287# Syksyssä, 2

Syysmasennus se vaan tulee tänäkin vuonna, aivan kuten aiemminkin."Kesä" oli tänä vuonna ihan kohtalainen, jos sitä nyt voi kesäksi sanoa. Kevätkeliähän tuommoiset alle kolmenkympin säätilat ovat.

Syysmasennus alkaa oikeastaan siitä kun Jaakon päivää vietetään. Päivää, jolloin se heittää sen vittumaisen kivensä sinne veteen. Mä olin tänä vuonna katsomassa tapahtumaa Hesan Kolera-altaalla. Silti tilanne ei huvittanut minua mitenkään, vaikka propsit kyllä kyynisyydestä kyseiselle epätieteilijöiden porukalle.

Mitä pidemmälle syksy etenee niin sen pahemmaksi se ahdistus käy. Eihän mua toisaalta syksy harmita, vaan talvi. Joten pitäisi osata nauttia syksystä, mutta kun se enteilee talvea ja talvi on niin toivoton. Mä vihaan sitä. Mude sanoo aina, että jokaisella pallonpläntillä on omat vittumaisuutensa. On maanjäristystä, tsunamia, tulivuorenpurkausta, tulvia, hirmumyrskyjä, kuivuutta ja kuumuutta. Ja sitten on talvea.

Kyllä se syksykin on aika perseestä. Monesti kuulee miten jotkut pitävät syksystä. On lehtien väriloistoa, ja sitten on niitä kuulaita aamuja (tämä ärsyttää ehkä eniten) ja sitten kun on syysmyrsky niin voi kuunnella miten sade piiskaa ikkunaa pimeässä illassa, heittää pari klapia takkapesään, kietaista villasukat jalkaan ja asettua soffalle lipittelemään punaviintä. Voi saatana tosiaan. Käytännössä se ei ole tuollaista, vaan veronmaksaja asuu kylmässä, vetoisassa ja kosteassa kerrostalokämpässään, herää säkkipimeässä kellon soittoon, kuulee miten sade piiskaa ikkunaa ja lähtee vaakasuorasateessa töihin. Päivän valjettua muutamaksi tunniksi huomaa kuihtuneen ja kuolleen luonnon. Vapaapäivänä herää klo 7 siihen, kun talonmies huudattaa lehtipuhaltimellaan pihamaalla. Ja lohtua pitäisi luoda se ajatus, että kaikki tulee muuttumaan entistä pahemmaksi kuukausien ajan, ja uusi pieni kevät koittaa 8 kuukauden päästä. Ei juukeli.

Ainoa mikä pitää vähän järjissään on eskapismi. Mä säästän vähän kesälomaa myös talveen, ja jos sen lyö talvilomaan niin hyvällä tuurilla voi päästä pariksi viikoksi näistä keleistä veke. Matkan suunnittelu ja ajatteleminen tuo edes vähän enemmän toivoa paremmasta. Eilen tuli telkkarista taas se "Rita Hayworth - avain pakoon"- filmi, joka on susihuono, mutta elokuvan merkityksen kannalta olennainen asia on ystävyyden lisäksi myös toivo. Se on aina meidän pelastus, ja jos se loppuu, niin hullusti käy. Silloin ei tule edes sitä talvea.

Mutta nyt sitkeästi t-paita päälle. T-paita on kesän merkki, joten täytyy yrittää kärvistellä mahdollisimman pitkään ilman pitkähihaisia ja takkeja. Viikonloppuna mökille liottamaan jalkoja järviveteen, loikoilemaan laiturille ja etsimään taivaasta sinisiä kohtia ja haaveilemaan ikuisista, kesäisistä päivistä.