28.5.-30.5.2021, +15, Clear, Hauho
Jotenkin oli unohtunut blogata toukokuun lopulla tehty mökkiviikonloppu w/ sukulaiset. Faija oli buukannut luksusmökin Hämeenlinnan Hauholta viikoksi, ja oli kutsunut minut ja veljen perheen sinne viikonlopuksi. Ajatus tuntui ihan mukavalle, pääsisi pois Hesa-kuplastaan ja näkisi vähän broidiakin pitkästä aikaa.
Porukat olivat menneet paikalle jo edellispäivänä. Mä olin valkannut itselleni junan klo 13:n pintaan, joten jouduin vähän lintsaamaan töistä, mutta perjantaiset ruuhkajunat saattoivat olla melkoisia koronalinkoja eikä sellainenkaan houkutellut. Aamupäivän koitin tehdä duunia täysiä, mutta ensimmäiset harmaat pilvet alkoivat kehittymään horisonttiin. Mutsi oli epävarma terveydestään, ja jonkinlaisen pohdinta-ajan jälkeen hän päätti lähteä kotiin muita tartuttamasta. Mielestäni ainoa oikea vaihtoehto. Broidin mielestä se oli aivan päätöntä, mikä kertoi kyllä osaltaan melkoisesta asennevammasta.
Sain duunit tehtyä ja pistin itseni Pasilaan. Juna tuli ajallaan, eikä siinä ollut kauheasti väkeä. Olen reissanut Helsingin ja Hämeenlinnan väliä aikanaan paljoltikin, vaikka viime kerrasta olikin aikaa. Matka kesti tunnin ja meni kyllä joutuisasti. Faija oli asemalla vastassa, Hämeenlinnasta oli Hauholle matkaa varmaan yli 30 km, mökki sijaitsi Iso-Roineen äärellä. Päästyämme perille broidin perhe oli juuri saapunut ennen meitä.
Mökki. |
Asetuimme taloksi. Mökki oli kyllä hulppea ja hieno ja varmasti melkoisen uusi. Kodinkoneet olivat niin uutukaisia, ettemme meinanneet osata käyttää niitä ensinkään - käyttöohjeita ei oltu paikalle jätetty ollenkaan. Tilaa oli mukavasti, makuuhuoneita oli riittävästi. Olohuone oli valoisa ja avara, näkymä järvelle. Keittiö oli fiini. Sauna oli sähkökäyttöinen; kiukaan ohjauspaneeli oli saunan ulkopuolella seinässä. Nämä ovat ihan hienoja laitteita siinä mielessä, kun saunan saa lämmittää täsmälleen niihin lukemiin kun haluaa, mutta toteutus oli hieman epäkelpo kun saunan lämpömittarin anturi oli jostain syystä asennettu kattoon.
Broidi alkoi puuhaamaan koko porukalle pitsaa. Meitä oli 4 aikuista ja kaksi lasta, joten yksinäisen ihmisen olisi ollut mahdotonta kuvitella millainen ruokamäärä pitäisi edes varata moiselle sakille. En muista edes kuinka monta pitsaa broidi pyöräytti, mutta uskomattomasti niitä oli ja osa meni vielä jääkaappiin myöhempiä käyttökertoja varten. Veikka haluaa aina kokeilla kaikkea uutta ja erikoista, mutta onneksi tällä kertaa oudoin täyte oli vain nduja eikä sekään ollut lainkaan hullumpi. Faijan ja mun kiellosta huolimatta muutamaan pitsaan oli eksynyt ananasta sillä se on heidän ja lasten suosikki (vaikka miltä kantilta yritän maailmaa tarkastella ja ymmärtää, niin ananas pitsassa menee kyllä yli ymmärryksen), mutta sallittakoon sellainen kokin vaivannäön vuoksi.
Nduja. |
Lämmitimme saunan joka jäi tosin melko haaleaksi kokemukseksi, kun emme olleet huomannut lämpömittarin anturia katossa, ennen kuin vasta aloimme ihmettelemään miten 75 astetta voi tuntua niin vilakalta. Mökkirannassa oli laituri jossa oli äkkisyvää, joten tarkkana sai olla lasten kanssa. Mutta aikuinen pääsi siitä hyvin uimaan, joskaan sitä pientä dippausta ei varsinaisesti voi uimiseksi kutsua. Järvivesi oli vasta 13 asteista. Pääsin heittämään talviturkin jo toukokuussa, yleensä sellainen ei tapahdu vielä kesäkuussakaan kun olen vähän huono pulikoimaan kylmissä vesissä (herrasmiehet eivät ui alle 25-asteisissa vesissä). Hauskaahan se oli, edelliskerran olin ollut uimassa lokakuussa eikä vesi ollut silloinkaan mitään linnunmaitoa.
Laituri. |
Loppuilta sujui kaljaa juodessa ja jääkiekkoa katsellessa. Tupa oli täynnä jätkämiehentäi-merkkisiä hyönteisiä, ja minua ne vähän inhottivat. Niitä oli vaatteissakin eivätkä ne irronneet millään, joskin käsidesistä ne eivät selvästikään diganneet. Lisäksi minua vähän huoletti kun nuorin lapsista vaikutti olevan yskässä, mutta vanhemmat viittasivat sellaiseen kintaalla, "ainahan pennut on kipeinä". Toivoin mielessäni, että se oli vain sellaista jälkiyskää, joka usein jää roikkumaan pitkäksi aikaa flunssan jäljiltä.
En nukkunut hyvin. Pienikin määrä alkoholia tuhoaa yöuneni ja niin taisi käydä tälläkin kertaa. Vuode ja bed linensit olivat kyllä hyvät (lakanatkin tuli talon puolesta, joskin joutui itse sijaamaan vuoteet). Sää oli jälleen aurinkoinen joskin vilakka.
Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä vähän kylille, Alvettulaan. Ihan nevari paikka minulle, vaikka olin Hämeenlinnassa asunutkin, mutta en ollut täällä koskaan pyörinyt. Kävimme ensiki katsomassa entisen museosillan. Sen jälkeen Alvettulan päänähtävyyteen, Pub Kylikseen. Se oli jonkinlainen combo-ratkaisu kyläkauppaa ja pubia. Koronasta huolimatta maskia ei käyttänyt täällä kukaan, vaikka ihmisiä tungeksi kaupan/pubin hämäryydessä. Otimme veikan kanssa pienet bisset, ukko otti kahvin ja lapset saivat jäätelöt. Istuimme terassilla, ja siinä tarkeni istua vaikka lämpötila oli vain 15 asteen luokkaa. Hämmästyksekseni bongasin erään työkaverini täältä myös.
Ma & ti kiinni, su suljettu :) |
Kauppa ja pubi. |
Ajoimme seuraavaksi Hauholle. Juice oli tehnyt kylästä biisinkin joka tosin oli jäänyt vähemmälle huomiolle. Aika mitätön mesta, täytyy sanoa. Kävimme S-marketissa ja kirppiksellä. Sen jälkeen päätimme poistua faijan kanssa mökille, veikan perhe jäi vielä kylille. Sopi meille, saimme sen verran rauhaa, että pystyimme ottamaan mökillä pienet päikkärit.
Kaikenlaista olis tarjolla. |
Loppupäivä sujuikin perinteisesti hengaillen. Pelasimme lasten kanssa pelejä, lämmitimme saunan ja kävimme uimassa. Veden lämpötila oli dropannut entisestään ja oli tänään vain 12 asteinen. Hrr. Huoletusta herätti enemmän kun nyt molemmat lapsista olivat saaneet yskän ja välillä tuntui, että niillä oli kisa kumpi pystyi yskimään kovempaa. Olin tietysti hermoheikkona ja käly
Finnemaisema. |
Yön nukuin edellistäkin yötä huonommin jos mahdollista. Sunnuntaipäivä sujui jotenkin nihkeästi, lähinnä yytsäillessä kelloa milloin pitäisi palata Hämeenlinnaan ja junalle (ja kotiin). Broidi oli saanut vanhemman tyttärensä innostumaan kalastuksesta ja eräjutuista, ja kävivät venholla hakemassa muutaman hauen. Me muut hengailimme pääosin mökillä. Lounaaksi valmismuusia ja lihapullia, ihan siedettävän makuista.
Lähdin neljän junalla takaisin kotiin, faija vei minut asemalle ja haki samalla parantuneen mutsin takaisin mökille. Junassa oli selvästi enemmän väkeä kuin tullessa, mutta väki vaikutti terveeltä. Minua kalvasi edelleen ajatus siitä, mahtoiko kakarien tauti tulla minuun? Vastauksen sain seuraavana päivänä, jolloin lentsu iski ja sairastin seuraavat kaksi viikkoa. Kohtalon ivaa, kun olin käynyt torstaina ottamassa koronarokotteen, olin kaikkein varovaisin ja silti sairastuin. Pääsin tosin tutustumaan koronatestauksen ihanuuteen sekä nieluviljelyyn, mutta se olkoot toinen tarina. Arvosana mökkiviikonlopulle 3/5. Ne tukkimiehentäi-jutut ärsyttivät eniten sairastumisen ohella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti