685# Suomussalmi, 2

14.7.2020, Tuesday, +13, Thunderstorm, Suomussalmi

Nukuin jo kohtalaisesti, ja olisi ehkä nukuttanut vielä vähän enemmänkin, mutta aamiaiselle oli pakko raahautua. Se tapahtui tänään puoli yhdeksältä. Aamiainen tarjoiltiin samassa tilassa missa söimme edellisiltana illallisen. Ihan perusaamiainen, täällä oli nakkeja ja lihapulliakin. Karjalanpiirakat olivat myös hyviä.

Hotelliaamiaista naamariin.

Lepäsimme kymmeneen saakka, ja lähdimme sitten ajelemaan Raatteen tielle. Ensiksi poikkesimme kuitenkin kylillä apteekissa; faijan kylki oli sheissena Joensuun kompuroinnista ja kävi hakemassa siihen Voltaren emulgeliä; me mutsin kanssa päivitettiin käsdesilöitä, kun alkoivat olemaan loppupuolella. Vitamiineja olisi pitänyt ostaa lisää, mutta eipä tuota muistanut kun äkkisiltään mentiin. Sitten lähdimme ajelemaan samaa 912-tietä Kuhmoon päin, mistä edellispäivänä tulimme. Kuvasimme ensin Alvar Aallon suunnitteleman Suomussalmen taisteluiden muistomerkin Liekkipatsaan (Kuhmontien ja Suomussalmi KK:n tien risteyksessä) ja jatkoimme sitten kohti Raatetta. Näimme kolme poroakin teutaroimassa tien vieressä, joten tarkkana kyllä piti olla. Ihmeellistä, että näinkin etelässä näitä sarvipäitä hyörii.

Talvisodan muistomerkki. Liekkipatsas.

Porojen kanssa sai olla tarkkana kuin porkkana.

Raatteen Portilla olikin väkeä tosi runsaasti, edes autoa ei meinannut saada mihinkään parkkiin. Kävimme ensin tsekkaamassa Talvisodan monumentin, joka oli peltoaukea jonne oli vieritetty noin 17 000 kivenmurikkaa, jotka symboloivat jokaista Raatteen tien taistelussa kuollutta (kaikki osapuolet huomioiden). Keskellä oli 105 vaskista tuulikelloa jotka puolestaan symboloivat jokaista Talvisodan päivää. 

Raatteen Portti.

Muistomerkki. Kivenmurikat symboloivat kroppien määrää.

105 tuulikelloa.

Ei varmaan menisi enää katsastuksesta läpi tämä?

"Aina sopii epäillä, mutta tankki se on siitä huolimatta."

Jatkoimme sitten Talvisotamuseoon (sis. pääsymaksu 10€ / aikuinen), jossa oli koottu kaikenlaista sotakamaa. Pienoismalli Raatteen tiestä oli aika hieno. Sen lisäksi näytettiin 14 minuuttia kestävä koostevideo taistelujen kulusta. Se oli hyvin härski propaganda-video, jo vähän liiankin läpinäkyvää blastausta Suomen ylivertaisuudesta. Ei ollut kiva kohtalo niillä ukrainalaisilla sotilaillakaan, jotka pakotettiin kesäkledjuissa Suomen pakkasiin. Vangiksi jääneet palautettiin myöhemmin takaisin Neuvostoliittoon, jossa heidät teloitettiin.

Kuka lienee ryövännyt neuvostoliittolaisten rajatolpan.

Pyssyjä.

Konkkari.

Pienoismalli Raatteentien alueesta.

Ranaattiloita ja rahhoo.

Illanvieton materiaalia.

Hah, tähän propagandaan on helppo yhtyä :)

Harmi kun tämä ei ollut toiminassa.

Museon yhteydessä oli myös kahvila, mutta emme tilanneet siitä mitään. Päätimme ajaa 18 kilometrin päähän Raatteen tien läpi itse Raatteen kylään rajapuomille. Tie oli huonokuntoista hiekkatietä. Lisäksi matkaa siivittämään tuli jälleen rankka ukkoskuuro, ja tie muuttui savivelliksi likastaen auton kokonaan. Faijaa jostain syystä tuntui ärsyttävän tänne tulo (vaikka minä ajoinkin), mutta minusta oli kiva nähdä itse rajaportti ja vanha tähystysasema (rajavartioasema oli lakkautettu v. 2010, torniin olisi päässyt kiipeämään 10€:n kiskurihintaan "näkemään" Venäjälle, mutta jätimme sen väliin). Lounastakin olisi täältä saanut, mutta skippasimme sen.

Kahvilan menu.

18 km Raatteen tietä.

Raatteentien pää ja rajapuomi.

Eipä kehannut jatkaa enää tuosta eteäpäin.

Valvontatorni, jonne olisi päässyt kympillä.

Rotta roteva.

Palasimme samaa tietä takaisin, joskin pysähdyimme venäläisten muistomerkillä. Se oli hienon näköinen muistomerkki. Täältä lähti pitkospuut läheiselle suolle (40 metrin päähän), jossa oli 79 venäläissotilaan joukkohauta. Jatkoimme paluumatkaa ja ajoimme Ämmänsaareen asti ja menimme lounaalle Kultaiseen Kukkoon. Se toimii lounaspaikkana, ja sapuskana perinteistä kotiruokaa. Ihan OK, joskin paneroitu kana oli vähän kuivanhkoa. Olen käynyt täällä ennenkin, ja taso oli pysynyt yllä. Ravintola oli täynnä väkeä, joten ilmeisen suosittu kyläläisten keskuudessa.

Venäläinen muistomerkki.

Pitkospuut johdattivat suolle.

Suo siellä.

Hillaa tulossa.

Joukkohauta.

Menimme hotellille hetkiseksi lepäämään. Minuakin väsytti, ja oli hilkulla etten nukahtanut, lopulta kuitenkaan siinä onnistumatta. Melkein tunnin verran siinä lepäsimme, ja lähdimme sitten uudelleen autolla ajelemaan jonnekin. Kävimme ensin tsekkaamassa paikallisen kirjaston, sitten Jätkänpuistoon vähän kävelemään ja sen jälkeen ajoimme 10 kilometrin päähän Suomussalmen kirkonkylään Kotiseutumuseoon. Se oli pienessä saaressa, ei muita turisteja. Nälkäisiä hyttysiä sitäkin enemmän. Sisäänpääsymaksu oli aikuisilta á 3€. Vanhoja riihejä, navettoja, talleja, sepänpajoja ja päärakennus sieltä löytyi. Vähän samanlaista kuin Hesassa Seurasaaressa. Paluumatkalla poikkesimme vielä katsomassa kirkon. Katselmus jäi ulkopuoliseksi, sillä ovi oli kiinni vaikka sen olisi pitänyt kyltin mukaan olla auki klo 16 saakka. Vanha kirkko oli ollut Kotiseutumuseon edustalla, mutta paloi maan tasalle Talvisodassa.

Kirjasto.

Kyllä tämä kirjastolta näytti sisältäkin.

Kianta-laiva Kiantajärvellä.

Laiturilla.

WTF? Punaisia koivuja?

Kyllä.

Kotiseutumuseo.

Käsidesiä sisääntulon läheisyydessä.

Melkein kuin Seurasaaressa.

Alanteen pirtti.

Elias Lönnrotkin tapasi hengailla täällä.

Hämärää sisällä.

Näinhän se on.

"Makkoava kisse"? :)

Aika rumilus kirkoksi.

I'll protect ya.

Sankarihautoja.

Nainen sankarihautausmaalla.

Palasimme hotellille ja menimme pubiin oluelle. Olimme jälleen aluksi ainoat asiakkaat, mutta myöhemmin tuli joku pariskunta lonkerolle. Juomien jälkeen erkanimme omille tahoillemme. Porukat menivät lolleroimaan ja katsomaan telkkaria, mä päätin mennä uskaltautua kylpylään, kun sellainen kerran sisältyi hotellin hintaan. Otin mukaan "kusiluistimet", uikkarit ja hotellihuoneen pyyhkeen. Ilmottauduin kylpylän respassa ja sain kulkukortin. Pukkari löytyi alakerrasta. Se oli vähän pienehkö ja 80-lukumainen; kaapista otettiin avain sellaisessa kumirenksussa joita en ollut nähnyt enää missään kymmeniin vuosiin. Saunoja oli kaksi, tavan sauna ja höyrysauna. Otin suihkun ja siirryin uimalan puolelle. Siellä oli 25 metrinen allas, veden väitettiin olevan +27 asteista mutta tuntui minusta lämpöisemmälle. Uin 300 metriä, joka on minun tasoiselle huonolle uimarille melkoinen matka. Sen jälkeen rentouduin porealtaan puolelle niin, että selkäni oli pitkään punainen, mutta tehokkaalta tuntui. Porealtaissa vesi oli vieläkin lämpöisempää (taisi olla 32 asteinen). Seitsemän asteinen kylmävesiallas löytyi myös, koitin sitä kädelläni mutta tuntui taas vähän lämpösemmälle. Mulla oli kyllä pukkarin puolella vesilämpömittari, mutta en kehdannut sitä hakea. 

Palasin takaisin "kämpille" suihkun kautta. Avainkortti pudotettiin leimauslaitteen jälkeen lukulaitteeseen. Huoneeseen päästyäni relasin vähän aikaa, ennen kuin vartin yli seitsemän hain porukat ja menimme syömään samaan alakerran ravintolaan. Eiliseen tapaan palvelu oli aluksi hidasta, mutta nopeutui sitten. Naiskaksikko joutuu painamaan tukka putkella duunia, mutta hyvin he osasivat asiat hoitaa. Ruokakin oli hyvää, mä valitsin tällä kertaa Kianto-pitsan (täytteinä mm. savuporoa ja punasipulia - joka olisi voitu vähän pilkkoa pienemmäksi). Oikein maukas, pohja erityisen hyvä, arvosana 4/5. Hieman ihmetytti eräs asiakkaina ollut pariskunta, jotka osoittivat varsinaista tyylitajua soittamalla videopuhelun jollekin tutulleen ja käyttäen kaiutinta niin, että koko ravintola joutui kuuntelemaan keskustelua vauvan vatsavaivoista ja pierujen ja kakkauskertojen lukumäärästä.

Pitze illalliseksi.

Selvittyämme ruokailusta porukat vetäytyivät huoneeseensa. Mä lähdin vielä kylille. Kävin ensin R-kioskissa ostamassa postimerkin, sen jälkeen menin kauppaan hakemaan hieman nannaa ja juotavaa, sitten palasin hotellille ja valitsin huonosta korttivalikoimasta kortin Pp:lle. Kirjoittelin siihen sekavia ja kävin vielä viemässä kortin postiin ennen kuin palasin takaisin hotellille katsomaan televisiota ja blogaamaan.

684# Suomussalmi

13.7.2020, Monday, +13, Thunderstorm, Suomussalmi

Nukuin hieman paremmin kuin edellisenä yönä. Toki heräsin viideltä ja sen jälkeen koisasin pelkkää koiran unta varttia vaille kahdeksaan, mutta kuitenkin. Otin suihkun herätäkseni kunnolla, ja varttia yli kahdeksan menimme aamiaiselle. Se ei kuulunut Greenstar hotellihuoneen hintaan tällä kertaa, mutta maksoimme sen jälkijättöisesti (á 9€). Aamiainen oli köyhänlainen; toisaalta mä jäin kaipaamaan ainoastaan nakkeja ja ehkä siivun pekonia (joskaan hotellien aamiaispaikat eivät paista pekonia sellaiseksi korpuksi josta pidän, vaan jättävät sen aina lötköksi), mutta yleisesti ottaen sekään ei minua haitannut kun olen niin huono syömään aamuisin. Mutta pari viipaletta leipää meni leikkelyksineen ja oheen kahvia ja mehua.

Vetäydyimme sitten vielä reiluksi tunniksi makkoomaan huoneisiimme. Koitin saada uusiounet aikaiseksi, vaan eipä onnistunut. Pakkasin sitten kamat kasaan, koska tänään oli jälleen siirto eteäpäin Itä-Suomen kiertueellamme, ja tällä kertaa ajomatkasta tulisi pitkä, sillä Suomussalmelle olisi lähemmäs 400 kilometriä, joten oli syytä lähteä aikaisemmin matkaan. Kävimme tekemässä check outin, maksoimme aamiaiset + auton parkkipaikan (8€ takapihalla). Se onnistui hyvin. 

Jouduin ottamaan ensimmäisen ajovuoron. Ensiksi ajelimme keskustan halki takaisin kuutostielle, ja sitä pitkin köröttelimme ehkä semmoisen 60 kilometriä, kunnes käännyimme oikealle, suuntana Koli. Kutostieltä oli Kolin "keskustaan" 9 kilometria, siitä vielä 3 kilsaa Ukko-Kolille. Siellä olikin vähän helkkaristi väkeä, mutta saimme viimeisiä parkkipaikkoja. Otimme funicularin hotellitasanteelle, se oli maksuton (sinne olisi päässyt paikalle myös portaita pitkin ja ilmeisesti myös autolla). Vähän sellainen ahdas hissivaunu ahdisti näin korona-aikaan, vaan minkäs teet.

Funicular ylös hotellille lähti parkkikselta.

Ylös.

Hotellin kulmilta alkoi levittymään upeat maisemat.

Hiihtohissi.

Ylhäällä hotellitasanteelta lähti vielä raput ylös Ukko-Kolille, jonne kyltti mainosti olevan 300 metrin matkan. Porukat ovat jo sen verran maisemaa nähneet, että päättivät jättää haasteellisen maaston väliin ja sanoivat odottavansa minua hotellin baarissa. Mua sen sijaan hotsitti maisemat joten lähdin kapuamaan näköalapaikalle. Ei sinne kyllä 300 metriä ollut kirveelläkään, hyvä jos sataa metriä, tai sitten en osunut "oikealle" spotille, mutta minulle tämä riitti. Paikalla ei ollut ruotsalaista turistiryhmää lukuun ottamatta (kuka nekin oli tänne päästäneet koronaa tartuttamaan??) paljoakaan porukkaa pilaamassa valokuvien ottamista. Ilmakin oli loistava, sellainen puolipilvinen, mutta näkyvyys oli hyvä ja aivan tyyni. Koko Pielinen näyttäytyi pläkässä. Kännykkäkamerani jumi ja muutenkin hermostutti, mutta koitin silti nauttia tilanteesta ja näkymistä, ja tallentaa näyn muistiin siltä varalta, etten koskaan enää pääsisi näkemään sitä. Se oli kaunein maisema mitä olen koskaan Suomesta irti saanut.

Kulku Ukko-Kolille.

Ruotsalaisturisteja oli kourallinen.

Kansallismaisemaa.

Pielinen.

Palasin hotellialueelle, mutsi soittikin parahiksi ja kuvasi sijaintinsa (yleensä he jättävät aina puhelimet pois koska eivät tarvitse sitä kuitenkaan). Menin hotellille ja tilasin kahvin, ja join sen sitten ulkoparvekkeella porukoiden kanssa. Se oli mukava hetki.

Ravintolan terassiltakin levittäytyi vielä mukava maisema.

Sibbe.

Palasimme sitten funiculariin ja sillä takaisin alas parkkipaikalle ja lähdimme ajelemaan eteäpäin. Seuraava etappi oli Nurmes, jossa riehtui aivan helvetillinen ukonilma. Eteen ei nähnyt ollenkaan ja vastaantulevat autot ryöpsäyttivät aina joellisen määrän vettä lisää tuulilasiin. Onneksi se oli suht nopeasti ohi kuitenkin ja pääsimme kiihdyttämään norminopeuksiin. Tämä oli jo pelkkää korpitietä; ei ohitettavia, ei vastaantulevia. Pelkkiä erämaajärviä ja loputtomasti metsää ja mäkiä. Saavuimme lopulta Kuhmoon jossa kävimme ensin tankkaamassa auton ja sen jälkeen itsemme Neljä Kaesaa (nettisivut ovat aivan eri vuosisadalta itse ravintolan kanssa) -nimisessä ravintolassa jonka olin skoutannut etukäteen. Se oli melkoista kotiruokaa, mutta ihan kelpoa sellaista, á 9,80€. Ihan ok, tuskin Kuhmossa parempaakaan paikkaa on tarjolla, arvosana 3/5.

Kuhmo.

Kippola.

Lounasta Neljän Kaesan malliin.

Täältä oli kylttiopastus Suomussalmelle (135 km), ja vaikka navigaattori neuvoi ajamaan Hyrynsalmen kautta, niin tottelimme tienviittoja ja ajoimme tietä 912 Suomussalmelle. Isä oli tässä vaiheessa tullut puikkoihin. Tie oli varsin kuoppaista, ja välillä satasen nopeusrajoitukset saivat meidät ihmettelemään vauhtia, sillä Etelä-Suomessa vastaavilla teillä olisi saanut ajaa maksimissaan 60 km/h. Kaupunkien välillä oli paljon P-pysähdyspaikkoja mutta ei bensiksiä tms muutakaan kauppaa tai ihmisasutusta. Lentiirassa taisi olla pari asuntaloa, mutta muuten tarjolla oli vain loputtomasti metsää metsän perään. 

Saavuimme viimein Suomussalmelle - tai Ämmään kuten paikalliset sanoivat. Ukkonen iski parahultaisesti juuri kun kurvasimme kunnan raiteille. Ukko halusi vessaan ja kävimme ensin tsekkaamassa paikallisen S-marketin. Vessa löytyi kyllä ja muuta emme tässä paikassa tällä kertaa toimittaneetkaan.

Arveluttavasti nimetty paikka?

Suomussalmi alkoi olemaan landea kun oli porovaroituksetkin.

Menimme sitten etsimään Kiannon kuohut-nimisen kylpylä-hotellin, josta olimme buukanneet huoneet. Juoksimme kaatosateessa parkkipaikalta sisään ymmärtämättä, että olimme tulleet kylpylän puolelle emmekä hotellin. Meidät ohjattiin kyllä nätisti hotellin respaan, jossa meidät vastaanotti paikallislikka. Hänellä oli kuitenkin koneellaan jotain ongelmia eikä saanut syötettyä oikeita asioita joten laskutus jäi väliin. Antoi meille kuitenkin huonekortit ja pyysi palaamaan myöhemmin uudelleen. Emme pystyneet siirtämään autoa hotellin parkkikselle saati hakemaan kamoja kovasta ukkosesta johtuen, mutta kävimme tutustumassa huoneisimme etukäteen. Hississä naureskelimme, että julkiset tilat ainakin vaikuttivat varsin kasarimeiningiltä, mutta järkytys oli suuri avatessamme huoneidemme ovet. Tämä oli ennemminkin 50- 60 -lukua kuin mitään kasaria. Ennen kaikkea, huone vaikutti myös paskaiselta eikä pelkästään kuluneelta. Minun piti tänään viettää ns. välipäivää, mutta väkisinkin alkoi tekemään kaljaa mieli.

Kuhtalaisen åttiotalet.

Kylppärin ovikin oli varmasti todistanut aikojen saatossa vaikka mitä.

Kohtalainen kavalkadi kaakeleita kylppärissä.

Jääkaappi vaikutti Raatteen tien sotasaaliilta.

Parvekemööbelit.

Sateen tauottua (porukoiden huoneessa oli muuten aivan jäätävä röökinsavu kun naapurit kävivät röökillä tuon tuosta) kävimme tekemässä autosiirron. Päätimme samalla, jos heittäisimme rundin kylillä, kun ei siitä varmaan pariasataa metriä enempää matkaa tulisi. Pistäydyimme ihan kauppaankin, josta irtosi haluamamme tavarat. Sitten hotellille, jossa onnistui nyt myös laskunmaksu, ja samalla veimme tavarat kämpille. Ihmettelimme hetkisen ja menimme sen jälkeen alakerran baariin, jossa olimme yllätys yllätys, ainoat asiakkaat.

Ja kippolassa ainoat asiakkaat.

Baaritiski.

Jonkin ajan päästä baariin tuli myös kolmikko muita ihmisiä. Sivukorvallamme kuuntelimme näiden hölötystä, ja äitee totesikin paikan olevan aikamoinen junttimesta. Paikallisten murre kuului minusta lähinnä uskomattomalta sen suhteen, miksi jotkut puhuivat sellaista. Koitin ehdottaa porukoille toista maljaa, mutta eivät innostuneet siitä. Palasimme sitten hotellihuoneisiimme pienelle tauolle, jonka käytin surffaten.

Puoli kahdeksalta menimme hotellin ala-ravintolaan. Ukko kysyi mitä tarjoilija suositteli. Suositus oli poronkäristys joten tilasimme sellaiset mutsin kanssa. Ukko tilasi lohikeiton. Ei ollut lainkaan hassumpi. Näin paskaiseen, vaatimattomaan ja itsensä ulos hinnoittaneensaan hotelliin tämä oli positiivinen plussa. Vähän suolatonta ja mautonta sapuska oli mutta muuhun verrattuna tästä voi antaa jopa 3½/5.

Poronkäristystä illalliseksi.

Sapuskan jälkeen hain takin (oli satanut ja ukkostanut koko illan, ja heinäkuun lämpötila oli vain 12 astetta). Lähdin sitten kävelylle, pitäen mielessä respa-likan selitykset että ovet menivät kiinni klo 22, ja sisäänpääsy olisi hankalaa (vain tietystä ovesta ovikoodilla). Kävin ensin kääntymässä kylillä, vaikka en tohtinut mennä Vaakuna Pubiin. Kävin kuitenkin kaupassa hakemassa kaksi lonkeroa. Sen jälkeen kävelin kyläraitin ristiin rastiin, ei missään ketään. Ei edes pimppiksen ajajia eikä mopojätkiä. Ympärillä roikkuivat paksut ukkospilvet. Kävelin hotellin takana olevaa jokea pitkin, ja laituria pitkin myös joka ei johtanut minnekään. Kävelin täältä Jätkänpuistoon alittaen viitostien. Missään ei edelleenkään ketään, kaikki rantapaikat kiinni. Kävelin rantapuistoa pitkin, nähden Ilmari Kiannon patsaan. Sitten se vain tuli, sellainen yhteys jota olin tuntenut pari kertaa aiemminkin sivuuttaessani tämän paikan; mä tiedän tän mestan! Vähän samalla lailla jos on katsonut aikoinaan Twin Peaksia ja menisi sen jälkeen vierailemaan kuvauspaikoille. En tosiaan osaa selittää sitä sen kummemmin, mutta jokin tässä Ylä-Kainuun junttimestassa vetää minua puoleensa. Se ei siis ole sellainen tunne, että nyt irtisanoudun  työstäni ja myyn Helsingin asuntoni, vaan ennemminkin semmoinen tietoisuus että tällainen paikka on olemassa ja siinä on merkitystä. Ja se on hyvin omituista.

Wanha Mestari oli maanantaisin kiinni.

Suomussalmen raitti.

Maanantai-illan humua keskikaupungilla.

Tekniset-liike hallitsi mainonnan jalon taidon.

Kauankohan tämäkin mainos on tässä ollut?

Hotellin takana oleva puistoalue.

Pitkä laituri vei ei-minnekään.

Hotellimme takasivua.

Kylpyläpuoli oli hotellin vieressä.

Tälläsiin liikennemerkkeihin ei Hesas törmää.

Silta yli synkän virran.

Jalonniemi.

Jätkänpuisto.

Ilmari Kianto.

Vähän syrjässähän tämä tietysti on...

Palasin hotellille ennen kymmentä. Blogasin hieman ja join säästyneet juomat, kävin suihkussa ja latasin täyteen rannekkeeni. Katselin telkkarista kymmenen tuhatta kertaa uusittua James Bondia. Ärsytti, kun television kaukosäätimen patterikansi oli rikki ja patterit valahtelivat koko ajan lattialle. Sama juttu oli ovien kahvojen kanssa. Se tässä paikassa oli pahin ongelma; kun jotakin hajoaa niin sitä ei korjata, vaan annetaan olla.