn pesemässä kädet, huomaan sepalukseni olevan auki. Miten hemmetissä minusta on tullut tällainen tattarus? Tallin ovet auki, maski väärinpäin... huh. Vanhuus ei tule yksin eikä näköjään kaksinkaan. Laitan työkoneeni tulille, mutta näen siivoojan tulevan ja kyselevän missä sitä paskaa nyt sitten on ja purskahdan nauruun. Toivottavasti hän ei luullut minun olevan mitenkään vahingoniloinen. Jotenkin meni minullakin pask.. siis pasmat niin sekaisin, etten pystynyt keskittymään aamurutiineihini täysin pedantisti. Jotain hauskaa joskus tapahtuu IT-osastollakin.

Työni on samaa IT-hommaa kuin edellisenä keväänäkin, samassa kansainvälisessä yrityksessä. Tunnistaudun puhelinapin avulla, anon power admin-tunnukset itselleni. Käynnistän kulunvalvontajärjestelmän, haen tarvittavat tilausrapsat, avaan ja kirjaudun valmiiksi tiettyihin portaaleihin, se helpottaa ja nopeuttaa kummasti asioita. Sähköposteja on tullut kummallisen niukalti; jopa niin vähän, että epäilin sen edellisiltana olevan rikki. Ne ovat nopeasti luettu. Haen automaatista raikkaat ja ravitsevat kahvit.

Aamu sujui rauhaksiin, pystyin lukemaan lehtiä ja katsomaan somemaailman uusimpia käänteitä, sekä harjoittamaan muutamia kanjimerkkejä (harjoitan tällä lähinnä muistiani). Työn puolesta viimeistelen edellispäivänä aloittamani asennustyön. Lisäilen muutamia kulkulupia. Käyn vanhoja avonaisia keissejä läpi ja saan yhden jopa suljettuakin. Muutama käyttäjä ottaa yhteyttä Teamsin kautta; ensimmäinen on suomalaisnainen, jonka kysymystä en oikein ymmärrä näkemättä (asentaa puhelimeen appia). Neuvon parhaani mukaan, sen jälkeen nainen poistuu Teamsista enkä kuule hänestä enää loppupäivänä. Bangladeshilainen mies huhuilee minua seuraavaksi; hän oli soittanut minulle jo alkuviikosta ja vpn-vika näytti korjautuneen itsestään mutta nyt oli tilanne taas päällä. Toivon, että tällä kertaa sain sen korjatuksi. Kiinalaismies tuli käymään luonani, hänellä oli Macbook-juttu. En juuri perusta niistä koneista ja nytkin haluttuun päämäärään pääseminen vaati tuskallisen paljon ponnisteluja (ja googlausta).

 

Teimme 10 kysymystä -visan, kuten joka arkipäivä. Sain kahdeksan oikein, mutta hävisin silti muille (neljä osallistujaa, muut saivat yhdeksän oikein). Kello tuli 11, ja J lähti syömään (hän syö aina tasan klo 11, eikä suostu tekemään siitä poikkeusta vaikka mikä olisi kesken. Sopii toisaalta minulle mainiosti kun itse tykkään syödä vasta klo 12 kieppeillä). Päivä oli juurikin niin hiljainen kun etukäteen ajattelin, joten tämä tarjosi minulle hetkellisesti omaa aikaa. Sen verran jaksoin ponnistella, että poistin pyydetyt yhdeksän kulkulätkää.

10 kysymystä.

Kahdentoista maissa kävin itse syömässä. Käyn aina näihin samoihin aikoihin ja näen ruokalassa samat ihmiset samoilla paikoilla. En ole siis yksin tapojeni orja. Ruokana oli mexican lasagnea tai vaihtoehtoisesti jokin kanajuttu (vegevaihtoehtoja en laske mukaan). Lasagneversio kiinnosti joten päädyin siihen. Siinä ei oltu käytetty niinkään sellaisia lasagnelevyjä vaan sitä juustodippiä ja liha oli jonkinlaista nyhtöhommaa. Se ei maistunut millekään, olin odottanut vähän potkua joten en voi antaa tästä enempää kuin 3/5.

Lounasta.

 
Takaisin työpisteellä. Eräs hiljattain aloittanut käyttäjä oli ottanut Teamsissa yhteyttä, ja vaikka vastasin niin tuli hetken päästä käymään paikalla. Toivottavasti asiat saatiin kuntoon, ainakaan hänestä ei kuulunut loppupäivän aikana enää mitään mutta sellainen etiäinen jäi, että maanantaina täytyy palata asiaan. Ajoin tilausrapsan ja huomasin siellä virheen. Kyselin asian perään, tilataanko tavara vai perutaanko se ja vastaus oli tyyliin ihan sama tai sitten ehkä ei. En jaksanut alkaa jankkaamaan asiasta enempää vaan totesin tilauksen lähtevän nyt eteäpäin. Koko viikkona ei ollut käynyt tavarantoimittajaa; nyt se sitten tuli. Otin nimet ylös ja laitoin viestiä asianomaisille, että olisi kamaa noudettavana.

Meillä on ollut J:n kanssa verkkokytkinten siivousprojektia, mitä ollaan työstetty pikkuhiljaa menemään. Tilaamme rapsat verkkorasioista joita ei ole käytetty aikoihin ja käymme sitten purkamassa verkot ja raivaamassa kytkimiin lisää portteja vapaaksi. Se on aika aivotonta hommaa, mutta välillä sitä kaipaa sellaistakin. Toki nyt sen verran pitää olla tarkkaavaisuutta, että on oikeassa kytkimessä / bladessa / portissa, ettei irrota vääriä piuhoja. Jos aikoinaan mietti, miksi lasten tehtäväkirjoissa seurataan jotain hemmetin sekasotkuista lankakerää pisteestä A pisteeseen X, niin tämän vuoksi.

Johtotehtävissä.

Käsidesipullo oli lauennut housuntaskuun. Mietinkin kyykistyessäni, miksi housujeni etumus tuntui niin lämpimältä, nytkö mä olen jo kussut housuunikin, mutta kyllä se märkä läntti oli viinanhajuista. Sen haihduttamiseen kuluikin sitten melkoinen tovi. Palasin työpisteelleni. Pomo halusi vielä palaveerata kanssamme perjantai-iltapäivän kunniaksi. En enää muista mitä asiaa hänellä oli. Päivän päätteeksi tuli vielä eräs ulkolainen käyttäjä jonka koneasennus oli mennyt pieleen; koitin saada asennusta käyntiin uudelleen sillä seurauksella että koneen BIOS meni sekaisin ja vielä oma asennuspuikkoni hajosi. Mutta taisin saada sotkut setvittyä ja asennuspaketit illaksi putoamaan (joskin uuden asennustikun joudun luomaan myöhemmin uudelleen, nyt lainasin J:n tikkua. En ymmärrä miksei niitä voi pudottaa verkon yli suoraan).

Ennen kotiinlähtöä siivooja tuli kertomaan, että hän on koko viikon siivonnut kerroksemme sisäkattoa iltaisin ja hänellä meinasi käydä vahinko sillä olimme virittäneet sisäkattoon muutamia laitteita joita hän ei meinannut huomata. Hyvä ettei käynyt pahempaa vauriota. Hänkin puhui englantia, joten tänään melkein kaikki kontaktit piti käydä lontooksi. Silti tuntuu, etten opi kieltä yhtään, vaikka nykyään ymmärränkin jo suurimman osan mitä minulle sanotaan. Muuten päivästä ei oikein jäänyt mitään kummallista mieleen - paitsi ne aamuiset koiran scheisset!

Leimasin itseni ulos klo 16.03. Aurinko oli mennyt jo pilveen - ei kuitenkaan laskenut! Itse asiassa, päivä oli pidentynyt jo yli kolmella tunnilla, ja sen kyllä huomasi. Ilmakaan ei tuntunut niin pahalle kuin aamulla vaikka pakkasta olikin vielä -10 astetta. Kävelin pari kilometriä Kalasataman metroasemalle. Metro oli turkasen täynnä väkeä, vähän inhotti olla siellä vaikka tällä kertaa minulla oli maskikin oikein päin. Kävelin viimeisen kilometrin metroasemalta kotiin, aktiiviranneke ilmoitti päivän kävelymatkan (10000 askelta) tulleen täyteen.

Sitten taas töppöstä toisen eteen.

Viime aikoina ei ole maistunut edes viina. Nytkin olisi perjantai ja kurjuuttaan voisi lievittää kaljoittelemalla, mutta päätin pitää väliviikonlopun. Se on tosin jo seitsemäs peräkkäinen, joten en ole varma voiko sitä enää kutsua sillä nimellä. Kotiin päästyäni otin iltavitamiinit naamariin, desinfioin juttuja (kellokortin, puhelimet, avaimet, yms jotka olleet työpisteelläni lojumassa ja jota olen saattanut näprätä kontaminioituineilla käsilläni). Venyyttelin hieman ja tein aurinkotervehdyksen. Lueskelin hetken kirjaa (Charles Mansonin elämänkertaa englanniksi, sen verran tuskallisen tylsää luettavaa, että olen pakottanut itseni lukemaan sitä joka päivä edes neljä sivua) ja otin sen jälkeen päikkärit sohvalla samalla kun latasin ja synkkasin aktiiviranneketta.

Aktiivirannekkeen synkkausta.

 

Miksi ihmeessä olen valinnut tällaisen lukukärsimyksen?

Söin välipalaksi pari hapankorppua juustoraasteella. Huomenna olisi kauppapäivä, enkä ollut ihan varma vielä menisikö isolle kaupalle asti. Laadin kuitenkin valmiiksi ostoslistan; sellainen pitää olla, jos mielii saada koko viikon ostokset kerralla ilman unohduksia. Vielä jos sen jaksaisi laatia kunnolliseen järjestykseen niin se nopeuttaisi sitä ostoprosessiakin kun ei tarvitsisi poukkoilla kaupassa edes takaisin. Sen jälkeen imureerasin hieman (joskin unohdin yhden maton välistä) ja pyyhin hieman pölyjäkin. Joulu(?)valot olisi pitänyt ottaa pois parvekkeelta, että kevät pääsisi tulemaan, mutta en jaksanut sitä tänään tehdä. Otin lämpimän suihkun; se oli ainoa hetki koko päivänä, jolloin oli edes hetken aikaa lämmin olo.

Imureeriä.

Olin hetken aikaa koneella, ja huomasin kellon ennättäneen jo yli yhdeksään ennen kuin tajusin, etten ollut vielä syönyt päivällistä. Edellisenä iltana olin tehnyt uunikanaa, ja tarkoitus oli, että olisin syönyt sitä vielä tänäänkin mutta oli ollut niin kuivaa ja mausteet pahoja, että olin viskonut sen hemskuttiin. Ruoka oli lopussa joten jouduin tyytymään hätäratkaisuun, eli riisiin ja tölkkilihapullaan. Arvosana 2/5.

Edellisillan puolivalmista kanaa ei tarvitse jatkossa enää hankkia.

 

Dinneriä naamariin.

Loppuilta sujuikin pelaillen Football manageria ja Red dead redemption 2 -pelejä. Muodon vuoksi katselin telkkaria vartin verran ennen nukkumaan menoa. Unille about varttia vaille yksi.

Pelailua.

 
Arvosana päivälle: 2/5. Aivan samanlainen tylsä ja harmaapainotteinen meininki niin kuin jokaisena päivänä viime aikoina. Huonoilta uutisilta kuitenkin vältyttiin enkä todennäköisesti onnistunut suututtamaan tänään ketään, joten siinä mielessä huonomminkin olisi voinut mennä.