697# Serkkumiitti

 11.9.2020 - 13.9.2020, +13, Wet, Houtskär

Edellisestä serkkumiitistä oli kulunut kahdeksan vuotta aikaa, eikä kukaan oikein tuntunut muistavan miksi näistä oli aikoinaan luovuttu. Tällaisen järjestäminen oli aina vähän hankalaa kun asuimme kaikki ympäri Suomea. Nytkin suunnittelu oli aloitettu jo kaksi kuukautta etukäteen, ja paikaksi oli valikoitunut Turun saaristossa oleva Houtskär, suomeksi kaiketi Houtskari. Broidi oli ollut majoitusvastaava ja käytimme hänen vuokraamaa kolhoosimökkiä. Hänen lisäksi mukaan lähtivät serkukset, joita kutsuttakoon myöhemmin A1, A2 ja A3 (ikäjärjestyksessä).

Olin saapunut Turkuun jo edellisenä päivänä, joten olin ensimmäisten joukossa lähdössä viikonlopun viettoon. Tein hotellistani check outin klo 12, ja kävelin sitten Kaskenkadun Hesburgeriin lounastamaan (kyseisessä rakennuksessa oli myös toinen Hesehotelli). Kerrosateria piti tilata automaatista, sellainen on ynseää. Kosketusnäyttöä tuskin kovin usein putsataan ja inhottaa sitten kosketella ruokaan hetken päästä. Ja muutenkin olisin voinut tilata dippiä ja muuta, vaan eipä juolahtanut mieleen kun halusin päästä vaan automaatista äkkiä pois. Ruokaa itsessään ei onneksi tarvinnut kovin kauaa odotella. Syödessäni kauhistelin erästä papparaista joka ponnahti seisomaan ja alkoi yskimään koronavirustaan sen mikä keuhkoista lähti. On se käsittämätöntä, kun ihmisillä ei ole mitään tapoja.

Tapasin A2:sen hetken päästä Hesen lähellä, hän asui siinä muutaman sadan metrin päässä. Kävelimme hänen asunnolleen jonne veikka saapuikin juuri parahiksi. Haimme A2:sen tavarat sisältä ja tervehdimme hänen puolisoaan ennen kuin lähdimme Kupittaan Cittariin ostoksille. Vaikka kello oli vasta hädin tuskin yksi, niin parkkipaikka pullisteli autoista ja myös itse kauppa oli turvoksissa tosi runsaasti. Eikö turkulaiset käy töissä päivisin enää ollenkaan? Ostoksiin tuntui menevän kovasti aikaa, liikaa tuli hamstrattua (ei niitä ruokia juuri kukaan syönyt) eikä surströmminkiäkään löydetty. Toista sataa euroa meni kauppareissulle. Ostoksia pakatessamme auton takaloosteriin huomasimme vesitonkan kaatuneen ja valuttaneen vettä takakontin matolle, josta laukkumme olivat kapillaari-ilmiölle kuuliaisina imaisseet vesisatsit sisuksiinsa.

 

Ajoimme ensin Kaarinaan ja siitä Paraisten ohi kohti Nauvoa, jossa oli ensimmäinen lossimatka. Losseja meni mukavasti eikä odotusaikaa ollut juurikaan, eikä näin syksyllä jonottajiakaan. Jatkoimme nopeasti Nauvon läpi. Muistelimme, että viimeksi serkkumiitinki oli järjestetty juurikin Nauvossa ja osa maisemista vaikuttikin tutulta. Toinen lossimatka Korppooseen sujui sekin luikauksella. Korppoossa ei tarvinnut ajaa pitkältikään kun saavuimme Houtskärin lossille. Se oli mennyt pahaksi onneksi vain viitisen minuuttia aikaisemmin ja joutuisimme odottamaan 1h20min seuraavaa. Lossirannassa oli onneksi ravintola jonne menimme juomaan oluet. Aurinko paistoi ja lämpötila oli 15 asteen korvilla, joten juuri ja juuri pärjäsi lyhythihaisellakin. 

Odottelua Nauvossa.

Alkupään losseista ei paljon maisemia nähnyt.

Korppoon lossiranta.

 

Ihan mukava reissufiilis ja odotusaika meni nopeasti. Viimein lossikin tuli ja olimme ensimmäisenä jonossa (taisi joku paikallisasukas tulla myöhemmin jonoon, jolla on lossille etuajo-oikeus). Lossimatka kesti 35 minuuttia, mutta matkantekoa oli vauhdittamassa Stella-niminen kahvila (joka tosin oli lopettamassa toimintaansa lokakuussa 2020). Tilasimme A2:n kanssa vielä oluet, oli hyvä pössis juoda niitä ja katsella merimaisemaa. Meritunnelmissa olisi viihtynyt jopa pidempäänkin, ja missasin vessamahdollisuuden lossin kurvatessa äkisti satamaan.

Saariston kartta.

Kippis - skål!

Lossin takaosa. Vielä olisi mahtunut mukaan.

Taitaa tulla ihan ulkomailta asti.

Ajoimme ensimmäiseksi Borgbergin näköalatornille tsekkaamaan maisemat. Tarkkana piti olla ettei ajanut ohi; jätimme auton parkkiin kalliotasanteelle ja kävelimme kukkulan päälle. Polulla tuli vastaan pari mumeksia jotka kehuivat näköaloja tsekkaamisen arvoisiksi. Keli oli edelleen kirkas ja aurinkoinen, joten näkihän täältä pitkälle, aina Ahvenanmaalle asti (Bröndööseen oli 18 km). Toisella puolen näkyi Ruotsinlaivan piiput, jotka nousivat kuin keskeltä metsää.

Moralisoiva varoitus.

Kyllä se torni siellä jossain on.

Näkymiä tornista Ahvenanmaan suuntaan.

Affenanmaakin oli kiveksen heiton päässä.

 Jatkoimme sitten mökille. Tie muuttui huonommaksi loppuen välillä kokonaan, ja piti ajaa kallioita (sic!) pitkin vähän matkaa, kunnes tie jatkui edelleen. Viimein pääsimme perille; naapuriin oli ainakin sadan metrin matka, joten täällä sai olla rauhaksiin. Mökki sijaitsi korkean kallion päällä, ja alas laiturille oli vaarallinen matka. Tönö oli varmaan nähnyt parempiakin päiviä. Sähköt olivat ja tilaa jonkun verran, mutta varsin kylmän oloinen rakennus. Purimme kamat, asetuimme taloksi; toinen autokunta oli vasta Turussa, joten meillä oli hyvä mahdollisuus varata parhaimmat sängyt. Velvollisuuksiinkin patistettiin ja tyhjentämään ensimmäiseksi puuceen aarrearkku ("se on multaa vaan").

 

Mökki rannasta kuvattuna.

Jollakin oli, joskin täynnä vettä.

Möksä vielä siistinä.

 

Aloimme istumaan iltaa ja kuin huomaamatta pimeyskin laskeutui. Toinen serkkukuorma ehti vasta vähän ennen kymmentä perille, lauttoja ei tosiaankaan mennyt turhan usein. Soittivat ihmeissään matkalta, että ihanko tosissaan täällä joutui ajelemaan pisin kallioita. Menimme vastaan ja autoimme kantamaan tavarat autoon.

Lämmitimme saunan, pelasimme pokeria - minusta tuli kiistaton pokerimestari, vaikka muut tuskailivatkin mun laskutaitoa mitä pelimerkkeihin tuli. Muuten ilta meni istuskelussa, kuulumisten vaihdossa ja kaljaa juodessa.

Pokerisaaliini.

Seuraavana aamuna heräilimme kymmenen jälkeen. Jatkoimme hyväksi havaitulla ravintokuurilla, ja edellisillan jäljiltä oleva päänsärkykin kaikkosi nopeasti. Ilma oli muuttunut harmaaksi, ja sateita oli luvattu. Päätimme kuitenkin ottaa piskuisen veneen ja lähteä Näsbyn vierasvenesatamaan. Painoltaan puolen tonnin kilon arvoista ukkoa ahtautui samaan kippoon, eikä meininki yliturvalliselta vaikuttanut. Vesi pysyi onneksi laitojen ulkopuolella eikä pelastusliiviemme kelluntaominaisuuksia tarvinnut testata. Matkaa nyt oli jonkin verran ja matka kevyttehoisella moottorilla vei vartin verran. Rantautuminen vierasvenesataman laituriinkin onnistui malliikkaasti.

Merenkäynti vähän arvelutti.

Ensimmäisenä suuntasimme "satamassa" olevaan Skagen-ravintolaan. Kiinteä ravinto oli ollut vähissä, joten tilasimme kaikki ruoka-annokset. Itse tilasin Minimega-hamppiksen (eikö tällainen ollut aikoinaan Hesenkin valikoimissa?) broidin suosittelemana, eikä valintaa tarvinnut katua. Se oli yksi parhaimmista hampurilaisista mitä olen ikinä syönyt, joten arvosanaksi lähtee täydet 5/5. Ravintola oli muutenkin siisti, ja pääsi käyttämään myös vessamahdollisuuden eikä tarvinnut turvautua mökin puuceehen. Lisäksi henkilökunta oli ystävällistä, ja kanssa-asiakkaat myös - kesällä oli helppo uskoa paikan olevan piukassa, mutta nyt turvavälejä muihin pystyi mallikkaasti pitämään.

Näsbyn vierasvenesatama horisontissa.

Laiturille selvittiin päästiin.

Valtamerijollamme.

Kaikkea on, ja rahani riittää.

Baaritiskillä.

Skagenin katettu terassi.

Aterioinnin jälkeen menimme käymään kaupassa. Ihme kyllä, sellainenkin Näsbystä löytyi. Missään ei ollut ketään, mutta kauppa oli onneksi auki ja saimme pienet ostokset hoidettuamme. Veikka muisteli täällä olevan myös kirkon, joten pitihän sellainenkin käydä tsekkaamassa. Se oli punainen puukirkko 1700-luvun alkupuolelta ja yllättävän iso näin pienelle paikkakunnalle (istumapaikkoja 450). Palasimme sitten takaisin Skageniin ja tilasimme vielä yhdet cocktailit (gin tonic tuntui olevan lähes kaikkien suosiossa).

 

Toyota.

Bensa-asema.

Bussipysäkki á la Houtskär.

Toinen kippoloista vaikutti suljetulta.

Houtskärin M-market.

...ja toinen kauppa.

Seuraavaksi kirkkoa ihmettelemään.

Kellotapuli.

Houtskärin kirkko.

Alttari.

Täälläkin kirkon sisustukseen kuului laiva - Ruotsin lipulla.

Ravintolan koronaohjeistusta.

Sitten takaisin mökille. Ulkona oli alkanut ns. perussade joka ei osoittanut merkkejä loppumisesta. Lisäksi meillä oli mökin suuntaan vastatuuli, ja koska vene ui syvällä niin pärskeet kastelivat meidät läpimäriksi. A1 istui nokassa joten todennäköisesti kastuikin eniten, mutta kyllä muillakin oli housut "persseesseen asti märjät". Mökillä vaihdoimme kuivaa ylle, mutta vihjailuista huolimatta isäntä ei ollut halukas lämmittämään takkaa, joten vähän vilpoisissa tunnelmissa oli meininki.

Loppupäivä sujui sadetta pitäen - joskin A1 ja veikka kävivät sitkeästi pienellä kalareissulla, tuloksena muutama affena - pelasimme lautapelejä jos jonkinlaista, katsoimme elokuvia ja kävimme välillä saunomassa. Olin ainoa joka uskaltautui uimasilleen. Vesi taisi olla 15 asteista, mutta ei tuntunut niinkään pahalle kuin matka saunasta kallionrinnettä alas laiturille.

Menimme veikan kanssa makkoomaan jo puolilta öin, toiset jäivät vielä valvomaan. Heräsimme kuitenkin kaikki ennen kahdeksaa. Oli sunnuntai, ja kotiolähdön aika. Tyhjien tölkkien meren raivaamiseen meni aikaa, saatikka muuten siivoamiseen tuntikausia. Saimme kuitenkin kaiken korjuuseen - joskin osa tavaroista tietysti unohtui - ja itsemme kotimatkalle puolilta päivin. Ajoitus oli tietysti tärkeää lossimatkojen vuoksi. Tällä kertaa ei tarvinnut kauaa odotella mitään losseista, ja olimme Kaarinassa jo kahden jälkeen. Kävimme syömässä Hesburgerissa, kun kukaan ei keksinyt parempaakaan ideaa. 

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisempana.

Paluumatkalla.

Sen jälkeen veikka lähti autollaan kotiin, A1 heitti A2:sen kotiin, ja A3:sen ja minut juna-asemalle, ennen kuin jatkoi itse matkaansa. Kello oli vasta kolme, ja mulla oli paluulippu ostettu klo 18.25 junaan. Lipuunmyyntiä ei ollut, mutta soitin VR:n palvelunumeroon ja sain lipun muutettua klo 15.25 junaan. 8 euroa piti tosin maksaa komissiota (maksu Visalla) ja lippu tuli sähköpostiin, jonka sain auki puhelimella. Juna oli täynnä ihmisiä, ja minun piti ajaa paikallani ollut äijä veke. Paikka oli neljän hengen sloossista, kaikki olivat toisilleen tuntemattomia. Vastapäinen nainen ja vieressäni istunut mummo käyttivät maskia kuten minäkin; ei mikään kiva juttu kun junassa tuntui olevan 30 astetta lämmintä ja pientä kankkushikeä pukkasi. Kaiken lisäksi jotain romua oli kasattu kiskoille; kova pamaus ja sen jälkeen hetken ajan kolinaa, ja vähän ennen Karjaata veturimiehen piti pysäyttää juna ja käydä repimässä konnarin kanssa pohjaan juuttuneet vanerilevyt veke. Tähän tuhlautui puoli tuntia aikaa, joten matka piteni entisestään. Sitten vielä metromatka ja kilometrin verran kävelyä ennen kuin pääsi kotiin. Aikamoinen matka, mutta kivaa oli tällainen tapaaminen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Ja kiva oli huomata, etteivät ihmiset ole juurikaan tuossa ajassa muuttuneet. Ajallisesti pitkä matka, lauantain luokaton sää, kulahtanut mökki ja etukäteen kehuttu saunakin floppaili, mutta muu olikin sitten onnistumista. Arvosana 4/5.

696# Turku, 2

 10.9.-11.9.2020, +13, Shower, Turku

Mulla oli tullut duunissa 60:n tunnin saldokiintiö täyteen, ja pomo oli pistänyt minut pidennetylle viikonlopulle. Hommahan sopi kuvioihin hyvin, saisin yhdistettyä Turkuvisiitin näppärästi ja jatkettua myöhemmin serkkumiitinkiin. Torstai sujui duunissa odotuskannalla ja yllättävän nopeasti päivä menikin. Yhden jälkeen poistuin kustannuspaikalta ja kävelin Pasilan asemalle. Junaliput oli tietysti hommattu etukäteen; vaikeuksia tuotti sen sijaan arpoa sopiva paluujuna, mutta palataanpa tuohon myöhemmin. Mä olen aika vanhanaikainen näissä lippuhommissa, kyllä minusta ennen oli helpompaa ostaa junalippu seuraavaan junaan asemalta, toisin kuin pelleillä itse netissä säätämässä kaikkea. Myös lippujen hinta vaihteli ja kun tarpeeksi kuppasin niin liputkin ehtivät kallistua toistakymmentä euroa.

Lähtö Pasilasta.

Junamatkan tarjoamia maisemia.

Juna oli ok. Aikaisesta torstai-iltapäivästä johtuen junavaunussani oli mukavasti tilaa. Eräs naismatkustaja käytävän toisella puolen köhiskeli säännöllisesti, joka sai minut nostelemaan kulmiani; mä käytin sentään maskia koko matkan mutta käyttikö kipeänä oleva? Eipä tietenkään, vaikka juuri sen velvollisuus se olisi. Muuten matka meni hyvin joskin olin sen verran innostunut tai hyvällä tavalla hermostunut, etten pystynyt keskittymään edes matkalukemiseen (Linnunradan käsikirja liftareille). Lopulta juna myöhästyi kymmenen minuuttia, ei mikään paha.

Siitäkin olikin aikaa kun olin Turussa viimeksi kunnolla ollut. Lähdin kävelemään asemalta keskustaan päin, muistin kaupungin olevan huomattavasti pienempi, tai sitten selkääni hiostuttanut reppuni oli vain liian painava. Mun piti jopa tarkistaa puhelimeni kartasta suuntimat; hotellini Marina Palace oli jokirannassa, olisin kyllä löytänyt sen lopulta kartattakin. Olin jahkaillut pitkään, otanko huoneen Hesehotellista (miten sikamainen keksintö) vai sitten upgradetun porvarihuoneen Marina Palacesta. Päädyin jälkimmäiseen, kun koronan vuoksi matkatilini oli muutenkin turvoksissa. Hinta olikin lähes nelinkertainen Hesehotelliin verrattuna.

Check inissä oli tuskastuttava jono ja vain yksi mies hoitamassa sisäänkirjautumisia. Virkailija oli asiallinen ja ystävällinen. Aiheutin vielä pidemmän jonon, koska olin tehnyt varauksen puhelimessa sillä halusin huoneeseen oman saunan, eikä niitä välttämättä olisi ollut tarjolla kaikille halukkaille. Joten mun piti vielä suorittaa maksaminen ja koronan vuoksi varata aika porrastetulle aamiaiselle. Ajattelin kanssamatkustajien suosivan tasa-aikoja joten buukkasin itselleni klo 8.30 ajan. Huoneen sain kuudennesta kerroksesta; mainittavaa oli, että huone sijaitsi käytävän päässä, ei sen varrella. Huone oli iso ja tilava. Pieni eteinen, pieni olotila, kutsuva sänky ja hyvänlaatuiset bedlinensit, jääkaappi. Ikkuna oli koko seinän mittainen; ei tullut jokinäköalaa mutta näkymä kaupungillekin oli ihan kiva. WC- ja kylppäri vaikuttivat toimivilta ja kylppärin päässä sauna, jossa vastakkaiset lauteet ja keskellä kiuas. Hintaa huoneelle aamiaisineen tuli lähemmäs 200€, joten kai sitä voisi yönsä halvemminkin väittää, mutta toistaiseksi huone vaikutti kivalta.

Kutsuva vuode.

Olkkari.

Mukavan kokoinen ikkuna.

Sauna.

Kauaa en ehtinyt ihmettelemään kun piti lähteä takaisin kylille. Päätarkoituksena oli etsiä parturi, sillä kuontalo oli taas kasvanut mittoihin törkeisiin. Tukanleikkuupaikan löytäminen ei kuitenkaan ollut mikään helppo homma; ensin en meinannut löytää parturin parturia mistään. Löytyi lopulta yksi, mutta oli niin härö etten kehdannut mennä sisään. Viereisessä hiusmestassa ei ollut ketään ja parturina toimiva musta ukko makkosi yhdellä tuoleista asiakaskadosta johtuen tai sitten itse aiheuttaen sen. Seuraavista paikoista ei osannut sanoa ovatko ne naisille vai miehille. Yllättävän moni parturi meni kiinni viideltä. Menin Hansakortteliin ja sieltä löytyi Cutters. Siinä oli sekava nippu taas ohjeita miten rekisteröidytään ja kaikkea sellaista nykyajan sheissea jota vanha äijä ei voi tajuta. Ennen kävelit parturiin ja kysyit onko aikaa ja vastaus oli kyllä tai ei, jonka pohjilta voi tehdä jäämispäätöksen sekunneissa. Nyt piti alkaa syöttämään koronavirusta sikiävään kosketustauluun puhelinnumeroaan jne ja maksaa leikkuu etukäteen syöttämällä pankkikortti lukijaan (maksoi 25€). Sen jälkeen tuli joku numerokoodi joka piti tajuta ottaa ylös. Puhelimeen olisi pitänyt tulla tekstarilla linkki josta pääsi nettisivulta näkemään odotusajan mutta tuotapa ei tullut ensimmäiseen kolmeen minuuttiin, ja kysyin sitä töissä olevalta parturilta jota asia ei olisi tuntunut kiinnostavan sen vähää. Lopulta linkki tuli jossa kerrottiin mun odottaneen x minuuttia kaksi minuttia sitten. Mitä se on? Derivoimaanko tässä vielä joutuisi? Eniveis, nyt näki ainakin odotusajan joka oli 18 minuuttia. Lähdin sitten kävelemään Hansakorttelia ympäriinsä ja tappamaan aikaa.

Hansakortteli oli selvästi nuorison suosiossa. Etnisen kirjon paljous hämmästytti minua, tämähän oli melkein kuin Itäkeskuksessa Hesassa (en nyt muista miten se Stubb aikoinaan asiaa luonnehti). Ulkopuolella oli käynnissä puolittainen tappelu. Melkoisen levoton paikka. Kävin Stockmannilla, mutta en löytänyt sieltäkään oikein mitään (mun olisi pitänyt muistaa katsoa olisiko siellä ollut myynnissä surströmmingiä serkkumiitinkiin tuliaiseksi mutta unohdin). Kävin kirjakaupassakin mutta sieltäkin palasin tyhjin käsin. Loppuajan odotin parturin edessä olevilla penkeillä toivoen, että odotusaika puhelimessa olisi arvio ja pääsisin aikaisemmin operoitavaksi mutta turha toivo.

Parturin vastaanottotiski.

Parturiappi.

Hansakorttelia.

Parturi oli sama tylyltä vaikuttava nainen jolta olin aiemmin kysellyt ohjeita proseduurista (vai olisiko oikea sana protokolla?). Koska olin nyt virallinen asiakas niin nainenkin oli muuttunut ystävällisemmäksi. Yleensä en perusta small talkista enkä etenkään parturissa, vaan kuontalot leikataan hiljaisuudessa, mutta olin nyt jotenkin juttutuulella. Leikkasi tukan nopeasti ja jämerin ottein eikä mulla huonoa sanottavaa ollut laadusta, mutta muuten koko prosessi oli tuskaisa, joten arvosana Turun parturikokemukselle on 2/5.

Parturin jälkeen päätin lähteä vähän katselemaan lapsuuden mummolankulmia. Ylitin Aurajoen ja kävelin Kaskenkatua ylämäkeen. Sairaalan kulmilta käännyin oikealla ja kiertelin pitkään Mäntymäkeä nostagian tunteen valtaessa minut. Tänne oli noussut paljon uusia taloja ja vanhoja oli kunnostettu, mutta välillä eteen tuli vanhoja maamerkkejä joita en olisi muistanut ulkoa mutta nähdessäni ne tunnistin. Kalliot ja mäet tuntuivat pienentyneen. Karkkikioskit olivat kadonneet.

Aurajoki.

Palailin toista reittiä takaisin, jalkoja rupesi jo hieman pakottamaan. Töissä nautitusta lounaasta oli kulunut jo melkoinen tovi ja hieman nälätti. En jaksanut sen kummemmin fundeerata ruokapaikkaa, vaan poikkesin Martinsillan grillille. Tilasin perinteiset makkispekkikset hintaan 6,70€ (mukana vesi), joka oli maultaan kelvollinen vaikka ravintoarvoja siitä oli varmaan turhaan haeskella. Nälkä sillä ainakin taittui. Syönnin jälkeen taivaskin aukeni; synkkiä sadepilviä oli ajelehtinut pisin päivää mutta toistaiseksi olin välttynyt niiltä. Nyt jouduin pitämään hetken aikaa sadetta eräässä porttikongissa. Vastapäätä oli jotkut opiskelijabileet jossa oli muutamia kourallisia opiskelijoita juhlimassa. Halailivat kilpaa ja pitivät hauskaa, eivät ilmeisesti olleet kuulleet koskaan koronasta? Palasin takaisin Stokkalle ja kävin Alkosta hakemassa hieman juomaa tulevalle serkkumiitingille, sekä pari saunajuomaa tälle illalle.

Illallinen, njamskista!

Hotellissa lämmitin saunan, joka oli helppokäyttöinen. Lisäksi saunan digitaalinen mittari näytti lämpötilan eteiseen saakka. Hidas tuo oli lämpiämään mutta katselin telkkarista läskilaihdutusohjelmia aikani kuluksi. Saunoin pari tuntia, en olisi millään malttanut lopettaa, oli jotenkin kiva juttu tuo sauna, suosittelen ehdottomasti. Sen verran sauna vei voimat, että nukahdin telkkarin ääreen vähän ennen puolta yötä.

 

Klo 2.20 sammutin telkkarin ja valot ja nukuin sitten seitsemään saakka, sen jälkeen uni ei enää tullut. Otin herättävän suihkun ja suuntasin aamiaiselle suunnitellusti klo 8.30. Ovella oli grupieeri, jolle piti ilmoittautua. Väkeä ei ollut juurikaan, yksi ulkomaalainen itsevarmalta vaikuttava bisnesmies viereisessä pöydässä ja pari pariskuntaa muualla salissa. Ihan hyvälaatuinen perusaamiaisbuffa, harmi kun olen niin huono syömään aamuisin, menee vähän hukkaan.

 

Viihtyisä aamiaissali.

Varovaista aamiaista.

Kävin huoneessa pikaisesti ja lähdin sitten kylille. Kävelin Linnankatua satamaan päin. Tarkoitus oli ottaa funikulaari Kakolanmäelle, mutta se oli ollut lyhyen historiansa ajan kuulemma melkoinen floppi. En nyt muista kuinka monta miljoonaa se oli maksanut, mutta 130 metriä pitkä rata oli jälleen kaputt - tai ainakin ovessa oli maininta sen olevan suljettu. Joku murteesta päätellen paikallinen ukkokin tuli siihen asiaa sadattelemaan, joten ilmeisesti käyttökatkoksia on ollut enemmänkin. Risoihan tuo minuakin, mutta minkäs teet.

Funikulaari 0/5.

Sulki on ja pysyy.

Jatkoin sitten Linnankatua eteenpäin kunnes saavuin sataman kieppeille. Kävin kuvaamassa Bore-laivan, joka oli myös ollut hotellivalikoimassani alkumetreillä mukana. Tai hostelli se oikeastaan oli. Ihan mielenkiintoinen, mutta hytit olivat pieniä, ei telkkaria ja sijainti syrjäinen, joten droppasin sen pois sangen nopeasti. Jatkoin Turun linnaan. Olen käynyt täällä lapsena ja jotenkin muistankin paikan, mutta on siitä aikaa, joten ehkä näkisin paikan nyt eri tavoin. Sisäpiha ei näyttänyt ollenkaan tutulta. Lipunmyynnissä oli kolme virkailijaa, mutta yhtään toista asiakasta en nähnyt koko aikana. Sisäänpääsymaksu oli hurjat 12€, mutta muistin kerrankin käyttää työpaikkani ePassin kulttuuri- ja liikuntaseteliä.

Matkalla Turun linnaan löytyi tämmötti?

Hostellilaiva Bore.

Turun linna.

Linnassa olisi ollut kaksi osiota, mutta mulla oli vain reilu tunti aikaa, joten myyjä suositteli kiertämään keskiaikaisen puolen. Multa meni siihenkin tunti, joten ihmettelen miten viimeiset liput voidaan myydä puoli tuntia ennen sulkemisaikaa? Linna oli pommitettu sodassa paskaksi, ja sen jälkeen uudistettu, joten ihan alkuperäisessä kuosissa ei mikään ollut. Silti tuo teki minuun vaikutuksen, hyvin hieno linna oli tämä ja ehdottomasti bongaamisen arvoinen. Sisällä oli puolittaisessa toiminnassa oleva kirkko ja sitten oli paljon muuta näyttelykamaa joista osa oli varsin mielenkiintoista. Harmitti ihan kun oli sen verran kiirus, jäi jopa huomioimatta olisiko täällä ollut kahvilaa tms, josta olisi saanut olutta (ei sillä, että olisin ottanut sellaisen mutta nähtävyydestä ei voi antaa täysiä pisteitä jos paikka on ns. "kuiva"). Annan arvosanaksi 5/5.

 

Linnan sisäpiha.

Huokausten silta löytyi täältäkin.

Lipunmyyntiaula.

Ahtaita käytäviä.

Lisää tiilikäytävää.

Pulu.

Miksiköhän paskahuusin kansi oli ruuvattu kiinni :(

Tyrmä.

Linnan kirkko.

Pyssyjä.

Kivoja lasikarahveja.

Hupikarahveja.

Kävelin rantaraittia pitkin takaisin hotellille (matkaa oli ehkä reilut kaksi kilometriä). Hotellilla hyödynsin viimeisen vessamahdollisuuden, laitoin kamat kasaan ja mietin kotvan olisiko siivoojaa pitänyt tipata. Kävin tekemässä check outin tasan klo 12. Virkailija kysyi, olinko nauttinut saunamahdollisuudesta - ihailtavaa, että oli laittanut merkille mun olevan spesiaalihuoneessa, Zim approves! Hotelli oli kyllä hyvä, annan tästäkin arvosanaksi 5/5 ja oikeastaan Turun reissu oli muutenkin toistaiseksi onnistunut, kaikki meni nappiin lukuunottamatta funikulaaria. Oikein mukava kotimaan kaupunkikohde.

Kukkase kukkisiva.

Suomen Joutsen.

Legendaarinen laiva tämäkin: Föri.

695# Kaakkoiskulmalla, 2

 21.8.2020, Friday, Clear, +23, Ruokolahti, Finland

Olimme suunnitelleet viettävämme kauniin, lämpimän ja aurinkoisen loppukesän lomapäivän mökillä tekemättä mitään, mutta olisihan se ollut kiva päästä sentään auringonoton lomassa pulahtamaan järveen. Järven pinta oli kuitenkin täysin tyyni, eikä yleensä aamulla viriävää tuulta tällä kertaa syntynyt. Sen seurauksena järviveteen alkoi syntymään sinilevä-lauttoja; ainakin oletimme että sen olevan sinilevää. Kuopasimme sitä kertakäyttölasiin, ja sinilevä nousi pintaan. Viikko takaperin olin testanneet apteekista hankitulle mittarilla veden, silloin sinilevää ei vedessä ollut. Nyt tätä mahdollisuutta ei ollut, mutta eipä tuossa uimaan huvittanut mennä.

 

Tyyni aamu.

 
Olin lukenut aiemmin kesällä iltapäivälehdesta Suomen top -uimarannat joiden olemassaoloa ketään ei tiedä ja silmiin sattui Huuhanranta Ruokolahdella, kun se kerran on tässä lähellä. Googlasimme sijainnin, ja vaikka Ruokolahden puolella tuo olikin niin sinne oli silti lähes 35 kilometrin matka suuntaansa. Koska omassa rannassa ei voinut uida niin päätimme lähteä tsekkaamaan tuon. Navigaattorista ei löytynyt enää niin pieniä teitä, mutta saimme kuitenkin riittävät suuntimet. Ajoimme ensin Ruokolahdelle, jatkoimme kantatietä 62 kohti Mikkeliä, Syyspohjalla käännyimme vasemmalle Utulaan, joka muuttui myöhemmin Kietäväläntieksi. Noin 15 kilsaa ajettuamme Syyspohjalta näimme asfalttiin keltaisella spraymaalilla kirjoitetun "Huuhaa", muuta kylttiä ei ollut. Tie oli hyvin huonokuntoinen, lähinnä polku. Vähän huoletti ajaa, koska jos vastaan olisi tullut joku niin väistää ei olisi mahtunut, ja välillä meinasi pohja ottaa kiinni ja yksi mäistä oli melkoisen jyrkkä ja pelotti jos auto jäisi siihen jumiin. Mutta tänne oltiin tultu isoillakin autoilla ja asuntoautoilla, joten kyllähän meidänkin piti tuosta selvitä.

Opaste.

Autossa kannatti olla maavaraa matkalla Huuhanrantaan.

Ranta rupesi pilkottamaan.

Ranta oli 1,5 kilometriä pitkä hiekkaranta, ja mataluutta piisasi kuulemma sata metriä rannasta. Ihmisiä oli muutamia mutta tilaa oli vaikka muille jakaa. Oikein upea ranta. Mutta, vesirajaan päästyämme huomasimme, että sinilevää oli kertynyt myös tänne. Kahlasimme reisi myöten veteen mutta sinilevä sai meidät epäröimään ja lopulta jätimme kastautumatta sen kummemmin. Harmitti kyllä todella lujaa, sillä veden pinta oli täälläkin täysin tyyni, ja veden lämpötila olisi ollut 22 astetta, sellaisessa minäkin olisin tarennut uida, semminkin kun ilma oli muuten melkoisen lämmin. Mutta ei auta. Palasimme sitten masentuneina takaisin Ruokolahteen, jossa kävimme ruokakaupassa täydentämässä ruokavarastojamme. Hauska sattuma, että törmäsin siellä erääseen ministeriön virkamieheen joka oli tullut tutuksi edellisessä työpaikassani ja joka Hesassa asuu samoilla huudeilla niin ikään.

Biitsi oli kyllä 5/5 ilman sinilevää.

Saimaata.

Sinilevältä vaikuttaa.

Ostimme kaupasta jäätelöt jotka helteen vuoksi piti syödä heti pois kuleksimasta. Näimme parkkipaikalla perheen jonka auto piti outoa ääntä ja kärsi ilmeisistä käynnistysvaikeuksista. Suomalaiseen tyyliin koitimme paeta paikalta ennen kuin joutuisimme auttamaan, mutta ukko sai pysäytettyä meidät ensin. Onneksi Pp oli harjoitellut auton akun latausta puolisen vuotta takaperin, kun hänellä oli ollut vastaavia ongelmia auton oltua seisonnassa pitkän aikaa, emmekä munanneet itsejämme, vaikka kyllähän tuossa piti kikkailla kaikella viisiin että käynnistyskaapelit ylipäätänsä saatiin yletettyä. En ymmärrä miksei ukko vaan tuupannut autoa alas mäkeä ja koittanut vanhaa kunnon mäkistarttia kytkimellä (vai liekkö automaattivaihde tms esto).

 

Palasimme mökille. Järvelle oli virinnyt pieni tuuli ja pahimmat levälautat olivat hajonneet, mutta pinnalla pyöri vielä hiukkasia. Päätimme skipata saunonnan ja uinnin tältä päivältä ja lähdimme sitä vastoin soutelemaan. Se olikin hyvä idea, koska ilma oli lämmin (sellainen usein Suomessa havaittava tuuli pohjoisnavalta puuttui), Pp souti ja minä ryypiskelin kaljaa takatuhdolla. Sentään vähän kompensointia päivän vastoinkäymisille.

Mökkijärvellä.

Pinnanmuotoja.