570# Thaimaa, 4

6.3.2018, Tuesday, +34, Clear, Chiang Mai, Thailand

Helkkarinmoinen meteli tuntui kestävän koko yön. Rokinrytkekin kesti yli puolen yön. Tuttuja biisejähän ne soittelivat, ei siinä mitään, mutta mieluummin olisin ollut kuulemati. Ihmeellinen huutelu ja liikenteen melu tuntui puolestaan kestävän aamuun asti.

Parhaiten olisi nukuttanut juuri ennen kellon soittoa, joka oli klo 6.20. Aamiaiselle seitsemältä. Sen kanssa olikin taas pientä hakemista, kun oli uusi hotelli ja uusi aamiaissali ja uudet kujeet. Omeletin paistaja löytyi kuitenkin täältäkin, ja mukavan rapsakka pekoni oli ja hyvät croissantit. Kahvin joutui ottamaan automaatista.

Tällänen auringonnousu Chiang Maissa.

Huoneessa päivän retkikamat kasaan, ja klo 8.15 olimme jo bussissa. Menimme ensin Wat Phra Singhin buddhalaistemppeliin. Siellä toimi oikein "munkkikoulu", jossa noviiseja opetettiin. Nuorimmat näistä taisivat olla vasta nelivuotiaita. Munkin homma oli yhteiskunnallisesti arvostettu ja munkki oli ylipäätänsä huomattavasti ylempänä "tavallista" ihmistä. Esimerkiksi kadulla piti tajuta väistää munkkia, ettei munkki joutuisi väistämään rahvasta. Ja munkkien palveluksia myös käytettiin; munkit siunasivat ihmisten lisäksi myös niin autot kuin lentokoneetkin.

Aamu alkoi temppelivisiitillä.

Norsu puski seinästä läpi.

Pään, naamarin ja jalkojen pesentää.

Temppeli itsessään oli hieno; upeat rakennukset ja kullatut fasadit. Nämä olivat thaimaalaisille suosittuja vierailupaikkoja. Jopa köyhät kävivät täällä lahjoittamassa vähistään hankkiakseen itselleen meriittiä seuraavaa elämää varten. Yksi ryhmäläisistämme kävi munkin juttusilla ja teki (raha)lahjoituksen. Munkki antoi hänelle elämänohjeita sanskriitiksi ja sitoi naisen käteen jonkunlaisen narun - varoi visusti osumasta häneen, koska munkki ei saanut kajota naiseen. Mielenkiintoinen tapahtuma, vaikkei mitään ymmärtänytkään.

Temppelin fasadia.

Lahjoitusruokia.

Kirjasto oli vallihaudan ympäröimä termiittien vuoksi.

Moneskohan Buddha tämä onkaan tällä matkalla jo?

Vahanuket olivat niin eläväisiä, että varmaan joku oikea ihminen joukossa piruuttaan?

Munkkikerjurit.

Munkki jakaa viisauttaan.

Temppelivierailun jälkeen ajoimme 25 kilometrin päähän Rim Tain kylään. Opas kertoi meille Thaimaassa huhtikuun puolen välin paikkeilla vietettävästä Songkran-uudenvuodenjuhlasta, joka myös vesijuhlana tunnetaan. Silloin luokkaerot lievenevät ja kaikilla on oikeus kastella ja talkita ketä tahansa liikkujaa. Vaatteet menevät piloille ja toki myös taskuissa oleva elektroniikka. Puhelimetkin pitää laittaa minigrip-pussiin. Veden hygienisyydestä ei voi mennä takuuseen. Käsittämättömän tuntuinen karnevaalijuhla tämäkin.

Rim Tain lähettyvillä vaihdoimme bussin pitkulaiseen lavataksiin. Teimme pienen mutta jyrkkämäkisen matkan Baan Tong Luang -nimiseen paikkaan, jossa asui eri vuoristoheimoja kummallisine tapoineen. Karen-heimon yläluokkaiset naiset esimerkiksi laittoivat kaulaansa monen kilon painoisia messinkisiä renkaita koko elämänsä ajan, jo neljävuotiaasta asti. Heidän niska- ja hartialihaksensa surkastuivat niin, että kaula näytti pitkältä, aivan kuin kirahvilla. Renkaita ei voinut aikuisiällä enää poistaa, koska niskat olisivat menneet poikki kun ei ollut lihaksia tukemassa päätä. Länsimaiselle aivopesulle altistuneena minun on vaikea nähdä tällaisessa mieltä, mutta heimon sisällä tämä oli tosiaan merkki yläluokkaisuudesta ja sen avulla naiset pääsisivät varmemmin naimisiin ja olivat tällaisesta ylpeitäkin. Minusta se renkaiden laittaminen kaulaan lapsuusiällä vain sinetöi kohtalon loppuelämästä tässä alkeellisessa kylässä, vailla mahdollisuutta koulutukseen ja sen sellaiseen.

Lavabussi valmiina.

Kylänraitti.

Yläluokkatar.

Toinenkin yläluokkatar.

Alueella asusteli myös Akha-heimon edustajia, jotka vaikuttivat pervoilta. He hyväksyivät moniavioisuuden ja heti kylään tultaessa tulijaa tervehti yhdyntäpatsas. Mäelle oli rakennettu iso keinu, jossa paikalliset uroot tekivät urhoollisia temppujaan vaikuttaakseen nuorten neitojen sydämet. Yhtenäistä näille kaikille heimoille tuntui olevan rihkaman myynti turisteille. Paikalla oli myös pieni ulkoilmakahvila. Ostin sieltä Fantan.

Keinu.

Kekara innostui poseeraamaan.

Fanta.

Palasimme takaisin samaa tietä lava-autolla bussille jolla ajoimme pienen matkan lounastamaan erääseen orkidea-paikkaan. Hiukan oli sekoilua kyseisessä kippolassa - matkanjohtaja kävi tosin valittamassa ja hankki meille paremmat paikat, jossa ei ollut kiinalaisia matkaseurueita röyhkeine tapoineen. Juomatilauksissa kesti mutta tulivat ne lopulta. Ruoka oli buffet, mutta kerrankin yllätti positiivisesti. Pakko antaa tästä jopa 4/5, vaikka tarjoilu nyt olikin preesensistä. Ruuan jälkeen jäi vielä aikaa tsekata orkideapuisto ja perhoshalli läpi, ne olivat eri hienoja.

Orkideapuistossa riitti kukintaa.

Voi perhonen.

Bussissa nukahdin taas välittömästi ja missasin tällä kertaa spiikin silkinvalmistuksesta. Thaisilkki oli kuulemma huippulaatuista, mutta turistille ukotettiin yleensä satiinia. Menimme silkkitehtaaseen / -myymälään, jossa kehrääjätoukista alkaen meille esiteltiin eri valmistusmenetelmät ja vaiheet. Meille näytettiin myös miten erottaa satiini ja silkki toisistaan - polttamalla - mutta eikö se ole vähän turhan lopullinen tarkistustapa? Sen jälkeen meidät vietiin tehtaanmyymälään, josta emme keksineet mitään ostettavaa. Korkeintaan olisi voinut harkita kravatin ostamista, mutta kuviot eivät miellyttäneet silmääni.

Kehrääjätoukkien kotelosta saatiin materiaali silkkiä varten.

Silkkikutomo.

Painelimme sitten takaisin hotellille. Kello oli kolme ja iltapäivä kuumimillaan, joten suuntasin uima-altaalle. Mielestäni vesi haisi virtsalle, mutta uin (ainoana) siinä silti. Palasin huoneeseen, otin suihkun - vesi oli aluksi kauhistuttavan ruskeaa, mikä sai minut miettimään uudelleen jatkossa hampaidenpesua vesijohtovedellä. Uinti ei virkistänyt joten otin sitten vielä kolmen vartin päikkärit. Olisi unettanut eittämättä enemmänkin, mutta piti lähteä porukoiden kanssa käväisemään läheisessä kauppakeskuksessa. Kävimme ensin Watsons-apteekissa. Faija halusi ymmärrettävistä syistä menthol talkkia turistia alati vaanivaan vaivaan eli ns. perssvettikseen - kavereiden kesken pehiin - helpotusta. Sellaisen kysyminen englantia osaamattomalta myyjältä ei ollut kaikkein helpon homma, mutta käsimerkein se kuitenkin onnistui ihmeen hyvin ilman sen kummempia väärinkäsityksiä. Sitten kiertelimme hetken aikaa ilmastoidussa ostarissa, jossa suurin osa näytti olevan tyhjiä liikehuoneistoja. Lopuksi menimme kaljakauppaan, missä ensimmäiseksi vastaan tuli menthol tuplapakkaus talkkia erikoistarjouksessa. Eipä se paljon maksanut toisaalta apteekissakaan, olisikohan ollut euron luokkaa.

Thaimaassa on vähän kummallinen alkoholilaki: klo 14-17 välillä alkoholia ei myydä kaupoissa tai ravintoissakaan, pl. lentoasemat tai sitten suuret tukkuostokset. Siksi janoisten piti olla aina vähän vilkuilla kelloa, mihin aikaan kieltolaki jylläsi. Juomat hankittuamme palasimme hotellille, jossa huomasin sipsien unohtuneen kauppaan, joten kävin vielä 7 Elevenissä niitä hakemassa. Sipsejä en ole nähnyt täällä muita kuin Laysejä, jotka ovat hyvin usein kala-aiheisia maultaan; esimerkiksi merilevä, mustekala ja katkarapu tuntui olevan eniten edustettuina. Tyydyin kuitenkin sourcream ja onioniin, jotka olivat puristesipsejä. Ei näistä voinut antaa kuin 2/5.

Kello kiertyi nopeasti iltaseitsemään, jolloin lähdimme ryhmän kanssa Kantoke-illanviettoon Old Chiang Mai Culture Centreen. Sinne oli noin vartin ajomatka bussilla. Kengät piti jostain syystä jättää narikkaan. Yleensä täällä istuttiin maassa / lattialla, mutta meille oli onneksi buukattu ihan pöydät. Parempi niin. Perinneasuun pukeutuneiden tanssijattarien kanssa piti ottaa kiusallinen valokuva. Näitä kaupiteltiin sitten myöhemmin sadan bahtin hintaan - pakkohan se oli lunastaa kun ei tiedä mihin väärennöksiin naama sitten lopuksi joutuu - vaikka oma lärvi olikin photoshopattu niin valkoiseksi, että silmiä häikäisi (jostain syystä käsivarret oli jätetty normaalin värisiksi).

Aluksi syötiin illallinen - en oikein muista minkätasoinen ruoka oli, mutta riittävästi ruokaa oli kerrankin - ja sen jälkeen alkoi tunnin kestävä tanssishow, johon kulttuurillinen ymmärrykseni ei riittänyt alkuunkaan enkä osaa tällaista taitoa arvostaa. Lopuksi yleisöllä oli mahdollisuus osallistua, eli toisin sanoen piti kyyristellä toisten selkien takana piilossa tanssijattaria. Hyvin kiusallinen kokemus alusta loppuun.

Ravintola säästi pöytäinvestoinneissaan.

Pöperöitä kiikuteltiin taas kiitettävästi.

Tanssinumero käyntiin.

Palattuamme takaisin hotellille surffailin hetken aikaa ja blogasin toisen tovin. Yömarkkinoille en jaksanut enää lähteä, sen verran voimia kuluttava se tanssihomma oli. Seuraavana aamuna olisi tilaisuus lähteä jo kuuden jälkeen torille viemään munkeille ruokaa ja hankkimaan itselleen meriittiä seuraavaa elämää varten, mutta päätimme porukoiden kanssa skipata tämän ja nukkua aamulla pikkasen pidempään. Harmi vain, että uusi rokkikonsertti oli jo jälleen valmiina virittelemään äänijänteitään ja kitaran kieliään.