434# Kuuba, 5

31.1.2016, Sunday, +27 Partly cloudy, Trinidad, Cuba

Trinidadiin.

Herätyskello soitti niinkin myöhään kuin 6.15. Olin nukkunut varsin katkonaisesti; diskosta kuului möykkä huoneeseen asti, sekä ulkopuolella mölyävät humalaiset ihmiset, sekä seinän toisella puolella kuorsaava PE. Seinät tuntuivat olevan mallia paperi. Huoneen lämpötilakin oli laskenut yöllä sen verran, että olin palellut (peittona pelkkä lakana) ja mun oli pitänyt kaivaa päiväpeitto lisälämmikkeeksi. Onneksi suihkusta tuli edelleen lämmintä vettä, joten sain loputkin hypotermian oireet karkotettua.

Tänään siirtyisimme jälleen eteenpäin, joten pakkasin kamat kasaan - joskaan en niitä ollut juuri levitellytkään - ja kävin uima-altaalla testaamassa josko netti toimisi omassa puhelimessani. Ja toimihan se, en tosin ennättänyt kovin paljon sillä surffaamaan kun PE tuli pyytämään aamiaiselle. Aamiaisesta sai aika tuhdin, valikoimaakin oli mukavasti. Munakkaastakin sai energiaa pitkälle päivään.

Haettiin huoneesta kamat, kävimme hakemassa passit respasta ja teimme check outin. Sitten lähdimme bussilla kohti Trinidadia. Tie oli melko pientä vuoristoteitä, metsien ympäröimää eikä asutusta juuri ollut. Näimme korppikotkien kuivattelevan siipiään ja lämmittelevän aamuauringossa yön jäljiltä. Välillä pysähdyimme katselemaan kahvi- ja tupakkaviljelmiä. Niiden lisäksi osassa Kuubaa viljeltiin paljon sokeriruokoa. Mikään kannattava bisnes maanviljely(kään) ei ollut, sillä viljelijöiden piti myydä 70% sadostaan valtiolle, valtion määrittelemään hintaan ja vain 30% pystyttiin myymään yksityiselle sektorille.

Kahvia, sano.

Pysähdyimme Manaca Iznagan tiluksille. Se oli ollut entisaikaan jokin suurempikin hacienda, eli maatila, jossa orjat raatoivat pyllerit hiessä rikastaen isäntäänsä. Tänne oli rakennettu torni, josta pystyttiin valvomaan kätevästi orjia, etteivät he laiskottelisi työaikana. Torni oli pystyssä edelleen ja sinne pääsi kapuamaan. Muuten alueella oli jonkinlainen museo itse päärakennuksessa sekä suuri määrä torimyyjiä myymässä sokeriruo'osta puristettavaa juomaa ja "rätei ja lumpui" luonnollisesti.

Toisin kuin PE:tä, minua kiinnosti torni, joten päätin keskittyä sen valloittamiseen. Ylösnousu maksoi varmaan muutaman cucin, mutta me pääsimme sinne voucherilla. Raput olivat ahtaat, kapeat ja jyrkät. Piti olla varoillaan, ettei pää kolisisi poikkipuihin ja vastaantulijoita piti väistää tuon tuosta. Tämän vuoksi kipuaminen tapahtui varsin jännittyneessä asennossa, ja kun lopulta pääsin takaisin maan kamaralle, jalat olivat aivan vatkulia. Koitin venytellä niitä hieman, sillä tiesin entuudestaan jos jalat päästäisi noin hapoille, ne tulisivat olemaan kipeät päiväkausia. Hiki hommassa pääsi myös yllättämään, joten en ole ihan varma oliko nousu kaiken sen arvoista, vaikka kyllähän sieltä nyt mukavat näköalat olikin.

Jalkojen hapottaja.

Raput.

Mun olisi tehnyt mieli vessaan, mutta nähtyäni sen tulin toisiin aatoksiin. Paperia ei ollut käytettävissä eikä myöskään juoksevaa vettä, vaan käytön jälkeen erillinen krupieeri otti sangon ja huljutti tuotokset käsipelillä mäkeen.

Hacienda.

Jatkoimme bussilla kohti Trinidadia, mutta poikkesimme vielä ensin näköalapaikalla, josta näki Karibianmerelle saakka sekä toisella puolen ylittämämme vuorijonon. Korppikotkat kaartelivat metsän reunalla. Näköalapaikalle oli muutama porras, ja en meinannut päästä enää niitä laskeutumaan alas, sen verran koville oli tornikiipeily ottanut.

Kaarteleva korppikotka.

Trinidadiin päästyämme kävimme ensin keramiikkamyymälässä. Kaupat ovat täällä kortilla, joten kivahan se on nähdä vähän kapitalismiakin välillä. Eipä sillä, että siellä mitään ostettavaa olisi ollut, mutta sain nyt muutaman rahan tuhlattua jääkaappimagneetteihin. Lisäksi siellä oli näytillä vuoden 1914 Ford. Enpä ollut sellaistakaan ennen nähnyt. Vähän huonokuntoinen paikoitellen, mutta eiköhän huutokauppakeisari Aki olisi ollut siitä tohkeissaan.

Menimme seuraavaksi kaupungin keskustaan jossa jalkauduimme pitemmäksi aikaa. Välittömästi bussista poistuttaessa kerjäläiset ympäröivät meidät, mutta jättivät onneksi rauhaan viiden minuutin jälkeen. Tiet olivat mukulakiveä, rakennukset tietysti rähjääntyneitä mutta omalla tavallaan pittoreskiä. Kaupunki oli kuitenkin Unescon perintökohteita joten ilmeisesti sille oli yleisestikin annettu arvoa.

Unescon maailmanperintökohde.

Pistäydyimme baariin kuuntelemaan paikallisen orkesterin soitantaa. Joka kippolassa soitti aina paikallinen orkesteri - tietysti turisteilta toivoivat saavansa muutaman tipin - ja biisit olivat yleensä kyllästymiseen asti aina näitä samoja: Guantanamera, Quizas, quizas, quizas ja jonkinlainen ylistyslaulu Che Guevarasta. Joka tapauksessa, jalat olivat niin kaputt, ja lämpimän päivän johdosta tunsin jonkinlaista orastavaa nestehukan poikasta, että päätin pysytellä vesilinjalla. Baarin vessa oli samanlainen kuin tornipaikalla - ei juoksevaa vettä vaan erillinen huuhtelijahenkilö toimi vetäjänä, joten ei kakkoselle ollut asiaa vieläkään.

Trinidad.

Jatkoimme kävelykierrostamme. Kävimme Kuuban pinta-alaltaan suurimmassa kirkossa, joka oli sisältä aika vaatimaton. Keskustassa oli myös näköalatorni, ja pitihän sinnekin nyt sitten taas nousta, jos se toimisi palauttavana liikuntana. Portaat olivat niin ahtaat, että jos olisin ollut vähänkin lihavampi niin olisin varmaan jäänyt sinne jumiin. Keskikerroksessa oli turistirihkamamyymälä, en tosin löytänyt sieltä mitään ostettavaa. Alaspäin tultaessa jalat lauloivat kyllä hoosiannaa.

Trinidadin näköalatornista.

Seuraavaksi menimme lounaspaikkaan. Ryhmällemme ei ollut vielä tilaa, joten piti hetken aikaa odotella kippolan ulkopuolella. Epämääräinen häiskä purjehti siihen paikalle ja kinusi saippuaa ja kyniä. Joku ryhmäläisistämme antoi hänelle paketissa olevan palasaippuan. Äijä haisteli sitä tovin, vilautti meille sitten hampaattoman hymyn osoittaakseen lahjuksen kelpaavan. Ukko hiplasi myös paidan hihaani, tarjosi sitten yhtä kansanpesoa (arvo euroissa noin 4 senttiä) jos olisin myynyt paidan päältäni hänelle. Ei tullut kyllä kauppoja tällä kertaa.

Lounasruoka oli buffet, ja anniltaan samaa kuin kaikissa edellisissäkin paikoissa, joskin heikkolaatuisempaa. Maksoi 12cuc, juoma erikseen peräti 3cuc. Syönnin jälkeen meillä oli sitten hieman omaa aikaa tutustua kaupunkiin; kävelimme hieman omituisten kyläläisten keskuudessa mutta oli sen verran kuuma, ettei päämäärätöntä harhailua viitsinyt kovin kauaa harrastaa, joten poikkesimme kaljalle varjoisaan baariin. Siellä alkoi esiintymään paikallinen orkesteri, joka tuli pyytämään meitäkin lavalle esiintymään ja soittamaan jotain helkkarin kalistimia ja marakasseja. No way, man!

Kylämaisemaa.

Palasimme aikanaan bussille ja lähdimme köröttelemään kohti Cienfuegosia. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta kuitenkin riittävä nukahtamiseen. Havahduttuani olin aivan sekaisin hetken aikaa ymmärtämättä missä edes olin.

Tie vie.

Näköalapaikalla taas.

Hotellimme oli hieman Cienfuegosin ulkopuolella, Karibianmeren rannalla. Hotelli oli jo vähän ränsistynyt, mutta ollut todennäköisesti hieno 80-luvulla. Ulkoiset puitteet olivat vieläkin ihan kondiksessa, mutta huoneet olivat jo kuluneet. Lisäksi jenkkityyliin huoneestani johti seinän läpi ovi suoraan naapurihuoneeseen. Olin toki nähnyt vastaavia aiemminkin, mutten ollut koskaan ymmärtänyt miksi tällaisia oli olemassa. Jos se oli perhemajoitusta varten, niin oliko sitten todella jenkkiläisille niin mahdotonta kiertää naapurihuoneeseen ulko-oven kautta?

Koko päivän pidättämisen jälkeen huomasin pienimuotoisen vahingon tapahtuneen. Heitin kalsarit roskiin, mutta en malttanut olla nauramatta ääneen ajatukselle, että siivooja varmasti poimi ne sieltä, pesi pelkällä vedellä ja otti ne käyttöönsä tai välitti eteenpäin. Muistan isän kertoneen, kun hän kerran Egyptissä heitti lenkkarit roskikseen ja hotellipoika tuli kysymään, voisiko faija kirjoittaa lupalapun, jossa kerrottiin hänen luopuneen kengistä. Sen verran mulla oli vielä arvostelukykyä jäljellä, etten kirjoittanut kalsarien päälle lappua "You can keep these".

Kävimme kävelemässä rannalla; olisi tehnyt mieli uimasilleen, mutta aurinko oli jo laskemassa joten päätimme skipata uintipuolen tällä kertaa. Ranta oli ihan kohtalainen ja merivesti tuntui todella lämpimälle. Jotkut siellä vielä näyttivät polskivankin.

Illansuussa saavuimme Karibianmeren rannalle.

Meille kuului ilmaiset juomat, joten päätimme käydä testaamassa baaritarjonnan. Juomia oli varsin niukalti; melkeinpä mitä tahansa tilattaessa sanottiin ettei ole. Muutenkin brenkussa kitsasteltiin, ja juomat tarjoiltiin pienistä muovisista kertakäyttömukeista. Nähtiin opaskin baarissa ja vaihdettiin muutama sananen.

Kävin vaihtamassa respassa setelirahaa pieniksi, tippejä varten. Sitten huoneeseen testaamaan millainen suihku olisi. Naapurihuoneen asukas oli tullut tällä välin majapaikkaansa ja oli ilmeisen kuuro, sen verran kovalla huudatti televisiotaan, että meteli oli melkein kuin edellisillan diskossa. Ja äänieristys tuntui olevan nollassa. Laitoin matkalaukkuni oven eteen, että näkisin jos äijä olisi poikennut testiksi huoneessani.

Lähdimme illallisbuffettiin. Se oli todella onneton, 1/5. Pyysin lihaa, mutta se oli tietysti "finito" ja keräsi sitten astiat pois?!? Sain sitten jotakin syödäkseni, mutta hyvin oli laihanlainen illallinen. Sitten kävimme katsomassa hotellin iltashow'n. Joku luuseriäijä esitti muutaman biisin, ja jäi sen jälkeen sohville dokaamaan. Tallinnan laivojen taso nousi juuri muutaman pykälän, huh huh tätä meininkiä.

Otettiin sitten ilmaisilla juomilla seitinohuet semikännit ja meni melko myöhään. Huoneeseen kotiuduttuani huomasin naapuriäijän hiljentyneen, Luojalle kiitos siitä.