Allikosta ojaan: 840# Lappi, 20

26.7.2024, Friday, +20, Shower, Skibotn, Norway

Ihan hyvin nukutti muuten, mutta valvoin ehkä tunnin verran kolmen ja neljän välillä. Aika kovasti satoi vettä, ja sade jatkui aamuun asti ja vielä aamullakin. Aamiainen oli samanlainen kuin edellisenäkin päivänä; mun oli tarkoitus ottaa sitä superkuuluisaa puuroa, mutta jäipähän taas ottamatta.

Aamiaisen jälkeen tylsähköä hengailua ja sateen loppumisen odottelua. Meillä oli tänään siirtyminen Norjan puolelle Skibotniin. Sinne oli matkaa vajaat 50 kilometriä, joten mitään kiirusta ei ollut. Pakkasimme sitten kuitenkin kamat ja teimme check outin 11 aikaan. Ensiksi menimme tankkaamaan Kilpisjärven Nesteelle; siinä oli vain kaksi pumppua, joten sai vähän aikaa odotella omaa vuoroa. Lisäksi sössin automaatin kanssa niin etten saanut edes täyttä tankillista kallista penssiiniä.

Ajoimme Norjan rajalle, jossa kuvasimme rajapyykin. Mude yritti kuumeisesti muistella, oliko se sama rajapyykki mitä hän oli kiertänyt 50-luvulla, mutta se jäi mysteeriksi. Ehkäpä kotopuolessa olisi jokin valokuvakin vielä aiheesta? Hieman inhotti kun jengi oli ehkä käynyt mielenosoituksellisesti sheissella juuri Suomen puolella.

Kotimaa kun taakse jäi...

Yksi rajapyykeistä.

Jatkoimme Norjan puolelle; tie muuttui nopeasti mutkaisemmaksi ja vaarallisemmaksi, ja maisemat hulppenivat. Edellisenä päivänä täällä oli pyörinyt jonkun verran pyöräilijöitä, niillä taisi olla jonkunlaiset skabat. Kilpisjärveltä olikin varmasti mukava ajella Norjaan, kun tie oli käytännössä alamäkeä seuraavat 50 kilometriä. Autoilijana pyöräilijät ärsyttivät; ne tietysti ajoivat rinnakkain, ja niitä sai alati olla ohittelemassa, ja välillä piti pysähtyä porojen vuoksi jolloin pyöräilijät singahtivat taas ohitse.

Helligskogenilla äitee muisti leiriytyneensä lapsella, ja muisteli täällä olleen myös jonkun vesiputouksen, mutta epäilin sen olevan hivenen kauempana, nimeltään Rovijokfossen. Pysähdyimme tähän ja kuvasimme kosken alkupäätä, mutta parasta näkymää varten olisi pitänyt mennä alas asti jyrkkää ja vaikeakulkuista polkua pitkin, ja kaiteesta huolimatta se oli sen verran haastava etten minäkään pystynyt alas asti menemään. Harmi sinänsä, mutta aamuinen ukkossade oli vielä tehnyt mudasta vaarallisen liukasta.

Jonkunlainen puro tämäkin.

Ei liikuntaesteisille.

Koski olisi pitänyt nähdä alhaalta päin, mutta väliin jäi.

Korpimaata riitti...

Sitten jatkoimme ajaen jyrkkää alamäkeä pitkin. Kilpisjärvi oli reilun puolen kilometrin korkeudessa, ja tuntui, että koko matka Skibotniin asti oli pelkkää alamäkeä. Ihan harmitti kun ei ollut taaskaan kameraa kuvaamassa maisemia. Skibotniin päästyämme teimme ensiksi stopin Joker-kaupalle; luulimme sen olevan "keskustaa", ja sitten luulimme, ettei se ollutkaan mutta kyllä se oli keskusta. Tämä keskusta oli vain äärimmäisen mitätön. Ostimme kaupasta vähän juotavaa. Sen jälkeen ajoimme hotelli Skibotniin asti, jonka löysimme helposti. Kello oli vasta jotain yhden maissa, kun aikaeron takia kellojakin oli siirretty tunti taaksepäin. Emme kehdanneet mennä vielä hotelliin. Lisäksi alkoi satamaan kaatamalla, 1800 metrin korkeuteen ulottuvat vastapäiset vuoret hävisivät sadepilveen. Kuuntelimme radiota ja lähdimme sitten vähän kuin todistamaan itsellemme, että ei kai Skibotn voinut olla niin mitätön paikka kuin se oli. Mutta heti päätieltä ajaessa sivuun soratie oli sateen ja roudan syövyttämä ja missään ei ollut mitään. Näimme jonkun museon, jonne kokeilimme mennä kahville, mutta sekin epäonnistui. Hyvin kiusallinen tunne valtasi meidät nopeasti, kun tunsimme jokaisen sisällä istuneen katseet porautuvan meihin. Pakenimme paikalta ja palasimme hotelliin.

"Onks tää se keskusta..?"

Näkymä hotellin parkkipaikalta.

Hotellin ovi oli lukossa, ja ovessa oli lappu ja puhelinnumero mihin pyydettiin soittamaan jos paikalla ei olisi ketään. Nainen vastasi ja sanoi tulevansa avaamaan oven. Hän haki meidät sivuovelta, ja sanoi ettei huoneemme ollut vielä valmiina, mutta voisimme odottaa tunnin. Kysyimme, mitä Skibotnissa voisi tehdä, ja nainen vastasi rehellisesti ettei yhtään mitään. Hän tarjosi kahvit jotka joimme eteisaulassa. Iso "vahtikoira" retkotti maassa, mutta oli niin patalaiska, että hyvä kun jaksoi avata silmänsä kun ohitimme sen.

Odottelua hotellin loungessa.

Juttelimme sheissea kolmisen varttia, ja sen jälkeen joku nainen tuli sanomaan meille norjaksi, että huoneemme oli valmis. Olimme maksaneet huoneen jo aiemmin sisäänkirjautuessa, ja saaneet jopa avaimen. Veimme kamat sisään. Vähän meitä haittasi kun oli vain kapea "aviovuode" ja mikä pahinta, ei televisiota. Tänään olisi tullut telkkarista vielä olympialaisten avaijaiset mitkä olisivat kiinnostaneet ainakin äiteetä.

Ankeahko hotellihuone.

Järkytyksestä toivottuamme lähdimme ajelulle. Ensiksi menimme Strandbun leirintäalueelle, jossa piti olla joki jonne pääsisi uimaan. Pahaksi onneksi itse ranta oli joen toisella puolen, ja sinne mennyt silta oli puolittain romahtanut eikä sitä voinut enää käyttää, joten sinne meni sekin uimapaikka sitten. Ajoimme Nalluvuopiolle seuraavaksi joka oli 1820-luvun markkinapaikka ja vähän edempänä oli Skibotnin keinu. Ne kuvasimme. Ajoimme K Circlen bensikselle, josta ostimme vähän hiukopalaa, hodarit ostpolsella. Ne olivat ok. Sen jälkeen palasimme uudelleen Joker-kauppaan josta hankimme vähän hyvin huonoja tuliaisia.

Silta yli synkän virran - suljettu?!

Nalluvuopion ostostori oli hiljentynyt sitten 1800-luvun.

Keinu sentään vielä löytyi.

Välipalaa bensikseltä.

Hodari.

Tavaroiden taikamaailmasta vastasi Joker.

Tunnin aikaero tuntui yllättävän paljolta, joten päätimme lähteä vielä Lokvolleen. Se oli kalastajakylä 24 kilometrin päässä, mutta ajotie sinne mukaili Lyngenin vuononrantoja pitkin ja maisemat olivat upealta. Aivan kuin olisi Garda-järvellä ollut. Sateinen sääkin oli kaikonnut, ja sinitaivas vallannut alaa, ja oli lisäksi täysin tyyntä. Näimme jotain hylkeen tapaisia eläimiä leikittelevän merenlahdella. Juuri ennen Lokvollenia oli 6 kilometrin tunneli, alkuun vähän ahdisti ajaa sitä mutta nopeasti siihen tottui, ei ollut niin paha tunneli kuin Nordkappiin mentäessä. Harmitti niin juukelisti kun gopron kojelautakamera loisti taas poissaolollaan, enkä saanut ajajana ainuttakaan kuvaa maisemista.

Lokvoll vaikutti heti paremmalta paikalta kuin meidän Skibotn, täällä oli sentään kaksi kauppaa, jopa Coop Prix. Kävimme sieltä ostamassa yhden tuliaisjuoman, mutta paikalle purhehti nainen jolla tuntui olevan mitä pahimmoinen koronayskä. Päästyämme kaupasta pakoon teimme pienen kävelyn venerannassa, hienoa oli. Naureskelimme ajatukselle, että ehkä Stubbin kannattaisi harkita tämän alueen "vapauttamista"; saataisiin kivat maisemat, kunnon vuoret ja pääsy Jäämerelle.

Lokvollenia oli siunattu jopa Coop Prixillä.

Katto tarvis ruohonleikkuria.

Kelo.

Satama.

Miksei meillä ollut mökkimajoitusta?

Palasimme takaisin hotellille, ja menimme sen jälkeen yksille pubiin. Olimme vähän huuli pyöreänä; koitimme mennä Cafeeseen, joka oli täynnä väkeä, mutta joku eukko ajoi meidät sieltä pois, taisi olla saksalaisryhmän opas. Hetken palloilimme varsinaisen ravintolan edustalla, ja viimein joku jätkä tuli kysymään mitä haluaisimme. Kerrottuamme asian hän kuitenkin haki toisen pojan paikalle, emme ymmärtäneet juurikaan mitään. Saimme kuitenkin juomat ja menimme ulos ne juomaan. Siinä terassilla oli suorastaan kuuma. Viereisessä pöydässä oli iso lauma jotain saksalais-tanskalaisia, joista osa oli palannut pyörälenkiltä, ja alkoivat siinä ryypiskelemään.

Hotellin ravintolatilat hämmensi.

Näitä maisemia kelpasi kaljalasin äärellä ihailla.

Illallinen piti olla seitsemältä, mutta meille oli aiemmin ilmoitettu, että se voisikin olla jo kuudelta. Kello oli jo ylittänyt tuon, ja menimme illallissaliin. Siellä oli toinen saksalaisbussin serviisi, mutta ei ainuttakaan tarjoilijaa tai pöytiinohjaajaa, ja joku toinenkin pariskunta ihmetteli samaa. Ei se sitten auttanut kuin lähteä pois. Onneksi olimme katsoneet hätäratkaisun valmiiksi, Skibotnissa oli toinenkin kippola Arctic Bistro. Sinne oli 700 metrin matka, jonka kävelimme. Ruokalistat olivat seinällä. Tilasin fish&chipsin, äitee tilasi kanagyroksen. Ravintolassa oli muutamia asiakkaita. Juuri kun kassaukko oli tuomassa annoksia pöytäämme, joku toinen pysäytti hänet ja alkoi tivaamaan jotain ja annoksemme jäi 10 minuutiksi tyhjän pantiksi viereiseen pöytään. Mitä ihmettä. Lopulta kaikki asiakkaat paljastuivat suomalaisiksi... uskomatonta. Ruoka oli eniveis hyvää, joten siitä propsit.

Arctic bistro.

Kippola sisältä.

Sapuskaa.

Kävelimme sataman kautta takaisin; yritin epätoivoisesti löytää paikkaa, josta olisin pystynyt mittaamaan Jäämeren lämpötilan. Satama-altaasta sain mittarin bakteeriseen veteen, ja lämpötilaksi 17, mutta epäilen että vesi oli tässä seissyttä eikä vastannut koko totuutta. Sitten hotellille, jossa katselimme hetken aikaa läppäriltä olympialaisten avajaisia.