perjantai 31. toukokuuta 2013

265# Ajantuhlausta

Nykyään tuntuu aina, että aika menee niin pirun nopeasti. Vai onko se aina mennyt? Ei, kyllä mä muistan, miten lapsena yksi vuosi tuntui kestävän ikuisuuden. Yhä kiihtyvällä tahdilla huomaa toteavansa, että taasko on kesä tullut, taasko mietitään mitä joululahjoja ostetaan ja Mantan lakitusta katsotaan.

Tämä viikko tosin on mennyt tuskallisen hitaasti. Olin tiistaina bileissä, ja keskiviikko oli varsinainen kitupäivä töissä. Sitten vielä kaksi päivää viikonloppuun, univelkaa on tullut hankittua älyttömät määrät. Ehkä juuri siksi viikko on poikeuksellisen pitkältä tuntunut. Vähintään kuukaudelta. Mutta eihän tässä toisaalta ole kiire minnekään?

Arkityössä kun käy, niin arki-iltana ehtii oikeastaan yhden jutun tekemään. Ei sen enempää. En juurikaan katso telkkaria, etenkään nyt kun sieltä ei tule futistakaan, mitä nyt Viidakon tähtösiä katselen. Silti aika vaan katoaa johonkin. Keskuudessamme on aikavaras.

Jos viikonlopuksi loisi itselleen järkevän ohjelman. Perjantaina pikaruokaa, päikkäröintiä ja ehkä vähän fillarointia, ja aikasin nukkumaan (yeah right). Tarkoitan aikaisella nukkumaanmenemisellä heti siinä puolen yön jälkeen, eihän kukaan nyt aikasemmin menekään. Sitten heräisi kohtuuaikaisin lauantaiaamuna, eli heti siinä 10-11 aikoihin (ei kai kukaan nyt aikaisemmin herääkään ellei ole pakko). Vähän rentoutumista ja pyöräilyä ja kaupassakäyntiä ja ruuanlaittoa. Sunnuntaina sitten huvitusta ja vähän enemmän aktiviteettia.

Viinaksia ei ollenkaan siis. Sellainen on kaiken pahan alku ja juuri.

Se täytyy vielä sanoa, että kiva kun on tullut vähän edes kesän tuntua. Pääskyset kiirivät taivasilla, kasvit tuntuvat elinvoimaisilta. Lämpimämpää voisi tietysti olla, ja tyynempää, mutta minkäs sille voi kun pohjoisen merialueella elää. Mä olen vähän kateellisena katsellut kun porukka hehkuttaa Lapissa, kun siellä on kymmenen astetta lämpimämpää kuin Hesassa. Minusta jos kerran joku hullu haluaa Lapissa asua, niin räntäsade on heille ihan ok keli kesäkuussakin. Ja sitten oma lukunsa on nämä keekoilijat, jotka urputtavat kun lehdessä on juttua miten paska sää on vallinnut pitkään. He urputtavat siitä, kun paska sää on vallinnut pitkään Hesassa, heidän kotipaikkakunnallaan jossain Jämsässä tai Ylistarossa on kuulemma ollut loistokelit jo kuukausia. Ja että Suomen sää ei oo sama kuin Hesan sää. Mä voin kertoa, että Suomen sää on just tasan Hesan sää. Ketä kiinnostaa jonkun kesämökkipaikkakunnan sää?

2 kommenttia:

  1. "Mä voin kertoa, että Suomen sää on just tasan Hesan sää. Ketä kiinnostaa jonkun kesämökkipaikkakunnan sää?"

    :D :D Sä oot ihan ässä !!

    VastaaPoista
  2. No ei mua ainakaan kiinnosta kuin pk-seudun sää kun ei mulla mitään kesämökkiä oo. Niin kerta! ;D

    Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että arki-iltaisin ei oikein ehdi tehdä mitään jo ihan senkin takia, että työssäkäynti väsyttää ainakin mua.
    Koirat kun lenkittää ja tiskikoneen pyöräyttää, niin se on sit öpaut siinä.

    VastaaPoista