571# Thaimaa, 5

7.3.2018, Wednesday, +34, Clear, Chiang Mai, Thailand

Heräsin neljältä, valvoin sitten pari tuntia kuunnellen naapurihuoneesta kantautuvaa köhimistä ja rykimistä. Nukahdin kuitenkin vielä pieneksi hetkiseksi ennen kuin kello soitti ja herätti. Hyvä niin, vaikka tietysti olisi se retki aamutorillekin ollut tänään, mutta sinne olisi pitänyt lähteä jo kuudelta antamaan lahjusruuat munkeille - nämä kun eivät saaneet syödä enää puolen päivän jälkeen mitään. Nyt jäi sitten meriitit siltä osin saamatta. Tempaisin aamusuihkut kun oli jäänyt illalla peseytymiset väliin. Aamiaiselle suunnattiin kahdeksalta. Sen verran jo omeletit tökki, että päätin passata sem tänään.

Huoneessa pakkasin retkikamaveskan, johon laitoin paperia, pienen muovikassin roskille, vesipullon, varakalsarit, lippiksen, selfiekepin, aurinkorasvaa, pitkähihaisen paidan bussin ilmastointia varten, pari kameraa, Buranaa, Imodiumia, laastareita sekä käsidesiä. Harvoin näistä mitään tarvitsisi, mutta ei vene varaa kaada, jne.

Ensiksi menimme vuorelle 1000 metrin korkeuteen, joka oli paikallisten toimesta nimetty Wat Phrathat Doi Suthep. Sen verran olin jo oppinut nimistä, että tiesin Wat'n tarkoittavan temppelialuetta ja Doi'n vuorta. Wat Phrathat Doi Suthep oli Chiang Main "tärkein" nähtävyys. Hotellin edessä nainen myi joka aamu pikkulintuja häkissä, jotka voisi vapauttaa temppelillä ja näin ollen hankkia itselleen meriittiä - ja tämä myyjänainen vasta meriittiä saisikin.  Mutta jätimme tällä(kin) kertaa väliin.

Lintujen myyjä päivysti joka aamu hotellin edessä.

Matka ylös vuorelle oli monivaiheinen; ensin matkustimme bussilla 20 minuuttia, sitten meidät jaettiin kahteen lavataksiin jolla kaahasimme vartin verran jyrkkää serpentiinimäkeä ylös, ja lopuksi vielä hissillä / funicularilla ylös. Hissi maksoi 20 THB, mutta lippua kysyttiin vain alastullessa. Temppelialueelle pystyi nousemaan ylös myös portaita pitkin - rappusia oli 306, mutta meille ei annettu mahdollisuutta kavuta portaita ylös, koska muuten emme olisi löytäneet toisiamme ylhäältä runsaslukuisten kiinalaisturistilaumojen seasta. Ja niitä totisesti alueella pyörikin; niiden etuilu, mekastus ja kaikenlainen hyörintä menee hieman tunteisiin. Temppelialue olisi ollut hieno, mutta kaikki huomio kiinnittyi pikkukiinalaisiin. Vahingossa tuli annettua jollekin takaraivoon isku kyynärpäällänikin ja lyhennettyä näin thaiuskomuksen mukaan hänen elämäänsä parilla vuodella.

Onko tämä nyt hieno?

Buddha makaa ja turisti vaeltaa.

Kengät piti jättää taas pois jaloista temppelialueelle mentäessä, mutta ihme kyllä ne myös löytyivät kierroksen jälkeen. Yksi ryhmäläisistämme tosin eksyi muusta porukasta juuri tässä kenkähötäkässä - mutta löytyi myöhemmin sovitulta tapaamispaikalta. Näköalapaikkakin oli, mutta täällä oli aina hyvin autereinen ilma kosteudesta johtuen, joten mitään ei käytännössä näkynyt. Lopuksi kävelin reilut 300 rappusta alas porukoiden mentyä hissillä ja tapasimme myöhemmin samassa paikassa jonne lavataksi meidät jätti. Koira oli liponut mutsin jalkaa ja olisittepa nähneet miten sitä koipista kuurattiin jälkeen päin käsidesillä :)

Jadebuddha.

Hautoja.

Portaat.

Lavataksi ajoi meidät takaisin bussille ja painelikin sen verran reipasta tahtia, että kottero tuntui jyrkimmissä mutkissa menevän kahdella renkaalla. Muutenkaan nämä kulkupelit eivät vaikuttaneet olevan mitään liikenneturvallisuuden helmiä; Thaimaassa sai liikenteessä surmansa 24000 henkeä joka vuosi, se on valtava määrä jopa suhteutettuna väkilukuun. Tässäkin lava-autossa oli avonaiset kyljet ja avonainen takaosa, mistään turvavöistä ja suljettavista ovista ei ollut tietoakaan. Pakokaasukin kärysi nokkaan urakalla.

Seuraavaksi menimme lakkatehtaaseen. Meille esiteltiin miten lakalla pystyttiin valmistamaan erilaisia tuotteita, ja Thaimaassa kun oltiin niin kerrottiin myös miten pystyi erottamaan ukotuksen hyvälaatuisista materiaalista. Ihan nättiä kamaa ja koristeellista sellaista taitavat käsityöläiset saivat aikaiseksi; kova duunihan niissä oli, jos tuotetta piti lakata seitsemän kertaa ja jokaisen lakkakerroksen kesti kuivua viikon ajan. Myymälästä ostin pari pientä tuotetta tuliaisiksi.

Meidät vietiin lounaalle Satesinglp-nimiseen ravintolaan. Tämäkin ravintola oli 100% piilossa keskellä ei-mitääntä, veden ja suihkulähteiden ja varjostavien puiden keskellä. En ymmärrä miten turistit tai ylipäätänsä kukaan löytävät näitä. Ruokasetit olivat valmiiksi tilattuja ja ne olivat yllättävän hyviä. 4/5 ehdottomasti.

Lounaspaikka oli taas keitaassa.

Ruuan jälkeen olisi tietysti nukuttanut kovasti, mutta menimme lähettyvillä olevaan P. Collectionin hopeapajaan / -myymälään. Jälleen opastettiin miten erottaa hyvälaatuinen hopea kusetuksesta ja miten hopeatuotteita valmistettiin. Sen jälkeen myymälään, jossa olikin suolaiset hinnat. Näitäkin hintoja tosin pystyi tinkimään, luulin ettei se olisi tehtaanmyymälässä mahdollista. Meille täällä ei ollut mitään, joskin pari ryhmäläisistämme jotain ostikin.

Sitten vielä päivänvarjotehtaalle, jossa köyhiltä vaikuttavat duunarit valmistivat paperia ja maalattuja paperisia varjoja ulkosalla poskettomassa kuumuudessa. Varjot koristeltiin näyttävästi. Koristelijat olivat todella taitavia ja tekivät näyttäviä piirroksia myös muihin materiaaleihin kuin varjoihin; täällä olisi voinut halutessaan maalauttaa vaikka kännykkänsä takakannen 100 bahtilla. Harkitsin kyllä itsekin mutta en sitten tohtinut firman puhelinta kuosituttaa uusiksi. Päivänvarjot eivät myöskään Suomen kaltaisissa paikoissa ole tarpeellisia.

Varjokauppa.

Puinen hana miellytti.

Varjoja tuli kuin sieniä sateella.

Koristelija.

Hotellille palasimme puoli neljän aikaan. Menin samoin tein vuoteeseen ottamaan päikkärit kun unetti niin jumalattomasti. Herättyäni kumosin yhden Smirnoff Icen, blogasin ja surffasin netissä ennen kuin lähdimme porukoiden kanssa etsimään illallispaikkaa valmiiksi ja kävimme samalla kaupassa. Oli edelleen hyvin kuuma vaikka aurinko oli jo laskemassa. Kaupasta ostin mustekalasipsejä ja tuliaisiksi suklaanmakuisia sipsejä (jäi muuten edelleen epäselväksi, mitä ne loppujen lopuksi olivatkaan).

Illastamassa kävimme The Roadside-nimisessä ravintolassa. Iso kippolahan se oli, mutta vain muutamia asiakkaita, josta kaikki olivat länkkäreitä + kaksi suomalaista meidän lisäksi. Otimme mutsin kanssa pitsat, isä tyytyi omeletiin. Pitzat olivatkin yksi oudoimmista koskaan, ja ne tosiaan olivat maustettu kalakastikkeella. Makua ei voinut kovin hyväksi kehua, annetaan arvosanaksi 2/5. Jälkkäriksi koitimme ottaa espresson + whiskeyn. Tarjoilija tuli tosin hetken päästä sanomaan, ettei espressoa ollutkaan joten otimme tavalliset kahvit. Seuraavaksi hän tuli sanomaan, että Red Label-whiskeytä ei saanut tilattua ilman jäitä tai soodaa. Hieman oli omituista tämäkin.

Pizza ei maistunut paremmalta miltä näytti.

Kielto.

Palasimme hotellille jossa palautin porukoille aiemmin minulle unohtuneet mehut + duriankarkit. Olin itsekin ostanut näitä hyvin voimakkaasti haisevia namusia, mutten vielä tähän päivään mennessäkään ole keksinyt kenelle nämä voisi syöttää. Pelkästään karkista tuleva haju oli niin voimakas, että vaikka karkit olivat yksittäispakattuja ja sen lisäksi vielä suljettuun pussiin, lemusi koko paketti niin että huhhuh. Kaupassa hedelmäosasto oli monesti sijoitettu kassan vierustaan ja siinä oli kiva sitten jonotella omaa vuoroaan moisessa dunkkiksessa. Se oli aivan kuin hedelmien surströmming. Durianin viemininen esimerkiksi julkisiin liikennevälineisiin tai vaikkapa hotellihuoneeseen oli kielletty ja siitä uhattiin langettaa monen tuhannen bahtin sakot jos käry kävisi.

Lähdin sitten vielä itsekseni ulos yömarkkinoille. Ihmettelin itsekin kun sain kävellä täysin rauhassa ja hypistellä vaikka kojujen tuotteita, kukaan ei tullut ukottamaan minulle yhtään mitään!? Pitkään talsittuani poikkesin Doi Chaang-nimiseen kippolaan; olin varma, että juomaani laitetaan tyrmäystippoja ja minut rullataan ja herään joskus aamulla alastomana takakujilta tai sitten kaljatuoppini hinta onkin tyyliin 1000€; vastaavista tarinoista saa aina lukea varoittavia esimerkkejä. Mutta eikö mitä, olut maksoi 2,5€ enkä havannut myrkytyksen oireitakaan.

Yömarkkinahumua.

Juntihko ravintolamainos.

Palasin hotellille, otin vielä suihkun ja huomasin rokkibändin aloittelevan taas illan settiään. Seuraavana päivänä olisi lähtö hotellilta kohti Sukhothaita, mikä tiesi kamojen pakkausta ja aikaista herätystä.