676# My day

Näin koronavirusepidemian jyllätessä, ja matkojen ja lomien puuttuessa lienee paikallaan tehdä postaus arkipäivän meiningistä. Arkipäiviäkin on kahdenlaisia; on tylsiä ja vielä tylsempiä. Yhdistävänä tekijänä, ettei niitä enää erota tai muista enää viikon päästä toisistaan. Olen muutamia "my day"-postauksia katsonut youtubesta ja löytänyt niistä semmoista omituista mielenkiintoa. Tosin esimerkiksi lentäjän ammatti on varmasti mielenkiintoisempi kuin minun. Mutta tehdään nyt pieni kurkistus, miltä näyttää IT-osastolla työskentelevän keskivertojampan keskimääräinen työpäivä. Disclaimerin puuttuessa en kehtaa mainita työnantajaani, mutta taustoista kerrottakoon sen olevan perinteikäs globaali monialanyritys 1800-luvulta, henkilöstöä semmoinen neljännesmiljoona. Hesassa henkilökuntaa alle tuhat, oma osastoni käsittää minun lisäkseni kolme muuta, joista työparini kanssa jaamme samat työtehtävät. Olemme tosin siirtyneet vuoroetätöihin, joten työtehtävät määräytyvät sen mukaan olemmeko konttorilla vai etänä.

Tänään konttoripäivä (enemmän asiakasrajapintaa ja vähemmän back officea) joten herätyskello on viritetty hälyyttämään klo 6.30. Torkutan vartin; sekin on turhaa, sillä yö on ollut jälleen painajaissävytteinen, ja olen herännyt ensimmäisen kerran jo klo 4.30 uneen, jossa olen sairastunut koronavirukseen. Minun kestää varmaan viisi minuuttia varmistua, että olen sittenkin terve oireeton. Tämän jälkeen nukun vain pieniä, katkonaisia torkahduksia. Unet jatkuvat kummallisina välähdyksinä; olen menettänyt kyvyn laskea yksinkertaisia laskutoimituksia jonka seurauksena en pysty maksamaan ravintolalaskuani. Toisessa unessa 20 vuotta sitten tapaamani muusikko antaa minulle takaisin muistilapun, ja pukee pienen lapsensa ulkoiluhaalareihin.

Varttia vaille seitsemän hylkään lämpimän vuoteeni. Minulla on aamuisin minuuttiaikataulu, ja tiedän vanhastaan ettei sovi enää vitkutella. Vilkaisen ikkunasta, tämän viikkoinen joka-aamuinen takatalvi on jälleen iskenyt. Maa on täynnä valkoista ja lisää tulee taivaan täydeltä. Käyn vessassa, harjaan hampaani, laitan leivät paahtimeen, petaan sängyn, sipaisen dödöä kainaloon, avaan telkkarin. Syön pari juustometwurstivoileipää, vettä juomaksi, kourallinen vitskuja naamariin. Katson uutiset, jossa jauhetaan samaa koronakuraa kuin joka ikinen aamu. Näen juuri ja juuri säätiedotuksen, ennen kuin sammutan telkkarin, puen ulkovaatteet päälleni, sieppaan kannettavareppuni nurkasta ja puen koronahanskat käteeni sen jälkeen kun olen avannut ulko-oven. Pääsen lähtemään kotootani ehkä pari minuuttia aiemmin kuin tavallista, klo 7.08.

Aamu valkeni lumisena.

Aamiaista ja aamutelkkaa.

Kävelen jalkarättilumisateessa kilometrin matkan metroasemalle. Jalkakäytäville on kertynyt yli 5 cm:n kerros loskaa, joista maiharini onneksi selviytyvät helposti. Joudun odottamaan metroa puolitoista minuuttia. Epämääräinen jätkä ravaa ympäriinsä asemaa levottomasti, käsiään levitellen. Selvä huumetapaus. Koitan vältellä kaveria, mutta metron tultua hän juoksee samaan oviaukkoon kanssani. Kävelen metrovaunun toiseen päähän. Ei onneksi paljoa ihmisiä. Koitan hengittää mahdollisimman vähän sen viiden minuutin metromatkan aikana. Keli oli edelleen niin pirullinen, että päätin jättää parin kilometrin kävelyn väliin ja otin ensimmäistä kertaa täältä bussin. Normaalimaailmassa käyttäisin kokonaan toista bussilinjaa, mutta se kiertää HUS:n ja Laakson sairaalan kautta, joten koronaviruspotilaiden pelossa en käytä tätä optiota enää. Tämä uusi bussi tuleekin heti, mutta on puolillaan ihmisiä. Lisäksi bussista on poistettu paikkoja käytöstä. Bussi ahdistaa enemmän kuin metro; koitan hengittää edelleen mahdollisimman vähän. Lisäksi bussi pysähtyy minuuttitolkulla eräälle pysäkille for nothing, on ilmeisesti aikatauluaan edellä.

Loskassa kävelyä.

Metron odottelua.

Metron tunnelmaa.

Viimein työpaikalla, leimaan itseni sisään klo 7.40. Kerros on hiljainen, ei ketään missään. Käyn pesemässä kädet huolellisesti, vaihtamassa kengät turvakenkiin, poistan ulkotakin ja vaihdan koronahanskat sisäkoronahanskoihin. Vaihdan myös hupparin (normaalisti minulla on kauluspaita, mutta näin kriisin aikana olen t-paidassa / firman hupparissa). Käynnistän tietokoneen, loggaudun järjestelmiin ja avaan softat, laitan infomonitorit päälle. Haen kupillisen kahvia automaatista ja täytän vesipulloni. Luen edellisen illan ja yön aikana tulleet sähköpostit (meillä on lukuisia globaaleja tiimejä joten sähköpostia tulee vuorokauden ympäri). Vastailen muutamiin sähköposteihin, mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut. Ajan rapsat toiminnanohjausjärjestelmistä joista näen mm. tilauskannat, etteivät käyttäjät ole tehneet vahingossa virheellisiä tilauksia. Työparini on tänään etänä, käyn hänen kanssaan Skypellä muutamia asioita läpi. Saan tähän kulumaan reilut puoli tuntia.

Työpaikan ohje käsien pesuun.

Turvakenkäni.

Kahvikuppini.

Sen jälkeen olikin hiljaisempaa, tiesin sen kyllä olevan tyyntä myrskyn edellä. Konttorilla oli edelleen hiljaista, vain ilmastolaitteen tasainen hurina, kunnes alkoi kuulumaan sellainen loriseva veden ääni. Ajattelin aluksi sen tulevan jostain putkesta, mutta hetken päästä alkoi kuulumaan semmoinen napsunta ja huomasin katon vuotavan. Sain hälytettyä siihen apua nopeasti, ja nopeasti siihen reagointiinkin. Asialle ei voinut kuitenkaan ihmeitä tehdä muuta kuin laittaa ämpäri alle ja seurata tilannetta. Todennäköisesti lumi oli kasautunut johonkin saumakohtaan ja alkanut vuotamaan. Teimme työkaverini kanssa "10 kysymystä" -visan. Hän voittaa minut siinä joka saakelin päivä, niin tälläkin kertaa (oma tulokseni tänään 8/10 oikein).

Vuotava katto.

Kymmenen jälkeen alkoi tapahtumaan; ensin erään ryhmän manageri otti yhteyttä ja pyysi hoitamaan laiteasiat kondikseen maanantaina aloittavan henkilön puolesta. Toinen käyttäjä kysyi pilottivaiheessa olevan viestintäohjelman tiedostojaon ongelmista. Ei ollut tyytyväinen antamaani ratkaisuun ja halusi eskaloida keissin eteenpäin. Eräs työntekijä kävi palauttamassa vanhan laitteensa tyhjennettäväksi ja edelleen eteenpäin leasing-saitille toimitettavaksi. Eräs käyttäjä tuli tuomaan listan kytkettävistä verkoista; konesalissa huomasin yhden kytkimistä olevan pimeänä. Kytkin uudet verkot, purin vähän vanhoja pois, joka osoittautuikin melko rasittavaksi tehtäväksi. Etäkäyttäjä soitti tällä välin Oulun seudulta, ja kyseli käytännön menettelytapoja ongelmaansa, sain neuvottua häntä lopulta onnistuneesti vaikka aluksi tilanne vaikuttikin haastavalta. Palattuani takaisin työpisteelleni minua odotettiin jo. Käyttäjällä oli sähköpostinsa kanssa ongelmia; aivan kuin anteeksi pyydellen kertoi olleensa jo helppariin yhteydessä joka ei ollut saanut ongelmaa ratkottua. Minultakin meni tässä melkoinen tovi, mutta lähti toimimaan lopulta uusimalla outlook-profiili, poistamalla kaikki ost-tiedostot koneelta ja liittämällä koneen sisäverkkoon.

C kysyi minua lounaalle, oli kysynyt jo edellisenä päivänä. Tämä oli hänen viimeinen viikkonsa meidän firmassa, olin siitä vähän masentunut sillä hän oli harvoja oman osastoni ulkopuolelta kenen kanssa olin täällä ystävystynyt, kielimuurista huolimatta. Nyt hän oli menossa kuitenkin lounaalle nörttikaveriensa kanssa. Sanoin olevani introvertti, ja että ryhmät kauhistuttavat minua ja joudun siksi kieltäytymään (ja näin koronan aikaan semmoinen nyt on muutenkin "haram").  Kysyin, voisiko hän tulla kahville myöhemmin iltapäivälle, tämä oli hänelle ok.

Itse pääsin lounaalle vartin yli kaksitoista. Ruokana oli makaronilaatikkoa, mikä ei ollut edes kovinkaan hyvää. Ruokalassa oli suht hiljaista. Eräs mies siellä köhi kyllä kovasti, myöhemmin käveli ja köhi. Sikamaista, vaikka ruokalan ovella on isot laput, ettei sinne ole kenelläkään sairaana asiaa. Ruokailun jälkeen palasin takaisin työpisteelleni; meillä on sellainen jonotussysteemi siellä, että jokaisen kävijän pitää leimata itsensä "sisään" josta avautuu meille tiketti. Joku oli käynyt, mutta ei ollut jäänyt minua odottamaan. Laitoin sähköpostikyselyä perään, mikä miehellä mielessä. Skype - joka oli vittuillut tänään rankasti kaatumalla kolmesti - oli keltaisena täynnä viestejä. Vastailin viivästyneenä viesteihin. Meillä on myös ip-lankapuhelin (sic!) joka sekin soi pari kertaa. Eräs nainen omasta kerroksestani toi kannettavan luokseni ja valitteli kun sisäinen kamera on särki. Sen sai onneksi kuntoon laiteajurien ja BIOSin päivityksellä, olin etukäteen varma, että siinä on fyysinen vika. Samaan aikaan työkaveri kyseli Mac-koneen proxyasetuksista; mulla on duunissa myös mac, joten saimme tuonkin pähkittyä, vaikka yleensä Macit on meille molemmille vähän hepreaa. Tuotannon puolelta tuli viisi uutta työntekijää, jotka piti valokuvata ja laatia näille tunnistekortit. Valitettavasti kaikista ei ollut henkilötiedot vielä päivittyneet järjestelmiin, joten ne täytyi pistää jäihin.

Lounaalla.

Mac.

C tuli hakemaan minut kahville - joskin hän nyt brittinä joi teetä. Juorusinkin lähes tunnin hänen kanssaan. Oli saanut töitä muualta, firmasta josta oli jo aiemmin saanut kenkää. Kysyin, eikö hän ollut katkera tapahtuneesta, mutta sanoi minulle, että minun täytyy ymmärtää busineksen olevan businesta, eikä ottaa aina kaikkea henkilökohtaisesti, ja että pitää arvostaa yritystä joka haluaa menestyä. Itse en osaa nähdä asiaa kuten hän; olen edelleen katkera vanhalle työnantajalleni kolmen vuoden takaisesta episodista, enkä anna sellaista koskaan anteeksi (en tietenkään kertonut C:lle tätä). Asiaa helpotti ehkä hänen kohdaltaan se, että hän pääsee tekemään sitä mistä tykkää eniten, palkka nousee runsaasti ja hyvät luontoisedut päälle. Onnittelin häntä, ja hän sanoi hieman ihmetellen, että olen ensimmäinen joka häntä ylipäätänsä asiasta onnittelee. Hän on yksi fiksuimmista ihmisistä miehistä kenet tiedän; en malttanut olla kysymättä, uskooko hän salaliittoteoriaan, että koronavirus tarttuu 5g-verkon välityksellä. Sen sijaan, että hän olisi todennut asian olevan paskapuhetta, hän puolen tunnin ajan perusteli väitettään miksi se on paskapuhetta. Minun on vaikea ymmärtää puhetta hertsitaajuuksista suin muista fysiikan ilmiöistä edes suomeksi - saati englanniksi - mutta hän teki minuun kyllä vaikutuksen. Olen surullinen hänen lähdöstään. Eikä pelkästään siksi, että hän on harvoja kavereitani täällä ja että hän sietää kaltaistani typerystä, vaan myös siksi kun nämä juttutuokiot ovat aina hänen kanssaan 5/5. Vaihdoimme lopuksi vielä puhelinnumerot ja signal-yhteystietomme.

Tunnin tauon aikana oli kertynyt taas melkoinen yhteydenottotulva. Seitsemän uutta työntekijää lisää, jotka piti valokuvata ja luoda ID-kortit. Uuden työaseman luovutus. Lainakoneen kyselijä. Sen lisäksi piti ajaa päivän toinen rapsa toiminnanohjausjärjestelmästä. Sähköposteja oli saapunut 31. Työjonosta piti assignata tiketit. Vielä ennen lähtöä tilasin naamamaskeja, pesin kahvikuppini, suljin infotv:t, pakkasin kamat seuraavan päivän etätyötä varten. Vaihdoin takaisin ulkovaatteet ja leimasin itseni ulos klo 16.53. Työpäivälle pituutta 9h13min, joka on ihan kelpo suoritus. Omituisinta työpäivässä oli, ettei ulkolaisia kävijöitä ollut yhtään (pl. C), niitä on yleensä vähintään kolmasosa. Toinen ihmetyksen seikka oli, ettei pomo halunnut pitää aamupalaveria, eikä edes soittanut koko päivänä.

Ilma oli kirkastunut ja loska sulanut joten päätin kävellä kotiin. Matkaa oli 6,5 km, minulta menee siihen hieman reilu tunti. Tylsää taivalta, mutta ilma oli kiva ja myötätuuli, joten meni se siinä. Kannettavan laukkukaan ei pahasti painanut selkää. Kotona oli vähän kuuden jälkeen. Pesin työhansikkaat, laitoin kontaminoituneet ulkovaatteet eriöön. Kävin suihkussa pesemässä itseni huolellisesti, desinfioin puhelimeni. Kosteusvoitelin itseni, söin hieman lisää vitskuja ja join oksettavaa tyrnimehua (joka maistuu itsessään oksennukselta). Pilkoin hieman raakaa valkosipulia jota söin paahdetun leivän päällä (huomenna olisi onneksi etäpäivä eikä asiaa ihmisten ilmoille). Päivitin kävelytiedot lenkistäni Sports-trackeriin. Kävin Veikkauksen sivuilla laittamassa muutamat roposet viikonlopun Eurojackpot- ja lottoarvontaa varten. Kävin yytsäilemässä Steamista, onko muutama sellainen peli tullut jo julkaisuun joita olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Tein aurinkotervehdyksen, siitä on tullut minulle lähes päivittäinen rutiini, tekee hyvää koko kropalle päivän istuskeluiden jälkeen. Kertailin hieman muutamia japanilaisia kanjimerkkejä. Olen menettänyt toivoni japanin kielen oppimisen suhteen, mutta toivon tämän silti edistävän ajukoppani toimintaa ja muistia. Asunnossani pörisi jossain jättimäinen kärpänen, mutten onnistunut paikallistamaan sitä. Toivoin, ettei se tulisi yöllä hyppimään silmilleni (löysin ison kimalaisen raadon pullokaapistani seuraavana päivänä, oletan että oli sama kaveri kyseessä). Kuuntelin hetken The Church-bändiä; laulajan ääni vetoaa minuun, mutta muuten biisit ovat tylsähköjä (puuttuu "jännite ja purkaus" jollainen koukku on vaatimus onnistuneelle biisille).

Kotimatka hoitui kävellen.

Kalasatama.

Minulla on paha tapa sortua taas laihiksen lopetettuani kaikenlaisiin pieniin välipaloihin, tällä kertaa greippijaffakekseihin (on muuten 5/5) ja sipseihin. Perustelin sitä itselleni, että muuten en olisi jaksanut tehdä ruokaa. Saatuani riittävästi energiaa, väänsin pellillisen - 700 gr lihapullia - lisukkeeksi keittelin spaghettia. Mun oli tarkoitus laittaa jauhelihataikinaan testiksi taco-maustejauhetta, mutta arvatenkin unohdin sen, ja tuloksena oli jälleen kerran varsin mauttomat lihapullat.

Ysiltä katselin telkkarista Rillit huurussa, se on lempparini. Sen jälkeen alkoikin jo kovasti pilkityttämään, en ollut nukkunut pitkiin aikoihin kunnolla ja tänään en ollut saanut edes päikkäreitäni. Hoidin hetken hampaitani, laitoin puhelimet lataukseen, virittelin herätyskellot soimaan ja olin tyytyväinen kun seuraavana päivänä olisi etätyöpäivä, ja saisin nukkua hieman pidempään. Uhkasin vielä hetken kohtaloani ja katselin telkkaria, unilääkkeeksi. Unille klo 23.15.

Vihtorin kanssa katseltiin Big Bang Theorya.

Sit makkoomaan.

Hyvin perusarkipäivä tällaiselle yksinäiselle äijälle. Päivä vastasi aika lailla odotuksia. C:n hyvästely otti koville, mutta muuten tulen tuskin kovin pitkään muistelemaan koko päivää. Arvosana päivälle 3/5.