Veikkaajalehdessä - vai mikä Urheilusanomat se nyt nykyään onkaan - oli juttua Englannissa pelaavasta Stonewall Fc -futisjoukkueesta. Se on homoille suunnattu harrastelijaporukka, joka pelaa mm. homoliigaa, eli muita vastaavantyyppisiä seuroja vastaan.
Mä olen tiedättekö ihan sanaton.
Eikö tämä liiga ole jo vähän liikaa?
Meinaan kun sitä luulisi, että ihminen kehittyisi tekniikan kehittymisen myötä, mutta silti tällaisia liigoja on? Eikö puppelipojat pysty muka pelaamaan muiden kanssa pallosta? Mitähän seuraavaksi "keksitään", oma liiga tummille pelaajille?
tiistai 14. toukokuuta 2013
maanantai 13. toukokuuta 2013
261# Blogiteksti jota en julkaise, osa 2
Katselin tässä taannoin ohjelmaa Riihimäen vankilasta, jossa ihmisen langettamaa tuomiota sovitteli muudan Late. Late oli ollut paha poika, tappanut ainakin neljä ihmistä ja tehtaillut rikoksia rikollisjärjestön pomona koko ikänsä.
Sitten Late oli tullut uskoon ja on nyt muuttunut mies. Hieno homma, että on saanut elämänsä järjestykseen ja päässyt sinuiksi asioidensa kanssa. Toivottavasti pysyy kaidalla polulla.
Miksi Late ei tullut uskoon sitten aiemmin? Vaikkapa silloin kun suunnitteli ensimmäisiä pyörävarkauksiaan tai nyppi perhosten siipiä irti? Se on metkaa, kun pitää olla täydellinen kusipää tai vähintään epäonnen alhossa ennen kuin uskoon voi tulla. Silloin kun menee hyvin, niin ei taida uskoontulemisia tapahtua?
Miksei usko voisi olla yhtä näkyvää kuin vaikkapa auringonpaiste? Koska silloin se ei olisi usko? Miksei usko voi tulla vaikka kesken kauppareissun, miksi sitä pitää etsiä ja miksi se näyttäytyy vain silloin kun on vaikeaa?
Entäpä uskonsa menettäneet? Alkavatko he elämään sekapäisesti? Ja eikö uskiksista tunnu pahalta jos toiset eivät ole kuin he ja synnissä elelevät?
Niin kuin Kumitonttu aikoinaan eräässä kommenttilattikossa totesikin, niin ihminen, joka ei usko samaan kuin muslimi, on vääräuskoinen. Ihminen joka ei usko samaan kuin kristitty, on pakana. Ihminen, joka ei usko samaan kuin katjaketut, on rasisti.
On tämä hankalaa tämä elo.
Sitten Late oli tullut uskoon ja on nyt muuttunut mies. Hieno homma, että on saanut elämänsä järjestykseen ja päässyt sinuiksi asioidensa kanssa. Toivottavasti pysyy kaidalla polulla.
Miksi Late ei tullut uskoon sitten aiemmin? Vaikkapa silloin kun suunnitteli ensimmäisiä pyörävarkauksiaan tai nyppi perhosten siipiä irti? Se on metkaa, kun pitää olla täydellinen kusipää tai vähintään epäonnen alhossa ennen kuin uskoon voi tulla. Silloin kun menee hyvin, niin ei taida uskoontulemisia tapahtua?
Miksei usko voisi olla yhtä näkyvää kuin vaikkapa auringonpaiste? Koska silloin se ei olisi usko? Miksei usko voi tulla vaikka kesken kauppareissun, miksi sitä pitää etsiä ja miksi se näyttäytyy vain silloin kun on vaikeaa?
Entäpä uskonsa menettäneet? Alkavatko he elämään sekapäisesti? Ja eikö uskiksista tunnu pahalta jos toiset eivät ole kuin he ja synnissä elelevät?
Niin kuin Kumitonttu aikoinaan eräässä kommenttilattikossa totesikin, niin ihminen, joka ei usko samaan kuin muslimi, on vääräuskoinen. Ihminen joka ei usko samaan kuin kristitty, on pakana. Ihminen, joka ei usko samaan kuin katjaketut, on rasisti.
On tämä hankalaa tämä elo.
tiistai 7. toukokuuta 2013
260# Blogiteksti jota en julkaise
Koska aiheet ovat lopussa, niin joudun tyytymään varasuunnitelmaan julkaisemalla moskaa, jota en olisi koskaan kehdannut julkaista.
Hei sinä pyöräilevä lapsi, teini, nuori, aikuinen, mummeli taikka pappeli!
Nyt kun pyöräilykausi on polkaistu taas käyntiin niin olen kauhulla seurannut kanssapyöräilijöitä. Heistä noin puolet haksahtaa tällaisen kamppeen käyttöön. Ei juukeli... ei minun nuoruudessani sentään.
Siis missä on ihmisten itsekunnioitus? On taas liiaksi uskottu äitiä, valittavia muijia, hintmanneja ja mitä lie naistenlehtiä ja omaksuttu tällainen tapa. Totuus on, että sen käyttö luetaan heikkoudeksi ja joka muuta väittää niin valehtelee. Mitä tytötkään sanovat jos huomaavat pojan käyttävän tällaista? Ei hyvää ainakaan. Toisin kuin ilman suhaajia taas katsotaan hyvällä ja ihaillen, että siinäpä kaveri joka ei vaaroja kaihda.
"Parantaahan se nyt turvallisuuttakin..." Miten niin muka, uskoisin sen lisäävän turvattomuutta. Eihän siinä pääse verikään kiertämään, niin kaikkihan sen tietää miten sit käy.
Joten.
Jos olet lapsi niin aja kulman taakse ettei mutsi ole enää kyttäämässä ja riisu noloudenlähde esim. pyörän stongaan kiinni mielenosoitukseksi. Jos olet aikuinen, niin mene peilin eteen, katso itseäsi silmiin ja totea "en ole luuseri, minä itse ohjaan omaa elämääni" ja totea uskotko edelleenkin touhujasi.
Heitä siis se hanska helvettiin, aja täysillä ja nauti elämästäsi!
Hei sinä pyöräilevä lapsi, teini, nuori, aikuinen, mummeli taikka pappeli!
Nyt kun pyöräilykausi on polkaistu taas käyntiin niin olen kauhulla seurannut kanssapyöräilijöitä. Heistä noin puolet haksahtaa tällaisen kamppeen käyttöön. Ei juukeli... ei minun nuoruudessani sentään.
Siis missä on ihmisten itsekunnioitus? On taas liiaksi uskottu äitiä, valittavia muijia, hintmanneja ja mitä lie naistenlehtiä ja omaksuttu tällainen tapa. Totuus on, että sen käyttö luetaan heikkoudeksi ja joka muuta väittää niin valehtelee. Mitä tytötkään sanovat jos huomaavat pojan käyttävän tällaista? Ei hyvää ainakaan. Toisin kuin ilman suhaajia taas katsotaan hyvällä ja ihaillen, että siinäpä kaveri joka ei vaaroja kaihda.
"Parantaahan se nyt turvallisuuttakin..." Miten niin muka, uskoisin sen lisäävän turvattomuutta. Eihän siinä pääse verikään kiertämään, niin kaikkihan sen tietää miten sit käy.
Joten.
Jos olet lapsi niin aja kulman taakse ettei mutsi ole enää kyttäämässä ja riisu noloudenlähde esim. pyörän stongaan kiinni mielenosoitukseksi. Jos olet aikuinen, niin mene peilin eteen, katso itseäsi silmiin ja totea "en ole luuseri, minä itse ohjaan omaa elämääni" ja totea uskotko edelleenkin touhujasi.
Heitä siis se hanska helvettiin, aja täysillä ja nauti elämästäsi!
perjantai 26. huhtikuuta 2013
259# Elämää lukkojen takana
Kuka on keksinyt lukon? Ja milloin? Ja miksi?
Ehkä joku on haluttu lukkojen taakse? Niinku vankilaan? Ja luultu, että ongelma on ratkaistu, vaikka tosiasiassa ollaan huomattu, että lukkojen taakse tarvitsee laittaa moni muukin asia. Eikä pelkästään pahikset, vaan nimen omaan hyvikset. Eikö se ole masentavaa? Elää sellaisessa maailmassa, joka on niin täynnä epärehellistä sakkia että kaiken joutuu suojaamaan lukolla?
Herään aamulla uuteen työpäivään. Aamiaisen syötyäni poistun ulko-ovesta rappukäytävään, avaten päivän ensimmäisen lukuisista lukoista. Matkustettuani hissillä katutasolle avaan rapun oven, joka niin ikään on lukossa. Tietysti, ettei puliukot ja huumemiehet pääse rappua sotkemaan.
Näen pihalla autoja, minullakin on ollut sellainen. Tiedän, että auton omistaja joutuu avaamaan auton ovien lukot aivan ensimmäiseksi - hoituu näpsäkästi kaukosäätimellä nykyään, ellei ole talvi ja lukot jäässä. Sen jälkeen avataan moottorin virtalukko - ja jos asuu slummissa tai on muuten vain vainoharhainen, niin avaa vielä rattilukonkin. Tai jos on juoppo, niin hönkäisee alkolukkoon (onko sellaisia jo Suomessa?). Jos auto olisi ollut väärin pysäköity, niin autoilijaa voisi odottaa rengaslukko. Ja kun autolla lähdetään liikkeelle, niin ainakin isän autossa ovet lukkiutuvat automaattisesti, ettei liikennevaloihin pysähdyttäessä ryöstetä. Ehkä kuski on joskus joutunut tukalaan läheltäpiti- tilanteeseen ja joutunut tekemään lukkojarrutuksen?
Töihin päästessäni mulla on pari lukollista ovea avattavana. Muutenkin joudun avaamaan näitä lukollisia ovia koko päivän. Riippuen siitä missä päin firmaa pyörin, lukittuja ovia on tiuhemmin ja erilaisia. Minulla on monia eri kulkukortteja joiden lukot avautuvat sähköisesti. Osaan oviin on myös erilaisia pinkoodeja sähköisen avainmekanismin lisäksi. On toki sellaisia ura-avaimellisia lukkoja myös. Jos menen tarkoin vartioituun paikkaan, niin ovi avataan Valvomosta käsin. Joskus minun täytyy mennä etukäteen kuvattavaksi ja kirjoittamaan kulkulappu. Ja joskus tarvitsen jopa saattajan.
Minulla on tietokoneita useisiin eri verkkoihin. Jokainen tietokone on tietysti pidettävä salasanoilla lukittuna jos kone ei ole par'aikaa käytössä. Koneellani otan yhteyksiä eri järjestelmiin, jonne on kaikkialle omat tunnuksensa ja salasanansa. Jos tauolla haluan poiketa Facebookissa, verkkopankissa tai bloggerissa, niin tarvitsen kirjautumisen. Puhelimeni näppäinlukkoa on tehostettu erillisellä suojakoodi-kyselyllä, joka aktivoituu aina kymmenen minuutin käyttämättömyyden jälkeen.
Jos käyn duunipaikan vessassa, niin toki minun tarvitsee lukita ovi. Se säästää sekä minut että sisäänyrittäjän kiusalliselta tilanteelta.
Palatessani kotiin avaan luonnollisesti kotioven avaimillani. Etsin pyöränavaimen, ja palaan rappukäytävään avaten ensin ulko-oven, sen jälkeen pyöräkellarin oven ja sen jälkeen pyörän lukon - ja silti olen huojentunut, että pyöräni on talven jäljiltä edelleen tallessa. Ajan pyörän huoltoliikkeeseen ja pyydän vuosihuollon. Kysyn, tarvitseeko minun jättää avaimet pyörän lukkoon - ei kuulemma tarvitse. Wau! Rasti seinään.
Mietin, harmittaako raumalaisia jääkiekonseuraajia porilaisten menestys? Vieläkö lapset heittelevät kiviä veteen koittaen saada vesilukon? Joskus lentokoneessa korvani saattavat mennä lukkoon laskeuduttaessa. Ja nokka flunssassa... ei helvetti, se taitaakin mennä tukkoon?
Ja onhan vähintäänkin henkinen lukko. Sellainen tila, että ilman mitään näkyvää tai rationaalista syytä menettää toimintakykynsä.
Onko avainta muuten näkynyt tässä vaiheessa?
Ehkä joku on haluttu lukkojen taakse? Niinku vankilaan? Ja luultu, että ongelma on ratkaistu, vaikka tosiasiassa ollaan huomattu, että lukkojen taakse tarvitsee laittaa moni muukin asia. Eikä pelkästään pahikset, vaan nimen omaan hyvikset. Eikö se ole masentavaa? Elää sellaisessa maailmassa, joka on niin täynnä epärehellistä sakkia että kaiken joutuu suojaamaan lukolla?
Herään aamulla uuteen työpäivään. Aamiaisen syötyäni poistun ulko-ovesta rappukäytävään, avaten päivän ensimmäisen lukuisista lukoista. Matkustettuani hissillä katutasolle avaan rapun oven, joka niin ikään on lukossa. Tietysti, ettei puliukot ja huumemiehet pääse rappua sotkemaan.
Näen pihalla autoja, minullakin on ollut sellainen. Tiedän, että auton omistaja joutuu avaamaan auton ovien lukot aivan ensimmäiseksi - hoituu näpsäkästi kaukosäätimellä nykyään, ellei ole talvi ja lukot jäässä. Sen jälkeen avataan moottorin virtalukko - ja jos asuu slummissa tai on muuten vain vainoharhainen, niin avaa vielä rattilukonkin. Tai jos on juoppo, niin hönkäisee alkolukkoon (onko sellaisia jo Suomessa?). Jos auto olisi ollut väärin pysäköity, niin autoilijaa voisi odottaa rengaslukko. Ja kun autolla lähdetään liikkeelle, niin ainakin isän autossa ovet lukkiutuvat automaattisesti, ettei liikennevaloihin pysähdyttäessä ryöstetä. Ehkä kuski on joskus joutunut tukalaan läheltäpiti- tilanteeseen ja joutunut tekemään lukkojarrutuksen?
Töihin päästessäni mulla on pari lukollista ovea avattavana. Muutenkin joudun avaamaan näitä lukollisia ovia koko päivän. Riippuen siitä missä päin firmaa pyörin, lukittuja ovia on tiuhemmin ja erilaisia. Minulla on monia eri kulkukortteja joiden lukot avautuvat sähköisesti. Osaan oviin on myös erilaisia pinkoodeja sähköisen avainmekanismin lisäksi. On toki sellaisia ura-avaimellisia lukkoja myös. Jos menen tarkoin vartioituun paikkaan, niin ovi avataan Valvomosta käsin. Joskus minun täytyy mennä etukäteen kuvattavaksi ja kirjoittamaan kulkulappu. Ja joskus tarvitsen jopa saattajan.
Minulla on tietokoneita useisiin eri verkkoihin. Jokainen tietokone on tietysti pidettävä salasanoilla lukittuna jos kone ei ole par'aikaa käytössä. Koneellani otan yhteyksiä eri järjestelmiin, jonne on kaikkialle omat tunnuksensa ja salasanansa. Jos tauolla haluan poiketa Facebookissa, verkkopankissa tai bloggerissa, niin tarvitsen kirjautumisen. Puhelimeni näppäinlukkoa on tehostettu erillisellä suojakoodi-kyselyllä, joka aktivoituu aina kymmenen minuutin käyttämättömyyden jälkeen.
Jos käyn duunipaikan vessassa, niin toki minun tarvitsee lukita ovi. Se säästää sekä minut että sisäänyrittäjän kiusalliselta tilanteelta.
Palatessani kotiin avaan luonnollisesti kotioven avaimillani. Etsin pyöränavaimen, ja palaan rappukäytävään avaten ensin ulko-oven, sen jälkeen pyöräkellarin oven ja sen jälkeen pyörän lukon - ja silti olen huojentunut, että pyöräni on talven jäljiltä edelleen tallessa. Ajan pyörän huoltoliikkeeseen ja pyydän vuosihuollon. Kysyn, tarvitseeko minun jättää avaimet pyörän lukkoon - ei kuulemma tarvitse. Wau! Rasti seinään.
Mietin, harmittaako raumalaisia jääkiekonseuraajia porilaisten menestys? Vieläkö lapset heittelevät kiviä veteen koittaen saada vesilukon? Joskus lentokoneessa korvani saattavat mennä lukkoon laskeuduttaessa. Ja nokka flunssassa... ei helvetti, se taitaakin mennä tukkoon?
Ja onhan vähintäänkin henkinen lukko. Sellainen tila, että ilman mitään näkyvää tai rationaalista syytä menettää toimintakykynsä.
Onko avainta muuten näkynyt tässä vaiheessa?
maanantai 22. huhtikuuta 2013
258# Tyhmyys
Älykkyys - on uskoakseni lahja siinä missä laulutaito tai vaikkapa kaunis ulkonäkö. Älykkyyttä voi koittaa parantaa harjoittamalla ja kehittämällä lasta pienestä pitäen haasteisiin ja pohtimisiin, mutta varmasti geenit ratkaisevat. Alkeellisissa oloissa lapsesta voidaan toki tehdä tyhmempi mihin potentiaali riittäisi, mutta toisinpäin en usko sen toimivan.
Mä olen aika tyhmä. Joskus mietin, olenko jopa tyhmempi kuin vanhempani. En osaa ajatella asioita niin syvästi enkä niin pitkälle eteenpäin kuin pitäisi. Niin mä ehkä käsitän tyhmyyden. Joskus mä mietin, että ei kai älyn puute sinällänsä ole suoranaista tyhmyyttä, mutta mitä muutakaan se sitten olisi?
Luulin ennen, että asia on ratkaistavissa hengaamalla samalla tasolla olevien ihmisten kanssa. Älykkyystason on oltava 20 pinnan sisällä henkilöiden välillä, että tietynlainen yhteys syntyy. Harvemmin viisas voi olla tyhmän kanssa tai päin vastoin. Ja naurettavan pitkään se onnistuikin, mutta nyttemmin olen huomannut sen vaikeaksi. Seuraansa ei voi oikein älykkyyden puolesta valita.
Olin perjantaina kaljalla muutaman ystäväni kanssa. Myöhemmin pöytäkuntaan liittyi heidän ystäviään. He alkoivat keskustelemaan sosialistimaiden talouspoliitikasta, yliopiston kirjojen tasosta jne. Samaan aikaan mä istun puoli iltaa hiljaa, miettien miten pieru pääsee paskan ohi suolistossa. Miten mä voisin muka osallistua näiden muiden keskusteluihin? Mä en ymmärrä edes omia raha-asioitani, saatikka jonkun valtion tasolla. Se saa tuntemaan minut ulkopuoliseksi.
Pp on eri älykäs ihminen ja mä olen aina miettinyt miten se sietää minunlaista typerystä. Eikö hän halua haasteita tai syvällisiä keskusteluja? Not with me. Mä olen vähän huojentunut, etteivät hänen vanhempansa ole turhan innostuneita tapaamaan minua usein, pelkään niin paljastuvan millainen idiootti heidän vävypoikansa onkaan.
Tai työyhteisö. Mun täytyy olla äärimmäisen varovainen sanoissani siellä, ettei kukaan vain huomaa todellisia älyn"lahjojani". Ja silti mulla on tunne, että olen jäänyt kiinni jo ajat sitten.
Tässä eräänä päivänä opiskellessani japania tein netissä varsin zeniläisen löydön. Nimittäin Iroha-runon. Se on paitsi hyvä runo, se on myös toistatuhatta vuotta vanha runo. Sen lisäksi se on täydellinen pangrammi. Pangrammi on lause / lauseita, joissa esiintyvät kaikki kyseisen kielen aakkosten kirjaimet vain yhden kerran. Irohassa esiintyvät sen aikaisen 47 hiraganatavua kukin kertaalleen, muodostaen silti loogisen ja hienon lopputuloksen.
Jos mä kävisin kertomaan tästä mielenkiintoisesta aiheesta vaikkapa Viidakon tähtöset ohjelman kilpailijoille niin mitä he sanoisivat? Olisinko mä väärässä porukassa? Vai kannattaisiko mun jättää asia kertomatta, mietiskellä sitä vain itsekseni ja palata sitten pohtimaan kilpailijoiden kanssa kumpi olikaan maailman ensimmäinen julkkis, Jeesus vai Jumala?
Mä olen aika tyhmä. Joskus mietin, olenko jopa tyhmempi kuin vanhempani. En osaa ajatella asioita niin syvästi enkä niin pitkälle eteenpäin kuin pitäisi. Niin mä ehkä käsitän tyhmyyden. Joskus mä mietin, että ei kai älyn puute sinällänsä ole suoranaista tyhmyyttä, mutta mitä muutakaan se sitten olisi?
Luulin ennen, että asia on ratkaistavissa hengaamalla samalla tasolla olevien ihmisten kanssa. Älykkyystason on oltava 20 pinnan sisällä henkilöiden välillä, että tietynlainen yhteys syntyy. Harvemmin viisas voi olla tyhmän kanssa tai päin vastoin. Ja naurettavan pitkään se onnistuikin, mutta nyttemmin olen huomannut sen vaikeaksi. Seuraansa ei voi oikein älykkyyden puolesta valita.
Olin perjantaina kaljalla muutaman ystäväni kanssa. Myöhemmin pöytäkuntaan liittyi heidän ystäviään. He alkoivat keskustelemaan sosialistimaiden talouspoliitikasta, yliopiston kirjojen tasosta jne. Samaan aikaan mä istun puoli iltaa hiljaa, miettien miten pieru pääsee paskan ohi suolistossa. Miten mä voisin muka osallistua näiden muiden keskusteluihin? Mä en ymmärrä edes omia raha-asioitani, saatikka jonkun valtion tasolla. Se saa tuntemaan minut ulkopuoliseksi.
Pp on eri älykäs ihminen ja mä olen aina miettinyt miten se sietää minunlaista typerystä. Eikö hän halua haasteita tai syvällisiä keskusteluja? Not with me. Mä olen vähän huojentunut, etteivät hänen vanhempansa ole turhan innostuneita tapaamaan minua usein, pelkään niin paljastuvan millainen idiootti heidän vävypoikansa onkaan.
Tai työyhteisö. Mun täytyy olla äärimmäisen varovainen sanoissani siellä, ettei kukaan vain huomaa todellisia älyn"lahjojani". Ja silti mulla on tunne, että olen jäänyt kiinni jo ajat sitten.
Tässä eräänä päivänä opiskellessani japania tein netissä varsin zeniläisen löydön. Nimittäin Iroha-runon. Se on paitsi hyvä runo, se on myös toistatuhatta vuotta vanha runo. Sen lisäksi se on täydellinen pangrammi. Pangrammi on lause / lauseita, joissa esiintyvät kaikki kyseisen kielen aakkosten kirjaimet vain yhden kerran. Irohassa esiintyvät sen aikaisen 47 hiraganatavua kukin kertaalleen, muodostaen silti loogisen ja hienon lopputuloksen.
Jos mä kävisin kertomaan tästä mielenkiintoisesta aiheesta vaikkapa Viidakon tähtöset ohjelman kilpailijoille niin mitä he sanoisivat? Olisinko mä väärässä porukassa? Vai kannattaisiko mun jättää asia kertomatta, mietiskellä sitä vain itsekseni ja palata sitten pohtimaan kilpailijoiden kanssa kumpi olikaan maailman ensimmäinen julkkis, Jeesus vai Jumala?
lauantai 20. huhtikuuta 2013
257# Nihon, 12
Ei tullut nukuttua kuin muutama hassu tunti, jotenkin sitä oli niin hermostunut tulevasta. Nousta piti klo 6.15, että ehti käymään suihkussa ja pakkaamaan loput kamat ja haukkaamaan väkisin jotain aamiaista. Oksetti.
Check outiin ei mennyt kuin minuutti, joskin respaan pääseminen kamojen kanssa tuotti ongelmia. Jos huone on ns. keskikerroksissa, niin hissiin ei oikein enää mahdu, koska se on täyttynyt ylhäältä tulleista. Yhden naisen siinä runttasinkin kamoineni, sori vaan.
Maanantaiaamun ruuhka metroissa, joten ei puhettakaan että sellaiseen olisi voinut mennä, joten piti kävellä Uenon Keisein asemalle. Eihän sinne ollut kuin reilu kilsan matka, mutta onneksi laukun pyörän kestivät. Muuten olisi ollut kusessa.
Kylmän yön jäljiltä aurinko lämmitti tehokkaasti, ja alkoi tulemaan hiki. Päästiin kuitenkin tyylikkäästi asemalle, ostimme liput automaatista käyttäen viimeisiä kolikkoja.
Lentokentällä oli vähän sählinkiä ja jonotusta, mutta check in onnistui. Turvatarkastuksessa tosin PE:n visa-kortti lähti melkein toisen ihmisen mukaan, mutta turvatarkastuksessa oltiin hereillä ja saatiin kortti takaisin.
Mitään ostettavaa ei kaupoista löytynyt, joten käytiin vaan ryystämässä lähtökaffet.
Tällä kertaa meillä oli viereiset paikat rivillä 49. Luettiin sanomalehdet, koitettiin torkahtaa, mutta ei siitä mitään tullut tälläkään kertaa, joten aloimme sitten ryystämään ilmaista olutta ja viiniä kun ei muutakaan tekemistä keksinyt. Lentomatka kesti vielä tunnin kauemmin kuin mennessä, todennäköisesti maapallon pyörimisliikkeen vuoksi. Lento kesti 10h20min, joten kyllähän siinä tiesi taas olleensa. Molemmat tarjotut ruoat olivat kuitenkin hyviä, ja muutenkin olosuhteet huomioiden matka meni yllättävän nopeasti - niin kuin kotimatka usein menee.
Hesan päädyssä oli ehkä maailman vittumaisin passintarkastus, jossa olen taas vähän aikaan ollut. Äijä katseli passiani monta minuuttia, kyseli kenen passi tämä on. Jotenkin alkoi niin vituttamaan, että tuli oltua ehkä tyly, mutta itepähän äijä aloitti. Ja mitä sellainen mulkku voi tehdä? Evätä minulta pääsyn kotimaahani? Mä maksan senkin äijän palkan.
Taksissa alkoi melkein heti soimaan Irwin Goodmanin Ryysyranta. Tervetuloa Suomeen sano.
Taksi ajoi kuitenkin nopeasti, PE kuittasi myöhemmin bussimatkansa kestäneen yli tunnin :D
Menin porukoille, söin hieman makaronilaatikkoa. Kävin ruokaupassa ja jatkoin siitä sitten kotiapäin ja join vielä pari olutta. Oli masentavaa. Olin nukkunut vain muutaman tunnin viimeisen parin vuorokauden aikana, siihen päälle vielä jetlag ja kaljapöhnä joten vetäydyin nukkumaan jo klo 21.
Sellanen matka se sitten.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
256# Nihon, 11
Kymmeneltä lähdimme kävellen Uenoon, söimme aamiaiset samassa paikassa kuin edellisenä päivänä. Väkeä oli vähän, ja mietimme olisiko edellispäivän myrsky sotkenut vielä junaliikennettä. Nyt paistoi aurinko, t-paidalla tarkeni, mutta oli aika kova tuuli edelleen.
Matkustimme Yamanotella Harajukuun, jossa kävelimme aikamme ja ihmettelimme nuorison muotiliikkeitä. Me emme niistä mitään ostettavaa tietenkään löytäneet, väentungoskin alkoi olla taas liikaa Takeshita streetillä, joten poikkesimme automaatille hakemaan juomaa ja istuimme puistoon rauhoittumaan kiireemmäksi aikaa.
Otettiin metro Otemachiin, ja kävimme kävelemässä keisarin puistossa Imperial Palacessa. Lounaan söimme Lad's baarissa, joka oli radanalusbaareja. Radanalus on täynnä pieniä kauppoja ja ravintoloita, joista saa suht halvalla ruokaa jne, mutta tietty tilaaminen on kieltä ymmärtämättömälle (esim. meille) hankalaa. Nyt onnistuttiin kuitenkin ykkösellä.
Palasimme hotellille, otin reilun tunnin päikkärit ja käväisin sitten vielä iteksiin viinakaupassa. Keitin hotellilla kahvit ja hain PE:n myös kupposelle. Lähdimme sitten vielä Uenoon, jossa arvoimme taas hetken ruokapaikkaa, päätyen lopulta pizzapaikkaan - luonnollisesti jokaikinen ruokapaikka ilman englantilaista menuta. Ei siinä muuta mutta en halua sientä syötäväksi. Vasta tilauksen jälkeen muistin, että mullahan oli kanjisanakirja kännykässäni - ja sitä ei ole tullut käytettyä kertaakaan matkan aikana !
Ruoka oli kuitenkin hyvää eikä sienistäkään ollut pelkoa. Pizza + kalja oli kyllä sangen arvokasta. Kallis paikkahan Japani muutenkin on. Kävimme vielä kaljalla ja sielläkin sai kaljatuopista pulittaa 950 yeniä, eli liki 9 euroa
Asemalla joku puliukko tuli iholle jotain selittämäänkin. Outoa, melkein kuin Suomessa :D vielä oltiin luettu opaskirjasta, että pultsarit jättävät turistit rauhaan. Vaan ei tämä yksilö. Hmph. Jonkin verran asunnottomia oltiin nähty, mutta ennen tätä tapausta ne eivät olleet kiinnittäneet meihin juurikaan huomiota. Näimme myös jonkin toisen kännikalan, jota kaksi toista miestä kantoivat. Olivatkohan ottaneet mallia suomalaisista ton dokauksen suhteen?
Palasimme hotelliin kaupan kautta josta ostimme seuraavan päivän aamiaiset. Meillä oli aikainen herätys ja lähtö kohti Suomea. Masentuneet oli kyllä tunnelmat siinä laukkuja pakatessa.
Matkustimme Yamanotella Harajukuun, jossa kävelimme aikamme ja ihmettelimme nuorison muotiliikkeitä. Me emme niistä mitään ostettavaa tietenkään löytäneet, väentungoskin alkoi olla taas liikaa Takeshita streetillä, joten poikkesimme automaatille hakemaan juomaa ja istuimme puistoon rauhoittumaan kiireemmäksi aikaa.
Otettiin metro Otemachiin, ja kävimme kävelemässä keisarin puistossa Imperial Palacessa. Lounaan söimme Lad's baarissa, joka oli radanalusbaareja. Radanalus on täynnä pieniä kauppoja ja ravintoloita, joista saa suht halvalla ruokaa jne, mutta tietty tilaaminen on kieltä ymmärtämättömälle (esim. meille) hankalaa. Nyt onnistuttiin kuitenkin ykkösellä.
Palasimme hotellille, otin reilun tunnin päikkärit ja käväisin sitten vielä iteksiin viinakaupassa. Keitin hotellilla kahvit ja hain PE:n myös kupposelle. Lähdimme sitten vielä Uenoon, jossa arvoimme taas hetken ruokapaikkaa, päätyen lopulta pizzapaikkaan - luonnollisesti jokaikinen ruokapaikka ilman englantilaista menuta. Ei siinä muuta mutta en halua sientä syötäväksi. Vasta tilauksen jälkeen muistin, että mullahan oli kanjisanakirja kännykässäni - ja sitä ei ole tullut käytettyä kertaakaan matkan aikana !
Ruoka oli kuitenkin hyvää eikä sienistäkään ollut pelkoa. Pizza + kalja oli kyllä sangen arvokasta. Kallis paikkahan Japani muutenkin on. Kävimme vielä kaljalla ja sielläkin sai kaljatuopista pulittaa 950 yeniä, eli liki 9 euroa
Asemalla joku puliukko tuli iholle jotain selittämäänkin. Outoa, melkein kuin Suomessa :D vielä oltiin luettu opaskirjasta, että pultsarit jättävät turistit rauhaan. Vaan ei tämä yksilö. Hmph. Jonkin verran asunnottomia oltiin nähty, mutta ennen tätä tapausta ne eivät olleet kiinnittäneet meihin juurikaan huomiota. Näimme myös jonkin toisen kännikalan, jota kaksi toista miestä kantoivat. Olivatkohan ottaneet mallia suomalaisista ton dokauksen suhteen?
Palasimme hotelliin kaupan kautta josta ostimme seuraavan päivän aamiaiset. Meillä oli aikainen herätys ja lähtö kohti Suomea. Masentuneet oli kyllä tunnelmat siinä laukkuja pakatessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)