433# Kuuba, 4

30.1.2016, Saturday, +22 Mostly cloudy, Santa Clara, Cuba

Päivän kohde Santa Clara.

Nukuin ensimmäistä kertaa tällä reissulla onnistuneesti. Havahduin muutaman kerran todetakseni liikenteen hiljaiseksi. Heräsin lopulta klo 6. Otin suihkun; edellispäivän onni ei kestänyt, joten tarjolla oli jälleen vain kylmää vettä.

Pakkasin kamat kasaan, tänään olisi poistuminen hotellista ja koko Havannasta. Seitsemän jälkeen mentiin aamiaiselle, sai jonottaa taas vuoroaan aamiaissaliin. Saimme kyllä hyvän pöydän, mutta jotkut latinot koittivat ajaa meidät pois pöydästä. Emme antaneet kuitenkaan periksi, ja istuimme sitten samassa pöydässä kaikkien murjottaessa aamiaismuroihinsa.

Haimme kamat hotellihuoneesta ja teimme check outin. Mulla oli morkkis edellisiltana hajoittamasta lampusta, mutta en maininnut asiasta. Muuten olin iloinen päästessämme pois Havannasta; ehkä maaseudulla olisi iisimpää tai sitten ei. Mutta maisemanvaihdos piristi mieltä, Havanna oli ainakin ahdistava, 0/5 paikka. Ja niin nähty.

Havannan lähiöt alkoivat jäämään taakse.

Ajoimme Maleconia pitkin (Havannan rantakatu) ensin tovin, kiersimme sitten lähiöiden läpi ja kuin veitsellä leikaten kaupunki muuttui maaseuduksi. Tarkoituksemme oli päästä Santa Clara -nimiseen kaupunkiin. Tie oli nimeltään Autopista, joka lähti Havannasta kohti Kuuban itäosaa. Se oli leveä moottoritie; huonossa kunnossa mutta liikennettä oli vähän ja kuski tuntui pystyvän pitämään sangen reipasta vauhtia. Teiden varsilla näkyi paljon liftareita; osa heilutteli ohiajaville setelitukkua. Mitä enemmän rahaa, sen pidemmälle todennäköisesti teki mieli päästä. Ja toisaalta, polttoainepulan ja julkisen liikenteen vuoksi Kuubassa oli jonkinlainen säädös, että kulkuvälineet eivät saanet liikkua tyhjillään, vaan keltapukuinen uniformuinen ukko pysäytti välillä tyhjiä autoja tai busseja ja näiden oli pakko ottaa liftareita kyytiinsä. Taas jotain sellaista, mitä ulkopuolisen oli vaikea käsittää.

Ajelimme ensi alkuun pari tuntia, pidimme sitten tauon ihan viihtyisässä paikassa. Ostimme sieltä kahvit, mä ostin lisäksi pari postikorttia. Siellä oli eläimiä, mm. iguanoja ja paikallinen eläin jutia (näitä jopa syötiin) sekä hauska marsu?ruletti, jossa pyöritettiin pallon sijasta marsua ja joka pyörinnän jälkeen paineli johonkin numeroituun koppiin lepäämään. Jos osasi laittaa panoksen oikean kopin eteen, olisi voittanut rommipullon. Panos oli yhden cucin. Kukaan ei kuitenkaan voittanut, ja epäilimme vilunkipeliä. Omistaja oli kenties opettanut elikkonsa valitsemaan aina sen kopin jossa ei ollut panosta edessä.

Place your antes!

Jatkoimme bussilla vielä 1,5h eteenpäin. Mä nukuin kyllä tämän jälkimmäisen pätkän. Sen hetken mitä olin hereillä, niin kerrottakoon maiseman olevan aika tasaista ja tylsää. Maaseudun bussit ja taksit olivat vaihtuneet hevosvetoisiksi ja välillä näki teillä kuivatettavan riisiä. Toinen ajokaista oli siis peitetty riisillä ja ne kuivuivat auringossa, samalla kun savustuivat ohiajavien autojen pakokaasuista. Ihmettelenpä, jos ei joukkoon eksy hieman sepeliä, ja toisaalta miten linnut eivät käyneet niitä nokkimassa parempiin suihin. Välillä näkyi tien ylittäviä siltoja, jotka eivät vieneet mihinkään. Ilmeisesti oli ollut tarkoitus rakentaa ensin sillat valmiiksi ja myöhemmin vasta ajotiet mutta fyrkat olivat loppuneet ja tiet jääneet lopulta rakentamatta.

Santa Claran lähettyville saavuttuamme menimme ensin Don Quiote-nimiseen ravintolaan lounaalle. Se oli buffet-tyyppinen ratkaisu. Hinta oli 12 cuc + juomien hinta. Opas kehui paikkaa, mutta mun mielestä se oli täyttä paskaa. Riisiä ja papuja, sitkeää porsasta ja kuivaa kanaa. 1/5.

Ruuan jälkeen jatkoimme bussilla pienen matkaa lähelle kaupungin keskustaa muistopaikalle, jossa sekalaisessa pinossa oli neljä junavaunua, jotka Che Guevara oli aikoinaan suistanut raiteilta. Junavaunuissa olisi ollut kuvanäyttely, sisään olisi maksanut 1cuc + 1cuc kuvausmaksua. Ei menty. Paikka vaikutti jotenkin falskilta. Vieressä oli myös keltainen puskutraktori, joka oli ilmeisesti toiminut suistajana. Mä luulen, että oli vedätystä koko paikka. Parasta oli muutama japanilainen turisti, joiden kanssa rohkastuin vaihtamaan muutaman sanan. Varmaan ihmettelivät, miten Kuuban maaseudulla valkoinen länkkäri osasi muutaman hapuilevan sanasen japaniaa.

Che Guevaran suistamat junavaunut.

Puskutraktori.

Kävelimme sitten hetken kaupungilla. Pikkukaupunki, ja tunnelma oli erilainen mitä Havannassa. Ei sitä paikkaa nyt viihtyisäksi voinut sanoa, mutta huomattavasti miellyttävämpää täällä oli, ukottajiakin oli huomattavasti vähemmän. Meillä oli hieman omaa aikaakin siinä, eikä keksitty muuta kuin mennä... sisustusliikkeeseen. Emme olleet Havannassa nähneet oikein minkäänlaisia kauppoja. Mutta täällä oli tämä yksi. Siellä myytiin pääosin kodinkoneita ja keittiötarvikkeita sekä olutta. Hinnat olivat kalliita jopa Suomen hintatasoon verrattuna, en tiedä sitten kenellä paikallisella olisi varaa esimerkiksi jääkaappiin joka maksaisi enemmän kuin omakotitalo. Tuotemerkit olivat täysin tuntemattomia.

Viihtyisä Santa Clara.

Santa Claran keskustorin liepeiltä.

Katselimme viihtyisällä keskusaukiolla rullaluistelevia ja dokaavia nuoria ennen kuin palasimme bussille. Ajoimme pikkumatkan Che Guevaran mausoleumille. Hänhän on se argentiinalainen korpikommunisti, joka eläessään yritti puolen maapallon maihin saada vallankumousta aikaiseksi ja joka nykyään - irvokasta kyllä - on varsinainen kapitalismin huipentuma, kun äijän naamataulu koristaa niin paitoja, lippiksiä kuin laukkujakin varsinaisena muoti-ilmiönä. Hän oli nuorena miehenä kaveerannut Fidel Castron kanssa ja saanut Kuuban nykytilan aikaiseksi, mutta kerran Boliviassa seikkailessaan suututtanut paikallisen armeijan väen jonka seurauksena päivät olivat päättyneet teloitukseen keskelle viidakkoa. Ukko oli kuopattuna 30 vuoden ajan nimettömään joukkohautaan, kunnes vuonna 1997 ruumis löydettiin ja jäänteet kuskattiin tänne Santa Claraan, tähän mausoleumiin.

Mausoleumin etupuolella oli jykevä Guevaran patsas. Takakautta kierrettiin itse hautapaikalle; kamerat piti jättää bussiin, edes kännyköitä ei saanut viedä sisälle ja tätä myös valvottiin. Vierailijoilta edellytettiin myös kunnioitusta, joten kaikenlainen häröily, naureskelu ja hatun päästä ottamatta jättäminen oli ehdottoman haram.

Che Guevaran mausoleumin fasadi.

Kuubalaisittain epätyypilliseen tapaan jonotus sujui mallikkaasti, eikä jonot olleet edes kovinkaan mittavat, sisälle pääsi muutaman minuutin jonottamisella. Itse hautapaikka oli päällekkäin olevia lokeroita; tänne oli haudattu muitakin kommarisankareita ja taistelijoita. Nimistä en ollut koskaan kuullutkaan. Holvissa oli hyvin pimeää, ja silmät eivät ulkoa tullessa meinannut tottua pimeyteen ollenkaan. Che Guevaran lokero oli hyvin vaatimaton, pienellä tähdellä merkattu, ja tyhmyyksissään sen ohi olisi voinut kävelläkin, ellei olisi ollut hereillä. Mausoleumin toisessa osassa oli kuvia ja jotain kamaa jotka olivat kuuluneet aikoinaan Che:lle. Ei mikään ihmeellinen paikka, todellakaan.

Vierailun jälkeen ajoimme noin kilometrin matkan hotellille. Se oli sellainen village-tyyppinen ratkaisu, jollaisia olin nähnyt aiemminkin ja jollaisista pidin. Skutsista oli raivattu iso alue hotellille, jossa oli siellä täällä pieniä mökkikomplekseja, ei siis sellaista yhtenäistä hotellirakennusta. Sisäänkirjautumiseen meni aikansa, laukkupoikaa ei tullut eikä kukaan tullut näyttämään mökkikompleksia, mutta löysimmepä tuon itsekin. Oma huoneeni oli siisti, ja näin jälkikäteen ajateltuna koko retken paras. Sähkö toimi, oli jopa jääkaappi, suihkutila oli siisti niin ikään ja lämmintä vettäkin tuli.

Vaihdoin shortsit ja suuntasin äkkiä uima-altaalle nauttimaan vielä iltapäivän auringosta. Tilasin kaljan ja mojiton, aurinko lämmitti ja ensi kertaa tämä loma tuntui lomalta eikä harmittanut yhtään.

Hotellihuoneen hemaiseva patsas toivotti tervetulleeksi.

Uima-allas.

Ennen illallista otin suihkun ja kirjoittelin postikortteja. Seitsemän jälkeen menimme illallissaliin syömään buffetin. Se maksoi tutut 12cuc, + juomien hinta. Ruoka oli ihan kuhtalainen ja sai vatsan täytettyä, ainoa miinus oli vähän sekava toimintasysteemi (ei tiennyt missä istuttiin, miten juomat tilattiin, miten maksettiin jne).

Respasta kävin ostamassa nettikortin. Kuubassa oli valtion ylläpitämä Nauta-verkko, johon piti ostaa tunnuskortti. Tunnuskortissa oli verkon käyttäjätunnus ja raaputuspinnan alla salasana. Niitä oli eri aikajakson pituisia; käytön pystyi keskeyttämään halutessaan ja jatkaa sitten taas myöhemmin. Hotelleilla jne ei siis ollut omaa verkkoa ollenkaan, vaan ainoa verkko oli valtion. Tunnin voimassa oleva kortti maksoi 4,5cuc, joka oli riistohinta. Se ei ensin edes toiminut omalla Lumiallani, mutta PE:n puhelimella onneksi toimi, ja sain katkaistua neljän päivän nettilakon.

Nettikortti viimein!

Ilta viileni ja piti hakea pitkähihainen. Otimme ulkona muutaman kaljan ja katsoimme muotinäytöksen; kauniita olivat neitoset ja niin pitkäkoipisia että olisimme voineet kävellä jalkojen välistä kumartumatta. Näin paikallisoppaan, hän suositteli käymään alueen diskossa, sinne oli tänään tulossa paikallista väkeäkin.

Disko avautui klo 22. Käväisimme siellä, mutta musiikki soi niin törkykovaa että korvia särki. Paikallsitakin väkeä oli tosiaan paljon, mutta niin nuorta ettemme tunteet oloamme kovinkaan kotoisaksi ja häippäsimmekin melko nopeasti veks. Kävimme vielä ulkobaarissa ottamassa yömyssyt, ennen kuin vetäydyimme huoneisiimme makkootamaan.