743# Knivskjellodden

11.7.2022, Monday, +13, Clear, Nordkapp, Norway

Aamulla heräsimme kahdeksissa aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen. Suuntasimme aamiaiselle. Se oli täynnä hopeatukkaisia vanhemmanpuoleisia saksalaisturisteja joita kaikkia tuntui iän lisäksi yhdistävän pakonomainen tarve yskiskellä ja aivastella ja niistellä ympäriinsä. Inhottavaa käytöstä kaikenkaikkiaan. Mutta ei auta, tänään oli tulossa raskas päivä joten aamiainen piti valita huolella. Söin makkaraa ja leipää ja leikkeleitä, lisäksi tarjolla oli savustettua ahventa joka maistui todella hyvälle, mutta oli niin ruotoisa mikä vähän lannisti syömähaluja. Kahvia ja mehua kyytipojaksi.

Pari kuukautta sitten valjennut aamu oli aurinkoinen.

Aamiaista naamariin.

Pien ahvenpalanen. Njamskista.

Meillä oli shamppanjapullo, joka kaipaisi kipeästi jäähdyttämistä. Huoneessa ei ollut jääkaappia, joten se oli tietysti ongelmallista. Päätin käydä kysymässä respasta jos voisin lainata heidän "kylskåpetia" (en muistanut sillä hetkellä mikä on jääkaappi englanniksi). Tämä kävi kyllä eikä respantäti pitänyt pyyntöäni edes mitenkään kummallisena. Sitten pakkasimme huoneessa päiväkohtaiset retkitavarat valmiiksi. Siinä olikin vähän fundeeraamista; tarkoituksenamme oli kävellä Knivskjelloddenin niemeen, joka on oikeasti se Manner-Euroopan pohjoisin kohta eikä suinkaan Nordkapp. Sinne päästääkseen piti jättää auto parkkipaikalle, joka oli noin 7 kilometriä ennen Nordkappin sisääntulopaikkaa. Pp ajeli sinne jo sangen tottuneesti kun olimme ajaneet tästä ohi jo edellisenä päivänä. Nyt sää oli kirkas eikä pilvilautoista tietoakaan. Tämä oli vähän haastavoittanut pukeutumista, kun säämuutokset olivat alueelle ominaista. Minulla oli verkkarit ja pitkähihainen, sadetakki nyt varoilta vaikka sellaista ei oltu luvattukaan. Tärkeintä oli kuitenkin hyvät jalkineet, jollaiset olivat pakolliset tällaiselle vaellukselle. Lisäksi tietenkin 0,5 litraa vettä ja samanlainen setti jääteetä, sipsejä, suklaata, hiukan paperia, pari eri kameraa ja sen semmoista. Ensimmäistä kertaa turvauduin myös kävelysauvoihin, jospa niistä olisi apua vaikeissa paikoissa. Auton tuulilasiin olimme jättäneet lapun, jossa ilmoitimme lähteneemme Knivskjeloddeniin ja päivämäärä ja kellonaika, jospa sekin auttaisi siinä vaiheessa kun olisimme eksyneet ja meitä tultaisiin pelastamaan.

Knivskjeloddenin niemi päivän retkikohteena.

Lähtöpaikka.

Lähdimme talsimaan klo 10.45. Matkaa oli yhdeksän kilometria suuntaansa. Polkua ei välttämättä aina havainnut, mutta helpottamaan luovimista oli sinne tänne kyhättyjä kivikasoja joissa oli T-merkintä, joskaan näiden bongaaminen ei ollut aina ihan helppoa. Maasto oli kivistä, joten jalkoja piti nostella ja asetella tosi tarkasti, mikä teki vaelluksesta vieläkin raskaampaa ja hitaampaa. Ensimmäisen kilometrin talsittuamme aloimme ymmärtämään kävelyn haastavuuden. Ne satunnaiset ja muutamat vastaantulijat / ohittajat joihin törmästimme tuntuivat olevan parempikuntoisia ja varustetumpia kuin me.

Homma alkaa vesistön ylityksellä.

Alkumatkan maisemia.

Yksi asia mitä emme olleet osanneet ottaa huomioon oli aurinkorasvaus. Meillä ei moista tököttiä ollut edes mukana, sillä mieliimme ei ollut juolahtanut, että näillä leveysasteilla voisi sellaista tarvita. Aurinko porotti kuitenkin koko päivän ja sen verran matalalta että lippiskään ei siltä suojannut vaikka käänsinkin lipan niskaan. Puun puuta ei näillä paikkeilla enää kasvanut joten mihinkään varjoon ei päässyt koko päivänä. Poltimme sitten niskamme ja naamamme kunnolla. Lisäksi ilma tuntui huomattavasti kuumemmalle kuin mitä mittari näytti, minunkin piti alkukilometrien aikana poistaa pitkähihainen ("ei täällä kuuma ole, sulla on vaan huono kunto"). Monissa muissa postauksissa mitä olin lukenut, erääksi elementiksi mainittiin vastatuuli joka saattoi olla niin kova että piti kävellä kaksinkerroin - lisäksi se tuntui olevan koko ajan vastainen. Nyt ei ollut minkäänlaista tuulta, mikä puolestaan oli omiaan tuomaan kaikenlaiset lentävät hyönteiset kimppuumme.

Ensimmäinen kilsa taivallettu.

Ensimmäisen istumistauon pidimme noin kolmen kilometrin kohdalla ja joimme hieman. Kuvasimme sitten itsemme erään kivistä kasatun pinon kohdalla ja jotenkin tässä kohtaa sitten lähdimme laskeutumaan aivan väärän suuntaan. Huomasimme kyllä pian, että T-kirjamia ei enää näkynyt ja tuli muutenkin tunne että olimme harhautuneet reitiltä. Onneksi mitään isompaa erehdytystä ei tullut ja löysimme takaisin reitille muutaman sadan metrin harhailun jälkeen. Tästä eteenpäin keskityimme tarkemmin siihen mihin olimme mahtkalla. Uuden tauon pidimme jo 4,5 kilometrissä; matka oli edennyt vain 1,5 kilometriä tunnissa. Olin katsonut youtubesta jonkun tanskalaisukon videon, jossa hän oli kävellyt perille muka kahdessa tunnissa ja talvella. Yeah right.

Storstappenin lintusaaren huiput pilviverhon yllä.

Luntakin näkyi.

Meri (ja järvi) horisontissa.

Kuuden kilometrin kohdalla laskeuduttiin jyrkkää ja kivistä alamäkeä joitakin satoja metrejä ja se oli varsin raskasta, jo alaspäinkin tullessa. Lisäksi tässä kohtaa ei auttanut kompuroida sillä rinne vietti jyrkästi. Tämä pätkä kipeytti varpaita ja pohkeita ja polvia kovasti kun joka askeleella joutui jännittämään jalkojaan. Sen jälkeen saavuttiinkin merenpinnan tasolle, mikä nyt ei sinänsä helpottanut itse maastoa. Tässä vaiheessa piti kävellä vinoa kalliorinnettä mikä kipeytti oikean jalan varpaani niin, että pelkäsin kynsieni irtoavan. Nyt kalliot olivat kuivat ja kenkien pohjissa hyvä grippi, mutta en uskalla ajatella miltä tuntuisi kävellä silloin kun täällä on lunta & jäätä.

Vielä viimeiset pari kilometriä, kunnes olimme viimein perillä, ja pohjoisin piste vallotettuna. Täällä oli vaatimattomampi monumentti, jossa luki paikan nimi ja koordinaatit. Idässäpäin näkyi Nordkappin niemeke. Sen lisäksi täällä oli kaappi, jossa oli vieraskirja ja ihmiset olivat tunkeneet sinne kaikenlaista kamaa. Me liimasimme myös nimitarramme sekä pyykkipojan minne Pp oli polttokirjoittanut nimikirjaimemme ja päivämäärämme sekä eräänlainen savikiekko josta löytyi samat tiedot. Sen jemmasimme toisaalle sellaiseen paikkaan, mistä löytäsimme sen jos vielä joskus tänne vuosien päästä tulisimme. Sitten istuimme hetken aloillamme ja söimme ja joimme eväitämme.

Viimein perillä. Taustalla Nordkapp.

Aarrekaappi.

Kaapin sisus.

Mekin jätimme pyykkipojan.

Pohjoisin paikka missä olen ollut.

Kartalla.

Hetken aikaa kävelimme vielä kalliolla ja katselimme tyrskyjä, mutta jostakin alkoi tulla selvästi viileämpää ilmaa niin, että puin pitkähihaisen takaisin päälleni, ennen kuin aloitimme paluumatkan. Meiltä oli kestänyt saavuttaa tämä paikka lähes neljä tuntia, matkaa oli hiukan alle 9 kilometriä harhailuineen. Ensimmäinen parin kilometrin kallio-osuus sujui suht vauhdikkaasti, ajattelimme paluumatkan sujuvan paremmin. Sitten edessä oli jyrkkä kapuaminen takaisin ylängölle. Sykkeet huutelivat liki 160: ssa ja hikinorot virtasivat. Meidän täytyi pitää pienempiä ja vähän isompiakin taukoja. Väkeä ei tullut enää vastaan eikä yhtä miestä ja maastopyöräilevää pariskuntaa lukuunottamatta ohikaan, joten saimme kävellä aika lailla yksiksemme. Muutenkin matka jatkui ylämäkivoittoisena, joskin onneksi suht lievänä, mutta voimat alkoi kyllä olemaan aika finaalissa. Jokaisen horisontin takaa paljastui aina uusi lohduton puuton ja kivinen horisontti, ja ajattelimme ettei auto tulisi koskaan näkyviin, mutta kun se sitten yhtäkkiä tuli niin autot tuntuivat olevan naurettavan lähellä. Olihan sinne vielä liki puoli kilometriä matkaa, mutta nyt usko oli palautunut eikä meitä pidättänyt enää mikään. Auto ja auton avaimetkin olivat vielä tallessa, joten taisimme selviytyä koettelemuksestamme hengissä. Loppumatkasta juotavakin loppui, joten matka oli juuri "oikean pituinen", vaikka oisihan tuossa varmaan vielä muutaman kilometrin kävellyt jos aivan pakko olisi ollut. Aikaa vaellukseen meni kuitenkin noin 7,5 tuntia.

Mehut vievä ylämäki.

Lohdutonta maisemaa silloin kun toivoisi näkevänsä jo auton.

Päivän taaperuukset.

Paluumatkalla pysähdyimme revontulispotilla. Nythän sellaisia ei tietenkään näkynyt kun aurinko paisteli yötä päivää, mutta syksyllä ennen lumen tuloa tämä olisi varmasti mahtava spottauspaikka (ja niille jotka luulevat revontulia esiintyvän vain kylminä talvisina pakkasöinä, niin kipin kapin koulun penkille suorittamaan peruskoulu loppuun). Autosta noustaessa pohkeet tuntuivat jo nyt todella kipeiltä, joten saisi sitten nähdä millaisessa kondiksessa ne huomenna olisivatkaan. Se on kuitenkin sellaista hyvänlaista kipua joten en viitsi pahemmin venytellä että pääsen nautiskelemaan sitten työn tuloksista paremmin.

Revontulien bongauspaikka.

Ennen hotellille palaamista poikkesimme viereiseen Rema1000 -myymälään hakemaan ruokaa, sillä emme jaksaneet mennä enää metsästämään illallispaikkaa. Pp otti jonkun täytetyn leipähomman, minä otin salaatin ja pitkän valmispatongin. Olimme aika rähjäytyneitä päivän retkeilystä (metkaa, että ei tarvitse olla kuin muutamia tuntia metsässä kun ihminen alkaa likaantumaan). Suihkun jälkeen huomasimme, että aurinko oli polttanut naamamme ja niskamme. Vaihdoimme puhdasta ylle, ja menimme respaan hakemaan shampanjan jääkaapista. Finne-ukko oli taas työvuorossa ja löysi pullomme Alepan muovikassiin käärittynä ja arvasi sen kuuluvan meille. Kielimuurin puuttuessa kysyimme samalla ukolta olisiko täällä joku uimapaikka. Yksi sellainen saattaisi löytyä automatkan päästä, ja ukko näytti sen meille googlemapsista kun paikalla ei ollut varsinaista nimeä. Tunnistimme paikan olevan Nordkapp-tien varressa, joten tätä voisimme harkita sitten seuraavan päivän ohjelmanumeroksi. Otimme putelin ja omat lasimme ja painelimme kattoterassille. Siellä kävi muutamia ihmisiä kuvaamassa maisemia, mutta lähtivät melko nopeasti pois huomatessamme meidän siellä dokailevan. Huoneessamme oli tuskallisen kuuma, tullessamme vaellukselta siellä oli 32 astetta sisällä, joten täällä parvekkeella oli mukavan viileää. Illan mittaan oli kertynyt pilviä jotka ottivat hotellimmekin syleilyynsä ja ilma tuntui poikkeuksellisen kostealta eikä asteitakaan ollut todennäköisesti kymmentä astetta enempää.

Shampanjaserviisi pöytien puuttuessa.

Pilviä alkoi kertymään majapaikan ympärille.

City peittyi sumuun.

Kello oli tässä vaiheessa jo aika paljon. Palasimme huoneeseemme syömään kaupasta ostetut tuotteemme; salaatti oli aika hyvä, annan arvosanaksi 4/5 mutta patonki oli pahhoo 2/5. Sitten vähän telkkaria, mutta koska päivä oli ollut niin raskas ja paljon ulkona, niin unikin tuli nopeasti shamppanjan siivittämänä.

Ei mikään viiden tähden illallinen.